Vuoden 1991 viimeisessä Kielikellossa Irma Nissinen tarkasteli euro-alkuisia sanoja ja niiden esiintymistä suomen kielessä. Mainitsipa hän Suomeen kielen perussanakirjaan ehtimättömistä tai sieltä karsiutuneista eurosanoista myös termin eurokieli, joksi hän määritteli EY:n hallinnon erikoissanaston tai myös Euroopassa yleensä puhutun kielen. Tuolloin kyseinen käsite saattoi tuntua vielä turvallisen kaukaiselta. Suomen liityttyä tämän vuoden alusta Euroopan unioniin on suomen kielestäkin tullut virallinen eurokieli eurokielten joukkoon. Samalla Suomessa on päästy osalliseksi Euroopan unionin tuottamasta tekstimassasta. Tämä on kuitenkin vasta alkua, suoltaahan EU:n toimielimistö vuosittain noin miljoona painosivua eurotekstiä kieltä kohti.

Suurena ja tärkeänä joukkona tässä massassa ovat unionin lainsäädännön tekstit. Ne muodostavat unionin oikeusperustan ja ovat näin ollen olennaista tietoa sen kansalaisille. Kielikellossa (4/1993) on jo aiemmin tarkasteltu näiden samaisten eurosäädösten suomenkielisiä käännöksiä, jotka tuolloin liittyivät Suomen jäsenyyteen Euroopan talousalueessa ETAssa. Itse olen tutkinut neljää tällaista ETA-sopimuksen niin kutsuttuun lisäpakettiin kuuluvaa säädöstä, joiden aiheet vaihtelevat lääkäreiden vapaasta liikkuvuudesta tekijänoikeuksiin. Sinänsä analyysi pätee peruspiirteiltään myös muihin EU:n säädöksiin, sillä myös niissä toistuvat jo sovitut määrämuodot. Olen myös verrannut näitä pääosin ranskasta käännettyjä suomen toisintoja muiden kielten vastaaviin toisintoihin, erityisesti ruotsinkielisiin säädöskäännöksiin, jotka saavat Suomessa lainvoiman suomenkielisten tekstien rinnalla.

Eurokielten tasavertaisuus

EU:n lähtökohtana on sen kaikkien virallisten kielten tasavertaisuus. Tekstit on tarjottava kaikilla unionin kielillä. Puhutaan myös näiden tekstien laatimisesta kääntämisen sijaan. Tosiasiassa vain murto-osa EU:n teksteistä laaditaan muilla kuin unionin pääkielillä ranskalla tai englannilla, joista teksti myöhemmin käännetään muille kielille. Näistäkin kahdesta tärkeämpi on ranska, jolla laaditaan vielä tällä hetkellä noin 60 % EU:n tuottamasta tekstistä. Niinpä muiden jäsenvaltioiden käännöksiä on usein arvosteltu niihin ranskankielisistä alkuteksteistä siirtyneiden vierasmaalaisuuksien vuoksi; EU-saksaa on nimitetty frutschiksi, EU-englantia frenglishiksi ja EU-espanjaa franpagnoliksi. Nähtäväksi jää EU-suomen vastustuskyky ranskalaisuuksia vastaan. Ehkäpä meilläkin puhutaan tulevaisuudessa esimerkiksi ransusta, antaahan jäljempänä kuvattu EU:n tiukka käännöskäytäntö tähän monesti oivan mahdollisuuden.

Toisaalta ei voida täysin sivuuttaa rajoja, jotka EU-koneisto asettaa kääntämiselle. Suomenkielisetkin käännökset ovat osa suurempaa kokonaisuutta, jonka yhteisille rajoituksille on monesti syynsä. Käsittelenkin seuraavassa muutamia tutkimieni EU-säädösten rakenteeseen ja sanastoon liittyviä toistuvia piirteitä ja tarkastelen myös taustalta löytyviä perusteita.

