Suomen kirjakielen normeihin kuuluu subjektin ja predikaatin kongruenssi, joka tarkoittaa, että predikaatin on mukauduttava subjektin persoonaan ja lukuun. On siis kirjoitettava minä tulen, me tulemme ja poika tulee, pojat tulevat. Varsinkin lukukongruenssi alkaa kuitenkin nykyisin yhä useammin unohtua, ja predikaatti on yksikössä, vaikka subjekti edustaa monikon kolmatta persoonaa; subjekti ja predikaatti eivät kongruoi vaan ovat inkongruenssissa. Olen tutkinut lukukongruenssin toteutumista ja toteutumatta jäämistä kevään 1999 ylioppilaskokelaiden aineista (Lehikoinen 2000: 246–260)¹. Niistä olen poiminut mm. seuraavat lauseet, joissa subjekti ja predikaatti ovat norminvastaisesti inkongruenssissa:

1) Sellaiset eläimet, jotka kohtaavat ihmisen harvoin tai kokevat ihmisen uhkaavaksi, voi aiheuttaa pelätessään aggressiivisena pahaa ihmiselle.
2) Vesivoimaloista koituvat ongelmat, kuten kalakantojen häviäminen tai lintujen pesien tuhoutuminen, on maailmanlaajuisesti katsottuna pieni ongelma.
3) Voisi siis sanoa, että villieläimet on joutuneet sopeutumaan ihmisten asuinalueille, koska niiden omat luonnonvaraiset elinpaikat on käyneet ahtaalle ihmisen takia.
4) Erot miesten ja naisten välillä ei ole enää suuret.
5) Maailmassa, jota hallitsee tietokoneet joutuu väistämättäkin elämään ajan mukana ja ajan ehdoilla.

Kansankielen käytäntö vaikuttaa

Ilmeisin syy siihen, että kaikkien kirjoittajien ei ole helppo hallita kirjakielen lukukongruenssinormia, on kansankielen ja puhekielen käytäntö. Kongruentti tyyppi Pojat tulevat ei ole kansankielessä missään yksinomainen. Päinvastoin: myöntölauseissa on useimmissa murteissa vallalla inkongruenssi Pojat tulee, ja kieltolauseissa on miltei aina inkongruenssi Pojat ei tule (Karlsson 1966: 18–19). Helsinkiläisten 1970-luvulla syntyneiden puheen kielioppiin monikon 3. persoonan verbikongruenssi ei Heikki Paunosen mukaan kuulu lainkaan, ja kirjakieltä opetellessaan heidän on opeteltava myös kongruenssisääntö. Myös esimerkiksi Jyväskylän puhekielessä (Aila Mielikäisen mukaan) ja Tampereen nuorten puhumassa kielessä (Pirkko Niemisen mukaan) inkongruenssi on lähes yksinomainen.

Erityisen tavallista inkongruenssi on puhutussa kielessä siis niissä tapauksissa, joissa predikaatti on kielteinen. Niinpä myös kirjoitetusta kielestä tahtoo kongruenssisääntö unohtua nimenomaan silloin, kun lause on kielteinen. Vuoden 1999 ylioppilaskokelaat ovat kirjoittaneet esimerkiksi seuraavat lauseet:

6) Erot miesten ja naisten välillä ei ole enää suuret.
7) Yhteiskunta on julma. Sitä ei kiinnosta yksilön hengelliset tarpeet, kun raha on kyseessä.
8) Maailma muuttuu, ihmiset ei.
9) Loppuvatko sodat? Ei varmasti.

Suomen kieltosana on verbi, joten sen pitäisi kirjakielessä muiden verbien tavoin noudattaa kongruenssisääntöä. Olisi siis kirjoitettava Erot – – eivät ole enää suuret; Sitä eivät kiinnosta – –; Maailma muuttuu, ihmiset eivät; Loppuvatko sodat? Eivät varmasti. Näyttää kuitenkin siltä, että 3. persoonassa kieltosana on jossain määrin menettänyt verbiluonnettaan ja hahmottuu taipumattomaksi kieltopartikkeliksi. Yleisintä tämä on, jos siihen liittyy konjunktio -kä tai että:

10) Mielestäni ihmiset pakenevat evoluutiota eikä ole valmiita ottamaan maailman uutuuksia vastaan. (Po. eivätkä ole)
11) Näkökantaa laajentamalla ja vertaamalla vesivoimaa ydinvoimaan voi sanoa, ettei vesivoiman haitat ole niin suuria, ettei maaseutu niitä kestäisi. (Po. etteivät – – ole)

