Suomen kielen kuten melkein kaikkien muidenkin kielten adjektiiveilla on kolme vertailuastetta: positiivi (perusaste), komparatiivi (voittoaste) ja superlatiivi (yliaste). Positiivi ilmaisee ominaisuutta sellaisenaan. Se ei varsinaisesti sisällä vertailua, ellemme tarkoita sillä yleistä, koko verrattavien luokkaa koskevaa vertailua. Esimerkiksi virkkeessä Juho on vanha mies ei Juhoa varsinaisesti verrata mihinkään tiettyyn kohteeseen tai kohteisiin, mutta miesten ikäasteikossa Juho kuitenkin sijoitetaan vanhempaan puoliskoon eli keski-ikäisiä vanhemmaksi. Komparatiivi ilmaisee verrattavan ominaisuuden suurempaa määrää. Virkkeestä Juho on vanhempi kuin Akseli käy ilmi, että Juholla on verrattavaa ominaisuutta, ikää, enemmän kuin Akselilla. Superlatiivi taas ilmaisee verrattavan ominaisuuden suurinta määrää. Virkkeestä Juho on kylän vanhin mies selviää, että Juholla on verrattavaa ominaisuutta enemmän kuin kenelläkään muulla kylän miehistä.
Komparatiivin muodostus
Komparatiivin muodostaminen on suomea äidinkielenään puhuvalle yleensä helppoa. Varsin nuorena opitaan tavallisesti sellainenkin erikoisuus, että kaksitavuisten a- ja ä-loppuisten adjektiivien loppuvokaali vaihtuu komparatiivissa e:ksi. Sanotaan siis esimerkiksi vankka : vankempi, laiska : laiskempi, köyhä : köyhempi, mätä : mädempi (ei: *vankampi, *laiskampi, *köyhämpi, *mädämpi). Seuraavantyyppiset virheelliset muodot ovat verrattain harvinaisia:
– – sisämmät lasit tiivistetäään erittäin hyvin ns. laahaavalla uratiivisteellä.
Yritämme yksin mielin, / tiukammasti tiivistymme / puolueemme ympärille / – – (runosta).
Niukkaakin niukampi pudotus (TV-selostuksesta).
Arkikielisen kiva-sanan komparatiivi voi kuitenkin olla joko kivempi tai kivampi.
Kaksitavuiset verbien partisiipin preesensmuodot – sellaiset kuin luova, myyvä, aikaansaava, pahansuopa, käypä jne. – ovat jossain määrin erikoisasemassa. Suomen kielen lautakunnan edeltäjä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta suositti vuonna 1946, että sellaisten ”partisiippiloppuisten adjektiivien” kuin hyvinvoipa, aikaansaava, toimeentuleva vertailuasteet olisi ilmaistava ”jotenkin kiertäen” (esimerkiksi paremmin toimeen tuleva, enimmän aikaan saava). Komparatiivia pahansuovempi kielivaliokunta piti sentään mahdollisena.
Käytäntö ei kuitenkaan näytä neljässäkymmenessä vuodessa vakiintuneen kielenhuoltajien suosittelemalla tavalla. Kirjakielisissä esityksissä tapaa analyyttisen enemmän (tai paremmin) luova -tyypin lisäksi myös luovempi ja luovampi -tyyppejä. Joitakin esimerkkejä:
Henkilökohtaisen esiintymisen sävy eritoten ulkomailla saattaa kuitenkin kääntyä avoimemmaksi ja lännessä paremmin myyväksi, ennustavat tarkkailijat.
Ovatko japanilaiset luovempia kuin me suomalaiset?
Kumpi sitten on käyvempää nykysuomea: omenain vai omenien?
He (kotimaiset asiantuntijat) ovat työteliäämpiä ja aikaansaavampia kuin vierasmaalaiset.
Se, valitaanko analyyttinen vai johtimen avulla muodostettu komparatiivi, riippuu nähtävästi siitä, liitetäänkö partisiippiin enemmän verbin vai adjektiivin piirteitä. Jälkimmäisessä tapauksessa on käytettävä johtimellista komparatiivia.
Kolmitavuisten a-, ä-loppuisten adjektiivien loppuvokaali sitä vastoin säilyy komparatiivissa: matalampi, tanakampi, väkevämpi. Seuraaviin esimerkkeihin on pujahtanut virheellinen kaksitavuisten a- ja ä-loppuisten malliin perustuva e:
Vakavemmilta seurauksilta onneksi vältyttiin.