Säädöksen rakenne

Eurosäädökset ovat rakenteeltaan varsin kaavamaisia. Säädösten alussa ja lopussa toistuvat tietyt rakenteet. Myös artiklaosa sisältää usein toistuvia sanontoja ja rakenteita. Tämän yhtenevyyden tulee säilyä tekstistä toiseen ja monikansallisen lainsäädäntötyön takia kielestä toiseen. Näitä erikielisiä säädöstekstejä tarkastellaan monesti rinnakkain, ja niinpä yhdenmuotoisuus nopeuttaa niiden käsittelyä. Varsinkin samaa aihetta käsittelevät eri alojen asetukset, esimerkiksi maatalouden eri alojen markkinajärjestelyt, ovat usein miltei identtisiä. Kääntäjää ja myös lainlaatijaa sitovat näin ollen näiden säädösten vuosikymmenten takaa kantautuvat fraasit ja rakenteet.

Tärkeimpiä eurosäädösten osia ovat otsikko, johdanto-osa eli preambula ja artiklat. Otsikosta käyvät ilmi säädöksen antaja, säädöksen luonne (asetus, direktiivi, päätös) ja sisältö lyhyesti, esimerkiksi seuraavaan tapaan:

NEUVOSTON ASETUS (ETY) N:o 3711/91, annettu 16 päivänä joulukuuta 1991, otantaan perustuvasta työvoimaa koskevasta vuosittaisesta yhteisön tietojen keruusta

Huomattavaa on elatiivin käyttö nimessä, kyseessä on asetus jostakin. Ranskassa nimi aloitetaan useimmiten sanoilla relatif, concernant tai visant, englannissa vastaava nimen aloittava prepositio on on tai concerning, saksassa über ja sekä tanskassa että ruotsissa om. Nämä analyyttiset kielet pystyvätkin rakenteensa ansiosta välttämään ymmärtämistä vaikeuttavan samasijaisuuden. Edellä olevassa suomenkielisessä nimessä sen sijaan toistuu elatiivimuoto neljä kertaa, vaikka itse nimi ei ole suinkaan eurosäädösnimien pisimmästä päästä. Pidemmissä säännöksissä on hahmottaminen usein vielä huomattavasti vaikeampaa.

Alkukielen concernant/concerning-rakenne kummitteli taustalla niissä jo muinoin käännetyissä eurosäädösnimissä, joissa nimi alkoi toisen infinitiivin instruktiivilla koskien. Esimerkiksi edellä mainittu asetusnimi olisi tätä käännösstrategiaa noudattaen käännetty seuraavasti: ”koskien otantaan perustuvaa työvoimaa koskevaa vuosittaista yhteisön tietojen keruuta”. Tässä yhteydessä muoto koskien on virheellinen, sillä kyse ei ole pääverbin tapaa ilmaisevasta käytöstä. Silmiini ei ole kuitenkaan onneksi sattunut yhtään painoon asti päässyttä koskien-rakenteista nimeä.

Johdanto-osa

Eurokäännöstyössä usein preambulaksi kutsutussa johdanto-osassa nimetään uudemman kerran säädöksen antaja. Lisäksi mainitaan säädöksen oikeudellisen perustan muodostavat säännökset tai määräykset sekä huomioon otettavat lausunnot ja ehdotukset sekä lainsäädäntömenettely. Näitä kutsutaan suomessa viitteiksi. Ne ovat säädöskohtaisia, mutta aina toistuvilta osiltaan määrämuotoisia. Esimerkiksi neuvoston direktiivin 93/16/ETY alku kuuluu seuraavasti:

EUROOPAN YHTEISÖJEN
NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 49 artiklan, 57 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan ensimmäisen ja toisen virkkeen, sekä 66 artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen,
toimii yhdessä Euroopan parlamentin kanssa,

ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon, – –

Ranskassa tämä ottaa huomioon -rakenne ilmaistaan vu-prepositiolla, englannissa having regard -ilmaisulla, saksassa kontekstin mukaan useilla ilmaisuilla, kuten gestützt, auf ja nach, tanskassa under-prepositiolla ja ruotsissa ilmaisulla med beaktande. Suomen ottaa huomioon -rakenne on yhdistetty edeltävään subjektiin relatiivipronominilla. Muissa kielissä sitä ei tarvita. Nämä viitteet erotetaan kaikissa kielissä toisistaan pilkuilla.

Perustelut

Viiteosaa seuraavat perustelevat kappaleet, joissa selostetaan syyt kyseisen säädöksen antamiseen. Eurosäädöksissä nämä perustelut ovat harvoin lyhyitä. Lääkäreiden vapaata liikkuvuutta koskevassa direktiivissä perustelut koostuvat 28 kappaleesta (itse säädöksessä on 139 kappaletta), joka ei ole lähellekään eurosäädösten perusteluennätys. Pisin näkemäni perusteluosa on 8 sivua pitkä, tosin tuolloin itse asetus oli satasivuinen. Kieleltään nämä perustelut ovat usein erittäin abstrakteja.