Eksistentiaalilause: säkissä on saappaat

Kirjakielessä on kuitenkin myös itsessään tapauksia, joissa lukukongruenssi ei toteudu, ja nämä ovat varmasti puhekielen käytännön ohessa omiaan hämärtämään kongruenssinormia ja levittämään inkongruenssia sellaisiinkin tapauksiin, joihin sen ei pitäisi kuulua. Predikaatin yksiköllisyys on kirjakielessäkin täysin käypää monikollisen nominatiivisubjektin ohessa niin sanotuissa eksistentiaalilauseissa. Niille ovat ominaisia esimerkiksi seuraavat piirteet:

  • Predikaatti on yleensä intransitiivinen eli sillä ei ole objektia.–
  • Tyypillisimmillään predikaatti ilmaisee olemassa olemista, olemaan tulemista, olemassaolon lakkaamista, olotilan muutosta tai liikettä.
  • Lauseen alussa, normaalilla subjektin paikalla, on tavallisesti paikanilmaus; subjekti puolestaan on vasta predikaatin jäljessä.
  • Subjektin tarkoite on lauseessa uusi, tuntematon tai tekstiyhteydessä ennalta mainitsematon: lausetyypin tärkein tehtävä on nimenomaan esitellä subjektin ilmaisema uusi tarkoite.
  • Nominatiivisubjekti ilmaisee eksistentiaalilauseissa jotain jaotonta kokonaisuutta.

Kielioppien klassikkoesimerkki sellaisesta eksistentiaalilauseesta, jossa subjekti on monikon nominatiivissa, on Säkissä on saappaat, josta näkyvät kaikki edellä mainitut eksistentiaalilauseen ominaisuudet: lauseen alussa on paikan ilmaus säkissä, predikaatti on ilmaisee olemassaoloa, subjekti on predikaatin jäljessä ja viittaa tässä uuteen, ennen mainitsemattomaan tarkoitteeseen sekä ilmaisee kokonaisuutta: saappaat = saapaspari.

Myös seuraavat ylioppilaskokelaiden kirjoittamat lauseet, joissa subjektin ja predikaatin kongruenssi ei toteudu, täyttävät eksistentiaalilauseiden ehdot ja ovat siis korrektia kirjakieltä:

12) Kaikissa elintarvikkeissa on tarkat tuoteselosteet, ja useimmissa ruokailupaikoissa on mahdollisuus dieettiin.
13) Päiväkodissa vallitsi tarkat säännöt muun muassa kenkien paikasta. – –
14) Monelle suomalaiselle kevät on tuskan ja kärsimyksen aikaa. Tuolloin puihin puhkeaa lehdet ja ilma on siitepölyä tulvillaan.

Ongelma predikaatin luvun valinnassa on se, että eksistentiaalilauseen ja muiden lausetyyppien raja ei ole selvä. Kongruenssin ominaisuus on, että se suuntautuu eteenpäin: edellä oleva lauseenjäsen laukaisee jäljempänä tulevassa kongruenssin. Kun subjekti normaalitapauksessa on lauseessa ennen predikaattia, se monikollisena saa jäljessä tulevan predikaatinkin monikkoon. Eksistentiaalilauseiden tyypillisimpiä tuntomerkkejä taas on käänteinen sanajärjestys, ts. se, että predikaatti on ennen subjektia. Kun subjekti siis tulee vasta predikaatin jäljessä, se ei pystykään aikaansaamaan predikaatin kongruenssia.

Sanajärjestys voi kuitenkin olla käänteinen myös muissa kuin eksistentiaalilauseissa, ja subjektin ja predikaatin inkongruenssi näyttää leviävän erityisen helposti juuri niihin. Esimerkiksi seuraavissa lauseissa subjekti on vasta predikaatin jäljessä, ja lauseet muistuttavat eksistentiaalilauseita, mutta inkongruenssi ei niissä kuitenkaan ole norminmukainen:

15) Minä itse en pidä mahdollisena sitä, että jonain päivänä kaikki olisi ratkaistu, sillä jokaista ratkaisua ja vastausta seuraa uudet ongelmat. (Po. seuraavat; predikaatti ei ole intransitiivinen kuten eksistentiaalilauseen predikaatin pitäisi olla, vaan sillä on objekti ratkaisua ja vastausta.)
16) Todentuntuisuutta lisää onnistuneet roolihahmot. (Po. lisäävät; predikaatilla on objekti todentuntuisuutta.)
17) Mieleeni tulvii ne aurinkoiset päivät mummolassa äitiä odottaen, – –. (Po. tulvivat; subjekti ei ole yhteydessään uusi: aurinkoisista päivistä on tekstissä puhuttu aiemminkin, mihin viittaa pronomini ne.)
18) Nykyään on kuitenkin selvinnyt myös vesivoiman luonnonhaitat. (Po. ovat – – selvinneet; predikaatti ilmaisee muuta kuin olemassaoloa, olemaan tulemista, olemassaolon lakkaamista, olotilan muutosta tai liikettä.)
19) Onko meidän pienet kuntamme enää niin turvallisia kuin niiden oletetaan olevan? (Po. ovatko; lause ei kerro subjektin olemassaolosta vaan kysyy sen laatua, lauseessa on predikatiivi turvallisia.)

