Lunta tupruaa, tuiskuaa, huilaa tai kehrää Helsingin keskustassa. Kuva: Pekka Vyhtinen. Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Suomen yleiskielessä lunta yleensä yksinkertaisesti sataa tai tulee. Kesää rakastavalla kansalla on yleiskielessä enemmän sanoja runsaalle kuin verkkaiselle lumentulolle: lunta pyryttää, tuiskuaa, tupruttaa, ryöpyttää ja syytää. Hiljalleen lunta puolestaan hiutaloi tai tihruttaa.
Näiden Kielitoimiston sanakirjastakin löytyvien verbien lisäksi suomen murteissa on laaja ja kirjava joukko erilaisia verbejä, joilla kuvaillaan lumen satamista. Muutenkin murteiden sanasto on runsaampaa kuin yleiskielen. Anneli Hänninen (2015) kertoo, että Suomen murteiden sana-arkiston eli murrearkiston kokoelmista löytyy yli sata eri verbiä, jotka kaikki ilmaisevat lumen satamista.
Minkälaista tuo murrearkistoon kerätty lumisanasto sitten on? Tarkastelu osoittaa, että lumen (runsasta) satamista kuvaavat verbit ilmaisevat yleisesti erityyppistä liikettä. Verkkaista satelua kuvaavat verbit taas on useimmiten johdettu sanoista, joilla viitataan lumihiutaleeseen. Saisiko siis olla lunta vaikkapa haivaloiden, huilaten tai juosten?
”Siäl se hiuka haivaloitti jo”
Toisin kuin yleiskielessä murteissa verkkaisellekin lumen satelulle on laaja joukko verbejä. Niistä monet sisältyvät jo Suomen murteiden sanakirjaan, joka kattaa tällä hetkellä aakkosvälin a–nysäveitsi. Esimerkiksi Sammatissa rauhallisesta lumisateesta käytetään verbiä haivaloida. Sen kantasana on haiven, joka tarkoittaa muun muassa harvassa kasvavaa karvaa. Samasta sanasta on johdettu myös läntisellä Uudellamaalla tunnettu verbi haivenoita: Haivenoittee suurii ja kaunei tokkalei, hiutaleita (Nummi).
Myös verbien haituilla, haituloita ja haituvoita kantasanalla haituva on samankaltainen merkitys kuin haivenella: ’hieno (hius)karva; harvakasvuinen, heikko korsi; pilven hattara’. Haituvan pohjalta muodostettuja verbejä käytetään erityisesti pohjoishämäläisissä murteissa. Esimerkiksi Kangasalla kuvaillaan näin: On sitä luntakiv vähä haitujellu koko päivän, mutta ei tu vaan oikeeta pyryä. Monesti lumihiutaleita verrataankin johonkin karvaiseen, esimerkiksi Lemillä karvalakkiin: tuluo nii suuria lumia (= lumihahtuvia) ku karvahattuja.
Pieniä hiukkasia
Lumen hidasta satamista kuvaillaan yleiskielessäkin usein verbillä hiutaloida, joka on johdettu hiutale-sanasta. Sillä on murteissa sellaisia merkityksiä kuin ’pieni, kevyt ainehiukkanen, höyty, hitunen; ohut liuska, viipale; ohut tai ohueksi kulunut vaatekappale’. Suomen etymologisen sanakirjan mukaan sen arvellaan olevan johdos sanasta hiukka ’hiekkajyvänen, murunen, pieni pala’.
Murteissa näistä hiutale- ja hiukka-sanoista johdettuja verbejä ovat hiudella, hiutailla, hiutaloita, hiuteilla, hiutia, hiutoa sekä hiukkoa, hiukoa, hiukailla (ks. kartta 1). Näillä verbeillä ilmaistaan lumen satamista länsimurteissa, erityisesti Etelä-Pohjanmaalla ja Hämeessä. Esimerkiksi Kylmäkoskella kerrotaan, että Talvee se teheskelee, koska rupes lunta hiutii, ja Nurmossa valitellaan monille tuttua ilmiötä eli kylmää juhannussäätä: oli niin kylymä jotta lumia hiukkoo mettumaarina.
