Maan nimi

Viron paikannimistä itse maan nimi on ollut eniten keskustelun kohteena. Maan nimi suomessa on ollut varhaisimmista tiedoista lähtien Viro. Nimi perustuu yhden maakunnan, Virun, nimeen samoin kuin oman maamme nimi perustuu yhden maakunnan nimeen. Meidän maakuntaamme ruvettiin selvyyden vuoksi myöhemmin sanomaan Varsinais-Suomeksi, ruotsiksi Egentliga Finland. Virua, Virumaata ei suomessa ole ollut tarpeen ruveta nimittämään sen paremmin ”Varsinais-Viroksi” kuin ”Päris-Viruksikaan”. Suomen kielessä maan nimi Viro ja maakunnan nimi Viru eivät eroa toisistaan paljon, kuitenkin riittävästi. Sekaannusten vaaraa ei ole.

Viiden-kuudenkymmenen viime vuoden aikana on historiallista maannimeä Viro tuolloin tällöin ehdotettu, jopa vaadittu muutettavaksi Eestiksi. Käyttökelpoisena rinnakkaisnimenä Eestiä on toki pidettykin, vaikkei suomen kielen historiaa ole haluttu siten muuttaa, että vanha Viro olisi syrjäytetty päänimen asemasta.

Suomessa ja virossa on toistemme nimittämisessä hauska yhtäläisyys: käytämme toisistamme omakielisiä nimiä, suomalaiset Viroa, virolaiset Soomea. Niitä nimiä muut kansat ja kielet eivät juuri tunne, vaan käyttävät nimiä Estland tai Estonia ja Finland tai Finlandia. Vain viron eteläisissä naapurikielissä on Suomi-nimellä vastine: latviassa Somija ja liettuassa Súomija. Siinä on arvokas dokumentti kansojemme ja kieltemme ikivanhoista suhteista.

Hallinnollisten alueiden nimet

Vanhemman polven suomalaiset luettelevat vieläkin sujuvasti aikoinaan kansakoulussa oppimansa Viron maakunnat: Läänemaa, Harjumaa, Järvamaa, Virumaa, Saarenmaa, Pärnumaa, Viljandimaa, Tartumaa, Võrumaa ja Setumaa. Nykypolven pitäisi kai lisätä luetteloon ainakin Valgamaa ja Hiidenmaa ja ennen kaikkea uudelleen oppia unohduksiin jääneet vanhempienkin maakuntien nimet. Sodan jälkeen syntynyttä Viron hallinnollista jakoa ei meillä ole juuri tunnettu eivätkä siihen kuuluvat termit ja nimet ole juurtuneet aktiiviseen kielenkäyttöömme.

Nyky-Virossa vanhat maakunnat, viroksi maakond, ovat palaamassa viralliseen käyttöön. Alueet, aluepiirit, rajoonit, piirit ja piirikunnat näyttävät väistyvän.

Hallinnollisena käsitteenä viron maakond vastaa lähinnä meidän lääniämme, mutta suomalaisena sanavastineena sopii käyttää maakuntaa. Sen sijaan kihelkond-termiä, jonka vastineeksi helposti tunnistaa suomen sanan kihlakunta, vastaa merkitykseltään parhaiten pitäjä. Kunta-termiä vastaa virossa vald, kaupunkia taas linn, joista tuntee suomen valta- ja linna-sanat. Kylä-sana on virossa hiukan toisenasuinen küla: virossahan ei ole ns. vokaalisointua ja y kirjoitetaan aina saksalaiseen tapaan ü:llä.

Naapurimaan tuntemus paranee meilläkin hyvää vauhtia. Tallinna ja Tallinnan nimet eivät enää riitä, tarvitaan nimiä joka puolelta maata. Useimmat Viron maakuntien nimet ovat suomessa samat kuin virossa. Poikkeuksia ovat Saarenmaa ja Hiidenmaa, vanhastaan vakiintuneet Saaremaan ja Hiiumaan saarten suomenkieliset asut. Muista maakunnista on suomen kielessä selkeintä käyttää joko maa-loppuisia yhdysnimiä Harjumaa, Tartumaa, Virumaa, Läänemaa jne. tai pitempiä kaksiosaisia asuja Harjun maakunta, Läänen maakunta, Virun maakunta, Tarton maakunta jne. On huomattava, että tähän nimirakenteeseen kuuluu Tartto, ei Tartu, vaikka maakunnan lyhyt nimi on Tartumaa.