Suurin ongelma on ~ ovat työttömät

Erikoistapaus sellaisten lauseiden joukossa, joissa subjektin ja predikaatin järjestys on käänteinen, ovat lauseet, joissa olla-verbiä edeltää yksikön nominatiivissa oleva substantiivinen predikatiivi ja seuraa monikollinen subjekti. Onko kirjoitettava Toinen allergiatyyppi ovat siitepölyallergiat vai Toinen allergiatyyppi on siitepölyallergiat? Tämäntyyppisiä lauseita käsiteltiin suomen kielen lautakunnassa vuonna 1991, ja tuolloin päätettiin, että predikaatin luvuksi voidaan tällaisissa lauseissa hyväksyä sekä monikko että yksikkö (ks. Kielikello 2/1992 s. 18–19). Molemmat seuraavista lauseista ovat siis nykynormien mukaisia:

20) Mielestäni paras vaihtoehto on hakkuujätettä polttavat voimalat, – –.
21) Yhteiskunnan suurin ongelma tänä päivänä ovat työttömät.

Yksikön käytön rajat ovat kuitenkin myös tällaisissa tapauksissa löystyneet: yksikkö on tavallinen myös, jos lauseen alussa on yksikössä oleva essiivi- tai translatiivimuotoinen lauseenjäsen; norminmukaisia tällaiset lauseet eivät kuitenkaan ole.

22) Toisena heikkoutena on ympäristölle ja ekosysteemille aiheutuneet vahingot. (Po. ovat)
23) Ongelmaksi on muodostunut uskonnon ja tieteiden tulkinnat, joita on yhtä monta kuin on tulkitsijaakin. (Po. ovat muodostuneet)

Rinnasteiset subjektit

Monikkosubjektin veroinen on lauseessa oleva kahden tai useamman sellaisen rinnasteisen substantiivin muodostama lauseke, joita yhdistää jokin konjunktioista ja, sekä, sekä – että. Yleiskielen normien mukaan predikaatti on tällöin tavallisesti monikossa. Yhtä hyvin kuin kirjoitetaan Pojat tulevat, kirjoitetaan siis myös Poika ja tyttö tulevat. Jo Setälän lauseopista lähtien on kieliopeissa ja kielenhuollon oppaissa kuitenkin huomautettu, että predikaatti voi jäädä yksikköön, jos subjektisubstantiivien voidaan katsoa kuuluvan läheisesti yhteen. Setälältä periytyvä esimerkki on Kasvojen kauneus ja vilkkaus on kadonnut.

Yleensä kieliopit ja oppaat eivät tarkemmin määrittele, mitä ”läheisesti yhteen kuuluminen” oikeastaan merkitsee. Millaisten rinnasteisten substantiivien voi katsoa kuuluvan läheisesti yhteen? Terho Itkonen tarkentaa Kielioppaassaan, että tällaiset sanat ”ilmaisevat saman asian eri puolia”, ja antaa esimerkeiksi lauseet Kaupungin meteli ja vilske häiritsi häntä; Silmäänpistävää oli Jukan neuvokkuus ja kekseliäisyys. Kielenkäyttäjien onkin käytännön kirjoitustilanteissa varsin hankala ratkaista, onko predikaatin tällaisissa lauseissa oltava yksikössä vai monikossa. Kun yksinkertaisia ohjeita ei ole, on turvauduttava vain omaan kielitajuun, ja intuitiot vaihtelevat.

Seuraavissa lauseissa voidaan nähdäkseni katsoa, että subjektisubstantiivit ”ilmaisevat saman asian eri puolia”, joten predikaatin yksiköllisyys on paikallaan. Huomattakoon, että rinnasteisten osien samaksi tulkitsemista korostaa joskus se, että myös predikatiivi on yksikössä (esimerkki 25), ja tavallista on, että subjektisubstantiiveilla on yhteinen määrite (esimerkit 25 ja 26).

24) Luonnollisesti sääli ja myötätunto kohdistuu viattomiin lapsiin – –.
25) Tyypillistä kritisoivalle tekstille on siinä esiintyvä iva ja pilkka – –.
26) Kaikki vääryys ja pahuus tapahtui vain leikittäessä littaa pihalla tai koti- ja barbileikeissä.

