Suomessa – toisin kuin useimmissa muissa maissa – ei ole paikannimilakia. Koska nimillä on tärkeä osuus viranomaisviestinnän onnistumisessa, asia sisällytettiin virkakielen toimintaohjelmaan valtioneuvostolle osoitettuna toimenpide-ehdotuksena. Ehdotuksen mukaan ”säädetään paikannimilaki perinteisen paikannimistön käytön ja uuden nimistön suunnittelun selkeyttämiseksi”. Asian tärkeyden vuoksi Kotimaisten kielten keskus ja Maanmittauslaitos tekivät paikannimilain tarpeesta hiljattain esityksen omille ministeriöilleen.

Ehdotuksen tarkoitus on julkishallintoon liittyvän nimistön suunnittelun ja rekisteröinnin järkeistäminen ja menettelytapojen yhtenäistäminen sopusoinnussa kielilain, perustuslain ja hallintolain kanssa. Olisi tarpeellista, että julkisen nimistön käyttöä ja suunnittelua koskevat asiat löytäisi yhdestä paikannimiä koskevasta laista, josta kävisi selvästi ilmi, mitä hyvältä nimistöltä edellytetään. Tavoitteena ei siis ole säätelyn lisääminen eikä kielenkäytön rajoittaminen, toisin kuin joskus oletetaan.

Nimet viranomaistoiminnassa

Paikannimet ovat yhteistä julkista omaisuutta. Ne ovat osa viranomaisten palvelutehtävää: niillä paikannetaan ja opastetaan, ja ne säilyttävät myös historiaa, kieltä ja muuta kulttuuria. Paikannimiä tarvitaan myös silloin, kun suunnitellaan esimerkiksi hallinnollisten alueiden ja toimielinten, kansallispuistojen,  liikennepaikkojen sekä kaava- ja haja-asutusalueiden nimiä (Turun hovioikeus, Lemmenjoen kansallispuisto, Myllypuron kaava-alue). Kun uutta nimistöä luodaan jo olemassa olevaan nimistöön tukeutuen, paikat voi tunnistaa ja nimet muistaa.

Osa viranomaisten ja julkisten palveluiden nimistä taas kuvaa toimintaa ilman, että niihin sisältyisi paikannimeä. Sellaisia ovat parhaimmillaan esim. Tilastokeskus, Kansallisarkisto ja Liikennevirasto. Viranomaispalveluja, joissa täsmällisillä paikannimillä on keskeinen tehtävä, ovat esimerkiksi pelastuspalvelutoiminta ja hätäkeskuspäivystys, suuronnettomuuksiin varautuminen, julkishallinnon erilaiset rekisterinpito-, nimeämis-, tiedotus- ja viitoitustehtävät sekä maasto- ja merikarttatuotanto. Viranomaisten ja hallinnonalojen lisäksi tarkistettuja paikannimiä erikielisine rinnakkaisnimineen tarvitsevat muun muassa media tiedon- ja uutisvälityksessään, yksityiset karttoja ja karttapalveluita valmistavat tahot, matkailu- ja kuljetusala, opetus ja tutkimus, kääntäjät ja kirjoittajat sekä myös kaikki kansalaiset.

Täsmällinen ja luotettava viranomaisviestintä edellyttää, että kussakin kielessä kustakin paikasta käytetään yhtenäisesti samalla tavalla kirjoitettua nimeä. Myös kansainvälisessä viestinnässä on tärkeää, että yhteisessä käytössä ovat kunkin maan kansallisesti standardoimat paikannimet.

Kuka päättää nimistä?

Julkisten nimien – paikannimet mukaan lukien – suunnittelu ja käsittely jakaantuvat Suomessa useille eri tahoille. Nimiä antavat valtion viranomaiset, kunnalliset ja maakunnalliset elimet, liikelaitostuneet valtion laitokset jne. Eräissä suurimmissa kunnissa on asiantuntijaperusteinen nimitoimikunta kaavanimien antamista varten, ja valtionhallinnossa nimistöstä vastaa yleensä viraston johto tai nimettävää hanketta suunnitellut toimikunta. Päätöksiä tehdään joskus huolellisesti valmistellen, mutta varsin usein kuulematta nimistö- tai muita asiantuntijoita tai tahoja, joihin päätökset vaikuttavat.

