Kohteliaisuus on kulttuuriin, kieliyhteisöön, aikaan ja tilanteeseen sidoksissa oleva ilmiö, jolla tarkoitetaan toisen ihmisen – ja hänen asemansakin – arvostavaa huomioon ottamista vuorovaikutuksessa. Arvostus voi näkyä etäännyttävänä kunnioituksena tai tuttavallisena läheisyyden osoituksena. Monissa tilanteissa on siis odotuksenmukaista pitää toiseen etäisyyttä ja toimia muodollisen kohteliaasti, toisissa taas tullaan tuttavallisesti tykö osoittaen yhteenkuuluvuutta myös kielen keinoin. Tavoitteena on mahdollisimman ristiriidaton kanssakäyminen, jossa kukin voi ns. säilyttää kasvonsa.
Yksilön näkökulmasta kohteliaisuus onkin hyvin subjektiivinen asia: se liittyy hänen odotuksiinsa ja tuntemuksiinsa siitä, miten häntä itseään ja toista tulisi kohdella arvostaen ihmisenä eri tilanteissa. Koska kyseessä ovat tuntemukset, voi jokin tapa olla yhdestä sopiva, toisesta ei. Eri-ikäisillä on omat tapansa ilmaista arvostusta ja yhteenkuuluvuutta. Eri roolejakin koskevat omanlaisensa odotukset. Esimerkiksi myyjän, lääkärin ja poliisin asiakaspalveluroolit velvoittavat käyttämään tietynlaisia kielellisiä ilmauksia.
Kohteliaisuuden osoittamisen kielellisistä keinoista tullevat monille ensin mieleen mm. tervehdykset, puhuttelut, kiitokset ja pahoittelut, harvemmin kehotukset ja kysymykset. Ne ovat kuitenkin toimintoja, joissa ilmenevät selvästi ilmauksen esittäjän ja vastaanottajan keskinäiset valtasuhteet ja joissa liian tuttavallinen tai liian muodollinen ilmaus huomataan helposti.
Seuraavassa tarkastellaan muutamia kehotuksia ja pyyntöjä, joita voi kohteliaisuuden näkökulmasta tulkita eri tavoin. Vaikka meitä yleensä kehotetaan olemaan suoria ja yksiselitteisiä, monissa vuorovaikutustilanteissa epäsuoruus ja monitulkintaisuus voi olla jopa toivottavaa. Monitulkintaisuudessa on kuitenkin aina myös väärintulkinnan vaara.
Maksa velkasi!
Käsky- eli imperatiivimuotoinen ilmaus (tule, tulkaa) on suora kehotus toimia tai olla tietyllä tavalla. Jos kuulija tai lukija on tilanteessa hyötyjänä, ilmaus ei tunnu ylhäältä päin annetulta määräykseltä eikä siis ole suoruudestaan huolimatta epäkohtelias:
Osta kolme, maksa kaksi.
Ota sinä ensin.
Paitsi mainoksissa myös mm. toimintaohjeissa ja lääke- tai ruokaresepteissä käytetään käskymuotoa ilman että se vaikuttaa tungettelevalta: Varaa soittoaika. Vatkaa muna. Käskymuoto voi olla neutraali myös hierarkiassa ylemmän esittämänä. Näin on esim. vanhemman ja lapsen tai opettajan ja oppilaan välillä, vaikkei kuulija pitäisikään sanottua järin hyödyllisenä: Pese kädet. Opetelkaa tämä ulkoa.
Kun kuulijan tai lukijan hyöty on todellisuudessa olematon, paljas käskymuoto voi tuntua tungettelevalta vaatimukselta: Vaihda tämä kolikoiksi (asiakas kassalle). Suora voi olla tuttavallisen kohteliaskin: Laita vielä toinenkin munkki (asiakas myyjälle).
Maksat velkasi!
Verbin toisen persoonan muotoa (tulet, tulette) käytetään kehotuksissa usein silloin, kun puhuja on kyseenalaistamattomassa auktoriteettiasemassa. Tällaisia suhteita on mm. vanhemman ja lapsen välillä tai joskus viranomaisen ja asiakkaan välillä. Vaikka muoto on kuvaileva eikä käskymuoto, se vastaansanomattomasti sanelee toimintaohjeen. Kuulijalle ei anneta vaihtoehtoja:
Viet tämän kirjeen postiin.
Ja nyt pudotat sen aseen.
Muotoa käytetään tosin joskus myös kasvokkaisissa neuvoissa, jotka kyseisessä tilanteessa eivät tunnu pakottavilta (vaikka kyse olisikin ainoasta vaihtoehdosta): Kirjoitatte nimen siihen alas (virkailija asiakkaalle). Käännyt tuosta kulmasta oikealle.