Selvimmin yleiskielen normistoa vastaan sotivilta taas tuntuvat seuraavantyyppiset tapaukset, joissa predikaatilla on objekti, subjekti on ennen predikaattia eikä rinnasteisilla subjektisubstantiiveilla ole yhteistä määritettä:

27) Tyytymättömyys jo olemassa olevaan ja rajaton uteliaisuus ajaa tiedonjanoisia nuoria eteenpäin. (Po. ajavat)
28) Kaupungin goottinen ilmapiiri ja pimeys, alituinen sade ja elokuvan väkivalta repii katsojan mukaan Fincherin synkkään visioon. (Po. repivät)

Virheet eivät ole tavallisia

Tutkimukseni kevään 1999 ylioppilasaineiden subjektin ja predikaatin kongruenssista osoitti, että yleiskielen kongruenssinormia rikotaan myös kokeessa, jossa varmasti jokainen yrittää kirjoittaa niin korrektia kieltä kuin mahdollista. Normista poikkeamisia ei kuitenkaan ollut runsaasti. Ongelman kannalta relevantteja predikaatteja oli otoksessa 8 654, mutta norminvastaisia niistä oli arviolta vain noin 200 eli vajaat 2,5 %. Selvimmin norminvastaisia eli sellaisia lauseita, joissa sanajärjestys on suora, subjekti monikossa ja predikaatti silti yksikössä, oli vain 53. Liian aikaista on siis ennustaa, että subjektin ja predikaatin kongruenssi tulisi kokonaan häviämään suomen kirjakielestä, kuten se on jo hävinnyt ruotsista.

Sen, joka kongruenssin käytössä tahtoo itse pyrkiä tai opastaa toisia mahdollisimman norminmukaiseen kielenkäyttöön, pitäisi mielestäni kiinnittää huomionsa ennen muuta seuraaviin tapauksiin:

1) Lauseet, joissa predikaatti on kielteinen (edellä esimerkit 6–11). Kongruenssi tahtoo unohtua erityisen herkästi, jos kieltosana on lauseen predikaattina elliptisesti yksin (esimerkit 8 ja 9) tai jos kieltosanaan liittyy partikkeli -kä tai eikä (esimerkit 10–11).
2) Lauseet, joiden sanajärjestys on käänteinen eli joissa subjekti on predikaatin jäljessä (esimerkit 15–19). Pääsääntö on, että predikaatti on monikkosubjektin ohessa monikossa myös tällaisissa lauseissa.
3) Lauseet, joissa on ennen predikaattia yksiköllinen essiivissä tai translatiivissa oleva lauseenjäsen (esimerkit 22–23). Jos subjekti tällaisessa lauseessa on monikossa, predikaatinkin on oltava monikossa; essiivissä tai translatiivissa oleva lauseenjäsen ei vaikuta asiaan.
4) Lauseet, joissa subjektina on kahden tai useamman sellaisen rinnasteisen substantiivin muodostama lauseke, joita yhdistää konjunktio ja, sekä tai sekä – että (esimerkit 27–28). Pääsääntö on tässäkin, että predikaatin pitää olla monikossa.

¹ Tämä kirjoitus perustuu vuonna 2000 aikakauslehti Virittäjässä julkaistuun artikkeliin ja siinä mainittuihin lähteisiin. Kielikellon kirjoituksessa ei ole lähdeviitteitä, vaan niistä kiinnostunut voi tutustua Virittäjässä julkaistuun artikkeliin.

 Laila Lehikoinen on Helsingin yliopiston suomen kielen professori.

Kirjallisuutta

Lehikoinen, Laila 2000: Uhkaako puhekieli kirjoitetun yleiskielen subjektin ja predikaatin kongruenssia? Virittäjä 104: 246–260.

Mielikäinen, Aila 1984: Nykypuhesuomen alueellista taustaa. – Heikki Paunonen ja Päivi Rintala (toim.), Nykysuomen rakenne ja kehitys 2 s. 187–208. Tietolipas 95. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Nieminen, Pirkko 1982: Monikon 3. persoonan kirjakielinen ja puhekielinen malli. – Kaija Jonninen-Niilekselä (toim.), Tampereen puhekieli tutkimuskohteena s. 183–189. Tampereen yliopiston suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 6. Tampere.

Paunonen, Heikki 1995: Puhekielen kielioppia etsimässä. – Jan Rydman (toim.), Tutkimuksen etulinjassa. Tieteen päivät 1995 s. 183–201. Helsinki: WSOY