Minkälaista on tieteen kieli? Maallikon näkemyksen mukaan se on vaikeaa ja ennen kaikkea sisältää outoja termejä. Ensimmäinen mieleen tuleva esimerkki on monelle lääketieteen ”munkkilatina”, jossa leimaa-antavia ovat latinaan ja kreikkaan palautuvat vierassanat. Käsikirjatasoinen lääketieteen suomen kieli näyttää esimerkiksi tältä:

Tyypin 1. diabeteksessa kehittyy beetasoluvaurion seurauksena insuliininpuute. Tämä johtaa hyperglykemiaan, glukos- ja polyuriaan sekä dehydraatioon. Samanaikaisesti rasvakudoksesta vapautuu rasvahappoja, jotka muuttuvat maksassa ketoaineiksi, kehittyy ketonuria ja -asidoosi. (Therapia Fennica 86, 480.)

Myös tieteilijöillä on käsityksensä siitä, minkälaista tieteen kielen tulisi olla. Ihanteen on osuvasti kuvaillut W. E. Flood sanakirjassaan Scientific words. ”Scientific” viittaa tässä englantilaisen kielialueen perinteen mukaisesti luonnontieteisiin erotukseksi tutkimusalueista ”humanities”. Floodin mukaan hyvällä tieteellisellä sanalla on kolme ominaisuutta:

1) Koska tieteenharjoittajan tarkoitus on sanojen avulla välittää informaatiota, kullakin tieteen sanalla täytyy olla tarkka merkitys ja vain yksi merkitys, jottei synny moniselitteisyyden vaaraa. 2) Eräät jokapäiväisen kielen sanat välittävät muutakin kuin kirjaimellisen merkityksensä: mielikuvia, tunteita, reaktioita. Sen sijaan tieteen sanat ovat pitkälti vapaita häiritsevistä mielleyhtymistä. 3) Lisäksi tieteen sanojen muodon ja rakenteen pitää paljastaa jotakin merkityksestä. Monet luonnontieteiden sanat onkin loogisesti rakennettu yksinkertaisemmista sanaelementeistä, kannoista, etuliitteistä ja päätteistä, jotka yleensä ovat peräisin latinasta tai kreikasta. Kokonaisuuden merkitys voidaan päätellä osien perusteella. Esimerkeiksi tällaisesta sananmuodostuksesta käyvät äskeisen lääketieteellisen tekstikatkelman termit hyper-gly-kemia, poly-uria, de-hydraatio jne.

Theodore Savory (1967) täydentää ihanteiden luetteloa korostamalla tieteellisten sanojen merkityksen pysyvyyttä, kun taas monien tavallisten sanojen merkitykset muuttuvat aikojen kuluessa. Yksimerkityksisyys ja pysyvyys tekevät tieteellisistä sanoista matematiikan symbolien sukulaisia.

Muunlaiset tieteen kielen perinteet

Ensimmäisen poikkeuksen edellä hahmotellusta luonnontieteellisestä tieteen kielen standardista muodostavat tieteenalat, joilla itsenäistä terminologiaa on vain vähän. Tästä esimerkiksi käyvät historiatieteet, jotka rakentavat ”tieteellisyyden” tekstin muista elementeistä kuin termeistä, esimerkiksi tarkasta lähteiden käytöstä ja ilmaisun täsmällisyydestä.

Toisena poikkeuksena ovat tieteet, joiden termeistä osa ei päällisin puolin näytä lainkaan hankalilta tai itse asiassa niitä ei aina edes tunnista termeiksi. Tällaisia ovat monet yhteiskuntatieteet, jotka omaksuvat termeiksi tuttuja yleiskielen sanoja antaen niille uusia merkityksiä.

Yhteiskuntatieteiden terminologiaa lukuisissa artikkeleissaan käsitellyt Fred W. Riggs on käyttänyt tieteen kielen kahdesta erilaisesta traditiosta nimityksiä kryptinen ja delfinen. Kryptinen (kreik. kryptos ’kätketty’) viittaa luonnontieteiden perinteeseen, jota edellä esitetty lääketieteellinen tekstinäyte edustaa. Luonnontieteiden terminologiassa yhtä uutta käsitettä yleensä vastaa kokonaan uusi sepite. Tällaisia sanoja ei löydy yleissanakirjoista. Kryptinen teksti näyttää maallikosta vaikealta, mutta klassisia kieliä osaava lukija voi sitä ratkoa kuin kryptaa tai salasanaa.

