Sana mainos on elänyt ja voinut hyvin jo lähes sata vuotta. Sanan sepitti vuonna 1928 opettaja ja kielenhuoltaja Eemil Arvi Saarimaa. Mainokset olivat toki tuttuja jo sitä ennen, mutta niitä nimitettiin vielä vierasperäisesti reklaameiksi. Reklaami on lainattu ruotsista, mutta sanan juuret ulottuvat latinan vastaan huutamista ja protestoimista tarkoittavaan verbiin reclamare.
Saarimaan ehdottama mainos ei syntynyt tyhjästä. Kyseessä on johdos, jonka kantasana löytyy hiukan yllättävältä suunnalta, nimittäin peräpohjalaismurteiden länsiosasta. Siellä tunnetaan verbi mainoa, joka tarkoittaa kehumista tai päivittelemistä. Kun Kittilässä ”mainothan että kovastis sato”, niin Enontekiöllä ”se mainothin Antti komeaksi”.
Verbin pohjoinen levikki vihjaa, että kyseessä voisi olla saamelaislaina. Näin onkin: pohjoissaamessa on kehumista ja kiittelemistä tarkoittava verbi máidnut, joka tunnetaan laajalti myös muissa saamen kielissä. Näissä kielissä verbi ei kuitenkaan ole omaperäinen, vaan se palautuu takaisin suomeen. Lähtökohtana on verbi mainita, joka on ollut suomen kirjakielessä käytössä jo Mikael Agricolan ajoista alkaen.
Ketju ei pääty tähän, sillä mainita kuuluu vanhoihin germaanisiin lainasanoihin. Lainalähtökohtaa edustavat nykykielissä esimerkiksi saksan meinen ja ruotsin mena, joiden molempien merkitys on ’arvella, tarkoittaa’. Ruotsin mena on myöhemmin lainattu suomeen asussa meinata.
Sitähän minä meinasin
Arkiseen kielenkäyttöön kuuluva meinata-verbi on levinnyt kaikkialle suomen murteisiin. Yleisin merkitys on murteissakin ’aikoa, suunnitella’. Näin esimerkiksi Suoniemellä Satakunnassa: ”Meinaamisesa menee laiskan koko elämä.” Verbillä viitataan usein myös arvelemiseen ja tuumimiseen: ”Sitähäm minäkim meinasin vaan en ehtinys sanuva” (Oulu).
Meinata-verbiä voidaan käyttää myös, jos on puhe jostakin tapahtumaisillaan olevasta: ”Paleltuvahan sitä meinoo väkisin” (Vehmersalmi). Etenkin hämäläinen on tapa käyttää verbin yksikön 1. persoonan preesensmuotoa (meinaan) ikään kuin partikkelina: ”Se oli semmonen kurillinen (= leikkisä) miäs, meinaan” (Orivesi). Partikkelimaisuus käy vielä selvemmin esiin yläsatakuntalaisen Punkalaitumen esimerkistä: ”Ihmiset osas (ennen) meinaam paljon, semmosia kaikkia, ninkun olemattomia kaskuja.”
Mainio juomari
Samasta germaanisperäisestä sanavartalosta kuin mainita on johdettu erinomaista ja verratonta tarkoittava mainio. Yleiskieliseen tapaan adjektiivia on käytetty Lemillä: ”Se ku voimistu nin siint tuĺ nii mainijo tamma.” Sana voi murteissa tarkoittaa myös tavatonta: ”Se oĺ oekee maenijo juomaŕ, se löi elokuorma rekkee (myytäväksi) ja ost viinoo” (Juva).
Adjektiivia mainio on kansankielessä voitu käyttää myös substantiivin tavoin. Tällöin se esiintyy yleensä kiteymässä ei mene mainiotta, jonka merkitys on ’ei mene seurauksitta’. Näin Porvoossa: ”Ei pirot mainioti me.” (Osassa hämäläismurteita abessiivin pääte on -ti.)
Aivan samanlaista käyttöä on samaan sanueeseen kuuluvalla substantiivilla maine. Kun jokin ei mene maineetta (tai maineitta), niin seurauksia, jälkipuheita, jopa jotakin pahaa on odotettavissa. Joutsenossa varoitellaan: ”Sei maineeta mää ko paastaikan (= paastoaikana) tanssitaa kaiket pyhäillat.”
Yleiskielisen merkityksen ohella maine voi murteissa merkitä myös huhua, puhetta tai sanontatapaa. Sallassa on voitu lausahtaa: ”Em minä olek kuullu siitä maineheja.” Viipurin läänin Uudellakirkolla taas oli huomattu, että ”joka pitäjäss o oma mainehee” eli puheenpartensa.
Maininki käy
Samaan kantaan kuin mainita pohjautunee myös suurta, loivaa aaltoa merkitsevä maininki. Sana on levinnyt melko laajalle murteisiin, mutta sitä on käytetty etenkin Laatokan länsirannalla puhutuissa suomen kaakkoismurteissa. Näin Metsäpirtissä: ”Luatokalla ko tuĺ oikie iso maininki, kuatu iha torvennua vennie kokan piälitse.”
Mainingin ja maineen yhteneväiseen alkuperään viittaa merkitysten samuus: maininki voi murteissa tarkoittaa myös mainetta tai huhua. ”Sill o huano maininki”, todettiin Hattulassa. Muhoksella taas on ”maininki käyny että poppaukot (= noidat, tietäjät) on saaneet riistan liikkeelle”.
Suomen murteiden sanakirja:
Suomen etymologinen sanakirja: