Siirry sisältöön

rektiot

Jopas tulit, sano Kukkola käkee

Nina Kamppi

Murteiden ja yleiskielen erot eivät ilmene vain sanastossa ja sanojen muodoissa, vaan sanaa laajempienkin kokonaisuuksien muodostamisessa on vaihtelua. Esimerkiksi kun yleiskielessä puhutaan lapsille tai lapsista, murteissa on voitu puhua lapsia.

Murteet ja slangi

Käki männyn oksalla, taustalla sinitaivas.

Rengin pitää karkaamahan
nesessiivirakenteen vaihtelua vanhassa kirjasuomessa

Elina Heikkilä

Nykysuomalaisen korvaan verbirakenne pitää tekemän kuulostaa perin juhlavalta ja vanhanaikaiselta. Sen sijaan käytämme mieluummin rakennetta pitää tehdä. Vanhassa kirjasuomessa on ollut vielä kolmaskin vaihtoehto: pitää tekemään.

Vanha kirjakieli

Kielineuvonnan vuosi 2020

Riitta Korhonen

Kielitoimiston neuvonnasta kysytään vuosittain mitä moninaisimpia kysymyksiä sekä puhelimitse että sähköpostitse. Neuvojat ovat kielen ja kielenkäytön asiantuntijoita, jotka vastaavat osaan kysymyksistä rutiinilla, mutta välillä vastaamiseen tarvitaan kollegoiden apua. Tarvittaessa kysyjä myös ohjataan toisaanne kyseisen erikoisalan varsinaisten asiantuntijoiden puoleen.

Merkit, numerot ja lyhenteet

Pystyy vastata, joutuu antaa, voi juoksee – verbimuodot muutoksessa

Riitta Korhonen

Rakenteen ”en pysty vastaamaan” sijasta näkee ja kuulee yhä useammin sellaisia ilmauksia kuin ”en pysty vastata” tai ”en pysty vastaa”. Mistä ilmiössä on kyse?

Oikeinkirjoitus ja kielioppi

Reklamoida, tiedottaa ja ohjeistaa – kieliopillisia siirtymiä

Riitta Korhonen

Yleiskielen seurantatalkoissa voi kuka tahansa lähettää havaintojaan sellaisista yleiskielen piirteistä, joissa jokin kiinnittää huomiota ja ehkä mietityttää.

Oikeinkirjoitus ja kielioppi

Mitä oikeastaan on alkaminen?

Ilona Herlin

Ei ole vain sattumaa, että suomen kielessä on rinnakkaiset ilmaukset alkaa tehdä ja alkaa tekemään. Kun tarkastellaan lähemmin alkaa-verbin ja sen seuralaisena esiintyvien verbinmuotojen merkityksiä ja muotojen kehitystä, voidaan ymmärtää kahtalaisen käytännön syntyä.

Rakenteet

Alkaa tehdä ja alkaa tekemään rinnakkain yleiskielessä

Sari Maamies

Suomen kielen lautakunta päätti kokouksessaan 31. tammikuuta 2014, että rakenne alkaa tekemään, alkaa menemään on …

Suomen kielen lautakunta

Voiko pelata tietokonetta?

Elina Heikkilä

Kysymys: Perheemme nuoriso viihtyy kavereiden kanssa suljettujen ovien takana. Kun kysyn, mitä heillä on tekeillä, …

Kysyttyä

Onko lähestymistavassa naisiin korjattavaa?

Raija Lehtinen

Jos lähestymistapa naisiin on kunnossa, niin olisiko valittamista vastuunkannossa ikävistä asioista, maksuhalukkuudessa ruoasta tai lähtöajassa kouluun? – No, hyvä on, arvasitte oikein: en ole puhumassa näistä asioista vaan näiden ilmausten rakenteesta; Tehän luette parhaillaan Kielikello-lehteä.

Artikkeli

Uskontunnustuksen kielestä

Jarmo Anttila, Taru Kolehmainen

Kommentoin Taru Kolehmaisen Kielikellossa 3/2002 (ks. Lue myös) ollutta kirjoitusta, jossa käsiteltiin sijamuodon vaihtumista suomenkielisessä …

Kieli yhteiskunnassa