Koska kukin viranomainen suunnittelee omat nimensä muita viranomaisia ja kieliasiantuntijoita kuulematta, eri viranomaiset voivat tehdä toisistaan poikkeavia, esimerkiksi aluemäärittelyjen kannalta ristiriitaisia nimiratkaisuja. Päätöksiä ei aina perustella eikä nimiä rekisteröidä niin, että ne voisi löytää yhdestä paikasta. Nimien paikantavuuteen ja kielellisen asun oikeellisuuteen ja yhdenmukaisuuteen ei aina kiinnitetä huomiota. Politiikkakin vaikuttaa.

Esimerkiksi maankäyttö- ja rakennusasetus (132/1999) toteaa, että asemakaava käsittää kunnanosien, katujen ja muiden yleisten alueiden nimet, ja määrää, että kunnan on pidettävä yllä ajantasaista karttaa, karttayhdistelmää tai tietopalvelua, johon on merkittävä kadunnimet ja muiden yleisten alueiden nimet. Nimien suunnittelusta ja sen periaatteista ei sanota mitään.

Valtiolla on oma kotimaisiin kieliin ja nimistöön erikoistunut laitos, Kotimaisten kielten keskus, joka antaa nimiasioissa lausuntoja ja suunnitteluapua. Sen asiantuntemusta ei kuitenkaan osata tai haluta aina käyttää. Kotimaisten kielten keskuksen viranomaisrooli nimiasioissa on määritelty ylimalkaisesti: sillä on oikeus ja velvollisuus antaa vain suosituksia suomen- ja ruotsinkielisistä nimistä. Lakisääteinen velvollisuus lausunnon pyytämiseen Kotimaisten kielten keskukselta koskee vain uutta kunnan nimeä.

Miksi paikannimilakia tarvitaan?

Viime vuosina kansalaisia ovat puhuttaneet sellaiset viranomaisten nimet, joista ei suoraan ilmene, minkä alan toimijasta on kyse (Eksote, Carea, Fimea, Trafi). Kun virallista päätösvaltaista nimilautakuntaa ja paikannimilakia ei ole, on valtakunnallisena nimiviranomaisena joutunut toimimaan eduskunnan oikeusasiamies perustuslain, kielilain ja hallintolain pohjalta. Oikeusasiamies onkin esittänyt, että arvioitaisiin tarkemmin myös sitä, tulisiko viranomaisten nimien – myös lyhenteiden ja muiden oheisnimien – laadinnassa huomioon otettavista kriteereistä säätää laissa tai muulla tarkoituksenmukaisella tavalla. Samalla täsmennettäisiin Kotimaisten kielten keskuksen rooli viranomaisten nimiä koskevissa kysymyksissä.

Päätöksiä, joita eduskunnan oikeusasiamies on joutunut antamaan nimistä
  • Vain englanninkielinen viranomaisen toimintayksikön nimi ei ole kielilain ja hyvän hallinnon mukainen (Stroke Unit).
  • ELY-central elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ruotsinkielisenä lyhenteenä ei ole kielilain eikä hallintolain mukainen, koska ELY on lyhenne suomenkielisestä nimestä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
  • Viranomaisen on esiinnyttävä omalla nimellään (Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi; pelkkä Trafi ei riitä)
  • Maanmittauslaitoksella on oikeus käyttää valtakunnallisissa kartoissaan suomenkielisiä nimiä Ahvenanmaa ja Maarianhamina.


Vaikka on hyviäkin esimerkkejä onnistuneista nimistä, on myös epäonnistuneita ratkaisuja, jotka olisi voitu hyvällä tahdolla välttää. Havainnollinen esimerkki on lyhyen ja toimivan lääni-sanan poistaminen käytöstä ja korvaaminen ilmauksella aluehallintoviraston toimialue. Hyvän hallinnon vaatimus jäi toteutumatta siinäkin, että Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialue sijoitettiin jääräpäisesti Lapin aluehallintoviraston toimialueen eteläpuolelle. Tästä seurasi oitis ongelmia muun muassa säätiedotuksissa ja kalastuslupien myöntämisessä: kun Pohjois-Suomessa myrskyää tai kun halutaan päästä kalastamaan Pohjois-Suomen joille, moni tuskin ymmärtää, että Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialueen mukaisesti olisi kyse Pohjois-Pohjanmaasta ja Kainuusta, mutta ei Lapista. Siksi maa- ja metsätalousministeriö joutuu käyttämään viehekalastusmaksujen perinnässä edelleen vanhaa läänijakoa.

