Metrin pituus ja kilon paino vahvistettiin tiettävästi ensimmäisen kerran Pariisissa 1790-luvulla. Platinasta tehtiin kaksi mallia, joista toinen vastasi metriä, toinen kilogrammaa. Kielestä tai sen selkeydestä samanlaisia malleja ei ole mahdollista tehdä.
Hyvän kielen prototyyppiä ei säilytetä Kielipoliisin kassakaapissa eikä sitä voi panna näytteille modernin taiteen museoon Kiasmaan. Kielen selkeys ja ymmärrettävyys ovat jatkuvasti tulkinnanvaraisia asioita. Siksi on aina yhtä paikallaan kysyä, mitä tai millaista on selkeä kieli.
Millaista se siis on? Ei minkäänlaista, vastaisi kyyninen kielentutkija. Ei ole yhtä selkeän kielen mallia, johon kaikkea kielenkäyttöä voidaan verrata, hän täsmentäisi. Vaikka on mahdollista analysoida loputtomasti esimerkiksi oikeakielisyyttä ja kielenkäytön tarkoituksenmukaisuutta tai tekstien sävyjä ja kielenkäyttäjien vuorovaikutusta, aina saadaan vain vajavaisia vastauksia kysymykseen kielen selkeydestä.
Tätä kielen suota on ehkä hieman kevyempi rämpiä, jos otetaan pitkospuiksi tekstit. Kysytään siis, mikä tekee teksteistä selkeitä ja kenelle ne mahdollisesti ovat ymmärrettäviä.
Tekstien ymmärtämisen ongelmia voi yrittää ratkoa erilaisiin merkitysteorioihin nojaten. Erään teorian mukaan kieltä käytettäessä välitetään kolmenlaisia merkityksiä: kuvataan todellisuutta, luodaan vuorovaikutusta ja rakennetaan kokonaisuuksia, tekstejä (esim. Heikkinen 2005). Kielenkäyttö on sitä ymmärrettävämpää, mitä paremmin näissä tehtävissä onnistutaan. Onnellisimmassa tapauksessa tekstin kirjoittaja ja lukija ovat samalla tasolla ja aaltopituudella – löytävät toisensa, ymmärtävät.
Viittausviidakkoa
Kun puhutaan ymmärrettävyydestä, puhutaan tekstin kaikista osista ja kokonaisuudesta sekä tekstin suhteista muuhun todellisuuteen. Keskityn nyt vain joihinkin Veroilmoituksen täyttöohjeiden ja Veroehdotusoppaan ymmärrettävyyteen vaikuttaviin asioihin.
Jo ensikosketus teksteihin voi tuntua ankealta, sillä painopaperi on tuhruista. Vihkosissa on paljon sinisenharmaata pintaa mutta myös sekalaisesti typografisia korostuskeinoja: eritasoisia otsikoita, luettelopallukoita, numeroituja luetteloita, pölkkykirjaimia, lihavointeja, taulukoita. Palstat ovat leveitä, ja sivujen pinnat on tungettu melko täyteen tavaraa. – Korostuskeinojen tarkoitus on varmasti hyvä, helpottaa asioiden löytymistä ja erottamista toisistaan, mutta lopputulos on keinojen kirjavuuden vuoksi levoton.
Painojäljestä saa enimmäkseen selvää. Liitelomakkeissa tosin on käytetty paikoin niin pientä pistekokoa, että lukijalta vaaditaan hyvää näköä.
Vähintään yhtä sekava on se tekstien maailma, jota vero-oppaissa kuvataan. Oppaat ovat täynnä monenlaisia tekstien välisiä suhteita.
Kaikki tekstit ovat ”intertekstuaalisia”. Kaikilla teksteillä siis on suhteita toisiin teksteihin. Voi sanoa, että teksteillä on ystäviä ja vihollisia, lapsia ja vanhempia, salarakkaita ja päiväkahviseuraa. Yhdestä tekstistä lainataan toiseen katkelmia. Kolmas on mallina neljännelle. Viidennessä puhutaan samasta aiheesta kuin kuudennessa. Seitsemännessä välitetään samanlaisia arvoja kuin kahdeksannessa. Jokainen teksti on toisen lähde tai kaiku, ja tekstien maailmassa kaikki liittyy kaikkeen.
Vero-oppaissa on satoja tarkentamattomia viittauksia toisiin teksteihin. Tämä lienee suurin ymmärtämisen este. Mitä vankemmin yksi teksti rakentuu toisten varaan, sitä enemmän monenlaista asiantuntemusta ja vaivannäköä lukijalta yleensä edellytetään.
Useimmiten oppaissa viitataan johonkin melko täsmällisesti määriteltyyn tekstien joukkoon tai lajiin. Tällaisia ovat esimerkiksi muuttoilmoitus, osaketalletustodistus, sairausvakuutuslaki, kuntoutusrahalaki, ostosopimus ja optiotodistus. Joskus toisiin teksteihin viitataan myös yleisemmin. Oppaissa puhutaan muun muassa lomakkeista ja liitteistä sekä tiedotteista ja tiedoista.
Välillä viitataan myös yksittäisiin tekstiesineisiin, kuten alkuperäisiin kuitteihin ja jäljennökseen veroilmoituksesta. Oppaissa on – luonnollisesti – taajaan viittauksia myös veroilmoituslomakkeeseen. Kun oppaassa käsitellään lomakkeen kohtaa 1 (Rahapalkka päätoimesta), siinä viitataan myös toiseen kohtaan lomaketta: ”Ne yleishyödyllisten yhteisöjen maksamat kustannukset, jotka eivät ole em. mukaan verovapaita, merkitään lomakkeeseen kohtaan 17. Muut ansiotulot.”
Oppaiden monimutkaisuudesta kertonee sekin, että niissä on paljon viittauksia saman tekstin muille sivuille. Lukijaa siis hyppyytetään paitsi tekstistä toiseen myös sivulta toiselle. Tällaisia sisäisiä viittauksiakin on kymmeniä, esimerkiksi ”jos vaaditte matkakuluja vähennettäväksi oman auton käytöstä johtuneiden kustannusten mukaisesti, esittäkää perustelut ja selvitys kuluista eri liitteessä (Ks. s. 17)”.
Sanasto verottaa
Selkeyden arvioinnin apuna voi käyttää selkotekstin kirjoittajalle annettuja ohjeita. Selko-ohjeissa neuvotaan muun muassa suosimaan tavanomaisia sanoja ja olemaan varovainen abstraktien ilmausten sekä suurten lukujen käytössä. (Selkokeskus 2005.)
Vero-oppaiden sanasto ei ole kovin tavanomaista, mikä käy hyvin ilmi, kun verosanastoa vertaa esimerkiksi maakuntalehtien uutisten sanastoon. Yleisimpien substantiivien ja adjektiivien joukossa on paljon sellaisia sanoja, jotka muuten eivät ole kovin yleisiä (taulukot 1 ja 2). Kymmenestä suosikkisubstantiivista vain euro on tavallinen maakuntalehtien uutisissa. Oppaiden yleisimmistä adjektiiveista vain oma ja suuri ovat tavallisia myös lehtiuutisissa. (Heikkinen ym. 2005. Sanaluokka-analyysi perustuu käytetyn analysaattorin omaan jäsennysformalismiin, sen ongelmista ks. Heikkinen & Lounela, tulossa.)
Taulukko 1. Vero-oppaiden ja maakuntalehtien uutistekstien yleisimmät substantiivit (prosenttia substantiiveista)
| OPAS | % | UUTINEN | % |
| euro | 3,8 | vuosi | 1,9 |
| vähennys | 2,4 | suomi/Suomi | 1,0 |
| ansiotulo | 2,0 | aika | 0,7 |
| tulo | 2,0 | euro | 0,7 |
| korko | 1,8 | mies | 0,7 |
| määrä | 1,8 | Rauma | 0,6 |
| veroilmoitus | 1,7 | kunta | 0,6 |
| lomake | 1,6 | mieli | 0,5 |
| kohta | 1,6 | poliisi | 0,5 |
| puoliso | 1,4 | auto | 0,4 |
Taulukko 2. Vero-oppaiden ja maakuntalehtien uutistekstien yleisimmät adjektiivit (prosenttia adjektiiveista)
| OPAS | % | UUTINEN | % |
| verovelvollinen | 7,9 | uusi | 4,8 |
| puhdas | 5,9 | viime | 3,5 |
| oma | 4,5 | hyvä | 3,3 |
| ulkomainen | 4,5 | suuri | 2,6 |
| vähennyskelpoinen | 3,9 | oma | 2,3 |
| alaikäinen | 3,4 | koko | 2,0 |
| suuri | 3,1 | nuori | 2,0 |
| sellainen | 3,0 | ensi | 1,7 |
| verovapaa | 2,3 | vanha | 1,7 |
| suuruinen | 2,0 | eri | 1,4 |
Oppaissa kuvataan omanlaistaan rahan ja taloudellisten suureiden sekä mittareiden ja numeroiden maailmaa. Tämä näkyy myös yleisimpien verbien luettelossa (taulukko 3). Vero-oppaissa taajaan käytetyt vähentää, ilmoittaa, merkitä, antaa ja laskea eivät mahdu uutisten kymmenen yleisimmän joukkoon (Heikkinen ym. 2005). Suuresanasto on omiaan oudoksuttamaan niitä, joille tällaiset merkitykset eivät ole arkipäivää.
Paljon ja pitkästi
Vero-oppaissa syleillään maailmoja erikoisella tavalla: kaikesta mahdollisesta verojen ilmoittamiseen liittyvästä pyritään kertomaan. Mutta vain harvat vero-oppaiden tiedoista koskevat tavallista verovelvollista. Verokarhun syleilyssä verovelvollinen voikin tukehtua infoähkyyn.
Taulukko 3. Vero-oppaiden ja maakuntalehtien uutistekstien yleisimmät verbit (prosenttia verbeistä)
| OPAS | % | UUTINEN | % |
| olla | 28,1 | olla | 27,0 |
| ei | 8,2 | ei | 7,0 |
| voida | 5,3 | saada | 2,4 |
| vähentää | 4,4 | voida | 2,1 |
| ilmoittaa | 4,2 | tulla | 1,9 |
| merkitä | 3,6 | pitää | 1,7 |
| saada | 3,0 | tehdä | 1,2 |
| tehdä | 2,6 | kertoa | 1,2 |
| antaa | 2,0 | sanoa | 1,2 |
| laskea | 1,9 | ottaa | 0,8 |
Asiat esitetään oppaissa luokitellen, luetellen ja rinnastaen. Maailmaa jäsennetään verotuksen näkökulmasta olennaisiin osiin ja hierarkkisiin suhteisiin, eivätkä nämä osat ja suhteet vastaa useimpien ihmisten arkijärjen mukaista kuvaa maailmasta.
Luokittelusta kertoo sekin, että vero-oppaiden sanoista yli 40 prosenttia on substantiiveja. Persoonamuodoissa taipuvia verbejä on vain vähän yli 10 prosenttia, kun vastaava luku uutisteksteissä on yli 15. Lukusanoja vero-oppaissa sen sijaan on huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi uutisteksteissä. (Heikkinen ym. 2005.)
Ohjeita leimaa myös pitkien sanojen paljous. Teksteissä vilisee sellaisia sanoja kuin ansiotulovähennys, veroehdotusmenettely, väestötietojärjestelmä, henkilökuntalaina, vakuutusmaksuetu, omavastuuosuus, tulonhankkimiskulut ja elatusvelvollisuusvähennys. Tällaisilla yhdyssanoilla rakennetaan verotuksen maailmaa, joka on täynnä osuuksia, menettelyjä ja vähennyksiä. Tekstejä luonnehtii yleisemminkin abstraktisuus ja staattisuus.
Lukijan urakkaa vaikeuttaa se, että pitkistä sanoista muodostetaan pitkiä määriteketjuja, kuten ”elinkeinotoimintaa harjoittavan osakeyhtiön johtavassa asemassa olevan enemmistöosakkaan osakkeiden hankkimisesta aiheutuneet velan korot”. Pitkistä määritejonoista syntyy väistämättä pitkiä virkkeitä. Vero-oppaiden keskimääräinen virkepituus on lähes 13 sanaa, kun uutisteksteissä virke on keskimäärin 10 sanaa, selkouutisissa noin 9 sanaa (Heikkinen ym. 2005).
Pituus ei aina tarkoita epäselvyyttä. Mutta usein pitkät sanat, lausekkeet, lauseet ja virkkeet ovat merkki siitä, että tekstissä muotoillaan mutkikkaita merkityksiä tai merkityksiä mutkikkaasti.
Verokieli kevenee?
Takavuosina hoettiin, että ”verotus kevenee”. Nyt verohallinnosta kerrotaan, että ”verotusmenettely uudistuu”. Tarkoittaakohan tämä myös sitä, että verokieltä uudistetaan, kenties yleistajuistetaan? Asiallista, selkeää ja ymmärrettävää – sellaista viranomaiskielen pitäisi hallintolain perusteella olla (Suomen säädöskokoelma 2003).
Hallitus antoi kesäkuussa eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, jossa ehdotetaan, että ”veroilmoitusmenettely” ja ”veroehdotusmenettely” yhdistetään. Verovelvollinen saa jatkossa esitäytetyn veroilmoituksen, ja hänen on tarkistettava, ovatko ilmoituksen tiedot oikein. Jos kaikki näyttää olevan kunnossa, verovelvollisen ei tarvitse tehdä mitään. Jos taas ilmoituksessa on virheitä, verovelvollisen pitää korjata ne ja palauttaa korjattu ilmoitus verottajalle.
Uudistuksen jälkeenkin verovelvollisen on pystyttävä ymmärtämään, mitä veropapereissa seisoo. Vero-oppaiden ymmärtämisen perusongelma taitaa olla siinä, että asiantuntijakirjoittaja olettaa myös lukijan olevan jonkinlainen asiantuntija. Taustalla on pyrkimys antaa tasapuolista ja lainmukaista tietoa kaikille verovelvollisille kaikesta mahdollisesta verotukseen liittyvästä.
Oppaissa päädytäänkin kuvaamaan sellaisten käsitteiden ja tekstien maailmaa, joka ei avaudu ilman verotukseen ja sitä sääteleviin teksteihin perehtymistä. Apua on myös siitä, jos on tottunut avaamaan muiden virkatekstien merkityspaketteja.
Veroteksteissä rakennetaan vuorovaikutusta, joka konkreettisestikin tekee verovelvollisesta velvollisen. Verovelvollinen velvoitetaan opiskelemaan verotuksen saloja. Niistä saloista voi päästä perille vain, jos oppii verokarhun kieltä.
"Ymmärrettävyyden osatekijöistä"
Ymmärrettävyyteen vaikuttavia tekijöitä on yritetty mallintaa monin eri tavoin. Yksi tunnetuimmista suomalaista mallinnuksista on viestinnän professorin Osmo A. Wiion tekemä. Wiio on omiinsa ja muiden tutkimuksiin – erityisesti ”kokeellisiin ymmärrettävyystutkimuksiin” – perustuen listannut seuraavat ”ymmärrettävyyden osatekijät”:
1. Havainnollisuus. Havaittava todellisuus on helpompi ymmärtää.
2. Samastuminen. Tuttu asia on ymmärrettävää.
3. Kieliasu. Sanatekijät: oudot, pitkät ja vierasperäiset sanat vaikeuttavat ymmärtämistä. Rakennetekijät: pitkät, monimutkaiset lauserakenteet estävät ajatuskokonaisuuksien syntymistä.