Kielikuvana delfinen puolestaan viittaa antiikin Kreikan Delfoin oraakkeliin, joka verhosi sanoihinsa salattuja merkityksiä. Yhteiskuntatieteet ovat taipuvaisia menettelemään samalla tavalla. Delfinen terminmuodostus yhteiskuntatieteissä tarkoittaa sitä, että uusiin yhteiskuntatieteellisiin käsitteisiin liitetään yleiskielessä jo olevia sanoja, joita löytyy yleissanakirjoista. Maallikolle delfinen kieli on salakavalaa luettavaa, koska se antaa vaikutelman, että teksti on kirjoitettu yleiskielellä, vaikka osa sanoista viittaakin termimerkityksiin. Kaikkia termejä ei delfisestä tekstistä siten aina tunnista termeiksi. Sosiologisen oppikirjan lukija kohtaa delfisen kielenkäytön seuraavankaltaisissa määritelmissä:

Rooli on sosiologian käsitteistä ehkä kaikkien helpoin. Se on helppo omaksua, koska sen käyttö sosiologien ammattikielessä on kovin lähellä sen jokapäiväistä merkitystä. Molemmat korostavat, että yksilöiden käyttäytymistä ohjaa ja rajoittaa muiden siihen kohdistama odotusten järjestelmä, ja se mitä sanomme persoonallisuudeksi onkin paljolti näiden odotusten tulosta. Tärkein ero arkiajattelun ja sosiologisten teorioiden roolin käsitteen antamissa merkityksissä on ehkä se, että edellinen helposti tulkitsee roolikäyttäytymisen jotenkin epäaidoksi tai teennäiseksi, kun taas sosiologit mielellään korostavat sitä miten riippuvainen jokainen yksilöllisinkin persoonallisuus on juuri rooliin kytkeytyvistä vuorovaikutussuhteista. (Sulkunen 1987, 155–156; kursivoinnit R. S.)

Miksi kaksi eri perinnettä?

Riggs on pyrkinyt selittämään kahden erilaisen termiperinteen syntymisen syitä. Hän kiinnittää huomiota siihen, että monet luonnontieteiden ilmiöt ovat jokapäiväisen kokemuksen ulkopuolella eikä jokapäiväisen puheen sanastossa siten ole niille vastineita. Siksi niitä varten on syntynyt erillinen kryptinen sanasto. Sosiaalitieteilijöitä kiinnostavia ilmiöitä on sen sijaan usein eritelty arkitiedon ja yleiskielen tasolla. On jopa niin, että monet sosiaalitieteiden käsitteet syntyvät – eivät niinkään tieteellisestä löydöstä — vaan pyrkimyksestä määritellä tuttujen sanojen merkityksiä tarkemmin, esimerkiksi perhe, yhteisö, kansakunta. Delfisen kielen käyttö sisältää ehkä myös oletuksen siitä, että tavallisten ihmisten tulisi pystyä lukemaan yhteiskuntatieteellistä kirjallisuutta ja että kaikki, mitä voidaan sanoa ihmisestä, tulisi pystyä ilmaisemaan yleiskielellä.

Ilmiölle on Riggsin mukaan muitakin syitä. Kun luonnontieteilijä löytää jotakin uutta, hän on varma, että ilmiö todellakin on uusi, ja hän haluaa määritellä ja nimetä sen uutena käsitteenä. Sen sijaan käsite, jonka sosiaalitieteilijä luo, on usein niin epätarkka, että uuden sanan sepittäminen näyttäisi liian julkealta ja herättäisi kritiikkiä.

Perinteitä vahvistaa se noidankehä, ettei tiettyä yleiskielen sanaa delfisesti käyttänyt yhteiskuntatieteilijä voi vaatia ilmaisulleen minkäänlaista omistajanoikeutta. Kryptisessä kielessä taas uusi ilmaus saa tietyn aseman käsitesysteemissä, ja alkuperäinen sepittäjä valvoo sen käyttöä kuin vahtikoira.

Sosiologian termit ovat yleiskielisiä

Pohdin seuraavaksi oman suomalaisen sosiologisen termiaineistoni avulla tarkemmin, miten ja miksi yhteiskuntatieteiden terminologia poikkeaa sekä maallikon tieteen kieltä koskevista näkemyksistä että luonnontieteiden kielen ihanteista. Tutkimuskohteena on siis ns. yleinen yhteiskuntatiede, joka Erik Allardtin sanoin käsittelee ihmistä ”toverina, yhteiskunnan tai muun yhteisön jäsenenä”.