Pohjoisen ja idän kilmut ja kypenet
Myös pohjoisen ja idän verkkaista lumisadetta kuvaavat verbit on johdettu lumihiutaletta merkitsevistä sanoista. Näissäkin kantasanoissa tyypillistä on ohuus tai muuten pieni koko. Peräpohjalaisissa murteissa – muun muassa Kittilässä, Rovaniemellä, Sallassa ja Pelkosenniemellä – lumen harvakseltaan satamista kuvaillaan verbeillä kilmoa, kilmoilla ja kilmuilla. Niiden kantasana on hienoa vaaleanharmaata liuskaa tai ohutta kuorta merkitsevä kilmu. Esimerkiksi Pelkosenniemellä Lunta jo kilmuilee.
Pohjois- ja Etelä-Savossa sekä Pohjois- ja Etelä-Karjalassa, Kannaksella ja Kymenlaaksossa tunnetaan verbit kypenehtiä, kyvehtiä, kyvennellä, kyventää, kyvetellä ja kyvettää merkityksessä ’sataa hiljalleen lunta’ (ks. kartta 2). Ne on johdettu sanasta kyven, joka tarkoittaa paitsi pakkaslumen hiutaletta myös kipinää; esimerkiksi kypenehtiä-verbillä onkin myös tulen kipunoimisen merkitys. Lumisadetta katsoessa merkitysyhteys kipinään on helppo ymmärtää, kun näkee hiutaleiden kimmeltämisen yötaivasta vasten. Tervossa kerrotaan, että Yöllä oĺ kyventännä suksellaolle [= suksen ladulle] lunta sev verra, että hiihtamine oĺ kun tervan juontija.
Mitä lumi tekee, kun se huilaa?
Lumen satamista voidaan kuvailla osuvasti myös sellaisilla verbeillä, joiden merkitys ei varsinaisesti liity sääilmiöihin. Kun yleiskielessä lunta tuiskuaa tai tupruaa, voidaan sitä luonnehtia murteissa esimerkiksi huilaamiseksi, huokaisemiseksi, kehräämiseksi tai juoksemiseksi. Tällaiset verbit kuvailevat useimmiten liikettä, joka on tavalla tai toisella sujuvaa.
Huilata-verbillä on siis osassa murteita sujuvan, esteettä tai nopeasti tapahtuvan liikkumisen merkitys, vaikka yleisemmin se tarkoittaa lepäämistä ja makoilua. Erityisesti Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Peräpohjolassa sanotaan, että lumi huilaa, kun se lentää tuulen mukana tai tuiskuaa: hangem päälä ko vitilunta myrsky kuliettaa, jo se lumi huilaa (Rovaniemi).
Myös huokaista-verbillä on murteissa monta merkitystä. Sen perusmerkitys on ’päästää huokaus’, mutta murteissa huokaiseminen voi olla muunkinlaista ilmavirtausta, kuten tuulemista tai lumen tuiskuamista. Juuassa runsasta lumentuloa kuvaillaan näin: sillo ku huokaś ensimmä̀estä pä̀evee vast kesäkuuta nii sillo sitä oĺ lunta.
Sujuvaa liikettä kuvailevia verbejä käytetään murteissa monissa sellaisissakin yhteyksissä, jotka eivät ole itsestään selviä yleiskielen näkökulmasta. Kittilästä on tieto, jonka mukaan Ku hutshautin (= usutin) koiran (porojen) perhän alako lumi kehräämhän. Kehräämiseen liittyy kiertämistä, kieppumista ja pyörimistä, joten se sopii kuvailemaan myös lumen tupruamista. Tällä tavoin kehrätä-verbiä on käytetty Peräpohjolan ja Länsipohjan alueen murteissa. Verbiä juosta ’kulkea nopeasti; virrata; sujua; liukua’ on puolestaan käytetty paikoin pohjalais-, karjalais- ja kainuulaismurteissa kuvaamaan lumen lentämistä tuulen mukana, tuiskuttamista: sitä (lunta) jos tuul̆loo niin sehän silloj juoks̆soo hangem pinnalla (Juuka). Eteläkarjalaisissa ja savolaismurteissa taas lunta mättää, kun sitä tulee paljon: tulloa tuvast ulos nin alkoa mätteä lunta, ja tahvanapäivän (= tapaninpäivänä) oĺ rekkel (Lemi).
