Tammikuussa 2024 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun suomen kielen lautakunta päätti väljentää alkaa tekemään -rakennetta koskevaa normia. Tuolloin alkaa tekemään hyväksyttiin osaksi normitettua yleiskieltä alkaa tehdä -muodon rinnalle. Kotimaisten kielten keskus teki päätöksen kymmenvuotispäivän kunniaksi yleiskielen normeja käsittelevän kyselyn eli tuttavallisemmin normikyselyn. Risto Uusikoski kokoaa kyselyn tuloksia yhteen Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla julkaistussa uutisessa, ja Riitta Korhonen tarkastelee normien tulevaisuudennäkymiä omassa Kielikello-artikkelissaan (linkit jutun lopussa).
Tässä artikkelissa selvitän, millaisia kielenkäyttöä ja kielenkäyttäjiä koskevia asenteita ja ajattelutapoja kyselyn avovastauksista piirtyy esiin. Avovastauskentissä osallistujilla oli mahdollisuus avata ajatteluaan ja tuntemuksiaan omin sanoin, ja keskitynkin siihen, miten vastaajat ilmaisevat suhdettaan kielenpiirteisiin ja normeihin.
Kieltä kielestä
Kysely keskittyi paitsi alkaa tekemään -norminmuutokseen myös yleiskielen normeihin laajemmin, joten se tarjoaa avaran näköalan kielenkäyttäjien käsityksiin normeista. Kyselyaineisto on toisin sanoen kieltä kielestä. Tällaisen kielipuheen tarkastelu kertoo paljon siitä, miten näemme (ja kuulemme) toistemme käyttämät kielenpiirteet ja kuinka liitämme niihin arvostuksia ja asenteita. Kuten Irina Piippo (2016, s. 41) on asian muotoillut, kielipuhe muovaa kielen tajua. Kieltä koskevat asenteet, tunteet ja mielikuvat ovat erottamaton osa kielellistä merkitystä.
Esittelen aluksi sitä, miten vastaajat kertovat suhtautumisestaan alkaa tekemään -rakenteeseen. Kyselyvastaukset havainnollistavat sitä, että kielenkäyttöön vaikuttavat paitsi yleiskielen viralliset normit myös erilaiset sosiaaliset normit. Sosiaaliset normit ohjaavat ihmisten kielellisiä valintoja ja toisaalta heidän tulkintojaan muiden kielenkäytöstä. Lisäksi luon katsauksen siihen, mistä vastaajat kertovat asenteidensa olevan peräisin – jäljet johtavat koulun penkille. Lopuksi tarkastelen kyselyyn osallistuneiden käsityksiä normien taustoista ja normittamiseen liittyvistä ristipaineista.
Kenen joukoissa seisot: erontekoja kielenpiirteiden perusteella
Alkaa tekemään -rakenteen käyttöä koskevat normikyselyn vastaukset valottavat varsin havainnollisesti sitä, miten ilmaisemme ryhmään kuulumistamme tiettyjä kielenpiirteitä käyttämällä. Vastaavasti tulkitsemme muiden olevan osa jotain joukkoa heidän kielenkäyttönsä perusteella. Kielenpiirteillä on siis taipumusta kertoa sosiaalisesta taustasta. Tästä käytetään Michael Silversteinin (2003) tunnetuksi tekemää nimitystä sosiaalinen indeksisyys: tunnistamme, että jokin kielellinen piirre ikään kuin osoittaa johonkin suuntaan.
Jotkut vastaajat kertoivat norminmuutoksesta huolimatta pidättäytyvänsä tiukasti alkaa tehdä -rakenteessa. Osa heistä avasi linjansa taustaa kuvaamalla alkaa tekemään -rakenteen käytön herättämiä mielleyhtymiä: niitä luonnehdittiin esimerkiksi sanoilla juntti, huolimaton, kouluttamaton ja sivistymätön. (Vastauksista poimitut esimerkit esitetään tässä alkuperäisessä asussaan.)
Alkaa tekemään kuulostaa edelleen huolimattomalta ja hiukan juntilta.
Pidän kyseistä muotoa käyttäviä kouluttamattomina.
Edelleen ajattelen, että jos asiatekstissä on kirjoitettu ”alkaa tekemään”, se kuulostaa kielikorvaan väärältä ja antaa vähän sivistymättömän vaikutelman.