Termien lähteeksi on otettu alan oppikirjoja, jotka johdattavat lukijaa sosiologian maailmaan ja kieleen: Erik Allardtin ja Yrjö Littusen Sosiologia (1961), Erik Allardtin Sosiologia I (1983) ja Pekka Sulkusen Johdatus sosiologiaan (1987). Inventaarion kohteena on ollut kaikkiaan 748 termiä, joista osa tosin on selvästi yleistieteellisiä. Termillä tarkoitetaan tässä käsitteen eli ajatussisällön ja ilmauksen yhdistelmää, sanaa termisana käytetään viittaamaan pelkkään sanaelementtiin ilman kytkentää nimenomaan sosiologiseen käsitteeseen.

Lähtokohtanani on seuraavassa testata Riggsin karkeaa kahtiajakoa omassa aineistossani. Onko sosiologian termistö siis delfistä? Delfisyyden yhtenä tunnusmerkkinä on se, että termisana esiintyy asianomaisen kielen yleissanakirjoissa eikä ole vain ammattilaisten sisäpiiriin sepitettyä ja jäänyttä sana-ainesta. Niinpä tutkin, missä määrin aineiston yksisanaiset termisanat esiintyvät Nykysuomen sanakirjassa (1961) ja uudessa Suomen kielen perussanakirjassa (1990, 1992, 1994); nehän sisältävät ydinosan suomen yleiskielen sanastosta.

Heti on huomattava, että termisana voi yleissanakirjoista löytyä kahdesta eri syystä, joista vain ensin mainittu liittyy delfiseen kielenkäyttöön: 1) Terminologisointi: sana kuluu ensisijaisesti yleiskieleen, mutta on uudelleenmääritelty ja terminologisoitu myös jonkin erikoisalan kuten sosiologian käyttöön, esimerkiksi valta, kerrostuma, luokka. 2) Termin yleiskielistyminen: kyseessä on alun perin sosiologinen tai laajemmin yhteiskuntatieteellinen sana, mutta siitä on myöhemmin tullut laajemman kieliyhteisön yhteistä omaisuutta, esimerkiksi kapitalismi, osakulttuuri, vuorovaikutus.

Miten erikoisalan termit yleiskielistyvät ja päätyvät myös yleissanakirjaan? Sanakirjatyöhön perehtyneen Ilse Cantellin mukaan (1992) sanan pääsy Suomen kielen perussanakirjaan on edellyttänyt sen esiintymistä esimerkiksi tiedotusvälineissä siten, että termi on maallikollekin tuttu. Tässä suhteessa hedelmällisiä aloja ovat esimerkiksi politiikka, osin oikeustiede, EU-termistö, kuluttajapolitiikka sekä luonnontieteistä ja tekniikasta esimerkiksi ympäristönsuojelua sivuavat alat, tietotekniikka ja sotatekniikka, jopa geenitekniikka ja virologia. Lisäksi nykyihmisen yleissivistykseen kuuluu tuntea joidenkin erikoisalojen keskeiset termit. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi kaikki kouluaineina opetettavat tieteenalat – joihin sosiologia puolestaan ei kuulu.

Oman termisana-aineistoni inventaarion tulos on toisaalta odotuksenmukainen, toisaalta yllättävä: Odotuksenmukaista on se, että Riggsin luonnehdinnan mukaisesti noin 70 prosenttia sosiologian yksisanaisista termisanoista löytyi joko Nykysuomen sanakirjasta tai Suomen kielen perussanakirjasta. Puuttuvaa noin 30:tä prosenttia voi pitää vain erikoiskielen piiriin kuuluvana sanastona (esim. Asch-efekti, katektinen, rankitasapaino). Sanakirjoista löytyneiden sanojen suuri osuus osoittaa sosiologisen kielenkäytön tiiviin yhteyden yleiskieleen. Yleiskielisyyden vaikutelmaa vahvistaa sekin, että kaikista termeistä noin 40 prosenttia rakentuu täysin kotoisista sana-aineksista.

