Tietoinen paikannimien suunnittelu on lähtöisin kaupungeista, mutta se ulottuu nykyisin kuntiemme kaikkiin kolkkiin. Sen tarvetta ovat lisänneet sekä taajamien kasvu että elinpiirien laajentuminen. Uusia, toisistaan erottuvia nimiä on tarvittu niin paljon, ettei niiden syntyminen spontaanisti kielenkäytössä ole ollut enää mahdollista. Kuntien kaavanimien ja haja-asutusalueiden osoitenimien laatiminen on nimistönsuunnittelua.
Nimistönsuunnittelijan on otettava työssään huomioon monia eri asioita. Paikannimen tärkein tehtävä on paikantavuus: nimen pitää yksilöidä kohteensa. Tämän lisäksi nimen tulisi olla helppokäyttöinen (helppo kirjoittaa, ääntää ja taivuttaa), hahmottua vaivatta paikannimeksi ja kytkeytyä mahdollisuuksien mukaan alueen perinteisiin paikannimiin, luontoon, historiaan ja kulttuuriin. Alueelle sopivan nimeämistavan ja nimen oikean kirjoitusasun varmistamisen lisäksi suunnittelijan tulisi muistaa tallentaa nimeämisperusteet ja huomioida katuverkon kokonaisuus.
Mistä nimi juontaa juurensa – taustatiedot talteen!
Alueen omaleimaisuuteen pohjaava nimistö tukee asukkaiden viihtyvyyttä, kotiseututunnetta ja turvallisuudentunnetta. Uutta paikannimistöä suunniteltaessa suositetaan neljää nimenmuodostustapaa:
- Ensisijaisesti kannattaa hyödyntää alueen perinteistä paikannimistöä (Peltoniemi > Peltoniementie).
- Myös paikalla sijaitseva kohde tai paikan ominaisuus voi antaa aiheen nimeen (kivikkoinen maasto > Kivikkotie).
- Jos perinteiset paikannimet eivät riitä, voidaan antaa ryhmänimiä alueeseen liittyvän aihepiirin mukaan (ravustus > Raputie, Mertakuja).
- Yhtenä vaihtoehtona on antaa alueeseen liittyvän tapahtuman tai henkilön muistoksi muistonimi (Ville Vallgren asunut alueella > Ville Vallgrenin tie). Muistonimen kohteena olevan henkilön kuolemasta tulisi olla kulunut vähintään viisi vuotta ja hänen toimintansa tulisi olla yleisesti tunnustettu muistamisen arvoiseksi.
Nimenmuodostustapaa selittävän tiedon eli nimeämisperusteen tallentaminen tulevaa nimistönsuunnittelua varten on tärkeää. Jos esimerkiksi tie on nimetty talon mukaan, on hyvä mainita nimeämisperusteen selityksessä talonnimen lisäksi lyhyesti talon historiasta. Kaava- ja osoitenimien nimeämisperusteet vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaisia nimiä samalle alueelle voi jatkossa harkita ja miten nimi voidaan kääntää toiselle kielelle, jos kunnan kielisuhteet muuttuvat.
Jos nimistönsuunnittelijalla ei ole tietoa aiemmin annetun kaavanimen nimeämisperusteesta, on riskinä, että hän tulkitsee nimen alkuperän väärin. Väärä tulkinta voi johtaa irrallisiin uusiin nimiin, joilla ei ole yhteyttä alueen ominaisuuksiin tai historiaan.
Esimerkiksi Puolatien taustalla voisi olla kutoma- ja ompelukoneissa käytettävä puola. Tämän tulkinnan pohjalta alueelle voitaisiin muodostaa uutta, tekstiiliteollisuuteen liittyvää aihepiirinimistöä. Aihepiiri osoittautuisi kuitenkin täysin irralliseksi, jos Puolatien nimeämisperusteena olisikin puolukkaa merkitsevä sana puola.