Terävemmillä otteilla olisi ainakin yksi takaisku ollut torjuttavissa.
Sain myös palautukseni matalemmiksi, jolloin hän (nim. vastustaja) joutui lyömään lentolyöntinsä verkkonauhan alapuolelta – –.
Suurituloisempi ja suurempituloinen
Pitkäaikainen, suurituloinen -tyyppisissä yhdysadjektiiveissa komparatiivinjohdin liitetään joko perusosaan tai määriteosaan: pitkäaikaisempi tai pitempiaikainen, suurituloisempi tai suurempituloinen. Mikäli yhdysadjektiivilla on erikoistunut abstrakti merkitys, jota ei voi päätellä osien merkityksen perusteella, liitetään komparatiivinjohdin aina perusosaan: alakuloisempi, kylmäkiskoisempi, suorasukaisempi, isokenkäisempi (isompikenkäinen tuo mieleen alkuperäisen konkreettisen merkityksen). Yhdyssanan molempiin osiin ei komparatiivinjohdinta pidä liittää, kuten seuraavassa on tehty:
Varsinkin huonompikuntoisemmilla kentillä juostiin lätäkköjä kierrellen – –.
Mahdollisuudet suurempinumeroisempaankin voittoon Atlaksella oli.
Nyttemmin myös Helsinki on alkanut kilpailla parempituloisemmista asukkaista oikein tosissaan naapurikaupunkien kanssa, eikä suinkaan tuloksetta.
Enemmän käytetty mutta ei ”enemmän totinen”
Kuten edellä kävi jo ilmi, käytetään partisiippien vertailussa usein apuna adverbeja enemmän, paremmin, useammin jne., esimerkiksi enemmän käytetty vertaus, useammin soitettu levy. Tavallisten adjektiivien määritteinä näitä ei tule käyttää, ei pitäisi kirjoittaa:
Järjestelmä (nim. saarelaisten valvonta- ja tiedustelujärjestelmä) lienee kaikkina aikoina ollut enemmän epävirallinen, mutta sen merkitys on aina ollut ilmeinen.
Valmistuin alunperin autotekniikan insinööriksi, joskin autotekniikkakin alkaa olla jo enemmän harrastusluonteista.
Kuula oli äksy mies, äkkipikainen. Luonteeltaan enempi totinen.
Huolimattomassa kielessä näkee tällaisia muotoja käytettävän silloin, kun halutaan sanoa jonkin olevan epävirallisen puoleista, melko harrastusluonteista, aika totinen. Adverbia vähemmän sitä vastoin voi ns. vähennysastetta muodostettaessa käyttää paitsi partisiippien myös tavallisten adjektiivien yhteydessä, esimerkiksi vähemmän käytetty keino, vähemmän arvokkaat vieraat. Samoin ilmaus enemmän tai vähemmän on mahdollinen sekä tavallisten adjektiivien että partisiippien kanssa, esimerkiksi Tunnelma oli enemmän tai vähemmän surullinen ’jossain määrin surullinen’. Komparoidun adverbin kanssa esiintyvä adjektiivi tai partisiippi on perusmuodossa. Ei siis voi sanoa esimerkiksi enemmän tai vähemmän älykkäämpiä tai vähemmän huvittavammalta. Tarpeettomasti on kaksinkertainen vertailu myös seuraavissa sanomalehdistä poimituissa näytteissä:
Antintalon tontilla enää toistaiseksi pystyssä oleva vähemmän arvokkaampi piharakennus on vuodelta 1891.
Ford ei vastaa yksin Yöloma paratiisisaarella -elokuvan lopputuloksesta, sillä filmaukset saattoi loppuun vähemmän kyvykkäämpi Mervyn LeRoy.
Siten kuulustelu muuttuukin vähemmän virallisemmaksi.
Tukiaisella on ollut ilo ja onni saada soittaa jo usean vuoden hienoa Stradivariustaan, ja hän tuntuu sen myötä kasvaneen kuin uudeksi, tulisemmaksi, suurisuuntaisemmin muotoilevammaksi, ennen muuta kuitenkin viulistisesti suoraan maailmanluokkaan yltäväksi persoonallisuudeksi.
