Ruoka-alan sanaston melkoinen kansainvälisyys aiheuttaa jatkuvasti kirjoitusongelmia. Niitä yritetään ratkoa tavanomaisin keinoin, pyrkimällä mahdollisimman helppokäyttöisiin ja -ymmärteisiin sana-asuihin. Yleensä näihin päästään suomentamisen tai ainakin suomalaistamisen tietä. Aika hyvin tämän alan kieli onkin suomentunut. Sen huomaa selvästi vertaamalla vaikkapa vuosisadan alkupuolen ruotsinvoittoista ”kyökkisuomea” nykykieleen. Enää emme käytä keittiössä kahveria, kastrullia, piisiä tai förkkeliä, aterioinnissa kahvelia, serviisiä tai tuukia emmekä syö buljonkia, böklinkiä tai färssiä, emme edes putinkia. Mutta sitä mukaa kuin ruoka-alan kieli on ”puhdistunut” ruotsalaisuuksista, on tullut lisää muiden kielten ongelmia ravintolakulttuurimme kansainvälistymisen ja matkailun lisääntymisen myötä.

Oma ongelmansa on jo siinä, milloin vierassanaa yleensä kannattaa ruveta suomentamaan tai muuttamaan suomalaisemmaksi, erikoislainaksi, milloin se taas on paras jättää alkukieliseen asuun, sitaattilainaksi. Gastronomit voivat suppeassa piirissään kyllä mainiosti keskustella harvinaisten ruokalajien hienouksista ranskankielisin erikoistermein. Sen sijaan tavalliset, usein esiintyvät sanat pyritään suomentamaan, jos vain sopiva vastine tarjoutuu.

Suomentaminen

On turha käyttää vakiintuneen paahtopaistin sijasta englannin roastbeef-sanaa tai paahtoleivän sijasta toast-sanaa. Ei myöskään kannata käyttää ranskan champignon-sanaa, ei edes sen suomalaisempaa sampinjoni-asua, kun meillä kerran on omasta takaa hyvä sana herkkusieni. Englannin cracker-sanaa on turha jättää kräkkeri-asuiseksi, kun se voidaan kääntää voileipäkeksiksi, eikä biscuit, jolle sivistyssanakirjoissa on yritetty tarjoilla ranskalaisen ääntämyksen mukaista muotoa biskvii, ole sen kummempaa kuin keksi. Turhaa englannin ihannointia on käyttää tuoremehujuoman sijasta juice- tai juissi-sanaa. Hienostelulta vaikuttaa myös pommes frites keskellä suomenkielistä tekstiä: ranskanperunat on vakiintunut suomennos, puhekielessä myös ranskalaiset.

Ranskanperunat ovat osa nykyajan amerikkalaistuneeseen ruokakulttuuriin kuuluvaa ilmiötä nimeltä snacks (puhekielessä usein ”naksut”), jonka sisällön ilmaus pikkusuolainen tai pikkupurtava kattaa melko hyvin; englannin snack merkitsee ’välipalaa’. Tämän ilmiön piiriin kuuluu myös chips, suomalaisemmin sipsit, joka suomessa on saanut vastineekseen perunalastut. Tosin chips englannissa merkitsee ranskanperunoita ja crisps taas perunalastuja.

Uuteen ruokailumuotiin suhtautuu kielteisesti sana junkfood, sananmukaisesti roska- tai tilkeruoka. Sen suomennokseksi kielitoimisto on suosittanut kioskiruokaa (vrt. kioskikirjallisuus), koska kyseistä ruokaa, ravinto-opillisesti hieman arveluttavia ranskalaisia, hampurilaisia ym. pikkulämpimiä, saa kioskeista ja niiden tapaisista pikaruokapaikoista (engl. fast food).