Maksanet laskun ajoissa
Potentiaali (tuonet, tuonette) synnyttää kehotuksissa velvoittavan vaikutelman. Muotohan ilmaisee ennustuksen; tilanne todennäköisesti toteutuu: Jos et ole vielä maksanut, maksanet viipymättä. Kuulijaa ei siis suoraan käsketä, mutta hyytävän ennustava kuvailu ei tarjoa vaihtoehtojakaan. – Tätä etäännyttävän epäsuoraa kehottamistapaa kutsutaan leikillisesti pakkopotentiaaliksi.
Makselkaa maksut ajoissa!
Verbinjohdin -ele- ilmaisee – satunnaistakin – toistumista tai jatkumista: Lapsi hyppelee (vrt. kerrallinen lapsi hyppää). Käskymuotoinen -ele-verbi voi synnyttää rennon tuttavallisen kehotuksen. Se ei nimittäin kohdista odotettua toimintaa tiettyyn ajankohtaan vaan vain löyhästi johonkin ajanjaksoon: Makselkaa (vrt. maksakaa) maksut ajoissa! Soittele, jos on kysyttävää.
Nyt me maksamme laskun! Laskun voi maksaa verkossa. Lasku maksetaan verkossa.
Joukkoa, johon itsekin kuuluu, voi neutraalisti kehottaa monikon ensimmäisen persoonan käskyllä (joka on passiivimuoto): Maksetaan tämä verkossa! (Vanhahtava Maksakaamme on käytössä lähinnä uskonnollisessa kielessä.) Muodoltaan kuvaileva mutta tehtävältään kehottava me-muoto taas on monien mielestä holhoava ja ylhäältä päin ohjaileva: Nyt me maksamme verkkolaskun. Se ikään kuin vetää meidät kysymättä mukaan toimimaan.
Yleistävän kolmannen persoonan eli ns. nollapersoonan (Laskun voi maksaa) ja passiivin (Lasku maksetaan) avulla esitetään ohje epäsuorasti, koska niissä kuvaillaan toimintaa. Kehotettavaa ei siis mainita saati puhutella eikä näin velvoitetakaan toimintaan. Myöskään kehottajaa ei paljasteta. – Tällainen epäsuoruus on usein mm. ohjeissa tarkoituksenmukaista. Liika persoonien häivyttäminen voi joskus tosin hämärtää sen, kuka kehottaa ja ketä.
Esitteletkö tilat vieraille?
Epäsuorana kehotuksena käytetään myös vaihtoehtokysymystä (-ko/-kö). Epäsuoruudesta syntyy kohteliaisuuden vaikutelma: kuulijalle jää ainakin teoreettinen mahdollisuus tulkita ilmaus kysymyksenä, ei toimintakehotuksena:
Esitteletkö tilat vieraille?
Käyttekö tuohon vatsallenne. (lääkäri potilaalle)
Mahdollisuusverbin, kuten voida ja mahtaa, sisältävissä kysymyksissä kehotus on vieläkin epäsuorempi: Voitko esitellä tilat vieraille?
Ottaisin toisen. Lähtisit jo. Esittelisitkö tilat vieraille?
Verbin -isi-aineksen sisältävä konditionaalimuoto ilmaisee mahdollisuutta tai kuviteltua vaihtoehtoa. Tämä merkitys tuottaa epäsuoran ja kohteliaan pyynnön:
Ottaisimme viimekertaisen kouluttajan. (Vrt. vaihtoehdoton väitemuoto: Otamme – –)
Hyvin vetoavissa pyynnöissä toisen persoonan konditionaalimuotoinen verbi on lauseen alussa. Kuulijalle tarjoutuva vaihtoehtoisuus korostuu: Söisit nyt. (Vrt. vaihtoehdottomat Syöt/syö nyt.) Kohteliaisuuden tuntu kasvaa ehtoa ilmaisevassa jos-lauseessa: Jos kävisitte tuohon pitkäksenne (lääkäri potilaalle). Epäsuorasta ilmauksesta huolimatta kuulijalla ei ole toimintavaihtoehtoja.
Sen sijaan sellainen kehotus tai pyyntö, joka esitetään konditionaalimuotoisen kysymyksen muodossa, mahdollistaa kuulijalle ainakin näennäisesti paremmin eri reagointitapoja. Tällainen mahdollisuutta ja vaihtoehtoisuutta korostava epäsuora kehotus onkin mutkan kautta lähentävä, ystävällinen:
Esittelisitkö tilat vieraille? (Vrt. Esittele tilat.)
Voisitko kommentoida tekstin huomiseksi?
Maksahan laskut! Maksathan laskut ajoissa! Maksapas laskusi!
Liitepartikkeli -han/-hän on peruskäytöltään muistuttava: asiasta on ollut aiemmin puhetta tai se on muuten tiedossa: Exploreriahan sinä käytät? Se on tavallinen pohdiskelevissa tai muistelevissa kysymyksissä sekä kohteliaissa tiedusteluissa: Mikähän hänen osoitteensa on?
