Tavoitteet ja käytäntö

Suomen kielen lautakunta on v. 1981 parissa kokouksessaan käsitellyt vieraiden nimien ääntämisongelmia. Periaatteellista keskustelua siitä, pitäisikö ulkomaisia nimiä käyttää yleensä alkuperäisen asuisina sitaattilainoina (Bordeaux, ääntöasu bor´dō) vai suomeen eri tavoin mukautettuina erikois- tai yleislainoina (Bordoo tai Portoo), on käyty aika ajoin runsaat puolitoistasataa vuotta.

Parhaiten ovat ajan ja aatesuuntien vaihtelussa säilyttäneet arvonsa ne suositukset ja ohjeet, joissa yleiseksi tavoitteeksi vieraiden nimien käytössä on asetettu asianomaisen maan käytäntöä mahdollisuuksien mukaan noudattava kirjoittamis- ja ääntämistapa. Tämä kanta kuvastuu epäsuorasti Kotikielen Seuran pöytäkirjoista jo 1878, selvästi Virittäjän artikkeleista v:sta 1907 alkaen: Periaate pitää yhtä myös nykyisten, YK:n toimesta järjestetyissä kansainvälisissä nimistönhuoltokonferensseissa hyväksyttyjen suositusten kanssa.

Suomessa, sen enempää kuin missään muussakaan maassa, ei milloinkaan yleisesti voida päästä täysin oikeaan vieraiden nimien ääntämiseen. Kuitenkin on, kuten E. A. Tunkelo totesi v. 1943 kielivaliokunnan kokouksessa, ”parempi jos jotkut ääntävät oikein, kuin että kaikki ääntävät väärin”.

Reaalinen tavoite vieraiden nimien ääntämisessä, kuten puheessa yleensäkin, on ymmärrettävyys; toisin sanoen nimi on kussakin viestintätilanteessa tunnistettava oikein. Jotta nimi olisi mahdollisimman yleisesti tunnistettavissa samaksi, on kaikkialla pyrittävä samaan ääntämykseen, eikä se voine olla muu kuin kunkin maan omaa käytäntöä vastaava. Tosin kaikissa kielissä joudutaan jossain määrin tinkimään tavoitteesta ja korvaamaan puuttuva vieras äänne sillä äänteellä, joka on puuttuvaa lähinnä.

Suomalaistumispiirteitä

Vieraskieliset nimet eivät ole yhtenäinen ryhmä kuten eivät lainasanatkaan. Kirjoitukseltaan ja ääntämykseltään kotoistuneiden nimien rinnalla, sellaisten kuin Tukholma, Kööpenhamina, Englanti, on joukko erikoislainan luonteisia nimiä, jotka kirjoitetaan vieraan kielen mukaan mutta jotka vanhastaan on äännetty suomalaistettuina, kuten Alaska (engl. ääntöasu ə´läskə), Arizona (engl. äri´zounə), Idaho (engl. aidəhou), Indiana (indi´änə), Milano (it. mi´lāno). Tähän ryhmään kuuluu myös eräitä tuttuihin henkilönnimiin perustuvia paikannimiä, kuten Alberta (engl. äl´bə̄tə), Georgia (engl. džōdžə), Port Arthur (engl. pōrt ārÞər). Tähän ryhmään kuuluvien nimien suomalaista ääntämistä pidetään edelleen moitteettomana.

Vieraan kielen mukaista nimien painotusta ja sävelkulkua ei suomea puhuttaessa vaadita. Suomen sijamuotoja nimistä käytettäessä vieraan painotuksen tavoittelu ei useinkaan tuo onnistunutta tulosta. Nimiä perusmuodossaan luettelomaisesti esitettäessä oikea alkukielinen painotus sen sijaan voi olla hyvinkin paikallaan. Aina on vältettävä sellaista nimien painotusta, joka ei ole suomen eikä asianomaisen vieraan kielen mukaista.

Voitettuja ja voitettavia vaikeuksia

Ääntämisongelmat ovat tuttuja vaikeuksia joka maassa, ei yksin Suomessa ja suomea puhuttaessa. Ääntämisen parantumistakin on todettavissa. Vuosisatamme alkupuoliskon moitteista ovat käyneet aiheettomiksi monet ruotsinmukaisuutta koskevat huomautukset, esim. u pro o (napūleon), uu pro u (kuuba), är pro er (pärsia, bärliini).

Tavallisimpia nykyisiä ääntämisvirheitä, joiden karsimista julkikäytöstä olisi kielilautakunnan mukaan vaadittava, ovat seuraavat:

1. soinnillisten konsonanttien ääntäminen soinnittomina (Berliini perliini pro berliini, Gambia kampia pro gambia, George de Godzinsky tsōts tekotsinski pro džōdž də go´dzinski);

2. z:n ääntäminen ts:nä englantilaisissa, hollantilaisissa, puolalaisissa, ranskalaisissa, romanialaisissa, unkarilaisissa, venäläisissä ja japanilaisissa nimissä, joissa se pitää ääntää soinnillisena s:nä (Zanzibar zanzibar ei tsantsibar, Zaharov zaharov ei tsaharov, Izumi izumi ei itsumi), espanjalaisissa nimissä, joissa se olisi äännettävä θ:nä eli kuten englannin kielen th sanassa thing (Cádiz kādiθ ei kādits), ruotsalaisissa nimissä, joissa se yleensä äännetään s:nä (Zacharias sakarias, Zetterström setterström, Zilliacus sil´jakkus). Saksalaisissa, italialaisissa, kreikkalaisissa ja kiinalaisissa (pinyinillä kirjoitetuissa) nimissä z:n äännearvo on ts, italiassa ja kreikassa joskus myös dz;

3. epäperäinen kahdennus (Baltic balttia pro baltia, antikristus anttikristus pro antikristus, Dante dantte pro dante, Portugal porttugal pro Portugal);

4. unkarilaisten nimien y merkin ääntäminen y:nä, jota se ei milloinkaan tarkoita. Unkarissa y:llä merkitään edellisen äänteen, g:n, n:n ja t:n liudentuneisuus, ly ääntyy j:nä (Károly kāroj, Kodály kodāj; Kodolányi kodolānji, Szergény särgēnj; Nagy nadj; Hetyefő hätjäfő);

5. epäperäinen painotus (ei alkukielinen eikä suomen mukainen), esim. it. Adige ´ādidže (painollisen tavun edellä merkki ´), siis ei a´dīdže, ven. Kogan ´kogan, ei ko´gan, ven. Smetanina sme´tanina, ei smeta´nīna, tšekin Svobodova s´vobodovā, ei svobodo´vā, serbokr. Sarajevo ´sarajevo, ei sa´rajevo eikä sara´jevo.

Suositus ja sovellus

Keskustelujensa perusteella kielilautakunta päätti kokouksessaan 9.11.1981 suosittaa vieraiden nimien ääntämisessä asianomaisen maan käytäntöä mahdollisuuksien mukaan noudattavaa ääntämistapaa.

Suosituksen soveltaminen käytäntöön merkitsee, että esimerkiksi olympiakisakaupunkien Calgaryn ja Söulin nimet suositetaan äännettäviksi kälgəri niin kuin englannissa ja vastaavasti soul kuten koreassa, ei söul.