Kesämökkeilijän kannattaa varoa pilkun kokoista mutta ikäviä tauteja levittävää punkkia. Kuva: Jussi Rytkönen. Vastavalo.
Tyypillinen pilkkukysymys koskee tilannetta, jossa yhdistetään kaksi lausetta jollain konjunktiolla, esimerkiksi sanalla ja, sekä, eli, tai, että, koska. Pilkutusohjeet on esitetty muun muassa Kielitoimiston ohjepankissa, eikä tässä kirjoituksessa ole tarkoitus esitellä niitä tarkemmin. Tarkasteltavana on sen sijaan yksi pilkkusääntöjen yksityiskohta, joka on mietityttänyt joitakin kielineuvonnan asiakkaita: Miksi konjunktioiden mutta ja vaan pilkutukseen voi soveltaa kahta eri sääntöä, uutta tai vanhaa, toisin kuin muihin rinnastuskonjunktioihin? Miten säännöt eroavat toisistaan, ja miksi ne koskevat juuri näitä konjunktioita? Milloin sääntömuutos on tapahtunut?
Kielitoimiston ohjepankin pilkkuohjeiden mukaan seuraavat tavat ovat mahdollisia:
Lomallaan Liisa ei mökkeile(,) vaan pysyy mieluummin kotona.
Koira on pieni(,) mutta pippurinen.
Näistä pilkuton vaihtoehto on uudempi käytäntö, kun taas vanhan säännön mukaan mutta- ja vaan-sanojen edessä käytetään aina pilkkua. Oikeinkirjoitussuosituksille on tyypillistä, että kun suositusta muutetaan, vanha ja uusi käytäntö jäävät ainakin aluksi elämään rinnan. Näin on laita myös tässä mutta- ja vaan-sanoja koskevassa pilkkusääntöjen yksityiskohdassa.
Mitä nykyiset ohjeet sanovat?
Pilkkusääntöjen lähtökohta on seuraava:
- Päälauseet erotetaan toisistaan pilkulla, jos niillä ei ole yhteisiä lauseenjäseniä ja niitä yhdistää jokin rinnastuskonjunktioista ja, sekä, sekä–että, -kä (ja + ei = eikä, enkä, etkä jne.), eli, tai(kka), joko–tai, vai, sillä, mutta, vaan. Esimerkiksi: Punkki on huomaamattoman pieni, ja sen puremaakaan tuskin tuntee.
- Pilkulla erotetaan päälause ja sivulause toisistaan sekä alisteinen sivulause hallitsevasta sivulauseesta: Käytä pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita, kun liikut sellaisilla alueilla, joilla punkkeja esiintyy.
Seuraavissa tapauksissa pilkkua ei kuitenkaan käytetä:
- Pilkkua ei käytetä päälauseiden välissä, jos lauseilla on yhteinen lauseenjäsen ja niitä yhdistää jokin edellä luetelluista rinnastuskonjunktioista. Esimerkiksi: Teatteriryhmä otti yleisön mukaan ja lähti kiertämään ympäri kaupunkia. (Yhteinen subjekti teatteriryhmä.)
- Pilkkua ei käytetä rinnasteisten sivulauseiden välissä, jos niitä yhdistää jokin edellä luetelluista konjunktioista. Esimerkiksi: Matkavakuutus on tarpeellinen, jos sairastut tai sinulle sattuu tapaturma ulkomailla (= jos sairastut tai jos sinulle – –).
- Pilkkua ei käytetä rinnasteisten lauseenosien välillä, jos niitä yhdistää jokin edellä luetelluista konjunktioista. Esimerkiksi: Voit tilata tuotteet joko suoraan kotiovelle tai vaikka mökille, työpaikalle tai juhlatilaan.
Mutta ja vaan ovat rinnastuskonjunktioita, ja niitä käytetään yhdistämään päälauseita, rinnasteisia sivulauseita sekä lausetta pienempiä kokonaisuuksia edellä esitettyjen ohjeiden mukaisesti. Niitä koskee kuitenkin myös poikkeus. Vanhemman ohjeen mukaan näiden konjunktioiden edellä käytetään aina pilkkua päälauseita, sivulauseita ja lauseenosia rinnastettaessa. Käytäntö on yhä melko yleinen ja mahdollinen:
Lasse tiesi olemassa olevat riskit(,) mutta halusi lähteä matkalle siitä huolimatta.
Ergonomialla ei tavoitella vain mukavuutta(,) vaan myös terveydellisiä hyötyjä.
Voit tavoittaa tekstiviestillä kaikki aktiiviset jäsenet, joilta puuttuu rekisteristä sähköpostiosoite(,) mutta joilla on puhelinnumero.
Tutkimus on ansiokas(,) mutta hieman sekava kokonaisuus.
Setälän kieliopin pilkkusäännöt
Monen nykyisen oikeinkirjoitussuosituksen juuret johtavat 1900-luvun alkupuolelle, niin myös pilkkusääntöjen. E. N. Setälä ohjeistaa teoksessa Suomen kielioppi (1898 [1930]) pilkun käytöstä kutakuinkin nykyiseen tapaan:
Pilkkua eli kommaa käytetään eroittamaan virkkeen eri lauseita toisistaan – –.
Pilkkua ei panna kopulatiivi- tai disjunktiivikonjunktsioineilla yhdistettyjen lauseiden väliin, jos niillä on subjekti tai jokin muu lauseenjäsen yhteinen.