Käskymuodossa -han/-hän pehmentää kehotusta tai saa sen kuulostamaan muuten tuttavalliselta (Tulehan jo! vrt. Tule jo!), mutta voi synnyttää myös muistuttavaa sävyä. Joidenkuiden mielestä ilmaustyyppi herättää joskus turhan rehvakkaan vaikutelman: Maksakaahan (vrt. maksakaa) jäsenmaksut 3.9. mennessä.
Myös lauseenalkuiseen verbin persoonamuotoon liittyessään -han/-hän pehmentää kehotusta: Ilmoitathan vioista infoon (vrt. ylhäältä sanelevat Ilmoitat tai Ilmoita). Usein ilmaus tulkitaan tuttavalliseksi muistutukseksi: Maksathan laskut ajoissa. Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että ‑han on tällaisissa kehotuksissa holhoava. Sitä paitsi ”hanitttelu” voi joskus saada koomisiakin sävyjä: Jos selaimesi ei toimi, klikkaathan linkkiä ohessa. Tässä odotuksenmukainen olisi käskymuoto klikkaa, koska kyse on juuri lukijan hyödystä. Partikkelit -pa/-pä, -pas/-päs ja -s pehmentävät nekin kehotusta: Maksakaapas pelimaksunne ajoissa – –.
Kohteliaisuussanat ole hyvä, ystävällisesti, kiitos
Sanat ole/olkaa hyvä ~ kiltti ~ ystävällinen; ystävällisesti sekä muodollisempi kunnioittavasti ilmaisevat kehotuksessa konkreettisesti toisen huomioonottamista. Monien mielestä kehotus ilman kohteliaisuussanaa on usein tyly.
Riisukaa yläosa paljaaksi, olkaa hyvä! (lääkäri potilaalle)
Ota vuoronumero, ole hyvä. (ohje)
Pyydämme sinua ystävällisesti soittamaan uudestaan. (vastausautomaatti)
Myös sanan kiitos käyttö kohteliaisuussanana on yleistymässä:
Kaksi Ässää, kiitos.
Ei mainoksia, kiitos!
Jopa nuorten arkisessa kielenkäytössä pyyntöön kaivataan kohteliaisuussanaa: Voisitteko vastata nyt minulle, please (kysymyspalstalta). Vastatkaa pian, pliide!
”Voisittekohan ystävällisesti hengittää syvään ulos, kiitos!”
Vuorovaikutuskäytänteet elävät jatkuvassa muutostilassa. Suomessa kohteliaisuussanojen käyttö tuntuisi lisääntyvän, samoin sellaiset epäsuorat kehotukset kuin konditionaalimuotoinen kysymys (voisitko maksaa) ja ”hanittelu” (riisuthan kengät). Jotkut tosin vierastavat epäsuoria kehotuksia niiden tulkinnanvaraisuuden takia. Toisesta näkökulmasta tulkinnanvaraisuus tarkoittaa kuitenkin tungettelematonta toisen ihmisen huomioonottamista, tilaa antavaa kohteliaisuutta. Muistettava silti on, että ylenpalttisen moninkertainen epäsuoruus väärässä paikassa vesittää tarkoituksen. Esimerkiksi Voisittekohan ystävällisesti hengittää syvään ulos, kiitos! ei olisi lääkärin potilaalle esittämänä kovin luonteva kehotus. Suora käskymuoto voikin olla juuri tilanteeseen sopiva: Hengittäkää syvään ulos.
Ilmausmuodoksi kannattaa yleensä valita sellainen, josta arvelee, ettei se kuulijasta tai lukijasta kyseisessä tilanteessa epäsopivasti tunnu ylhäältä päin annetulta vaatimukselta. Kohteliaisuudessahan on kyse ihmisen tuntemuksista: toisaalta siitä, miten meitä arvostetaan ihmisinä kulloisessakin tilanteessa, ja toisaalta siitä, miten saamme tarkoituksemme läpi ja silti osoitamme toisen ihmisen arvostusta. –Tätä monien tulkintojen mielenkiintoisuutta eivät ainakaan vähennä eri kielten ja kulttuurien erot kohteliaisuuden osoittamisessa.
Kirjallisuutta
Iso suomen kielioppi 2004. – Jakso Imperatiivi ja muut direktiivit.
Jaakkola, L. 2008:”Mitäs sulle?” Kohtelias asiakaspalvelu ikääntyvien tulkinnoissa. Lisensiaatintutkielma. Jyväskylän yliopiston soveltavan kielitieteen laitos.
Hanna Lappalainen ja Liisa Raevaara (toim.) Kieli kioskilla. Tutkimuksia kioskiasioinnin rutiineista 2009. SKS, Helsinki