Perustelukappaleet on lisäksi jaettu virkkeiksi – tai oikeammin jätetty jakamatta – ranskan mallin mukaisesti. Myös muut tutkimani kielet noudattavat ranskan mallia saksaa ja ruotsia lukuun ottamatta. Koko johdanto mielletään tämän mallin mukaan yhdeksi kokonaiseksi virkkeeksi, jossa jo aiemmin mainitut tekijä ja huomioon otettavat lausunnot, ehdotukset ja menettelyt on erotettu toisistaan pilkulla ja puolipisteillä. Ilmaisua selkeyttää jossain määrin typografinen jako kappaleisiin.

Eurosuomen perustelukappaleet aloitetaan erillisellä ilmauksella sekä katsoo, että, jota seuraavat itse kappaleet. Nämä kappaleet on erotettu toisistaan pilkuilla. Kappaleen sisällä olevat virkkeet on puolestaan erotettu toisistaan puolipisteillä. Esimerkiksi jo mainitun direktiivin 93/16/ETY kaksi ensimmäistä perustelukappaletta kuuluvat seuraavasti:

sekä katsoo, että

lääketieteen tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamiseksi 16 päivänä kesäkuuta 1975 annettua neuvoston direktiiviä 75/362/ETY ja lääkärintointa koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 16 päivänä kesäkuuta 1975 annettua neuvoston direktiiviä 75/363/ETY on muutettu useita kertoja merkittävästi; näin ollen on järkevyyden ja selvyyden vuoksi suotavaa yhtenäistää mainitut direktiivit; lisäksi on järkevää yhdistämällä mainitut direktiivit yhtenäiseksi tekstiksi liittää niihin yleislääkärin erityiskoulutuksesta 15 päivänä syyskuuta 1986 annettu neuvoston direktiivi 86/457/ETY,

perustamissopimuksen mukaan kaikenlainen kansalaisuuteen perustuva syrjintä sijoittautumisen ja palvelujen tarjoamisen yhteydessä on kielletty siirtymäkauden päätyttyä; kyseistä kansalaisuuteen perustuvan kohtelun periaatetta sovelletaan erityisesti luvan myöntämisessä lääkärin ammatin harjoittamiseen sekä ammatillisten järjestöjen tai toimielimien rekisteriin merkitsemisessä tai niiden jäsenyydessä, – –

Maallikko ohittaisi mieluusti nämä koukeroiset perustelut ja siirtyisi suoraan artikloihin, joissa vasta annetaan noudatettavat säännökset. Näitä perusteluja ei voi kuitenkaan käännettäessäkään jättää vähemmälle huomiolle, sillä niitä saatetaan käyttää riitatapauksissa säädösten tulkinnassa.

Välimerkeistä kiinnittävät huomiota kappaleen puolipisteillä erotetut virkkeet, jotka ovat pilkulla rajattujen kokonaisuuksien sisällä. Käytäntö on tietenkin suomen kielen välimerkkisääntöjen vastainen, koska puolipiste on pilkkua vahvempi eroke. Kyseinen käytäntö ei ole kuitenkaan peräisin muista eurokielistä. Esimerkiksi ranskassa, englannissa ja tanskassa alun viitteet on erotettu toisistaan pilkuilla ja perustelukappaleet puolipisteillä. Myös perustelukappaleen sisäiset virkkeet on erotettu toisistaan puolipisteillä. Viimeinen perusteleva virke päättyy kuitenkin pilkkuun. Tämä käytäntö tuntuisi suositeltavammalta myös Suomessa, jos halutaan säilyttää alkuperäinen rakenne mammuttivirkkeineen. Näin vältyttäisiin myös varsinaisilta kielioppivirheiltä.

Viimeisenä ennen artiklaosaa on ilmaus säädöksen antamisesta, esimerkiksi suomessa maininta on antanut tämän asetuksen. Tällöin säädöksen hallitsevan lauseen subjektin – eli antajan – ja predikaatin väliin sijoitetaan kiilalauseiksi viitteet ja perustelevat kappaleet.