Amerikkalaistyylisissä hampurilaisravintoloissa, joiden ruokalistoilla suositaan muutenkin englantia (hamburger, fishburger jne.), näkyy unohdetun, että milk-shake on sama kuin suomen pirtelö. Soft ice -jäätelölle sen sijaan on ollut yllättävän vaikea vakiinnuttaa mitään suomennosta. Jo 50-luvulla suositettua samettijäätelöä ei juuri käytetä. Alkukieltä lähempänä oleva pehmojäätelö kuvaa edellistä paremmin kyseistä jäätelötyyppiä, jolle arkikielessä onkin jo vakiintunut pehmis-muoto.

Catering-sanaa on alettu käyttää monista työpaikkaruokaloita muonittavista yrityksistä ja niiden toiminnasta. Suomennosta tälle alun perin lentoyhtiöiden muonittamoista yleistyneelle sanalle on ollut vaikea vakiinnuttaa. Ateriapalvelu on asiallinen ja kaikin puolin kattava nimitys, jonka soisi yleistyvän hankalakäyttöisen catering-sanan sijaan; lehdissä näkynyt väännös ”keitraus” ei ole onnistunut ratkaisu.

Vanha sana tabletti on myös ollut ilman hyvää suomennosta. Ruokailualalla sillä tarkoitetaan yhden hengen ruokailuvälineiden, katteen, alla käytettävää alustaa, joka voi olla kangasta, mutta nykyään usein muovia, niintä tm. Siksi katealunen on sille sopiva yleisnimi; kankainen alunen voi tietenkin olla myös kateliina.

Suomeen mukauttaminen

Useinkaan ei vierassanalle löydy sopivaa suomalaista vastinetta. On tyydyttävä muovaamaan hankalaa kirjoitusasua suomeen sopivammaksi, ääntöasun suuntaan. Ranskan sanoista limonade ja marmelade on aikoinaan saatu jo paljon suomalaisempia vain loppukirjainta muuttamalla. Vierassanat pyrkivät kuitenkin suomalaistumaan yhä enemmän muun muassa karistamalla itsestään konsonantit b, d, g, f, š, joten näiden vanhojen lainasanojen limonadi, marmeladi ohella käytetään hieman arkisia asuja limonaati, marmelaati. Erikoislainoina on syytä pysyttää kuitenkin marinadi (ransk. marinade) ja ruladi (ransk. roulade).

Ruoka-alan sanoja on yleensäkin jouduttu suomalaistamaan runsaasti juuri ranskasta. Suurinta ongelmaryhmää, ranskalaisia ruokalajinnimiä, samoin kuin ruoanvalmistussanoja, käsitellään tässä lehdessä toisaalla. Tarkastelen tässä suomalaistamisen yleislinjaa.

Kun ranskan sana päättyy mykkään t:hen, lopputavu ääntyy pitkäksi, jolloin suomalaistettaessa kirjoitetaan pitkä vokaali: filee (filet), bukee (bouquet), parfee (parfait), nugaa (nougat), raguu (ragoût). Varsinkin fileetä näkyy usein virheellisesti ”file”-muodossa, mistä aiheutuu myös väärä taivutus ”filettä” (vastaava verbi on fileerata tai fileoida, ei ”fileroida”). Sitaattimuotojen, esim. nougat, säännönmukainen taivutus taas on niin hankala (nougat’ta), että senkin vuoksi on syytä suosia nugaa-asua, jota on paljon helpompi taivuttaa: nugaata, nugaahan tai nugaaseen jne. Pitkä lopputavu kirjoitetaan suomalaistettaessa myös sanoihin bebee (bébé), kanapee (canapé), karree (carré), menyy (menu), fondyy (fondue) ja pyree (purée), monikossa fondyitä, pyreihin jne. Ei voi siis kirjoittaa: ”Puretta myydään pienissä tölkeissä”.

Suomalainen loppu-i lisätään yleensä konsonanttiloppuisina ääntyviin sanoihin: briossi (brioche), masariini (mazarin), savariini (Savarin), patonki tai batonki (batôn), majoneesi (mayonnaise), konjakki (coqnac), armanjakki (armagnac).

Samaan tapaan suomalaistetaan myös muunkielisiä sanoja, esimerkiksi drinkki, mikseri, gini ja arrakki. Myös whisky on mieluummin viski. Samoin sherry on mahdollista kirjoittaa šerri, cocktail suomalaisemmin koktaili ja picnic vastaavasti piknikki; sitaattilainaa käytetään kuitenkin tavallisesti yhdyssanoissa: cocktailkutsut, picnicpaisti jne. Crêpe on suomalaisessa tekstissä luontevasti kreppi. Scones-sanaa näkee toisinaan skonssiksi mukautettuna. Siinä tosin kangertaa englannin monikon s, joten parempi on korvata sana kotoisesti teeleivällä. Samasta syystä on keittokirjoissa yleisesti käytettyä muffinssi-muotoa vastustettu. Sanakirjoissa ja kielioppaissa on jääty sitaattimuotoon muffin, mutta sana on huomattavasti helppokäyttöisempi, jos sen loppuun lisätään i, muffini. Monikon s on kylläkin jäänyt joihinkin ruokasanoihin, sipsien lisäksi mm. donitsiin (engl. doughnut) ja ananas-hedelmään.

Muita suomalaiseen loppu-i:hin päättyviä sanoja mainittakoon pikkelssi (huom. kaksi s:ää), borssi, gulassi, pelmeni, pilahvi(riisi), seesami(jauho), ketsuppi ja jogurtti (ei ”jugurtti”, joka on ruotsin ääntämyksen mukainen muoto). Uudehkoa vihannessäilykettä, jota käytetään hampurilaisten tm. lisäkkeenä, on toistaiseksi näkynyt vain englannin asussa relish. Edellisten mallin mukaan se on syytä suomalaistaa relissiksi, esim. sinappirelissi.

Niin kuin esimerkeistä näkyy, suomalaisen loppuvokaalin lisääminen muuttaa aina koko sanan asua niin, että erikoislainoihin kuulumattomat vieraat äänteet suomalaistuvat, c muuttuu k:ksi, w v:ksi, z s:ksi tai ts:ksi jne. Myös ääntämyksen pitkävokaalisuus pyritään ottamaan kirjoitusasussa huomioon, niin kuin makkarannimissä braatvursti ja meetvursti (saks. Bratwurst, Mettwurst, ruots. metvurst) on tehty. Kun kassler-sanaan lisätään loppu-i, sana muuttuu muotoon kasleri, samoin wienerleipä tai wieninleipä arkiseksi viineriksi. Suomalaistavasti vaikuttavat tietenkin myös suomalaiset johtimet, kuten verbinjohdin sanassa miksata (engl. mix). Astetta suomalaisemmaksi voi vierassanan tehdä epäsuomalainen slangijohdinkin, kuten -is coca-colan slangimuodossa kokis.

Eräissä sanoissa on yksittäinen äänne ollut aiheellista muuttaa ääntämisen mukaisesti. Niinpä kirjoitetaan votka mieluummin kuin vodka, mysli mieluummin kuin müsli, ja pizzakin voidaan kirjoittaa tutusti pitsa (mutta kuitenkin pizzeria).

Toisinaan kilpailee kielessä useita saman vierassanan suomalaisvariantteja, niin kuin vegetarismin eli kasvissyönnin kannattajien nimitykset vegetaari, vegetaristi ja vegetariaani (engl. ja ruots. vegetarian). Vieläpä aatesuunnan jyrkintä linjaa edustava vegaani (engl. vegan) esitetään usein synonyymiksi, vaikkakin virheellisesti. Lyhin asu vegetaari on suositeltavin, mutta englannin mukainen vegetariaanikin vakiintuneisuuttaan käy ja vegaani tietenkin omassa merkityksessään.