Myös harvaa lumisadetta voidaan joskus ilmaista muillakin kuin hiutaleen nimityksiin pohjautuvilla verbeillä, kuten rauhallista, verkkaista kulkemista ilmaisevalla verbillä lupsia. Esimerkiksi Mikkelissä sanotaan, että lunta lupsii oikee akapalolla (= akanpaloilla), suurin hiutalein.
Vielä vähän lisää lunta
Lumentuloa voidaan kuvata sujuvan liikkeen ohella myös huolimattomaksi toiminnaksi. Esimerkiksi verbillä hassia tarkoitetaan huolimatonta tekemistä tai vähän sattumanvaraista kuljeskelua mutta myös lumen satamista: hassii lunta, että ilma on ihlan sakean (Hollola). Samankaltainen sävy on toistumista ilmaisevilla frekventatiiviverbeillä, joille on tyypillistä -ele-johdin. Esimerkiksi Iitissä käytetään nakella-verbiä etenkin silloin, kun sataa suuria lumihiutaleita: nys se taas alkaa nakkeleh noi isoi lepehii. Myös heitellä-verbiä voi käyttää samassa tarkoituksessa. Soinista on tieto, jonka mukaan aamulla vähäh heitteli lunta.
Sanaan lumi perustuvia lumen satamista kuvaavia verbejä ei juuri käytetä. Esimerkiksi lumeta- ja lumettaa-verbit tarkoittavat yleiskielessä lumella peittämistä tai suojaamista. Vain suomen pohjoisimmissa murteissa verbeillä lumeta ja lumittaa voidaan viitata neutraaliin sävyyn myös lumen satamiseen. Länsipohjan Tärännössä toivotaan, ettei ala sataa lunta: olìs se jos se nyt alkas lumè₍amhan ja on niim paljom pölkkyjä hajàlensa. Kainuun Ristijärvellä taas nimenomaan toivotaan lisää lunta sulien kohtien päälle: oli jo päläv̆vie aevan haetalleˀ ˀasti, van eipäs oon nyt, on lumittan̆na.
Kaikki lumen satamista kuvaavat verbit eivät ole vielä ehtineet Suomen murteiden sanakirjaan, joka täydentyy verkossa vähitellen. Sanakirjantoimittajien käsittelyä odottavat vielä ainakin substantiivi purku ’lumipyry’ sekä verbit puruta, ropata, tuikailla ja tuutsata. Puruta- ja tuutsata-verbit tunnetaan paitsi suomen itäisimmissä murteissa myös karjalan kielessä. Näin Kiteellä: oikein purkuś, ei näkynnä muat ei taivasta.
Lumen lähteille
Haluatko löytää lisää lumeen liittyviä verbejä? Monet lumen satamista kuvaavat verbit ovat sellaisia, että niistä ei voi suoraan päätellä niitä käytettävän myös tässä merkityksessä. Silloin Suomen murteiden sanakirjan tarkennettu haku auttaa. Merkityskenttään voi kirjoittaa haluamansa merkityksen, ja tekstin voi tarvittaessa katkaista *-merkillä. Lisäksi voi vielä valita esimerkiksi haluamansa sanaluokan (tässä verbit). Oman kotipitäjänkin murretta voi hakea erikseen valitsemalla sopivan pitäjän (tai alueen).
Hakutulokseksi saa seuraavat 26 verbiä: haippailla, haipuloita, haituilla, haituvoita, haivaloita, haivenoita, hassia, hitvettää, huisuttaa, kypenehtiä, kypenöittää, kytyyttää, kyvehtiä, kyvennellä, kyventää, kyvetellä, kyvettää, lopsia, lumeta, lumittaa, lupittaa, lupsia, löpöttää, lötkiä, mättää ja nakella.
Lähteet
Anneli Hänninen: Lumi (Tiesitkö tämän? 25.2.2015)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kielitoimiston sanakirja(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Suomen etymologinen sanakirja(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Suomen murteiden sanakirja(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Murrearkisto = Suomen murteiden sana-arkiston kokoelmat. Kotimaisten kielten keskus.