Virun maakunta muodostuu kahdesta osasta, joiden nimet virossa ovat Ida-Viru ja Lääne-Viru. Yleisten nimistönhuoltoperiaatteiden mukaan on hyväksyttävää mu-kauttaa tämäntyyppiset nimet alkuosaltaan omakielisiksi Itä-Viruksi ja Länsi-Viruksi. Virolaisasut ovat tietenkin käypiä sellaisinaankin, vaikka epäilyttää, mahtaako niillä, varsinkaan Ida-Virulla, olla tarpeeksi juurtumismahdollisuuksia suomessa, ilmansuuntamääritteet kun yleisesti ovat helpoimmin muunkielisiksi muuttuvia nimiaineksia.

Tartosta Viljandiin

Kaiken kaikkiaan suomen kielessä ei ole kovin monta Viron paikannimeä käytössä ns. sovinnaisasussa, suomalaistuneessa muodossa. Maan nimen lisäksi asutusnimistä kaupunkien nimet Tallinna ja Tartto ovat vakiintuneet suomalaisasuiksi. Jonkin verran on käytetty kaupungin nimestä Viljandi suomessa asua Viljanti, jota lienee pidetty paremmin virolaista ääntämystä vastaavana. Viljanti-nimeä on sitten taivutettu suomen sanojen malliin: Viljannissa, Viljannista. Viime aikoina on kuitenkin entistä useammin valittu suomalaiseen tekstiin viron asu semmoisenaan: Viljandi, Viljandissa, Viljandin. Niin on perusteltuakin tehdä ja luopua tarpeettomasta sovinnaisasusta. Muita tämän harvinaisen tyypin asutusnimiä Holvandi, Tõrvandi, Vehendi ja Vilsandi ei liene suomalaistettuina käytettykään, kuten ei Juminda-nimeäkään.

Ne virolaiset asutus- ja luontonimet, joissa perusosana on tuttu, suomessakin yleinen paikannimitermi, kuten järv, jõgi, küla, mägi, rand, saar, vald, joutuvat suomenkielisessä puheessa ja kirjoituksessa muuttumispaineeseen. Useasti ne on suomalaistettu, eikä menettelyä voi kaikkien luontonimien osalta pitää vääränä: ainakin Emajoki, Peipsijärvi, Ülemistejärvi (huom. ei ”ÜIemistenjärvi”) ja Võrtsjärvi ovat suomeen vakiintuneita nimiasuja. Sen sijaan ei liene perusteltua syytä suomalaistaa virallisia asutusnimiä. Saarenmaan pääkaupungin, joka on virossa saanut takaisin vanhan nimensä, sopii suomessakin olla nimeltään Kuressaare, eikä ”Kuressaari”. Tässä sivumennen huomattakoon, että Kuressaaren palattua käyttöön Kingisepp on vain Leningradin oblastissa sijaitsevan kaupungin, entisen Jamburgin nimi.

Sanoihin -järv, -järve, -jõe, -jõgi, -metsa, -mäe, -mägi, -neem, -neeme, -ranna, -rand, -saar, -saare päättyviä ja muita vastaavia viron nimiä voidaan sellaisinaan käyttää perusmuotoina suomessa. Taivutusmuodot ovat tietenkin suomessa täysmuotoja: Pühajärvelle (Pühajärv järvennimi, Pühajärve asutusnimi), Kohtla-Järvellä (Kohtla-Järve asutusnimi), Piibumäelle (Piibumäe), Rohuneemella tai Rohuneemellä (Rohuneeme ja Rohuneem), Kloogarannassa (Kloogarand ja Kloogaranna), Naissaarella (Naissaar), Orissaaressa (Orissaare). Virossahan monet taivutusmuodot ovat loppuheittoisia tai muutoin vähän lyhyempiä kuin suomen taivutusmuodot: Pühajärvele, Kohtla-Järvel jne.