Vierasasuisia sanoja

Vierasasuisina eli sitaattilainoina käytellään yleisesti eräitä melko tavallisiakin ruoka-alan sanoja, kuten englannin sanoja cornflakes ja popcorn ja sanaliittoja hot dog, still drink ja long drink, kaikista ranskalaisista ruokalajinnimistä puhumattakaan. Cornflakes-sanan voi mainiosti korvata maissihiutaleilla. Popcornin suomennos paukkumaissi ei sanakirjoihin pääsystään huolimatta ole yleistynyt.

Italialaiset kahvijuomat espresso ja cappuccino ovat meilläkin saaneet yhä enemmän ystäviä, mutta ne kirjoitetaan edelleen sitaattilainoina. Edellinen juontuu suomeen sellaisenaan, mutta jälkimmäisen kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia. Cappuccino näkyy kuitenkin olevan niin kansainvälinen asu, että tuskin suomalaistenkaan kannattaa ryhtyä juomaan mitään ”kaputsiinoa”.

Meillä on viime aikoina alettu risoton ja spagetin lisäksi harrastaa muitakin italialaisia ruokia, kuten makaroniruokia lasagnea, raviolia, tagliatellia, tortellinia ja cannellonia. Vaikka niistä joidenkin kirjoitusasu on melko hankala, ruoat ovat meillä vielä siksi harvinaisia, ettei suomalaistaminen ole tarpeen.

Uusia makaroniruokia esiteltäessä on eri makaronilaaduista alettu käyttää italiankielistä yhteisnimitystä pasta. Se on turhaa ja lukijoita hämmentävää; meillä pasta on vakiintunut voiteen tai tahnan merkitykseen.

Taivutuksesta

Ruoka-sanassa tuottaa edelleen päänvaivaa se, onko parempi kirjoittaa ruoan vai ruuan. Vaikka yleisen ääntämyksen mukaiselle, tosin muuten kielenvastaiselle, ”ruuan”-asulle annettiin periksi 50-luvulla, on ainakin painetussa tekstissä suositeltavampaa kirjoittaa ruoan. Näin jo senkin tähden, että muuten myös vuoka-sanan taivutus ryöstäytyy ”vuuan”-asuun, niin kuin on jo näkynyt.

Kaalin ja viinin vääriä partitiivimuotoja ”kaalta”, ”viintä” näkyy yhä käytettävän. ”Kaalta”-muodolle on tosin murrepohjaakin, ”viintä”-muoti taas lienee saanut alkunsa leikillisestä käytöstä. Yleiskielessä ovat mahdollisia vain kaalia, viiniä.

Iso vai pieni alkukirjain

Ruoka-alan sanojen alkukirjaimen kokoa pohtiessaan joutuu ratkaisemaan lähinnä kaksi ongelmaa: 1. Onko sanan sisältämä erisnimi jo menettänyt erisnimen luonteensa? 2. Onko sana tuotenimi ja siksi erisnimi? Edellistä ongelmaa on ruokalajien osalta käsitelty toisaalla (s. 12).

Kuten ruokalajien myös juomien nimissä on yleisnimen ja erisnimen raja horjuva. Maria Verisestä nimensä saanut Bloody Mary on säilyttänyt erisnimisyytensä, kun taas gin tonic katsotaan juomalaadun yleisnimeksi.

Viinien ryhmänimissä erisnimistä, tavallisesti tuotantoaluetta tarkoittavista, on tullut yleisnimiä: bordeaux, malaga, mosel, madeira, tokaiji, chianti, marsala ja bourgogne tai burgundi. Näiden kaikkien perään voi liittää viini-sanan ilman yhdysmerkkiä, niin kuin myös eri perustein nimettyyn roseeviiniin ja genetiivialkuiseen reininviiniin. Yleisniminä kirjoitetaan myös muskatelli tai muskatti, retsina ja châteauviini. Sen sijaan viinimerkit ovat erisnimiä, kuten bordeauxviineihin kuuluvat Graves ja Sauternes, unkarilainen Egri bikavér tai jugoslavialainen Rizling.