Paikallisesti vaikuttaneen henkilön kunniaksi voidaan muodostaa henkilönnimien pohjalta muistonimiä. Muistonimissä saattaa toisinaan olla pelkästään etu- tai sukunimi, joka vielä sattuu olemaan alueella varsin yleinen. Kun vuodet vierivät ja sukupolvet sekä virkamiehet vaihtuvat, voi olla visainen tehtävä selvittää, kenen mukaan esimerkiksi Annantie on saanut nimensä, jos nimeämisperusteita ei ole aikanaan kirjattu muistiin. Tällöin muistonimikään ei enää täytä tehtäväänsä. Kun nimeämisperuste on tiedossa, voidaan nimen alkuperää ja siihen liittyvää paikallishistoriaa ja kulttuuria tuoda esiin mahdollisen uuden nimistön lisäksi myös muussa alueen suunnittelussa, esimerkiksi rakennusten, leikkipuistojen tai julkisten taideteosten materiaaleissa ja kuva-aiheissa.
Oikeat käännösvastineet
Suomen kielen lautakunta on vuonna 2001 antanut suosituksen kaksikielisen alueen nimistönsuunnittelusta (Kielikello 2/2001, ks. Lue myös). Sen mukaan yksikielisiä, alueella käyttöön vakiintuneita kylien, talojen, luonnonpaikkojen tai henkilöiden nimiä ei tule kääntää uusia kaavanimiä muodostettaessa. Esimerkiksi Espoon tiennimi Rannikkovägen ei ole ”puoliksi käännetty”, kuten tällaisista nimistä joskus kuulee todettavan. Koska taustalla on suomenkielinen työväentalon nimi Rannikko, on nimi lautakunnan periaatteiden mukaisesti muodostettu ja säilyttää yhteyden alkuperäiseen kohteeseen. Sananmukainen ruotsinkielinen käännös Kustvägen ei viittaisi enää työväentaloon. Se olisi sopiva vastine Rannikkotielle silloin, jos nimeämisperusteena olisikin paikan maasto ja yleissana rannikko. Vastaavasti ruotsinkieliselle nimelle Långvägen sopiva suomenkielinen vastine riippuu siitä, onko nimeämisperusteena sukunimi Lång vai tien pituus eli yleissana lång. Ensimmäisessä tapauksessa suomenkieliseksi nimeksi käy Långintie, jälkimmäisessä Pitkätie.
Kun suhteellisen lähekkäin sijaitsevat esimerkiksi Pilvägen ja Bågvägen, on suomenkielisten nimien muodostamisen kannalta olennaista tietää, onko nimien taustalla mahdollisesti jousiammunta-aihepiiri vai jotakin muuta. Ruotsin sana pil voi nimittäin tarkoittaa joko pajua, salavaa tai nuolta, ja ruotsin sana båg puolestaan jousta tai kaarta. Jos tietoa nimeämisperusteista ei ole ja Bågvägen käännetään mekaanisesti Kaaritieksi, voi yhteys alkuperäiseen ruotsinkieliseen nimeen katketa kokonaan. Väärin käännetyn Kaaritien harhaanjohtavuus korostuu entisestään, jos nimen tarkoittama tie on suora.
Nimi paikan mukaan
Kielelliseltä kannalta järvennimeen Ahvenjärvi ja talonnimeen Mattas perustuvat tiennimet Ahvenjärventie ja Mattaksentie ovat paikallista nimiperintöä säilyttäviä ja toimivia. Huonosti paikantaviksi ne muuttuvat, jos esimerkiksi Ahvenjärven rantaa seurailee jokin toisenniminen tie ja Ahvenjärventie sijaitsee kauempana, tai jos Mattaksentie kulkeekin Håkansin talolle. Jos nimi muodostetaan perinteisen paikannimen mukaan, tulee sen luonnollisesti myös sijaita lähellä tätä paikkaa, jotta se opastaisi kulkijaa oikein.
Myös paikan lajin ilmaisevat nimien jälkiosat on syytä valita ympäristön mukaan. Esimerkiksi katu sopii vain selvästi kaupunkimaiseen ympäristöön, ja murteellisia sanoja voi käyttää osoitenimissä harkiten vain sillä alueella, jonka murteessa sana esiintyy. Ranta-loppuinen osoitenimi ei ole paras vaihtoehto sellaiselle tielle, joka kääntyy poispäin rannasta kohti metsäistä mäkeä, vaikka itse asuinalue, jolle tie rakennetaan, sijaitsisikin merenrannalla.
