Horsmia autiotalon pihapiirissä. Kuva: Henna Leskelä, Kotus.
Horsman kukinta lienee menneinä vuosina ollut yksi merkki siitä, että kesä alkoi kääntyä lopuilleen. Ilmastonmuutos on kuitenkin pidentänyt ja aikaistanut kasvukautta niin, että horsmien purppuraisia kukintoja alkaa ainakin eteläisessä Suomessa nähdä jo kesäkuun puolella.
Horsma, varsinaiselta nimeltään maitohorsma (myös palomaitohorsma Suomen lajitietokeskuksen mukaan; tieteellinen nimi Chamaenerion angustifolium), on yleinen koko Suomessa. Monivuotinen horsma tuntuu valtaavan ensimmäisten joukossa muusta kasvillisuudesta paljaaksi jääneen maakaistaleen. Niinpä tätä pioneerikasvia tapaa yleisenä vaikkapa hakkuuaukioilla, palopaikoilla, tienvarsilla ja joutomaiksi kutsutuilla alueilla. Sillä ei kuitenkaan ole tapana pysytellä samoilla kasvupaikoilla pitkään, vaan se väistyy, kun muu kasvillisuus lisääntyy tai puut alkavat varjostaa liikaa.
Horsma, horma, hormu
Yleiskieleen vakiintuneen horsma-nimityksen on maininnut kirjakielessä ensi kertaa Henrik Gabriel Porthan 1770-luvulla niissä lisäyksissä, joita hän teki Daniel Jusleniuksen suomen kielen sanakirjaan. Jusleniuksen teos Suomalaisen Sana-Lugun Coetus oli ilmestynyt vuonna 1745. Porthan oli kirjauksensa mukaan kuullut horsma-sanaa käytettävän Viitasaarella, joka oli hänen synnyinseutuaan. Porthanin käsin tekemissä merkinnöissä mainitaan saman kasvin niminä myös horma ja horsmuruoho.
Kasvi tunnetaan kansankielessä horsmana laajalti muuallakin kuin Viitasaarella: kaikkialla itämurteissa, monissa pohjalaismurteissa Peräpohjolaa myöten sekä paikoin muissa itämurteisiin rajautuvissa länsimurteissa (ks. kartta). Etenkin Etelä-Pohjanmaalla alkukonsonantti on voinut muuttua f:ksi (forsma) ja muutamissa Pohjois-Pohjanmaan pitäjissä v:ksi (vorsma).
Horsmalla on murteissa useita rinnakkaismuotoja. Horma tunnetaan läntisimmissä Peräpohjan murteissa, osassa eteläpohjalaismurteita sekä Satakunnan pohjoiskolkassa. Näillä seuduin kasvia on voitu kutsua myös hormuksi, osassa etelä- ja keskipohjalaismurteita taas formuksi. Horsmu-muodosta (myös forsmu) on eniten tietoja Keski-Pohjanmaalta.
Horsma-sanan kaukaisempi alkuperä on toistaiseksi jäänyt hämäräksi. Sen verran tiedetään, että sanalla on joissakin lähisukukielissä vastineita, jotka ovat lähimpänä suomen horma-muotoa (esim. karjalan horma ja viron vorm).
Karjanrehusta maakuntakukaksi
Kasveja on tavallisimmin nimetty ulkonäön, kasvupaikan ja käytön mukaan, ja tämä näkyy myös horsman nimityksissä.
Yleiskielinen nimitys maitohorsma johtuu siitä, että kasvin on uskottu lisäävän lehmien maidontuotantoa. Samaan viittaa myös esimerkiksi Ruovedellä ja Hollolassa käytetty nimi maitoheinä. Maitoheinäksi on tosin kansankielessä voitu kutsua myös muita lehmiä hyvin lypsättäviä kasveja tai sitten sellaisia kasveja, joiden varressa on runsaasti maitiaisnestettä. Näitä ovat esimerkiksi maitikka (Melampyrum), jonka kirjakielinenkin nimi pohjautuu maito-sanaan, voikukka (Taraxacum) ja peltovalvatti (Sonchus arvensis). Horsma on yhdistetty maitoon myös ruotsissa, jossa kasvia kutsutaan muun muassa nimillä mjölke ja mjölkört.