4. Ideatiheys. Mitä useampia asioita aikayksikköön mahdutetaan, sitä vaikeampaa teksti on.
5. Ulkoasu. Havaintopsykologinen vaikutus.
6. Motivaatio. Mielenkiintoinen aihe houkuttaa ottamaan selvää vaikeastakin asiasta.
Listassa ja sen selityksissä on monia ongelmia, esimerkiksi nämä: Ei ole itsestään selvää eikä millään tavalla yksioikoista, mikä on ”"havaittavan todellisuuden”, käsitteiden ja sanoman suhde. Tuttujen asioiden ymmärrettävyys on järkeenkäypää ehkä siksi, että asioista tulee ymmärtämisen kautta tuttuja. Sanojen ja lauseiden pituus ei automaattisesti vaikeuta ymmärtämistä. Helppous ja vaikeus ovat myös yksilöllisiä asioita, samoin se, mitä kukin pitää mielenkiintoisena. Eri tilanteissa eri asiat voivat olla vaikeita. Jokin kielenpiirre voi tuntua helpolta tässä tekstissä mutta hankalalta toisessa tilanteessa. Tekstistä voidaan ymmärtää joitakin puolia, mutta ei toisia.
Wiio huomauttaa itsekin, että vaikean ja helpon kielen piirteiden luettelu perustuu koehenkilöiden arvioihin ja ”ominaisuudet tarkoittavat nimenomaan kielen tilastollisia ominaisuuksia”. Toisaalta hän selittää ihmisten välisiä eroja muun muassa ”koulutustasolla”".
Asiaa voisi tutkia tilastollisesti toisestakin näkökulmasta, korpuslingvistisesti sähköisiä tekstiaineistoja hyödyntäen: Oletetaan, että yleiskielinen asiaproosa, esimerkiksi sanomalehtien perusteksti, on tarkoitettu laajan yleisön ymmärrettäväksi. Lasketaan tällaisista aineistoista mahdollisimman monenlaisia kielenpiirteitä. Lasketaan vastaavia asioita myös virka- ja lakiteksteistä ynnä muista sellaisista aineistoista. Yhtenä aineistona voidaan käyttää selkokielisiä tekstejä. Verrataan laskelmia. Katsotaan piirteittäin ja piirrekimpuittain, onko aineistoissa tilastollisesti merkitseviä eroja.
Lähde
Osmo A. Wiio 2000: Johdatus viestintään. 6.–9. painos. Helsinki: Weilin+Göös.
Kirjoittaja on suomen kielen dosentti ja erikoistutkija Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa.
Kirjallisuutta
Heikkinen, Vesa 2005: Arkea arkeissa. Teoksessa Vesa Heikkinen (toim.): Tekstien arki. Tutkimusmatkoja jokapäiväisiin merkityksiimme. Helsinki: Gaudeamus, 11–30.
Heikkinen, Vesa & Lehtinen, Outi & Lounela, Mikko 2005: Lappeenrantalaismies löi toista nenään baarissa. Uutisia ja uutisia. Teoksessa Vesa Heikkinen (toim.): Tekstien arki. Tutkimusmatkoja jokapäiväisiin merkityksiimme. Helsinki: Gaudeamus, 231–258.
Heikkinen, Vesa & Lounela, Mikko (tulossa): Sanaluokka automaattisen analyysin kategoriana. Kielitieteen päivien 2004 julkaisu.
Selkokeskus 2005: http://www.papunet.net/selkokeskus/ (22.8.2005)
Suomen säädöskokoelma: http://www.finlex.fi/pdf/sk/03/vihko073.pdf (22.8.2005)