Opastava nimistö tukee tieverkkoa
Tiheästi asutuilla alueilla nimenaiheista on usein pulaa, ja on tarpeen muodostaa nimiä, joissa nimen alkuosa on sama (esimerkiksi Kuusitie, Kuusikuja ja Kuusimäki). Sama-alkuisten nimien tulisi noudattaa loogisesti tieverkon rakennetta. Keskeinen ja pidempi tie nimetään tie-loppuiseksi ja siitä haarautuva lyhyempi osuus kuja-loppuiseksi. Kun tie haarautuukin kujasta tai Kuusitie ja Kuusikuja ovat ruutukaavassa vierekkäisiä tieosuuksia, opastavuus kärsii, ja samanaiheiset nimet sekoittuvat helposti keskenään. Esimerkiksi Espoossa on aiheuttanut ongelmia muun muassa postinkulussa tieverkosto, jossa Eestinkallio ja Eestinkalliontie ovat rinnakkaisten teiden nimiä ja Eestinkallionkuja haarautuu ensimmäisestä (ks. kuva 1).
Osoitenimistöä suunniteltaessa on päätettävä, mistä kohtaa tietynniminen tie alkaa ja mihin se loppuu. Aina ratkaisu ei ole itsestään selvä. Hälytysturvallisuuden takia suositetaan, että tieosuuksia ei nimetä samalla nimellä, jos ne lähtevät vastakkaisiin suuntiin luokaltaan suuremmalta tieltä, esimerkiksi liikenteen kokoojakadulta tai valtatieltä. Tie ei myöskään saisi jatkua samannimisenä sen jälkeen, kun on käännytty risteyksestä tai kiertoliittymästä.
On myös harhaanjohtavaa, jos suorana jatkuvan tien nimi muuttuu kesken kaiken ilman erityistä syytä. Sen sijaan lenkin muodostavat tiet, jotka alkavat ja päättyvät samaan tiehen, eivät saisi jatkua päästä päähän samalla nimellä. Jos esimerkiksi Kirkkokadusta haarautuva lenkki nimettäisiin koko matkaltaan Kirkkolenkiksi, olisi olemassa kaksi Kirkkokadun ja Kirkkolenkin risteystä, mikä heikentää hälytysturvallisuutta. Jos samannimistä tietä ei voi ajaa päästä päähän, vaan ajoyhteys esimerkiksi itäosaan on kokonaan toista reittiä kuin länsiosaan, on erillisille osuuksille syytä antaa erilliset nimet (ks. kuva 2).
Vaikka hyvin paikantavan nimen tärkeimpiä ominaisuuksia on pysyvyys, on tieverkon muutostilanteissa joskus osoitenimiäkin syytä muuttaa. Jos nimenmuutos aiheuttaa osoitteenmuutoksen usealle kiinteistölle, on pohdittava, onko muutoksesta hälytystilanteissa saavutettu hyöty suurempi kuin muutoksen aiheuttamat kustannukset ja mahdollinen muu kiinteistöille aiheutuva haitta. Hyvällä ennakoinnilla voidaan kuitenkin muutostarpeita välttää.
Naapurikuntienkin nimistö huomioitava
Paikannimen ensisijainen tehtävä on erottaa paikka muista. Jotta ihmiset, tavarantoimitukset, huoltoliikenne ja hälytysajoneuvot löytäisivät oikeaan osoitteeseen vaivatta, on nimistönsuunnittelussa hyvä välttää identtisiä nimiä lähimpien kuntien kanssa.
Valtakunnallisten maanteiden numeroinnista vastaa liikenneministeriö alaorganisaatioineen. Osoitejärjestelmään liittyvät tiennimet maanteiden jaksoille antaa kuitenkin kunta. Valta- ja kantateiden pätkiä nimettäessä olisi erityisen tärkeää ottaa huomioon myös nimeämiskäytäntö kunnanrajan toisella puolella, eikä käyttää samoja nimiä eri maanteistä.
Esimerkiksi Kurikassa yhdystie 6841 on nimetty Närvijoentieksi, kun taas Teuvalla Närvijoentieksi on nimetty toinen, vain muutama kilometri edellä mainittua etelämpänä kulkeva tie. Myös Horontie on käytössä molemmissa kunnissa (ks. kuva 3). Horonkylästä Närvijoelle autoileva ajaa siis ensin Horontietä (Teuva), kääntyy Närvijoentielle (Teuva), joka vaihtuu kunnanrajalla Horontieksi (Kurikka), josta käännytään toiselle Närvijoentielle (Kurikka).