Ruokatuotteiden mainostajat ja ruokapalstojen pitäjät kirjoittavat mielellään selviä yleisnimiäkin erisnimiksi ilmeisesti ajatellen, että pakkauksen päällä oleva nimi on aina erisnimi, tähän tapaan: ”Valikoimassa on Ranskalainen, Italialainen ja Sitruunanmakuinen salaattikastike.” ”Maista V:n Tomaattikeittoa ja Vihanneskeittoa.” Edellä mainittuja tuotteita, samoin kuin A-leipomon Perunalimppua, B-leipomon Ruisviipaleita tai C-leipomon Suklaakakkua, on kuitenkin vaikea mieltää erisnimiksi. Pakkauksen päällä oleva teksti tosin on erisnimen käytön kannalta hieman eri asemassa kuin ruokapalstojen tm. teksti. On luonnollista, että tuotteen nimi pakkauksessa on erisnimi, on se sitten kuinka yleisnimen luonteinen tahansa. Selvintä olisi kuitenkin pyrkiä nimeämään tuotteet niin, että ne erottuvat toisten valmistajien vastaavista. Tässä mielessä esimerkiksi Puustiset, Pullava, Reissumies ja Hyväset ovat selvinä erisniminä helppokäyttöisiä. Joskus ne tosin ovat liian monimutkaisia, niin kuin Pirteä-Jaffa-appelsiinijuoma. Tuotenimiä ovat esimerkiksi Isotonic, Vitanova, Coca-Cola, Viri ja Hermesetas. Samoin kirjoitetaan erisniminä Jaffa-appelsiinit ja Red Delicious -omenat.

Eräitä sanaongelmia

Luontaishoidossa (ei: ”luontois-”) on tärkeällä sijalla kasviravinto, jossa tuoreiden kasvisten ja marjojen lisäksi ovat yhä enemmän suosiota saaneet idätetyt jyvät ja muut siemenet. Näiden oraita ja ituja käytetään ruoaksi kypsentämättä. Etenkin tätä itse kasvatettavaa ravintoa tarkoitetaan ilmauksella ”elävä ravinto”. Kyseinen käännöslaina (engl. living food) on niin epäselvä ja suorastaan harhauttava, ettei sitä pitäisi käyttää. Asiaa tuntematon voisi luulla sillä tarkoitettavan vaikkapa ostereita, ellei suorastaan pilaantunutta ravintoa. On selvintä puhua ituravinnosta tai suoraan iduista ja versoista, silloin kun tarkoitetaan niitä. Olennaisinta tällaisessa ravinnossa on kypsentämättömyys, ja siksi raakaravinto on sille asiallisin yleisnimitys. Tuoreravinto-sanaa tosin käytetään enemmän. Tuoreen tavallisin merkitys on ’uusi, pilaantumaton’, joskin merkitys ’kypsyttämätön, suolaamaton, raaka’ on mahdollinen (tuore kurkku, tuore silakka, tuore-elintarvike). Sävyltään raakaravintoa myönteisempänä tuoreravinto voidaan asettaa etusijalle.

Tuoreravinnosta ei voi tietenkään rajata pois porkkanaraastetta tai edes tartaripihviä. Käsitteen piiriin kuuluvat myös erilaiset puurot, joita valmistetaan liottamalla jyvistä rouhittuja ryynejä eli suurimoita (suurimo, harv. suurima), lisäksi usein vehnäleseitä ja vehnänalkioita. Raakapuuro on tälle kypsentämättömälle valmisteelle asiallisempi nimitys kuin tuorepuuro, koska tavalliseen puuroon liittyy olennaisesti ominaisuus ’keitetty’.

