Kullakin erikoisalalla käsitteille vakiintuvat tietyt ilmaukset, jotka ovat alalla yleisesti tunnettuja ja hyväksyttyjä. Jos ne ovat tarkasti määritellyn käsitteen nimityksiä, ne ovat termejä.
Termejä on hyvin monenlaisia. Ne voivat olla tavallisia, yhdistämättömiä sanoja, esimerkiksi johdoksia (nopeus, kirjoitin), yhdyssanoja (käyttökate, kotihoidontuki), tai ne voivat olla useamman sanan sanaliittoja (veronmaksukyvyn alentumisvähennys, objektinsijainen määrän adverbiaali). Termissä voi olla osana teon nimitys (päivähoito), tai se voi olla verbikin (kaltata).
Erikoisalojen kielen tulee olla täsmällistä, yksiselitteistä, loogista ja selkeää, jotta alan sisäinen viestintä sujuisi. Viestinnän häiriöttömyyden varmistamiseksi asiantuntijoiden pitää käyttää esimerkiksi alan sanastoa samalla tavalla. Kun erikoisalan asioista sitten kirjoitetaan tai puhutaan maallikoille, ammattisanastosta pitäisi malttaa luopua ja käyttää mahdollisimman paljon yleiskieltä.
Mihin termien käyttö johtaa?
Mietinnöissä ja suunnitelmissa asioita käsitellään usein yleisluonteisesti, joten sananvalinnassa turvaudutaan helposti oman alan termistöön. Asioista tietysti täytyykin kirjoittaa varsin yleisesti, käsitelläänhän asioita, joita ei vielä ole. Koska suunnitelmien toteuttamiseen halutaan ehkä jättää liikkumavaraa, asiat ilmaistaan väljästi yläkäsittein. Väljyys tuo kuitenkin kieleen tarpeetonta epämääräisyyttä: sanat ovat suomea, mutta niiden sisältö ja merkitys saattavat jäädä lukijalle käsittämättömiksi. Mitä tarkoittaa esimerkiksi seuraava tavoite?
Tarkoituksena on etsiä tavanomaisista ratkaisuista poikkeavia kuntien ja kaupunkien vanhuspoliittisia malleja ja vaihtoehtoja.
Kun kirjoitetaan muille kuin saman alan asiantuntijoille, kirjoittajan pitäisi asettua lukijan asemaan voidakseen arvioida, kuinka helposti avautuvia termit ovat. Termit voivat olla huonoja muun muassa sen vuoksi, että ne ovat liian tiiviitä. Niihin voidaan myös yhdistää turhan erilaisia asioita. Lisäksi termit saattavat olla yleiskielen kannalta tarpeettoman täsmällisiä. Joskus termejä muodostetaan sulauttamalla muita termejä yhteen, jolloin ei enää ole selvää, miten lopputulos pitäisi hahmottaa.
Termi voi olla liian tiivis
Monesti termi on merkitykseltään osiensa summa. Esimerkiksi päiväkoti-termin likimääräisen merkityksen pystyy päättelemään osien merkitysten perusteella. Lainhuudatus taas on vanha sana, jonka osien summalla on oma, erikoistunut merkityksensä. Jos termi on vakiintunut ja yleisesti tunnettu, sen merkityksen voi tarkistaa sanakirjoista tai muista alan teoksista. Uudet termithän eivät ole vakiintuneita, joten uusi termi voi olla vaikeaselkoinen silloin, kun termin osien summa ei kerro lukijalle tai kuulijalle kaikkea sitä, mitä termillä halutaan sanoa.
Vanhukset omaksuvat viivekäyttäytymisen sairaanhoitoon hakeutumisessa.
Viivekäyttäytyminen-sanasta voi päätellä, että vanhukset eivät lähde lääkäriin heti vaan viivyttelevät. Termillä tarkoitetaan kuitenkin myös sitä, että vanhukset eivät varaa aikaa terveyskeskuksesta ja joutuvat siksi jonottamaan.
Termi kollektiivisuorite on epäselvä sen vuoksi, että asiaa tuntematon ei voi päätellä, mikä on termin osien suhde toisiinsa. Onko kyse siitä, että kollektiivi tekee jotakin, vai onko kyse siitä, että suorite kohdistuu kollektiiviin? Kollektiivisuoritteella tarkoitetaan maksuperustelain perustelujen mukaan suoritetta, jonka ”tuottaminen ei kohdistu suoranaisesti kehenkään yksittäiseen henkilöön, yritykseen tai muuten tarkoin rajattuun ryhmään”. Kollektiivisuoritteella tarkoitetaan ilmeisesti esimerkiksi palo- ja pelastustointa, joissa siis suorite kohdistuu kollektiiviin.