Riggsin väite yhteiskuntatieteiden kielen delfisestä luonteesta ei sen sijaan toteudu aivan yksiselitteisesti. Tämä johtuu siitä, että yhteiskunnallisten termien yleiskielistyminen (ks. edellä kohta 2) näyttää olevan voimakas trendi: sanakirjasta löytyneistä sosiologian sanoista vajaa puolet, koko termiaineistosta noin 27 prosenttia, esiintyy sanakirjassa kutakuinkin samassa merkityksessä kuin sosiologian oppikirjoissa. Näitä voidaan pitää sanakirjoihin mukaan päässeinä kryptisinä sanoina (eliitti, monogamia, rooliristiriita). Delfisiksi luokiteltavia on lopulta vain noin 36 prosenttia koko aineistosta.

Myös sosiologinen kieli sisältää perinteisen luonnontieteellisen mallin mukaan sepitettyjä, latinaan ja kreikkaan perustuvia termisanoja. Tyyppiesimerkkejä tästä ovat avioliitto- ja uskontomuotoja kuvaavat termit monogamia, polygamia jne.; monoteismi, polyteismi jne.

Mielenkiintoista on se, että vaikka sosiologian sanoja esiintyy runsaasti sanakirjoissa, niitä ei yleensä ole luokiteltu erityisellä käyttöalakuvauksella sosiol. Tällainen merkintä löytyi uudesta Perussanakirjasta vain 19:lle aineiston termisanalle; Nykysuomen sanakirja ei vielä tuntenut sosiologiaa itsenäisenä käyttöalana lainkaan. Koska sosiologialla on yhteyksiä lähitieteenaloihin, joitakin sanoja on sentään merkitty käyttöalakuvauksella marksil., psykol., pol., tal. tai fil., vaikkei merkintää sosiol. löydykään.

Sanakirjatarkastelun tuloksena voi näin todeta, että sosiologian termisanastosta valtaosa löytyy yleissanakirjoista, mutta sanoja ja merkityksiä ei niissä nimetä nimenomaan sosiologian piiriin kuuluviksi. Tieteellisenä sanastona sosiologian termistö on siis melko epäitsenäinen ja yleiskielestä vain vähän niin sanotuksi erikoiskieleksi eriytynyt — tai yleiskieleen voimakkaasti sekoittunut. Noin kolmannes sanoista on sentään aidosti kryptisiä ja sosiologian termejä siinä mielessä, ettei niitä löytynyt lainkaan yleissanakirjosta. Mainittakoon vielä, että sosiologian termistöä voidaan pitää myös melko suppeana, kun kolmesta oppikirjasta löytyi vain 748 termiksi tulkittua ilmausta. Risto Haaralan (1989) mukaan esimerkiksi lääketieteen erikoissanasto sisältää satoja tuhansia sanoja ja orgaanisessa kemiassa on käytössä noin 300 000 yhdisteen nimeä.

Sosiologian termit: yksiselitteisiä, neutraaleja, pysyviä?

Edellä siteerattu W. E. Flood toteaa yleiskielen sanoista, että ne ovat luonnontieteiden käytössä epätyydyttäviä: Vaikka tiedemies antaisikin yleiskielen sanalle tarkan merkityksen, maallikko voi tulkita sen väljästi tai eri tavalla. Yleiskielen sanoihin liittyy epäolennaisia mielleyhtymiä, ja niiden muoto ilmaisee vain vähän merkityksestä. Niitä ei sitä paitsi ymmärretä kielialueen ulkopuolella. Floodin mukaan tällaisia sanoja ei luonnontieteiden käytössä ole monia, mutta valitettavasti ne liittyvät keskeisiin käsitteisiin (energia, voima, suola jne.). Theodore Savory nimittää tällaisia sanoja jopa arkikielestä varastetuiksi osoittaen sananvalinnallaan menettelyn ei-toivottavaksi.