Hyvin horsma lehmille on maistunutkin, vaikka Oulun kaupunkiin nykyisin kuuluvalla Haukiputaalla sitä pidettiin vähän kuin hätärehuna: ”Ennen nykittiin heinäm pulavuosina horsmijaki lehemille.” Pielavedellä kasvia arvostettiin enemmän: ”Heť sinne akat ja lapset juoks konttineen, kuh horsmia alako pilikistellär raonioehen kuppeilta.” Samoin ajateltiin Kittilässä: ”Net hormut olit hyvät lehmän ruvat.” Isokyröläinen näki asian toisin: ”Vetelä isäntä soon, jonka (pellon) pyärtänät formua kasuvaa.” Sittemmin on maitohorsma tosin valittu Etelä-Pohjanmaan maakuntakukaksi.
Maitohorsmaa sopii ihmisenkin käyttää hyväkseen. Tuoreita, C-vitamiinipitoisia lehtiä tai kukannuppuja voi ripotella voileivän päälle tai salaattiin. Nuoria versoja voi myös nauttia parsan tapaan kiehautettuina. Lisäksi lehtiä on käytetty teen aineksina eivätkä juuretkaan ole jääneet huomiotta, sillä niistä on pula-aikaan tehty kahvinkorviketta.
Palokukkasia punaisenaan
Tuttu maitohorsma on saanut kansankielessä useita muitakin nimityksiä. Kasvupaikkaan viittaavat kasvin monet palo-alkuiset nimet, kuten paloheinä, palohorma, palohormu, palokukka, palokukkanen, palonunnu ja paloruoho. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa Laitilassa huomattiin, että metsäpalon jälkeen paikalla on parin vuoden päästä ”palokukkassi iham punasenans”. Satakunnan tienoilla taas on puhuttu tulivormusta ja Rovaniemellä tulihormasta tai tulihormusta. Maailmansotien jälkeen horsma yhdistyi monien eurooppalaisten mielissä sodan raunioihin.
Maitohorsman näyttävä kukinto on huomattu, ja sen mukaan kasvia on kutsuttu hepohännäksi, hevonhännäksi ja häränhännäksi. Häränhäntä on ollut näistä yleisin, ja siitä on tietoja varsin laajalti etenkin Satakunnasta ja Hämeestä. Mäntsälästä kerrotaan: ”Meillä viätii suvel oikeen käsirattail sijoille härähhäntiä.” Kasvin oli siis havaittu maistuvan muillekin kuin lehmille.
”Se rentun ruusu on”
Viime vuosikymmeninä maitohorsmasta on puhekielessä usein käytetty nimitystä rentunruusu. Se on lähtöisin Irwin Goodmanin vuonna 1988 levyttämästä kappaleesta Rentun ruusu, jonka on sanoittanut Veikko ”Vexi” Salmi. Wikipedia-artikkelin mukaan Salmi sai idean Tapio Rautavaaralta, joka ehdotti laulun aiheeksi horsmaa, ”kulkurin kukkaa”. Salmi vaihtoi kulkurin renttuun ja kukasta tuli ruusu. Alkusointu kuitenkin säilyi.
Rentunruususta tulee mieleen myös kasvista ruotsissa käytetty nimitys rallarros; rallare on ’ratatyömies’ ja ros ’ruusu’. Horsmahan on ollut tavallinen näky myös ratapenkereillä.
Toinen hormu
Kansankielessä yhtä ja samaa nimitystä on voitu käyttää eri kasveista. Näin on myös horsman laita. Edellä mainitsin, että paikoin länsimurteissa horsmalla on ollut myös rinnakkaismuoto hormu. Satakunnassa ja laajalti sitä ympäröivissä lounais- ja hämäläismurteissa hormu (myös formu tai vormu) on tarkoittanut toista yleistä ja aika lailla samaan aikaan kukkivaa kasvia, mesiangervoa (Filipendula ulmaria).
Vanhoja hyötykasveja maitohorsma ja mesiangervo ovat molemmat, mutta ulkonäkönsä puolesta niitä ei toisiinsa juuri voi sekoittaa. Tuoksustakin ne erottaa: mesiangervon kukinnan tuntee nenässään, kun taas horsman aistii silmillään.
Horsma-artikkeli Suomen murteiden sanakirjassa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)