Siirry sisältöön

Sanat

”Käteviä käyttää jutellessa toisten ruotsinsuomalaisten kanssa”
Ruotsinsuomen oma sanasto ja siihen liittyvät asenteet

Tarja Larsson

Uutta ruotsinsuomalaista sanastoa kehittyy pääasiassa kahdella tavalla. Eniten uusia sanoja syntyy epävirallisissa keskustelutilanteissa, mutta sanoja luodaan myös tietoisesti, kun Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitos antaa suosituksia esimerkiksi Ruotsin viranomaisten nimien kääntämisestä.

Vähemmistökielet

Sanapilvi sanoista nukkuma-aamu, rondelli, kirjoittaa ulos, fiikata, myyssata, palkonki, blipata, linne, rullarappuset, Vakuutuskassa, maakäräjät, Mello, lingonsyltti, loppis.

Pardon my French
valloittava englanti onkin ranskaa

Tuija Vertainen

Englannin kieli tuntuu valloittaneen suomalaiset työpaikat, kahvilat ja katukuvan. Yritysmaailmasta yleiskieleen levinnyt finglish ärsyttää monia. Kaikki suomen anglismit eivät kuitenkaan ole englantilaislähtöisiä, vaan niistä monen tarina alkaa keskiajan Ranskasta.

Sanojen taustaa

Liikenneympyrä, jonka keskellä on taistelevia sotilaita. Taustalla englantilaisia taloja.

Asetutaan pöytään

Tuija Vertainen

Suomalaisessa ruokapöydässä käytetään ranskalaisia lainasanoja jo lautasia laitettaessa. Tässä kattauksessa avataan muutaman etenkin ruokailuun liittyvän sanan taustaa.

Sanojen taustaa

Ruokailuhuone, jossa kattokruunu ja pöytä katettuna.

Suosikkifestarisi on täällä taas!

Henna Makkonen-Craig

Kysymys Nykyään näkee teksteissä ilmaustyyppiä ”Tapahtuma X on täällä (taas)”. Merkillistä on, että täällä-sana ei …

Sanonnat ja fraasit

Festivaaliyleisöä sivulta kuvattuna. Kuvassa näkyy kasvoja ja ilmaan nostettuja käsiä, taustalla jonkinlainen kontti, parakki tms.

Paljon puhetta podcastista

Henna Leskelä

Podcastiin on totuteltu suomen kielessä jo lähes 20 vuotta, mutta sana mietityttää kielenkäyttäjiä edelleen.

Lainasanat

Kolme sairaanhoitajaa tauolla Pietarinkatu 24:ssä sijainneessa Eskelinin sairaalassa. Kahdella heistä on kuulokkeet ja yksi tekee käsitöitä.

Infrastruktuuri-sanalle vastineita?

Henna Makkonen-Craig

Kysymys Mitä infrastruktuuri voisi olla suomalaisemmin? Eikö tilalle ole keksitty mitään helpompaa sanaa? Vastaus Infrastruktuuri …

Lainasanat

Ihminen kantaa vesistöstä vettä kahdella ämpärillä, vieressä kaksi venettä, taustalla aurinko ja etualalla puiden oksia.

Sanitaatiosta suomeksi

Henna Makkonen-Craig

Kysymys Voiko vierassanaa sanitaatio käyttää suomenkielisissä teksteissä? Pitäisikö se ilmaista jotenkin ”suomalaisemmin”? Vastaus Kaikkia vierasperäisiä …

Lainasanat

Kaivon kansi kadulla, päällä pari syksyistä lehteä. Kannessa Helsingin vaakuna ja teksti "Helsingin Vesi – Helsingfors Vatten".

Outoakin oudompi astroturffaus

Henna Makkonen-Craig

Kysymys Mitä tarkoittaa sanakummajainen astroturffaus? Mikä olisi kuvaavampi ilmaus suomeksi? Vastaus Astroturffauksella tarkoitetaan organisoitua, maksettua …

Lainasanat

Minglailua, tutustumista ja rentoa yhdessäoloa

Henna Makkonen-Craig

Kysymys Mikä olisi hyvä suomenkielinen vastine ruotsin ja englannin sanoille mingel ja mingle? Voisiko suomeksi …

Lainasanat

Ihmisiä keskustelemassa ryhmissä aulatilassa.

Resilienssi eli kriisinkestävyys

Henna Makkonen-Craig

Kysymys Mitä resilienssi tarkoittaa, ja voisiko sanan suomentaa jotenkin? Vastaus Resilienssi on termi, joka on …

Erikoisalojen sanat

Kivikkoinen ranta Rastilan leirintäalueen läheisyydessä. Edessä mäntyjä, taustalla vettä.