Valtakunnallinen alueennimien ja kunnallinen teiden, katujen ja muiden kaavanimien suunnittelu ja rekisteröinti tulisi hoitaa yhtenäisten ohjeiden mukaisesti koko maassa. Yhtä tärkeää on kulttuuria kantavan perinteisen paikannimistön käsittely, rekisteröinti ja käyttö yhtenäisellä tavalla viranomaisviestinnässä, esimerkiksi eri viranomaisten tuottamissa kartoissa. Nimien oikeellisuus ja oikea paikantavuus ovat tarpeen koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta.

Jos lakiin perustuvia menettelytapoja ei ole, viranomaiset voivat tuottaa julkisuuteen kirjavaa, vanhentunutta tai jopa väärää nimitietoa. Tämä vaikeuttaa esimerkiksi hätäkeskusten ja pelastuslaitosten toimintaa. Toimintavarmuus voidaan taata vain, jos viranomaisten paikkatietoaineistojen, tietopalvelujen ja karttojen nimitiedot ovat kunnossa ja paikannimitietojen päällekkäisestä ylläpidosta on päästy eroon. Kuntien hallinnollisten rajojen muuttaminen vaikuttaa myös alueen suunniteltuun nimistöön. Kielisuhteet huomioon ottavan, asiantuntevasti suunnitellun kaavanimistön turvaaminen on siten myös ajankohtainen ja tärkeä asia.

Paikannimilain sisältö

Monissa eri laeissa oletetaan, että paikoilla on nimet, vaaditaan niitä rekisteröitäväksi tai ilmoitetaan, että nimien tulee heijastaa hallintoalueiden kielisuhteita.  Lainsäädännössä ei kuitenkaan ole riittävän selkeitä määräyksiä siitä, kuka minkin kohteen nimet hyväksyy ja millaisia kriteerejä nimien tulee täyttää, eikä siitä, mikä viranomainen tai elin toimii nimiasioissa lausunnonantajana ja antaa suosituksia periaatteellisista kysymyksistä. Hajallaan olevat paikannimiä käsittelevät säädökset olisi koottava yhteen lakiin. Tämä olisi ensimmäinen askel.

Sen jälkeen laissa olisi määriteltävä, minkä kohteiden nimiä laki koskee, kenellä on oikeus vahvistaa ne, mitä seikkoja nimien vahvistamisessa on otettava huomioon ja millaista asiantuntija-apua on käytettävä sekä kuka vastaa vahvistettujen nimien rekisteröimisestä ja mitä nimiä käytetään virallisissa yhteyksissä. Samalla olisi määriteltävä, millainen olisi virallinen ja päätösvaltainen paikannimielin, jolla olisi valtuudet ratkaista kauaskantoiset ja kiistanalaiset paikannimikysymykset, ja mikä tämän elimen juridinen asema olisi.

Luotettavalla, tarkistetulla perinteisellä nimistöllä sekä uuden nimistön asianmukaisella suunnittelulla ja nimien täsmällisellä käytöllä on yhteiskunnan toiminnassa paitsi kulttuurinen merkitys myös huomattava vaikutus käytännön toimien sujuvuuteen. Siksi on tärkeää varmistaa nimien kielellinen oikeellisuus (suomeksi, ruotsiksi, pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi), huolehtia oikeasta paikantavuudesta ja turvata perinteisten paikannimien säilyminen osana kulttuuriperintöä.