Taustalla heijastelee luonnollisesti pääasiallisen alkukielen eli ranskan raskas rakenne. Tässä yhteydessä on viitattu EU:n ohjeisiin virkerakenteiden säilyttämisestä käännöksissä. Tätä on perusteltu viittaustekniikan yhdenmukaisuuden säilymisellä. Tietystä säädöksestä voidaan muuttaa vain yksi ainoa virke, johon viitataan sen järjestysnumerolla kyseisessä artiklassa. Myös tekstien käsittelyä monikielisissä kokouksissa halutaan helpottaa niiden samanmuotoisuudella. On sanomattakin selvää, että tämä samanmuotoisuus sitoo usein kääntäjiä kohtuuttomasti. Aiheelliselta tuntuisikin koko EU:n viittaustekniikan uudistaminen selkeyttävämpään suuntaan, sillä tällaiset mammuttivirkkeet eivät ole selkeitä yhdelläkään eurokielellä.

Ruotsi onkin muuttanut alun rakennetta radikaalisti ja nostanut esimerkiksi ilmauksen säädöksen antamisesta säädöksen antajan yhteyteen. Näin selkeytetään muiden versioiden mammuttipitkää kiilalauseista virkettä. Samantyyppisen rakenteen soisi yleistyvän myös muissa kielissä. Lisäksi sekä ruotsin että saksan eurosäädösten perustelevat kappaleet koostuvat erillisistä virkkeistä. Uskoisin tällaisen yhdenmukaisen ratkaisun sopivan myös EU:n kokousten monikielisiin käsittelyihin.

Artiklaosa

Artiklaosa tuottaa useimmiten vähemmän ongelmia kuin raskas alkurakenne. Tosin aiemmin mainittu virkerakenteen säilyttäminen ei anna mahdollisuutta parantaa myöskään artikloiden luettavuutta virkkeitä pilkkomalla. Jos rakenteen säilyttäminen raskauttaa kohtuuttomasti käännöstä, on annettu mahdollisuus jakaa virke puolipisteellä. Toisaalta tähän ei usein ole mahdollisuutta, sillä virke koostuu moninaisista määriterypäistä ja relatiivilauseista, jotka kaiken lisäksi kääntyvät erittäin kankeasti suomen kielelle. Yhtenäistä virkejakoa ovat yleensä noudattaneet kaikki tutkimani EU-kielet. Ainoana poikkeuksena ruotsi ja saksa ovat usein pilkkoneet luetelmakohdat erillisiksi virkkeiksi. Toisaalta luetelmakohdat ovat useimmiten selkeitä jo typografisen jaottelunsa ansiosta.

Monesti näistä mammuttimääritteistä syntyy eurosuomen rakennetta raskauttavia kiilalauseita. Seuraava esimerkki on direktiivistä 93/16/ETY, ja se sisältää peräti 6 relatiivilausetta.

Jos siinä jäsenvaltiossa, josta ulkomaan kansalainen on peräisin tai josta hän tulee, käytetty tutkintonimike saattaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa aiheuttaa sekaannuksia nimikkeen kanssa, joka tässä valtiossa edellyttää asianomaiselta lisäkoulutusta, jota kyseinen henkilö ei ole suorittanut, vastaanottava jäsenvaltio voi vaatia häntä käyttämään siinä jäsenvaltiossa, josta henkilö on peräisin tai josta hän tulee, hankittua tutkintonimikettä sopivassa muodossa, jonka vastaanottava jäsenvaltio määrää.

Virkkeessä on sivulauseen sisälle sijoitettuja kiilalauseita, jotka kaiken lisäksi ovat toisilleen alisteisia relatiivilauseita. Lisäksi hallitsevat lauseet ja kiilalauseet ovat keskenään täydessä sekamelskassa. Myös muissa kieliversioissa ajatus on ilmaistu yhdellä virkkeellä, tosin niiden rakenteet ovat mahdollistaneet muunlaisetkin ratkaisut kuin relatiivimääritteet. Virkkeen pilkkominen tuntuu tässäkin tapauksessa välttämättömältä selkeyttämiskeinolta kaikissa kielissä.