Tällaiset luonnehdinnat ovat tyypillinen tapa rakentaa kielellä ihmisryhmiä ja kertoa siitä, millaiset ihmiset kuuluvat vastaajan mukaan mihinkin ryhmään ja millä perusteella. Näin kyselyyn osallistuneet tulevat kirjoittaneeksi auki tietyn kielenpiirteen sivumerkityksiä – sosiaalista indeksisyyttä.
Myös toisen suuntaiset asenteet ovat mahdollisia. Seuraava vastaaja kertoo ilmaisevansa alkaa tekemään -muotoa käyttämällä kielitietoisuuttaan ja ymmärrystään normeista:
Luulen, että ”alkaa tehdä” -muoto on kielenkäytössäni yleisempi, sillä olen ”oppinut sen oikeaksi”, mutta kun ”alkaa tekemään” -muoto hyväksyttiin edellisen rinnalle, olen pyrkinyt lisäämään myös sen muodon käyttöä. Näin siksi, että osoittaisin kieliasiantuntijana muille, että molempien käyttö on sallittua.
Vastaaja siis kuvaa ilmaisevansa kieliopillisella valinnalla tietämystään uuden normin hyväksyttävyydestä ja samalla myös kieliasiantuntijan identiteettiään.
Kiinnostavia kyselyvastauksia ovat myös ne, joissa vastaajat selvästi tunnistavat kielenkäyttäjien tavan arvottaa toisiaan normitettujen kielenpiirteiden perusteella. Seuraavissa vastauksissa kirjoittajat ilmaisevat omaa penseää asennettaan tällaista arvottamista kohtaan:
Jotkut kielioppisäännöt on täysin turhia, tarpeettomia. Esim. sanan ”muun muassa” tarkoitus tulee ymmärretyksi oli se sitten oikein tai väärin kirjoitettu. Ja toisekseen, miksi muistin päällä pitäisi kantaa tällaisia epäolennaisuuksia kuinka jokin sana kirjoitetaan. Pahimmassa tapauksessa kielioppinormit eriarvoistavat ihmisiä esim. työpaikoilla (esim. muistisääntöjä osaamaton ei ehkä saa tiettyjä tehtäviä, osaamattomuus voi heikentää uskottavuutta jne).
Yleiskielen normit ovat hyviä silloin kun ne palvelevat kielen ymmärrettävyyttä ja rakenteiden yksiselkoisuutta. Jos normi on sellainen, että lähes kaikki tekevät siinä ”virheitä”, sitä on syytä muuttaa. Yleiskielen normien ei tule palvella ihmisten jakoa ”hyviin” ja ”huonoihin” kielenkäyttäjiin.
Nämä vastaajat pitävät ongelmallisena sitä, että normit voivat luoda ihmisten välille eroja ja asettaa heitä eriarvoiseen järjestykseen. Toden totta, normien tarkoitus ei ole jakaa ihmisiä hyviin ja huonoihin eikä toimia vähättelyn apuvälineenä.
Kieltä käytettäessä ei kuitenkaan voida ikinä irrottautua siitä tosiasiasta, että kielenkäyttöön ja -piirteisiin kytkeytyy sosiaalisia merkityksiä ja jyrkkiäkin asenteita. Siksi tällaiset merkitykset ja asenteet onkin hyvä tunnistaa. Myös kielenhuoltajat seuraavat tarkkaan kielenpiirteitä ja normeja koskevia asenteita.
Jyvät akanoista: muodolliset ja sosiaaliset normit
Kyselyn vastaukset havainnollistavat erilaisten normien kerroksia. Samalla kun alkaa tehdä ja alkaa tekemään ovat kumpikin yleiskielen normien näkökulmasta neutraaleja ja samanveroisia, niihin liittyy varsinainen sosiaalisten normien vyyhti. Valinta näiden kahden rakenteen välillä kytkeytyy kielenkäyttäjien kielikäsityksiin, henkilöhistoriaan ja kielelliseen identiteettiin.
On viljalti sellaisia kielenkäytön sosiaalisia normeja, joita ei ole kirjoitettu Kielitoimiston ohjepankkiin tai kielenhuolto-oppaisiin, mutta jotka ovat silti kielenkäyttäjien todellisuudessa totisinta totta ja joskus hyvinkin merkittäviä. Vaikka alkaa tekemään -rakennetta koskeva muodollinen normi on muuttunut, siihen kytkeytyvät sosiaaliset normit eivät monien kielitajussa katoa mihinkään. Päinvastoin: alkaa tekemään -muodon muututtua virallisten normien mukaiseksi epäviralliset sosiaaliset normit ovat korostuneet entisestään. Tätä kuvastavat vastaukset, joissa ihmiset luonnehtivat sitä joukkoa, johon he kokevat kuuluvansa pitäytymällä alkaa tehdä -rakenteessa:
Olen noin sen oppinut, enkä viitsi toimintatapaani muuttaa. Se ikään kuin todistaa muille ”vanhan liiton” kielenkäyttäjille, että suomen kieli on hallussa.