Liian monenlaista yhdessä termissä
Termi voi olla epäonnistunut myös sen vuoksi, että sen käsitealaan kuuluu hyvin erilaisia asioita. Jos keskenään kovin erilaisille asioille pitää löytää yhteinen ilmaus, tulee termistä helposti vaikeasti tulkittava. Näin käy varsinkin, jos ei uskalleta luottaa yleiskielen sanoihin.
Yleiskielessä on käytössä sanat äitiyspakkaus ja äitiysavustus. Ne ovat keskenään vaihtoehtoisten avustusten nimityksiä. Koska niistä säädetään laeissa yhdessä, on lainlaatija halunnut löytää niille – tarpeettomasti – yhteisen yläkäsitteen. Yläkäsitteeksi on valittu äitiysavustusmääräerä, johon on haluttu mahduttaa se, että äitiyden vuoksi annetaan avustus, joka on tietynlainen ja -suuruinen. Äitiysavustusmääräerä-kummajainen suoritetaan joko luontoismuotoisena tai rahamuotoisena äitiysavustusmääräeränä. Lain kautta nimitykset vahvistuvat termeiksi, mutta myös yleiskieliset nimitykset olisivat olleet täysin kelpoja termeiksi, varsinkin kun ne ovat vakiintuneempia ja käytössä esimerkiksi neuvoloissa. Juuri se, että asioista halutaan puhua väljin yläkäsittein, johtaa monta kertaa turhiin termimäisiin nimityksiin.
Termi voi hahmottua usealla tavalla
Jos pitkähköön termiin liitetään määrite tai jos termiä käytetään yhdyssanan määriteosana, sana voi hahmottua usealla tavalla. Joskus tästä saattaa aiheutua ongelmia, varsinkin jos pohjana olevat termit liukuvat päällekkäin. Onko esimerkiksi itsestään selvää, että työsuhdekeksintöilmoitus tarkoittaa, että keksintö on tehty työsuhteen aikana (vai työajalla) ja että siitä laaditaan ilmoitus patentti- ja rekisterihallitukselle? Termin hahmottamista vaikeuttaa tietysti se, että ilmaukset työsuhdekeksintö ja keksintöilmoitus lomittuvat.
Mitä tarkoittaa seuraava keskustelumuistion teksti:
Kokkola tarvitsee henkilöpiirtokomponenttiresurssia.
Aura voisi olla käytettävissä.
Aura on oletettavasti sukunimi; tarvitseeko Kokkola siis piirtäjän piirtämään komponentteja? Tällöin nimitys henkilöpiirtokomponenttiresurssi sisältäisi henkilön, joka piirtää komponentteja. Mutta miksi nimityksessä olisi silloin mukana resurssi? Yhtä hyvin – ja ehkä paremminkin – voi olla kyse siitä, että nimityksessä lomittuvat henkilö(stö)resurssi ja jonkin tietokoneohjelmiston piirtokomponentti? ATK-kielessähän sanotaan, että ohjelmisto koostuu komponenteista. Piirtokomponentti olisi silloin ohjelmiston se osa, joka piirtää. Kokkola siis tarvitsee jonkun henkilöstön jäsenen, jonka tehtävä on piirtää.
Termi voi olla tarpeettoman täsmällinen
Termien käytöllä asiantuntija tulee korostaneeksi asiantuntijuuttaan. Termit ovat hänelle itselleen täysin selviä mutta eivät välttämättä lukijalle. Termeihin kätkeytyy usein myös sellaisia asioita, joille olisi tavallinen yleiskielinenkin nimitys. Kun lääkäri kirjoittaa suurelle yleisölle suunnatussa lehdessä päänsärystä ja sen syistä, on tarpeetonta, että hän käyttää yleiskielen sanan aivot sijasta omasta mielestään täsmällisempää nimitystä aivosto. Samalla tavalla pitäisi luopua omista termeistä, kun kirjoitetaan kuntalaisille maankäyttösuunnitelmista.
Viimeksi mainittuun alaan sisältyy talouskeskuksen länsipuolella sijaitseva 2,88 ha:n peltokuvio.
Talouskeskuksella tarkoitetaan maatilan asuinrakennusta ja muita rakennuksia, jotka ovat yhtenä ryhmänä. Peltokuvio on kaikkien niiden peltojen kokonaisuus, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Vaikka suunnitelmissa ja kollegoiden kesken tällainen täsmällisyys on tarpeen, riittäisi asiasta yleisesti kerrottaessa seuraava:
Tähän alaan kuuluvat maatalon länsipuolella sijaitsevat 2,88 ha:n pellot.
Tavallista on myös se, että yläkäsitteenä olevaa termiä täsmennetään jollakin määritteellä. Esimerkiksi seutusuunnittelun erikoiskielessä voi olla taajamien ja haja-asutusalueidenvedenhankintaa. Yleiskielen käyttäjän mielestä ei kuitenkaan ole järkeä siinä, että kirjoitetaan virkistyskäyttöön varatusta virkistysalueesta.