Seuraavassa kiilalause-esimerkki on asetuksesta (ETY) N:o 1768/92:

19 artikla

1. Jokaiselle tuotteelle, jota tämän asetuksen voimaantulopäivänä suojaa voimassaoleva peruspatentti ja jolle yhteisössä annettu ensimmäinen lupa saattaa se lääkkeenä markkinoille on saatu tammikuun 1 päivän 1985 jälkeen, voidaan antaa todistus.

Tässä esimerkissä on kiilana kaksi peräkkäistä relatiivilausetta. Lisäksi virkkeen loppu töksähtää pahasti, koska hallitsevan lauseen loppupää on lyhyt. Töyssy pahenee entisestään, koska kiilalauseet ovat suhteessa pitempiä kuin itse hallitseva lause. Rakennetta selkeyttäisikin hallitsevan lauseen sijoittaminen kokonaisuudessaan virkkeen alkuun. Tällöin kyseisen artiklan alku kuuluisi seuraavasti:

19 artikla

1. Todistus voidaan antaa jokaiselle tuotteelle, jota tämän asetuksen voimaantulopäivänä suojaa voimassa oleva peruspatentti ja jolle yhteisössä annettu ensimmäinen lupa saattaa se lääkkeenä markkinoille on saatu tammikuun 1 päivän 1985 jälkeen.

Uutta sanastoa

Eurosäädökset sisältävät myös valtavasti uutta sanastoa. Usein termit ovat tarkoituksellisen abstrakteja, sillä on pyritty kehittämään kaikki kansalliset järjestelmät kattavia käsitteitä. Tutkimissani säädöksissä kuten eurosäädöksissä yleensäkin on pyritty suomen säädöskielen perinteitä noudattaen välttämään suoria lainoja. Integraation sijaan puhutaan yhdentymisestä ja harmonisaation sijaan yhdenmukaistamisesta. Tästä suomalaismielisyydestä on esitetty myös kritiikkiä. Suomalaisten termien on katsottu joskus vaikeuttavan termistöltään esimerkiksi englantilaiseksi vakiintunutta teknistä alaa koskevan tekstin ymmärtämistä.

Omasta aineistostani löytyi ainoastaan kaksi termiä, joiden osa oli vierasperäinen. Tällaisia olivat kodifiointiasiakirja ja yleisradio-organisaatio (esim. englannissa codification document ja broadcasting organization, ruotsissa radio- och TV-företag ja förteckning). Kyseiset termit tuntuvat pikemminkin käännöstapaturmilta kuin tietoisilta valinnoilta, sillä kodifioinnista on yleensä EU-terminologiassa puhuttu koonnelmana ja organisaatioista esimerkiksi järjestöinä, eliminä tai laitoksina. Myös itse yleisradio-termin käyttäminen tuntuu tässä yhteydessä oudolta, kun muissa kielissä ei puhuta mitään kyseisen elimen tai yhtiön valtiollisuudesta. Suomessa yleisradio mielletään yleensä juuri valtiolliseksi lähetystoiminnaksi, ja samalla kannalla on myös Suomen kielen perussanakirja. Ruotsin käännös, jonka suomalainen vastine voisi olla esimerkiksi radio- ja TV-yhtiöt, tuntuisi sopivan termiksi myös suomenkieliseen säädökseen.

Vierassanoja sisältämättömiä uudismuodosteita, joissa kuitenkin usein näkyy pohjakielen rakenne, aineistosta löytyi sen sijaan useita. Esimerkiksi ammattien vastavuoroista tunnustamista koskevasta säädöksestä löytynyt valtiontutkinto on suora käännös ranskan examen d’État-termistä (esimerkiksi ruotsiksi statligt examen) ja on sellaisena varsin läpinäkymätön. Myös samassa säädöksessä esiintynyt termi apulaistaso (ranskan grade d’assistant) vaikuttaa suoralta käännökseltä ja harhaanjohtavalta, jollei peräti virheelliseltä, sillä se esiintyy yhteydessä, jossa luetellaan erikoislääkäreiden nimityksiä eri maissa. Kuten huomataan, ei eurokäännöstyö edellytä ainoastaan EU:n yhteisörakenteiden tuntemusta, vaan usein edellytetään lisäksi eri jäsenvaltioiden omien yhteiskuntajärjestelmien tuntemusta.

