Äänteiden lukumäärä on eri kielissä, joskus läheisissä sukukielissäkin, erilainen, ja äänteiden merkkien eli kirjainten määrät saattavat erota vielä enemmän. Suomen kielen kirjoituksessa käytetään kahdeksaa vokaalia (a, e, i, o, u, y, ä, ö) ja kolmeatoista konsonanttia: d, g, h, j, k, 1, m, n, p, r, s, t, v. Vierasperäisiä sanoja eli ns. vierassanoja kirjoitettaessa voidaan suomessa tarvita lisäksi ainakin kahdeksaa muuta konsonanttia, b, c, f, q, š, w, x, z, sekä ruotsalaista å:ta ja saksalaista ü:tä. Näistä å, ü, c, q, w ja x ja usein myös z ääntyvät samoin kuin suomen äänteet (å kuin o, ü kuin y, c kuin s tai k, q kuin k, w yleensä kuin v, x kuin ks ja z kuin ts); vain b, f, g ja š eroavat myös äännettäessä suomen omista konsonanteista. Äänteiden määrää eivät siis vierassanat lisää läheskään yhtä paljon kuin kirjainten määrää.
Yleensä vierassanat kuitenkin tunnistaa vierasperäisiksi. Tähän vaikuttaa mm. niiden toisenlainen äännerakenne. Niissä saattaa esimerkiksi esiintyä sellaisia kahden, kolmen tai neljänkin peräkkäisen konsonantin jonoja, joita ei suomalaisissa sanoissa käytetä, kuten esimerkiksi sanoissa abnormi, magma, agnostikko, atleetti, hypnoosi, energinen, nymfi, kolumnisti, psoriaasi, pamfletti, infrapuna, ultravioletti, kontrolli, elektroni, strategia, gangsteri, lornjetti, abstrakti, ekspressionismi, ekstra, konstruktio.
Suomalaisetkaan konsonanttiyhtymät eivät ole suomessa kovin yleisiä. Kun täysin suomenkielisestä tekstistä on laskettu erilaisten äänteiden ja äänneyhtymien esiintymätaajuuksia, on tulokseksi saatu, että yksinäiskonsonantteja on kaikista äänteistä yhteensä 40,3 %, kahden eri konsonantin yhtymiä 6,3 % ja kahden saman konsonantin yhtymiä eli geminaattoja 5,1 %. Kolmen konsonantin yhtymät ovat niin harvinaisia, että niitä on vain 0,3 %. (Kaisa Häkkinen, Suomen kielen äännerakenteen ominaispiirteistä, teoksessa Nykysuomen rakenne ja kehitys 1 s. 39–56.)
Kahden eri konsonantin yhtymiä on suomen kielessä yli 50, mutta osa on harvinaisia (yhtymien yleisyysjärjestyksestä ks. Häkkinen, mts. 49). Seuraavan luettelon ryhmittely on tehty yhtymän ensimmäisen jäsenen mukaan:
lt, lk, lm, lp, lj, lv, ls, lh / rt, rk, rm, rp, rj, rv, rs, rh, rn / ht, hd, hk, hm, hj, hn, hv, hl, hr / st, sk, sp, sm, sn, sh, sv / ts, tk, tp, tj, tr, tv, th / ps, pr, pl / ks, kr / nk, nt, np, ns, nh, nj / mp, ms.
Sellaisista yhtymistä, joissa edellinen jäsen on k, p tai t, toisin sanoen klusiili, ovat suhteellisen yleisiä vain ks, ts, ps ja tk, esimerkiksi miksi, maksaa, oksa, paksu, seitsemän, etsiä, katsoa, otsa, vatsa, lapsi, ripset, hupsu, lipsahtaa, pitkä, kotka, matka, jatkaa. Muut ovat harvinaisempia, esimerkiksi katras, kutrit, latva, katve, kipristellä, täplä, kupla, vuokra, patja, ketju. Konsonanttiyhtymä tk:n yleisyyttä lisäävät esiintymät, joissa -ka, -kä, -ko, -kö, -kin tai -kaan, -kään -liite on yhdistynyt t-loppuiseen muotoon, jollaisia suomen kielessä on runsaasti, esimerkiksi jotka, tuletko, muutkin, ei tullutkaan. tp-yhtymä taas syntyy, kun tloppuiseen muotoon liittyy -pa, -pä: nytpä, oletpa ym.