Sanakirjatarkastelu paljasti, että sosiologit ovat hyvinkin usein turvautuneet sanojen varasteluun. Tästä johtuva sosiologian sanaston yleiskielinen luonne antaa aavistaa, etteivät tieteen kielen ihanteiksi asetetut tarkan merkityksen, neutraaliuden ja merkityksen muuttumattomuuden ihanteet taida kovin hyvin toteutua sosiologiassa. Myös aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että neutraalius, sivumielteiden puuttuminen, on hankala vaatimus. Lothar Hoffmann on todennut (1976), että kun luonnontieteet ja tekniikka nimeävät erityisesti materiaalisia asioita, yhteiskuntatieteiden terminologia liittyy mm. yhteiskunnallisiin (poliittisiin, uskonnollisiin, taiteellisiin jne.) ideologioihin. Termien ideologiasidonnaisuus näkyy Hoffmannin mukaan kahdella tavalla: a) samaa asiaa kuvaamaan löytyy erilaisia termejä ja b) sama termi voidaan määritellä, tulkita ja ymmärtää eri tavalla tieteenalan eri oppisuunnissa, kuten sanat demokratia, vapaus, valtio, vaalit, työ jne. Kolmas ideologiasidonnaisuuden tunnusmerkki on nähdäkseni se, että monet termisanat tahtovat yleiskielisessä käytössä olla värittyneitä. Tällaisia ovat etenkin eri yhteiskuntajärjestelmiin liittyvät termit kuten kommunismi, sosialismi, imperialismi, valtiomonopolistinen kapitalismi sekä viime aikojen suomalaisen keskustelun perusteella myös esimerkiksi hyvinvointivaltio.

Näyttää myös siltä, ettei suinkaan kaikilla sosiologian termisanoilla ole alan sisällä täsmällistä merkitystä eikä vain yhtä merkitystä. Sosiologisen kirjallisuuden lukeminen tekee selväksi, ettei muutoin kuin tekstikohtaisesti eli yhden kirjoittajan käsitteistössä voi tarkkoina pitää esimerkiksi käsitteitä ”yhteiskuntaluokka” tai ”vieraantuminen”, jotka on määritelty lukuisilla tavoilla. Abstraktin sosiologisen käsitteen suhde todellisuuteen on myös tavattoman monimutkainen. Monia termejä voisi pikemminkin pitää ajatuskiteytyminä, näkemistavan ehdotuksina. Esimerkiksi eri ideologisista tai koulukuntakohtaisista lähtökohdista toinen sosiologi näkee samassa yhteiskunnassa selvärajaisia luokkia, toinen asteittaisia kerrostumia. Monet yhteiskuntaa koskevat käsitteet ja termit ovat myös historiallisia ja muuttuvat ajan mittaan, eikä niitä voi mitenkään pitää Savoryn esittämällä tavalla matematiikan symbolien sukulaisina.

Kaikkiaan näyttää siltä, ettei ole olemassa yhteiskuntaa koskevaa tieteellistä ”kaksoissanastoa”, joka mahdollistaisi neutraalin, tarkan ja käsitteellisesti muuttumattoman keskustelun. Sosiologia käyttää pitkälti yleiskielestä lainattuja tai yleiskielestä johdettuja ilmauksia, jotka kantavat mukanaan yleiskielen semanttista taakkaa maallikkolukijan silmissä, joskus vieläpä asiantuntijan kielitajussa.

Sosiologia ja asiantuntijuus

Termeillä on paljonkin tekemistä sen kanssa, minkälaisen vaikutelman tieteenharjoittaja työstään ja työnsä tietellisyydestä antaa. Maallikon korvissa lainasanoja vilisevä lääkärin tai fyysikon puhe vaikuttaa selvästi tieteelliseltä. Sosiologian pulmallisempaa tilannetta voi havainnollistaa esimerkillä elävästä elämästä: Äskettäin erään sosiologisen opinnäytteen tarkastustilaisuudessa kritisoitiin muodikkaan professio-termin käyttöä. ”Miksei voida puhua yksinkertaisesti eri ammattiryhmistä tai asiantuntijuudesta?” kyseltiin. Kysymys osoittaa sosiologisen termisanaston kahtalaisuuden: sosiologia pyrkii muodostamaan itsenäistä teoriaa käsitteellistämällä arkea, jolla usein on jo omat käsitteensä. Lainasanan professio käyttö on ymmärrettävä siten, että sen avulla tuttua asiaa halutaan tarkastella uudesta näkökulmasta. Lainasanan suosimisella pyritään ehkä myös lisäämään sosiologian professionaalisuuden vaikutelmaa, luomaan itsenäistä professionaalista uskottavuutta. Selvää on, että tässä suhteessa sosiologia häviää monille luonnontieteille.

