
Oikeen tuhti pappi ja häjyn näkööne
Minna Salonen
Entisajan kyläyhteisöissä pappi on ollut huomattava hahmo. Suomen murteiden sana-arkiston tiedot pappi-sanasta ja papin-alkuisista yhdyssanoista kertovat omaa tarinaansa siitä, millaista seurakuntalaisten ja papin yhteiselo on ollut ja millaisia mielikuvia ammattiin on liitetty.
Murteet ja slangi


Kelassa edetään kohti selkeää kieltä oppimispolkuja pitkin
16.6.2025 Laura Rostén-Jokinen
Virka- ja lakikieli

Tullin verkkosivuston uudistuksella selkeyttä asiakasohjeisiin
16.6.2025 Raisa Rintamäki, Katariina Jankkila
Virka- ja lakikieli


Karjalan kieli ja karjalankieliset Suomessa 2020-luvun puolivälissä
22.5.2025 Lotta Jalava, Outi Tánczos
Vähemmistökielet

Kielikello uudistui keväällä 2024. Tuolloin päivitettiin niin lehden ulkoasua ja toiminnallisuuksia kuin julkaisurytmiäkin. Lisäksi pelkistetystä ilmestymisviestistä tehtiin visuaalisesti monipuolisempi uutiskirje. Näistä muutoksista on nyt kulunut vuosi. Uusi arki on ottanut muotonsa, ja juttuja julkaistaan tätä nykyä parin viikon välein. Kotus-blogissa avataan verkkolehden uudistuksen taustaa ja kuvataan toimitustyötä. Muistella kelpaa myös Kielikellon aiempia vaiheita.
Ajankohtaista Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivustolla
-
Kotus mukana Senaatti-kiinteistöjen Rauhankatu-hankkeessa
18.6.2025
Valtion tilapalveluita tuottava liikelaitos Senaatti-kiinteistöt aloittaa peruskorjauksen Kansallisarkiston päärakennuksessa Rauhankatu 17:ssä Helsingissä keväällä 2026. Peruskorjauksen … -
AI-soopaa ja kielipolitiikkaa
17.6.2025
Alkukesän mediakoosteessa kiperiä kysymyksiä kielenhuoltajille sekä kielipoliittisia pohdintoja. -
Hyvää Pride-kuukautta!
17.6.2025
Ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa voi edistää myös sanavalintojen kautta.