Suomen kielessä eivät sanat eivätkä liioin tavut ala kahdella peräkkäisellä konsonantilla. Kahden konsonantin yhtymissä kulkeekin suomessa aina tavuraja konsonanttien välistä. Kolmen konsonantin yhtymät tavuttuvat niin, että viimeinen konsonantti jää tavurajan toiselle puolelle.
Vierassanoissa kahden konsonantin yhtymät ovat osin samoja kuin suomen omissa sanoissa, mutta koska tavu voi alkaa myös konsonanttiyhtymällä, ei tavuraja välttämättä kulje konsonanttien välistä. Seuraavassa esimerkkejä konsonanttiyhtymäisistä vierassanoista (tavuraja tarvittaessa merkitty vinoviivalla):
| -tr- | albat/rossi, litra, neutraali, metri, nutria, katrilli, matrikkeli, patriarkka, metro, nitro, petrokemia, matruusi, patruuna, etruski |
| -kr- | ukraina, kon/kreettinen tai konkreettinen, lakritsi, epi/kriisi, akrobaatti, mikro, nekrologi, akryylimuovi |
| -ks- | eksakti, eksegetiikka, aksentti, taksi, faksi, galaksi, maksimi, pleksilasi, aksiooma, leksikko, taksonomi |
| -pr- | heprea, sypressi, aprilli, aprikoosi, kapris, paprika, kom/promissi tai komp/romissi |
| -pt- | apteekki, kapteeni, optikko, optimisti, konsepti |
| -ts- | mestitsi, ratsia, amatsoni, otsoni, kautsu |
| -ps- | kapseli, lapsus, rapsodia |
| -tj- | matjessilli, vatja, ostjakki, votjakki |
| -tk- | katkismus, votka |
| -pl- | kupletti, supliikki, diplomaatti |
| -tp- | potpuri |
Mutta vierassanoissa esiintyy monia sellaisiakin k:lla, p:llä tai t:llä alkavia konsonanttiyhtymiä, joita suomen kielessä ei käytetä, vaikka yhtymän jälkimmäinenkin jäsen on suomen omiin äänteisiin kuuluva. Näytteitä:
| -kt- | fakta, nektari, bakteeri, oktetto, korrekti, aktiivinen, fiktiivinen, perspektiivi tai pers/pektiivi, produktiivinen, taktikoida, faktori, traktori, laktoosi, fruktoosi, struktuuri |
| -kv- | akvaario, akvarelli, antikvaari, frekvenssi, likvidoida |
| -kl- | eklektinen, meklari, syklaami, nukleus, ekliptika |
| -kn- | akne, teknikko, piknikki |
| -km- | lakmus |
| -tm- | artimetiikkka, rytmi, logaritmi, atmosfääri |
| -tn- | etninen |
Lisäksi on vierassanoissa tietenkin sellaisia konsonanttiyhtymiä, joissa toisena tai kumpanakin äänteenä on suomen äännejärjestelmään kuulumaton konsonantti. Näytteitä tällaisista:
| -bj- | objektiivinen, subjekti |
| -bl- | ablatiivi, dublee, obligaatio, sublimoida, tabletti |
| -br- | algebra, kobra, kolibri, rubriikki, vibrafoni |
| -bv- | subventio |
| -dl- | jodlata |
| -dn- | kidnapata |
| -dr- | katedraali, adressi, adrenaliini, hydrologi |
| -dv- | adventti, adverbi |
| -ft- | liftata, kaftaani, nafta, tafti |
| -fg- | afgaani |
| -fr- | afroamerikkalainen, skitso/frenia |
| -gr- | agronomi, epi/grammi, negro/spirituaali, ugrilainen |
| -gm- | dogmatiikka, fragmentti, pigmentti |
| -gn- | magneetti, magnetofoni, maligni, signumi |
| -lg- | algebra, nostalgia |
Kolmen konsonantin yhtymät ovat suomen omissa sanoissa tai yleislainoissa yleensä sellaisia, että tavunloppuista kahden konsonantin yhtymää seuraa sama konsonantti, johon yhtymä loppuu, esimerkiksi pelkkä, sirkka, lonkka, helppo, korppu, lamppu, tanssi, valssi, marssi, maltti, lantti, kartta. Kolmen eri konsonantin yhtymät ovat harvinaisia, esimerkiksi vilske, palsta, karsta, konsti, horsma, virtsa, maltsa.