Eurosuomen uudissanoissa tuntuu lisäksi usein suosittavan yhdysanoja sanaliittojen sijaan. Näin ollen myös sen sanastoa voidaan arvostella uudismuodosteiden kritiikittömästä käytöstä. Ehkä niiden kautta on pyritty lyhentämään normaalia arkikieltä ja myös muuta säädöskieltä pitempiä virkkeitä. Tämä tavanomaista suurempi pituus ilmeni myös verratessani tutkimieni eurosäädösten virkkeiden pituutta niihin lukuihin, joita Asta Virtaniemi esittää suomen säädöskieltä käsittelevässä pro gradu -työssään. Tässä vertailussa suomalaiset eurosäädökset osoittautuivat tavallista suomen säädöskieltäkin huomattavasti pitempivirkkeisiksi. Kun Virtaniemen Suomen säädöskokoelmasta poimimissa virkkeissä oli keskimäärin 2,0 lausetta, oli eurosäädöksen artiklaosien vastaava luku 2,6 lausetta. Suomen säädöskielen virkkeissä oli Virtaniemen aineistossa keskimäärin 19,5 sanetta, eurosäädöksessä näitä oli noin 24,6. Arkikielen virkkeiden pituuksista nämä eurovirkkeet eroavat vieläkin merkittävämmin.

Yhdyssanamuodon liialliselta suosimiselta tuntuu esimerkiksi direktiivin 92/100/ETY nimessä esiintyvä termi lähioikeus, varsinkin kun muut tutkimani kielet ovat tässä yhteydessä valinneet selittävämmän sanaliiton. Kyse on henkistä omaisuutta koskeviin vuokraus- ja lainausoikeuksiin läheisesti liittyvistä oikeuksista, esimerkiksi tallennus- ja kopiointioikeuksista. Lähioikeus terminä taas on läpinäkymätön, eikä sen merkitys varmasti avaudu lukematta itse säädöstä. Selittävämpi termi, kuten johonkin läheisesti liittyvät oikeudet, tuntuisikin tässä yhteydessä helpommin avautuvalta.

Kuten edellä esitetystä ilmenee, eurokieli sisältää suuren määrän termejä, joiden kääntäminen vaatii runsaasti termityötä. Koko yhteisötermistöön perehtyminen vie varmasti aikansa, ja jo tehtyihinkin termivalintoihin voidaan joutua ajan myötä tekemään muutoksia. Jokin tietty termi saattaa istua tekeillä olevaan käännökseen, mutta uusi aineisto voi osoittaa tehdyn ratkaisun kestämättömäksi.

Kaiken kaikkiaan Euroopan unioniin liittyminen valtavine käännöstöineen työllistää suuren kääntäjäjoukon lisäksi myös terminologeja ja kielenhuoltajia. Toivottavaa on, että myös EU:n sisällä panostetaan tulevaisuudessa konekääntämisen kehittelyn lisäksi kestävään kielelliseen kehitykseen ja sitä kautta ymmärrettävämpään kielenkäyttöön. Tuntuupa EU:n raskas kielikoneisto kaipaavan myös työntöapua selkeän virkakielen makuun päässeiltä pohjoismaalaisilta.

 

AINEISTO

Neuvoston asetus (ETY) N:o 3711/91: otantaan perustuvasta työvoimaa koskevasta vuosittaisesta yhteisön tietojen keruusta (EYVL n:o L 351/1).

Neuvoston asetus (ETY) N:o 1768/92: lääkkeiden lisäsuojatodistuksen aikaansaamisesta (EYVL n:o L 182/1).

Neuvoston direktiivi 92/100/ETY: vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla (EYVL n:o L 346/61).

Neuvoston direktiivi 93/16/ETY: lääkäreiden vapaan liikkuvuuden sekä heidän tutkintotodistustensa, todistustensa ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojensa vastavuoroisen tunnustamisen helpottamisesta (EYVL n:o L 165/1).

KIRJALLISUUS

Kallio, Jussi 1993: Neljän vapauden kielellinen liikkuvuus. Kielikello 4/1993, s. 10–16.

Nissinen, Irma 1991: Eurovisiosta euromössöön. Kielikello 4/1991, s. 16–17.

Vihonen, Inkaliisa 1995: Eurosuomesta. Sivuaineen tutkielma. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.

Virtaniemi, Asta 1992: Säädöskielen virkerakenne. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopiston suomen kielen laitos.