Terveysravinnossa on keskeinen sija myös täys- ja kokojyvävalmisteilla. Ne eroavat toisistaan siten, että esimerkiksi täysjyväleipään on käytetty jyvän kaikki aineosat sisältävää jauhoa, kokojyväleivässä sen sijaan on nimen mukaisesti kokonaisia jyviä.

Eräissä muissakin ruokasanoissa on horjuvuutta täys- ja koko-alun välillä. Kokoliha on jauhelihan vastakohta, täyslihavalmiste (monet säilykkeet, lihamassaa suoleen ruiskuttamalla valmistettu kinkku jne.) taas sisältää pelkkää lihaa, vaikkakaan ei kokonaisena. Vastaavasti jalostamaton, kuorimaton maito on täysmaitoa (ei: ”kokomaitoa”).

Ravinnon nauttimiseen liittyy myös eräitä sanaongelmia. Ravitsemus-sanaa käytetään lähinnä tieteellisissä yhteyksissä ravinnon otosta ja hyödyntämisestä puhuttaessa, esim. lasten ravitsemustila, ravitsemusterapia, vajaa- tai liikaravitsemus. Ravintolat, kahvilat ja muut asiakkaitaan ravitsevat yritykset sen sijaan ovat ravitsemisliikkeitä.

Ravitsemusalan keskeisiä käsitteitä ovat ravinne ja ravintoaine. Ravinteen varsinainen merkitys on ’(kasvin) ravintoaine’, ravintoaineita taas ovat ’ravinnon sisältämät kemialliset yhdisteet’, esimerkiksi energia- tai suojaravintoaineet. Kielellisesti sanat ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan, että niiden merkitykset helposti sekaantuvat. Ravintoaineisiin kuuluvat myös tyydyttyneet ja tyydyttymättömät rasvahapot (ei: ”tyydytetyt” ja ”tyydyttämättömät”).

Ateria koostuu erilaisista ruoka-aineista eli elintarvikkeista, joita nautitaan joko sellaisinaan tai eri tavoin valmistettuina. Elintarvikeliikkeistä saa ruoka-aineiden lisäksi nykyään elintarviketeollisuuden tuottamia ruokavalmisteita, eineksiä, joita ovat sellaisinaan tai lämmitettyinä syötävät valmisruoat, jopa valmisateriat, tai ennen käyttöä kypsennettävät puolivalmisteet.

Pari ravitsemisalan sanaa, nimittäin ”seisova pöytä” ja ”kattaus”, ovat muodostuneet suorastaan kesto-ongelmiksi. ”Seisovan pöydän” tilalle on jo pitkään suositettu seisomapöytää, ilman mainittavaa tulosta. Suositusta vierastetaan ehkä siksi, että määriteosa seisoma- ei liity pöytään vaan ruokailijoihin, jotka seisaallaan, seisoma-asennossa noutavat siitä syötävää. Niinpä noutopöytä (vrt. noutotukku) on edellistä ilmaisevampi ja siksi suositeltavampi. Sama sana sopii myös buffet-tyyppisen tarjoilun yhteyteen, sillä sanakirjojen esittämää bufetti-asua vierastetaan, eikä tarjoilunurkkaus-suomennos sovi läheskään joka paikkaan. Kutsuihin voi hyvin merkitä: noutopöytätarjoilu. – Väärin johdetun ”kattaus”-sanan sijasta suositetaan edelleen kattamus-asua.

Pakastaa-verbin johdosten pakaste ja pakastin merkitykset ovat puhekielessä sekaantuneet niin, että pakaste (’pakastamisen tulos’) on ominut pakastimen (’pakastuslaite, -säiliö’) merkityksen. Oikein on ottaa pakaste pakastimesta.

Tuotenimi ”Aterimet” putkahtaa aina silloin tällöin esiin ruokailuvälineiden yleisnimenä. Hämärän johtonsa takia sitä ei kuitenkaan pitäisi käyttää. Ruokailuvälineillä selvitään riittävän hyvin.