Vain ”alkaa tehdä” kuulostaa kielikorvaani oikealta. ”Tekemään”-muoto lepsun huolimattomalta. Olen vanhojen kunnon kansa- ja oppikoulun kasvatti.
Seuraava vastaaja tiivistää tämän kieliopillisen valinnan sosiaalisen merkityksen ytimekkäästi:
Tämä ilmaus erottaa jyvät akanoista.
Alkaa tekemään -rakenteeseen on kerrostunut varsin mehevällä tavalla kielen normittamiseen liittyviä merkityksiä ja suhtautumistapoja. Niin alkaa tehdä kuin alkaa tekemään ovat olleet käypää ja elävää kielenkäyttöä vuosisadat, mutta yleiskielen vakiinnuttaminen asetti ne erilaiseen asemaan. Kouluopetuksen ja muiden normittamisen instituutioiden vaikutuksesta näiden rakenteiden sosiaaliset sivumerkitykset ovat kehittyneet erilaisiksi.
Vaikka molemmat muodot ovat tätä nykyä yleiskielisiä, kielenkäyttäjien keskuudessa elää edelleen hyvin erilaisia tapoja suhtautua niihin. Suomen kielen käyttäjissä on huomattava joukko, jonka korvissa valinta tehdä- ja tekemään-muotojen välillä erottaa kunnollisen ja kunnottoman kielenkäytön toisistaan. Yleiskielen normeilla on siis väliä vielä niiden vanhettuakin, ja siksi muutoksia pitää tehdä harkiten ja normijärjestelmän kokonaisuus huomioiden. Riitta Korhonen pureutuu tähän teemaan tarkemmin omassa normikyselyä koskevassa artikkelissaan (linkki jutun lopussa).
Yleiskielen normeilla on väliä vielä niiden vanhettuakin.
Seuraavassa esimerkissä vastaaja ilmaisee tunnistavansa edellä kuvatun jyvät akanoista -näkemyksen. Hän ei itse jaa samoja käsityksiä mutta osaa silti ottaa ne huomioon omassa kielenkäytössään, sillä hän ei halua triggeröidä eli laukaista kielitraumaa.
”Alkaa tekemään” on kielikorvalleni ainoa oikea vaihtoehto (Turun murre). Käytän kuitenkin virallisissa yhteyksissä ”alkaa tehdä” -versiota koska tiedän, että se on selkeästi porattu tietyille ihmisille kalloon niin perustavanlaatuisella tavalla, etten halua triggeröidä heidän kielitraumojaan sen enempää. Osoitan samalla tuntevani tämän kielinormin, mikä toki on huono perustelu sen käytölle.
Osa vastaajista taas pitää vanhoissa periaatteissa pitäytyvien ”vanhan liiton” edustajien omia, virallisista poikkeavia normeja tympeänä umpimielisyytenä. Siinä missä alkaa tekemään -rakennetta vieroksuvat luonnehtivat sen herättämiä mielikuvia muun muassa sanalla juntti, tätä vanhassa normissa pitäytyvää asennetta kuvataan esimerkiksi ilmauksella muutosvastarintaiset oikeassaolijat.
Usein ne, joiden mielestä säännöt ovat liian löysiä, haluavat tärkeillä ja päteä niillä säännöillä, jotka he itse ovat vuosikymmeniä sitten omaksuneet.
Minusta ajatus kielen muuttumisesta on saatu hienosti leviämään. Muutosvastarintaiset oikeassaolijat kärsivät siitä eniten.
Näille vastaajille norminmuutosten vastustaminen siis kertoo tärkeilystä ja muutosvastarinnasta. Aiemmin siteeratuille vastaajille alkaa tehdä -rakenteessa pitäytyminen puolestaan merkitsee yhteisyyttä, kuulumista vanhoja periaatteita noudattavien ryhmään, sen sijaan että oltaisiin vaikkapa huolimattomia tai kouluttamattomia.