Mutta kielessämme on käytössä myös sellaisia vierassanoja, joiden kirjoitusasussa on toisenlainen kolmen konsonantin jono: ensin kaksi samaa konsonanttia ja sitten kolmantena jokin muu. Ääntöasultaan nämä yleensä ovat vain kahden eri konsonantin yhtymiä; konsonanttien välissä on äännettäessä tavuraja. Tällaiset vierasperäiset sanat saattavat olla englannin kielestä lainattuja sitaattilainoja, esimerkiksi offset, offside, puzzle ja pullmanvaunu, mutta useimmiten ne ovat peräisin latinasta tai kreikasta ja ne on lainattu suomeen suoraan tai saksan tai ruotsin välittäminä. Lähtökielen sana koostuu usein konsonanttiloppuisesta esiliitteestä ja konsonanttiyhtymällä alkavasta sanasta. Esiliitteen eli prefiksin loppukonsonantti on mukautunut samaksi äänteeksi, jolla itse sana alkaa. Kun prefiksit ovat tunnistettavissa, voidaan näitä sanoja suomenkielisessäkin kirjoituksessa haluttaessa tavuttaa siten, että tavuraja tulee prefiksin ja muun osan väliin. Seuraavan luettelon sanat ovat pääosin esiliitteisiä:
| -f/fr- | affrikaatta, suffragetti |
| -g/gl- | agglomeraatti, agglutinatiivinen |
| -g/gr- | aggregaatti, aggressiivinen, aggressio |
| -k/kl- | akklimatisoitua, okkluusio |
| -k/kr- | akkreditoida |
| -k/kv- | akkviroitu |
| -p/pl- | applikoida, suppletiivinen |
| -p/-pr- | approbatur, approksimaalinen, oppressio, suppressiivinen |
| -t/tr- | attraktiivinen, attribuutti, lettrismi, yttrium |
Tällaisissa vierassanoissa ei ääntöasu suoraan johda oikeaan kirjoitusasuun, toisin kuin yleensä suomen oikeinkirjoituksessa. Joku onkin kysynyt, eikö aggressiivisen voisi kirjoittaa yhdellä g:llä niin kuin agronomikin kirjoitetaan. Näiden vierassanojen voi kuitenkin sanoa jo vakiintuneen kieleen edellä esitetyn asuisina, eikä vakiintunutta kirjoitusasua yleensä ole syytä mennä vaihtamaan. Muuttamiseen voi suhtautua torjuvasti myös sen vuoksi, että sanat ovat harvinaisehkoja erikoisalojen sanoja ja käyttäjilleen usein tuttuja vieraista kielistä, joissa konsonanttien jono on samanlainen. Tosin on myönnettävä, että käytössä on toisenkinlaisia kirjoitusasuja; esimerkiksi aplodit kirjoitetaan suomessa yhdellä p:llä (vrt. ruotsin applåd, latinan applaudo), kohokasta merkitsevä suflee yhdellä f:llä (vrt. ruotsin suffle), belletristiikka ’kaunokirjallisuus’ yhdellä t:llä (vrt. ranskan belleslettres ja lettrismi), samoin kuin setlementti (vrt. englannin settlement).
Agressiivinen on virheellinen kirjoitusasu, oikea on aggressiivinen. Mutta tämä ei merkitse sitä, että pitäisi kirjoittaa kahdella g:llä myös regressiivinen.