Artikkelissa esiin nostettujen tekijöiden, mukaan lukien professionaalisuuden, perusteella olen yhteenvedoksi rakentanut kärjistetyn kahtiajaon tieteen termisanojen kahdesta ääritapauksesta:

perinteinen
sananmuodostustapa
kryptinen delfinen
sanaston alkuperä pääosin lainoja paljon kotoista
sanaston laajuus laaja suppea
sanaston suhde maallikkoon pois sulkeva harhaanjohtava
sanan suhde tekstiympäristöön kontekstivapaus konteksti-
sidonnaisuus
professionaalisuuden vaikutelma korkea matalampi
esimerkkitiede lääketiede sosiologia

Jälkisanat: sosiologia keskellämme

Miksi pohtia sosiologisen sanaston yhteyksiä yleiskieleen? On selvää, että tällaisen kytkennän havaitseminen on tärkeää itse yhteiskuntatieteilijöille. Heidän tulisi teksteissään muistaa tehdä selväksi, missä merkityksessä he tiettyä sanaa kulloinkin käyttävät. Arkikäsitteiden ja tieteellisten käsitteiden yhteys on mielestäni myös mielenkiintoinen tieteenfilosofinen aihe. Mutta mitä tekemistä tällä pohdinnalla on sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole koskaan opiskellut eikä aiokaan opiskella yhteiskuntatieteitä? Tarvitseeko hänen ymmärtää esimerkiksi seuraavanlaiset sanat (kursivoinnit R. S:n)?

Poliittinen legitiimi valta on sellaista, jota alamaiset pitävät oikeutettuna ja perusteltuna. Oikeus horjuu, jos kansalaiset epäilevät, että heitä hallitaan vääryydellä ja viekkaudella. – – Yhteiskunnan sosiaalinen pirstoutuminen kuitenkin jatkuu. Erilaiset pienryhmät ja alakulttuurit lisääntyvät ja kansainvälistyvät.

On tarvis ymmärtää, jos haluaa seurata jokapäiväistä yhteiskunnallista keskustelua esimerkiksi päivälehtien välityksellä. Tekstipätkä ei nimittäin ole peräisin sosiologisesta tekstilähteestä vaan Turun Sanomien kolumnista (Raimo Vahtera 29.6.1995). Se on esimerkki väylästä, jonka kautta sosiologian käsitteet ja ilmaukset leviävät muuhun kielenkäyttöön. Monet sosiologit, Suomessa esimerkiksi Liisa Rantalaiho, ovat todenneet, että etenkin hallinto on oppinut käsitteellistämään maailmaa yhteiskuntatieteiden luokitteluin ja puhetavoin ja sosiologiset ideat ovat levinneet yleiseen käyttöön. Yhteiskuntatieteelliset ajatusrakennelmat – ja näiden kylkiäisinä sanat – siis vaikuttavat niihin käytäntöihin, joita ne tutkivat. Yhteiskunnallisen keskustelun lähteenä sosiologia oli 1960-luvulla jopa eräänlainen muotitiede.

On tietysti kyseenalaista, kuinka moni päivälehden lukijoista antaa kursivoiduille sanoille tarkan sosiologisen tulkinnan. On myös epäselvää, miten kolumnin kirjoittaja niitä käyttää. Tarkoittaako hän esimerkiksi sanalla pienryhmä Allardtin ja Littusen määritelmän mukaisesti ryhmää, jossa jokainen jäsen tuntee muut jäsenet ja joka on käytännössä 2–30-jäseninen? Irrottuaan alkuperäisestä sosiologisesta käsitteestä termisanat alkavat elää omaa elämäänsä, saavat uusi merkityksiä ja sivumielteitä. Se on nähtävästi sosiologian sanaston väistämätön kohtalo. Sosiologit eivät voi monopolisoida – etenkään ”varastetuista” aineksista rakennettuja — sosiologian sanoja itselleen eivätkä vaatia yksinoikeutta niiden määrittelemiseen. Ja sanojen varasteluakin he ilmeisesti aikovat jatkaa.

 

LÄHTEET

Cantell, Ilse 1992: Termien käsittely yleiskielen sanakirjan teossa. Terminfo 4/1992. Tekniikan Sanastokeskus, s. 3–8.

Flood, W. E. 1960: Scientific words: their structure and meaning. Oldbourne. London. Norwich.

Haarala, Risto 1989: Sanat tiedon ja taidon palveluksessa. Teoksessa Vesikansa, Jouko (toim.): Nykysuomen sanavarat. WSOY. Porvoo – Helsinki – Juva. Juva, s. 259–275.

Hoffmann, Lothar 1976: Kommunikationsmittel Fachsprache. Eine Einführung. Akademia-Verlag. Berlin.

Savory, Theodore H. 1953, 1967: The language of science. The Language Library. Andre Deutsch. London. Kent.