Kielenpiirteisiin kytkeytyvät sosiaaliset merkitykset eivät olekaan samoja kaikille. Jonkin kielenpiirteen ja sosiaalisen merkityksen välillä nähdään yhteys – vaikkapa alkaa tekemään -rakenteen yhteys junttiuteen ja alkaa tehdä -rakenteen yhteys ”vanhaan liittoon”. Erilaisilla merkityksillä on erilaisia vaikutusaloja: yhdelle yksinomainen alkaa tehdä -rakenteen käyttö viittaa kunnollisuuteen, toisille turhaan tärkeilyyn. Edellä esitelty huomaavainen vastaaja (joka ei halua triggeröidä) on esimerkki tapauksesta, jossa kielenkäyttäjä tunnistaa jonkin merkitysyhteyden, vaikka ei itse käsitystä jaakaan.
Kyselyvastauksista nähdään, millä tavoin ihmiset tekevät eroja ilmausten välille ja asettavat niitä arvojärjestykseen. Samalla tavalla kuin tietty auto- tai vaatemerkki tunnistetaan laajasti statuksen symbolina, myös normien mukainen kielenkäyttö voi välittää vastaavanlaisia sosiaalisia merkityksiä. Sosiaaliset merkitykset voivat syntyä vaikkapa siitä, että tietyn murteen puhujiin liitetään mielikuvia ihmisryhmän luonteesta (yleisiä stereotyyppejä ovat leppoisat karjalaiset ja ylimieliset helsinkiläiset ja niihin liittyvät murre- ja slangiasenteet). Normikyselyn vastaukset näyttävät, miten sosiaaliset normit voivat kiinnittyä vanhentuneisiin yleiskielen normeihin ja miten kieltä koskevat asenteet ja merkitykset kerrostuvat. Ei siis ole ihme, että kielenkäyttöön liittyviä sivumerkityksiä on joskus vaikea hahmottaa.
Normien oppiminen koulussa: päähän takomista ja iskostamista
Jo joissain edellä esitellyissä vastauksissa näkyi koulun merkitys alkaa tehdä -normin juurtumisessa sekä toisaalta ajatus siitä, kuinka normi on joillekin toisille porattu kalloon. Kyselyvastaukset avaavatkin värikkäästi kuvailtuja näkymiä ihmisten kokemuksiin normien oppimisesta. Sananvalinnat ovat tässä kiinnostavia, sillä etenkin puheeseen alkaa tehdä -normin oppimisesta näyttää vakiintuneen aivan tiettyjä sanoja: sitä on porattu kalloon sekä taottu, paukutettu ja iskostettu päähän.
Alkaa tekemään on luontaisempi (pohjana hämäläismurteet), mutta kun koulussa on taottu päähän, että se on alkaa tehdä, käytän ko. muotoa tekstissä ja puhuessani huolitellusti.
Kyllä se ”alkaa tekemään” edelleen kuulostaa väärältä, niin huolella sitä koulussa aikoinaan päähän paukutettiin...
Minuun on iskostettu lukioaikana, että vain alkaa tehdä -muoto on oikein.
Tämän suuntaisten vastausten joukko kertoo paitsi alkaa tekemään -normin ikonisen aseman taustasta myös menneiden vuosikymmenten kieliopin opetuksesta. Toivottavasti nykyopetus jättää normien oppimisesta toisenlaisia muistoja.
Ristiriitoja: järkeä, tunteita ja hyvää kielitahtoa
Varsin kiinnostavasti kieltä koskevista ihanteista kertovat kyselyvastaukset, joissa osoitetaan ristiriitaista suhtautumista normien muuttumiseen. Yhtäältä pitäisi järjellä ymmärtää kielen ja sen normien muutosta, toisaalta muutos kuitenkin tuntuu pahalta.
Kyllähän kieli elää ja kehittyy, joten vaikka kaikenlaiset alkaa tekemäänit henkilökohtaisesti tuntuvat väärältä niin yritän suhtautua kieleen sallivasti.
Kieli muuttuu ja kai se on tarkoituskin. Suomi ja maailma muuttuu, miksei siis kieliin. Silti välillä vaikeaa hyväksyä, ja toisaalta pelkään että häviääkö suomen kieli jos se muuttuu liikaa.