Ohjeessa erotetaan rinnastuskonjunktioista kaksi ryhmää, joista kieliopeissa on käytetty nimityksiä kopulatiivi- ja disjunktiivikonjunktiot eli yhdistävät ja erottavat konjunktiot. Kopulatiivisia konjunktioita ovat ja, -kä, sekä, sekä–että ja disjunktiivisia eli, tai, vai, joko–tai.
Kuten huomataan, mutta- ja vaan-konjunktiot eivät kuulu näihin ryhmiin. Ne ovat adversatiivisia eli vastakohtaa tai rajoitusta ilmaisevia konjunktioita. Setälän ohjeen mukaan näiden rinnastuskonjunktioiden eteen tarvittiin aina pilkku, ja näin ohje esitettiin kielenkäytön oppaissa Setälän jälkeen vuosikymmenet.
Pilkkuohjeet suomen kielen lautakunnassa
Milloin sitten adversatiivisia mutta- ja vaan-konjunktioita on alettu kohdella pilkutuksessa samalla tavalla kuin kopulatiivi- ja disjunktiivikonjunktioita? Tähän ei ole löytynyt selvää vastausta.
Suomen kielen lautakunnan pöytäkirjojen mahdollisesti ensimmäinen maininta mutta- ja vaan-konjunktioiden pilkutuksesta on vuodelta 1969. Tuolloin Kielitoimiston johtaja ja lautakunnan jäsen Matti Sadeniemi esitteli lautakunnalle uutta Kielikello-lehteä varten laatimansa pilkkuohjeet, joissa mainitaan myös näiden konjunktioiden pilkutusta koskeva väljennys.
Pöytäkirjan 3. pykälässä todetaan lakonisesti:
Toimiston johtaja oli ”Kielikelloa” varten laatinut ohjeet pilkun käytöstä (liite 3). Lautakunta hyväksyi ne julkaistavaksi.
Liite 3 on koneella kirjoitettu esitys, johon on kynällä tehty merkintöjä ja muutoksia. Ohjeiden ensimmäisen pääsäännön mukaan pilkkua käytetään rinnasteisten lauseenjäsenten välillä, ellei niitä yhdistä kopulatiivi- tai disjunktiivikonjunktio. Esimerkiksi: Eri säätyjä olivat talonpojat, porvaristo, papisto ja aateli. Verkossa oli sekä suurta että pientä kalaa.
Lisäksi todetaan seuraavaa (pöytäkirjassa on vedetty kynällä yli tässä hakasulkeisiin merkitty vielä):
Viime vuosina on adversatiivikonjunktioita mutta ja vaan alettu varsin yleisesti käsitellä samoin. Se on hyväksyttävä, mutta ei [vielä] ehdoton käytäntö. – – Esim. Tämä sävellys on ehkä vaikeatajuinen(,) mutta sitä antoisampi ymmärtäjälleen. Kyseessä ei ole laatu-(,) vaan aste-ero.
Mutta- ja vaan-konjunktioiden pilkutus on siis alkanut muuttua ”viime vuosina”. Käytännön horjuvuus on mainittu liitteessä myös rinnasteisia pää- ja sivulauseita käsittelevässä kohdassa, esimerkiksi: Partio oli päässyt tavoitteeseensa(,) mutta ei ollut tavannut vihollisia. Partio ei ollut päässyt tavoitteeseensa(,) vaan oli joutunut palaamaan jo aikaisemmin. Jos kaasun lämpötila kohoaa(,) mutta tilavuus pysyy samana, paino kasvaa.
Saattaa olla, että säännöistä keskusteltaessa lautakunta on ehdottanut poistettavaksi kantaa ottavan sanan vielä, joka viittaisi siihen, että säännöstä olisi jossain vaiheessa tulossa ehdoton. Tulevaisuus on haluttu jättää avoimeksi.
Uusi ja vanha sääntö rinnakkain
Suomen kielen lautakunnassa käsitellyt pilkkusäännöt julkaistiin Kielikellossa samana vuonna eli 1969 (artikkeli ei sisälly lehden verkkoarkistoon, koska ajantasaisempia ohjeita on julkaistu myöhemmin). Vähitellen ohjeen uusi muotoilu siirtyi myös kielenkäytön oppaisiin.
Mutta- ja vaan-sanojen kahtalainen pilkutuskäytäntö on aika lailla vakiintunut, eli säännöstä ei ole tullut ehdotonta. Joitakin soraääniä on kielenhuoltajille asti kuitenkin kantautunut. On esitetty, että sääntö ilman poikkeusta olisi helpompi omaksua. Asiaa voi toisaalta katsoa toisestakin suunnasta: epävarmaa pilkuttajaa voi myös helpottaa tieto siitä, että ainakin mutta- ja vaan-sanojen yhteydessä on hyvä mahdollisuus osua oikeaan pilkkua käyttämällä. Huono puoli tietysti on se, että tämä ratkaisu ei sovi laajennettavaksi muihin konjunktioihin.
Niin tai näin, oikotietä onneen ei kummassakaan tapauksessa ole. Tekstin kirjoittaja tarvitsee pilkkuja, ja pilkkusääntöjä joutuu siksi opettelemaan.
Kielitoimiston ohjepankki: Pilkku ja mutta, vaan(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)