Rekisteröidyt ja viralliset nimet

Valtakunnallinen vastuu karttanimistön rekisteröimisestä on Maanmittauslaitoksella. Maanmittauslaitoksen paikannimirekisteri sisältää yli 800 000 suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä nimeä. Nimien kieliasun tarkistamisesta huolehtii Kotimaisten kielten keskus. Vaikka rekisteri on valtakunnallinen ja sen laatuvaatimukset ovat tiukat, sillä ei ole laissa määriteltyä virallista asemaa. Se merkitsee muun muassa sitä, että toinen viranomainen voi käyttää samasta kohteesta kokonaan eri nimeä tai eri tavalla kirjoitettua nimeä. Esimerkiksi kylännimistä Ala-Nampa ja Yli-Nampa on Rovaniemen kaupunginhallitus päättänyt vuonna 2013 käyttää oikeinkirjoitusohjeiden vastaisia kirjoitusasuja ”Alanampa” ja ”Ylinampa”.

Toisaalta kuntien kaavanimistöön sisältyy nimiä, jotka ovat kunnallisen päätöksenteon mukaan virallisia, vaikka niiden kirjoitusasuja ei ole ymmärretty tai välitetty tarkistaa. Paikannimien kirjoittamisesta on ollut olemassa yhtenäiset ohjeet vuosikymmeniä, ja niiden noudattamista voi edellyttää sivistysvaltion julkishallinnolta koko maassa. Oikeinkirjoituksen horjuvuus on silti edelleen varsin tavallista. Esimerkiksi Vaasassa on ”Aleksis Kiventie”, Keravalla, Nurmijärvellä, Siuntiossa ja Tuusulassa oikeinkirjoitusohjeiden mukaisesti Aleksis Kiven tie. Kouvolan Valkealassa on ”Kustaa III tie”, vaikka oikea kirjoitusasu olisi Kustaa III:n tie.

Paikannimien käsittely muissa maissa

YK on korostanut ensimmäisistä paikannimikonferensseistaan (1967) lähtien, että kansallisesti tarkistetuilla paikannimillä on merkitystä myös kansainvälisesti. Ne tukevat muun muassa turvallisuusstrategiaa ja rauhanturvaamista, valmiutta toimia hätätilanteissa, uutispalvelua, paikannusta, kauppaa,  ympäristönhoitoa, turismia ja postinkulkua.

Näiden toimintojen turvaamiseksi YK on suosittanut, että jokaiseen maahan perustetaan pysyvä kansallinen paikannimielin,joko yksi elin tai eri elimistä koostuva yhteistyöryhmä. Olennaista on, että tämä elin kuuluu maan hallinnolliseen rakenteeseen ja sillä on tehtävään tarvittava pätevyys, selvästi ilmaistut valtuudet ja ohjeet paikannimien standardointiin sekä oikeus päättää standardointiperiaatteista omassa maassaan. Tärkeää on määritellä myös se, miten tarkistettu ja virallinen paikannimitieto kootaan, rekisteröidään ja jaetaan.

Lakisääteiset päätösvaltaiset paikannimielimet YK:n jäsenvaltioissa 2013. Lähde: YK.

YK seuraa säännöllisesti kansallisten päätösvaltaisten paikannimielimien perustamista koskevien päätöslauselmiensa toteutumista ja julkaisee asiaa koskevat maakohtaiset luettelot. Suomi on Pohjoismaista ainoa, josta tällainen elin puuttuu, ja Euroopassakin harvojen joukossa.

Pohjoismaissa ja Virossa on virallinen päätösvaltainen paikannimielin (esim. paikannimilautakunta), jonka tehtäviin kuuluvat myös paikannimiohjeistot. Kansalliset maanmittauslaitokset ylläpitävät virallista paikannimirekisteriä, jossa esitettyä nimen kirjoitusasua myös muiden viranomaisten on toiminnassaan käytettävä.

Suomessa on siis tehty vastaava ehdotus. On aika siirtyä tuumasta toimeen ja saattaa nimien käsittely Suomessakin kansallisesti ja kansainvälisesti asian edellyttämälle tasolle.

Lisää aiheesta

Hyvän virkakielen toimintaohjelma. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2014:2. Helsinki 2014. http://www.minedu.fi/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

YK:n paikannimiasiantuntijaryhmän sivut http://unstats.un.org/unsd/geoinfo/UNGEGN/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Paikannimilain laatimisen käynnistäminen. Kotimaisten kielten keskuksen ja Maanmittauslaitoksen esitys maa- ja metsätalousministeriölle ja opetus- ja kulttuuriministeriölle 19.12.2011.