Tällaisissa vastauksissa vastaajat tekevät näkyväksi sitä, millaiset kieliasenteet he kokevat tavoiteltaviksi ja kuinka he toisaalta joutuvat myöntämään, ettei sellaisten omaksuminen ole aina helppoa. Asetelma muistuttaa havaintoja siitä, että puhuessaan kirjallisesta maustaan ihmiset saattavat pahoitella omien mieltymystensä suppeutta ja korostaa pyrkimystään monipuoliseen lukemiseen ja osoittaa näin hyvää kulttuuritahtoa (Suomalainen 2023, s. 211). Vastaavasti voidaan ajatella, että normikyselyn vastaajat osoittavat hyvää kielitahtoa pyrkiessään olemaan suvaitsevia norminmuutoksia kohtaan henkilökohtaisista tunteistaan huolimatta.
Jotkut vastaajat kirjoittavat auki alkaa tekemään -normin historiaa ja osoittavat tuntevansa sen taustat. Näissä kuvauksissa vastaajat käyvät läpi sitä, kuinka kirjakieli on muodostettu eri murteiden piirteitä yhdistämällä ja kuinka alkaa tekemään -muodon jääminen yleiskielen ulkopuolelle on ollut perusteetonta. Nämä vastaukset ovat kyselyn pisimpiä. Yhdessä tällaisista historiaa painottavista vastauksista edellä kuvattu sosiaalisten normien olemassaolo harmittaa:
Huvittavinta ja samalla ärsyttävintä tässä kahden muodon taktiikassa on, että somessa osa joukosta ei hyväksy millään kuin sen ”alkaa tehdä” -muodon, jota koulussa on tankattu kansakunnan päähän sata vuotta. Ei mene läpi sanoma, että kummatkin muodot olivat aikoinaan käytössä, mutta eron tekivät vain ilmansuunnat, itä ja länsi. Ja siinä vaiheessa jokin kielipoliisi päätti, että käytetään vain toista ja toinen on väärin. Yhä se ”alkaa tekemään” särisee virittämättömissä kielikorvissa ja särisee todennäköisesti hautaan asti.
Tämä vastaaja pitää virittämättöminä sellaisia kielikorvia, joissa alkaa tekemään synnyttää särähdyksen, viritetty kielikorva kun tuntee rakenteiden ja niitä koskevien normien taustan. Sosiaaliset merkitykset kerrostuvat tekstissä jo tutuksi tulleella tavalla: kuvataan tiettyä suhtautumistapaa ja ilmaistaan omaa suhtautumista siihen.
Norminmuutoksen ristipaineet
Jotkut kyselyyn vastanneet esittivät näkemyksiä siitä, millä perusteilla norminmuutoksia tehdään. Monet kokivat, että syynä normien muuttamiseen on se, että jokin sääntö on koettu vaikeaksi tai ihmiset eivät osaa sitä.
Kieli toki muuttuu ajassa, mutta tuntuu pahalta sallia vääriä muotoja siksi, että ihmiset eivät jaksa opetella oikeita.
Kyseisen suosituksen muuttaminen, ja vain perusteella, että ”kun monet ihmiset eivät osaa kieltä oikein käyttää, niin höllennetään normeja” oli täysin typerää, ja sen jälkeen on ollut vaikea ottaa ”KOTUS”-normeja kovinkaan vakavasti.
Suomen kielen lautakunta korosti vuonna 2014 sitä, että alkaa tekemään -muotoa on normin koko olemassaolon ajan käytetty ahkerasti. Toisaalta lautakunta painotti myös sitä, että jo alun alkaen normin perusteet ovat olleet aavistuksen mielivaltaiset. Kielenhuollon onkin myös jatkossa syytä miettiä, miten norminmuutoksia perustellaan ja miten perusteista viestitään.
Osa vastaajista ilmaisee ymmärtävänsä kielenhuollon tasapainoilua erilaisten vaatimusten ristipaineessa. He nostavat esiin eri näkökulmia ja arvioivat, miten virallinen kielenhuolto niiden välillä luovii.
Normit elävät hyvin ajassa. Monet normit ovat vaikeita nykyihmisille (pilkut, kaksoispassiivi jne.), mutta ymmärrän hyvin, ettei nopeita muutoksia voi tehdä. Yleiskielen nykyiset normit ovat perusteltuja. Moni odottaa nykyistä tiukempia normeja, mutta minusta on hyvä, että käyttäjälle jää valinnanvaraa.
Näissä vastauksissa esiin piirtyy kielenhuollon keskeinen ja väistämätön ristiriita: Yhtäältä yleiskielen normien on järkevää seurata kielenkäytön muutoksia, jotta yleiskieli ei erkaannu puhutusta ja vapaasti kirjoitetusta kielestä liikaa. Toisaalta yleiskielen käytettävyyttä lisää se, ettei se muutu jatkuvasti.