Virossa ei, kuten ei suomessakaan, nimien taivutusmuodoista aina ehdottoman varmasti tiedä perusmuotoa. Nimipari Pühajärv – Pühajärve on havainnollinen esimerkki tästä varsin yleisestä ilmiöstä. mäe ja mägi, jõe ja jõgi, neem ja neeme, saar ja saare ovat yleisimpiä sellaisten nimien loppuja, joiden taivutusmuodot ovat samoja. Suomessa käy samoin esimerkiksi Kangas – Kankaa, Vehmas – Vehmaa, Telpäs – Telppää, Lampi – Lammi ja Rimpi – Rimmi -nimien taivutusmuodoille; suomessa tapauksia on kuitenkin vähän viron nimiin verrattuna. Näyttää siltä, että virossa asutusnimet ovat yleisesti taivutusmuodoista lohjenneita vokaaliloppuisia asuja: jõe-, järve-, mäe-, neeme-, ranna-, saare-loppuisia. Luontonimet taas näyttävät tavallisesti pysyneen sellaisinaan tai loppuvokaalin menettäneenä jõgi-, järv-, mägi-, neem-, rand-, saar-loppuisina.

Viron küla-, metsa-, silma-loppuiset nimet on syytä säilyttää perusmuodossaan niin ikään viron asuisina ja taivuttaa takavokaalisina: Kantkülassa, Järvekülassa, Sinikülassa, Rannametsassa, Soometsassa, Seljametsassa, Tännassilmassa. Näin taivutetuista nimistä päästään tarvittaessa varmemmin oikeaan perusmuotoon.

Myöskään pea- ja pää-loppuisia nimiä ei pidä suomen kielessä yhdenmukaistaa pää-loppuisiksi, vaan ne pidetään erillään: Tallinnan Toompea Toompeana, samoin Avispea, Kasispea, Pärispea, Suurpea, Letipea ynnä muut -peat. Taivutus ei ole vaikeaa: Toompealta Toompealle sujuu hyvin. Sen sijaan Otepää on pää-loppuinen, kuten Lutepää ja Tammispääkin. Muutoin: Otepää äännetään ottepää ja Lutepää luttepää. Viron ääntämyksestä pitäisi meillä oppia muutama perusasia. Niistä yksi on se, että viron yksinäis-k-, -p- ja -t- sopii suomessa ääntää niin kuin suomen kaksoiskonsonantit -kk-, -pp- ja -tt-. Viron g, b ja d vastaavat ääntämyksessä pikemmin meidän k:ta, p:tä ja t:tä kuin soinnillisia vieraita äänteitä.

Nimet kulttuurin kuvastimena

Jo puheena ollut maakuntien nimien käytön elvyttäminen on Viron oman kulttuuriperinnön vaalintaa. Tallinnan, Tarton ja monien muiden kaupunkien kadunnimistö on viime vuosina kokenut suuren muutoksen, jolla pyritään samaan päämäärään: maan omintakeisen nimistön palauttamiseen aktiivikäyttöön. Tarkoituksenmukaisena ei kaikissa tapauksissa ole pidetty vanhimman tiedossa olevan nimen käyttöönottoa, mutta sen sijaan on määrätietoisesti pidetty kiinni periaatteesta, että nimen on edustettava virolaista nimenantotraditiota ja luonnuttava nykykäyttöön.

Vanhojen kadunnimien uudelleen käyttöönottamisessa on ainakin Tallinnassa ja Tartossa tehty valtava asiantuntijatyö, kuten viime helmikuussa pidetyssä Helsingin, Tallinnan ja Tarton kaavanimisymposiumissa todettiin. Niinpä työn tuloksista voikin olla ylpeä: kadunnimet liittyvät konkreettiseen ympäristöönsä elävänä elementtinä. Vuosisatainen historia, joka milloin näkyy nykyisessäkin asemakaavassa ja rakennuksissa, milloin on hävinnyt kaupunkimaisemasta, rupeaa ainakin nimien avulla kuvastumaan omaperäisen värikkäänä. Huolellinen asiantuntijatyö on tuonut käyttöön ainutkertaisia nimiä, joiden arvo ei ole pelkästään historiallinen. Ainutkertaisuudessaan ne täyttävät käytännön elämän erisnimelle asettamat vaatimukset verrattomasti: niiden yksilöimiskyky on vahva verrattuna vaikkapa stereotyyppisiin muistonimiin. Samoja kadun- tai aukionnimiä on saatettu antaa eri puolilla maata muistoniminä yleisin perustein ilman että kyseisellä henkilöllä olisi ollut minkäänlaista konkreettista suhdetta juuri siihen kaupunkiin tai kuntaan, saati nimettyyn paikkaan itseensä.

Viron tärkeimmät asutusnimet on julkaistu vuonna 1989 1 : 400 000 -mittakaavaisen tiekartan Eesti teed liitteenä. Luettelossa on noin 2 000 nimeä.