Suunnistusta normien kerroksissa
Normikyselyn avovastaukset havainnollistavat varsin kouriintuntuvasti sitä tosiasiaa, että kielenpiirteillä on muunkinlaisia merkityksiä kuin ”puhdas” semanttinen merkitys. Kielenpiirteiden perusteella luokitumme ja luokitamme toisiamme ihmisinä. Yleiskielen muodollisten normien lisäksi on olemassa paljon sosiaalisia normeja, jotka kielenkäyttäjien keskuudessa tunnistetaan ja joiden mukaan omaa ja toisten kielenkäyttöä säädellään.
Monista kyselyn vastauksista heijastuu tilanne, jossa muodollisen normin lavennuttua tartutaan tiukemmin yhteisössä vallitsevaan sosiaaliseen normiin. Ihmisillä on keskenään ristiriitaisia suhtautumistapoja tällaisiin sosiaalisiin normeihin, kuten siihen, että alkaa tehdä nähdään usein edelleen parempana kuin alkaa tekemään. Näitä normeja, asenteita ja suhtautumistapoja on hyvä tarkastella, sillä ymmärrys tiettyihin ilmauksiin liittyvistä sosiaalisista merkityksistä on sekin olennaista tietoa kielestä. Oma kieli- ja murretausta, henkilöhistoria ja kielitietous – myös yleiskielen normeja ja niiden luonnetta koskeva tietous – vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme tiettyjen kielenpiirteiden käyttöön ja niiden normittamiseen yhteisen yleiskielen huollon osana.
Alkaa tekemään on varsin erityislaatuinen verbirakenne, sillä siihen on kiteytynyt runsaasti kielen normitusta ja niin sanottua hyvää kieltä koskevia asenteita, tunteita ja käsityksiä. Siksi sitä käsittelevän keskustelun kautta päästään käsiksi normikäsityksiin syvemminkin. Kyselyiden avulla välittyvät kielenkäyttäjien puheenvuorot ovat tärkeää taustatietoa kielenhuoltajille neuvonnassa, viestinnässä ja normien muutostarpeita pohdittaessa.
Kielenkäyttäjien näkemykset normeista muistuttavat siitä, että kielen vaihtelu ei useinkaan ole sattumanvaraista vaan sosiaalisesti hyvinkin merkityksellistä ja että maallikkokäsitykset kielestä on syytä ottaa vakavasti. Normitettu yleiskieli on yhteinen kielimuoto, joka mahdollisimman monen tulisi kokea omakseen. Siksi kielenhuoltajien on tärkeää kuunnella herkällä (kieli)korvalla kansalaisten näkemyksiä normeista.
Lue lisää
Riitta Korhonen: Kenen kieltä, kenen normeja? Kielenkäyttäjien arvioita yleiskielestä (Kielikello 29.5.2024)(avautuu uuteen ikkunaan)
Risto Uusikoski: Kymmenen vuotta alettu tekemään: ”alan tottua” (kotus.fi 31.1.2024)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Lähteet
Riitta Korhonen & Hanna Lappalainen: Kieli muuttuu – rikkautta vai rappiota? (Kielikello 4/2013)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Suomen kielen lautakunta: Alkaa tehdä ja alkaa tekemään rinnakkain yleiskielessä (suomen kielen lautakunnan suositus 31.1.2014)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Heini Lehtonen 2015: Tyylitellen. Nuorten kielelliset resurssit ja kielen sosiaalinen indeksisyys monietnisessä Helsingissä. Helsingin yliopisto.
Irina Piippo 2016: Kielen kuva. – Irina Piippo, Johanna Vaattovaara & Eero Voutilainen (toim.), Kielen taju. Vuorovaikutus, asenteet ja ideologiat s. 23–52. Helsinki: Art House.
Maija Saviniemi 2015: On noloa, jos ammattilaiset tekevät tökeröitä kielioppivirheitä. Toimitushenkilökunnan kielenhuoltotiedot, -käytännöt ja -diskurssit. Oulun yliopisto.
Michael Silverstein 2003: Indexical order and the dialectics of sociolinguistic life. – Language and Communication 23 s. 193–229.
Roosa Suomalainen 2023: Kirjallinen maku osana lukijan omakuvaa. – Pirjo Hiidenmaa, Ilona Lindh, Sara Sintonen & Roosa Suomalainen (toim.), Lukemisen kulttuurit s. 207–222. Helsinki: Gaudeamus.