Superlatiivin muodostus
Superlatiivia muodostettaessa kaikkien a- ja ä-loppuisten adjektiivien loppuvokaali katoaa superlatiivin itunnuksen edeltä. Sanotaan siis esimerkiksi vankka : vankin, laiska : laiskin, köyhä : köyhin, mätä : mädin, matala : matalin, solakka : solakin, hämärä : hämärin (eikä *vankoin, *laiskoin jne.). Superlatiivin yksikön nominatiivi on useimmissa tapauksissa aivan samanlainen kuin monikon instruktiivi. Virheitä tehdäänkin eniten silloin, kun nämä kaksi muotoa eroavat toisistaan; esimerkiksi:
Usein äiti opetti arointa (po. arinta) ekaluokkalaista sylissään pitäen.
Tyttöjen pöydässä vaikerrellaan kimakoimmin (po. kimakimmin).
Ainoa hyväksyttävä poikkeus on jälleen arkikielinen adjektiivi kiva, josta käytetään superlatiivimuotoa kivoin (joskus myös kivin).
Siistein, populaarein, tiivein
Jonkin verran vaikeuksia tuottaa myös siisti (genetiivi siistin) ja tiivis (genetiivi tiiviin) -tyyppisten adjektiivien komparointi. Niiden superlatiivi on tyyppiä siistein, tiivein. Samoihin taivutustyyppeihin kuuluvat mm. adjektiivit karski, kiltti, rehti, villi, akuutti, elegantti, groteski, intiimi, korrekti, liberaali, moderni, originelli, populaari, radikaali, altis, kallis, kaunis, raitis, valmis (mikäli siitä koskaan käytetäänkään superlatiivimuotoa). Seuraavissa esimerkeissä on virheellinen vartalovokaali i, mikä tekee superlatiivimuodoista komparatiivin kaltaisia:
– – ja he valitsivat tuttavapiirinsä varakkaista miehistä kiltimmän (po. kilteimmän) ja pystyvimmän tyttärelleen.
Matkustajat kertoivat toisilleen kaikkein intiimimmätkin (po. intiimeimmätkin) asiat.
Ne lapset, joiden elämään ovat kasautuneet useat mainituista tekijöistä, ovat myös – – kaikkein alttiimpia (po. altteimpia) yleisille kulttuuriin liittyville kielteisille piirteille.
Monille kirjoittajille tuottaa vaikeuksia muistaa, onko superlatiivin i-tunnusta seuraava konsonantti m vai n. Pitääkö kirjoittaa vanhimpien vai vanhinpien, parhaimpana vai parhainpana? Muistisääntönä voi pitää sitä, että superlatiivissa n esiintyy vain sanan viimeisenä äänteenä (siis yksikön nominatiivissa: vanhin) ja t:n edellä (siis yksikön partitiivissa: vanhinta). Kaikissa muissa tapauksissa on m: vanhimpien, parhaimpana, useimmiten.
Hyvälaatuisin voittaa ”paraslaatuisen”
Pitkäaikainen, suurituloinen, uudenaikainen -tyyppisiin yhdysadjektiiveihin superlatiivinjohdin liitetään aina perusosaan: pitkäaikaisin, suurituloisin, uudenaikaisin. Molempia osia ei voi komparoida, joten seuraavantyyppisiä esimerkkejä on pidettävä virheellisinä:
– – kaikki liikenne tuppautui tupelle Vihdin liikenneympyrään, joka normaalistikaan ei ole parasvetoisimpia (po. hyvävetoisimpia tai vetävimpiä).
Paraslaatuisinta (po. hyvälaatuisinta tai laadultaan parasta) raakaöljyä vievät maat, kuten esimerkiksi Algeria ja Libya, saisivat nostaa hintansa viisikin dollaria perushintaa korkeammaksi.
Kekkonen oli paraskuntoisin (po. hyväkuntoisin) koko seurueesta.
Adverbien eniten, enimmin, parhaiten, pahiten, vähiten, vähimmin tms. ja partisiipin muodostamassa vertailurakenteessa partisiippi on aina positiivimuodossa, esimerkiksi parhaiten tunnettu, vähiten käytetty. Kaksinkertaista komparointia ei voi pitää hyväksyttävänä:
Yves Rocher on Ranskan eniten myydyin kosmetiikkamerkki.
Aikamuodoista eniten käytetyin on preesens.
Etsimme – – huonoimmin pukeutuneinta, ja epämiellyttävintä henkilöä tässä valtakunnassa.
Milloin valitaan positiivi?
Suomen kielessä on suuri joukko sellaisia adjektiiveja, jotka jäävät vertailun ulkopuolelle. Niitä ovat ensinnäkin sellaiset adjektiivit, jotka jo sinänsä ilmaisevat absoluuttista, rajoittamatonta vertailua, kuten osa-aikainen, keskikokoinen, läpimätä, ylisuuri ja seinähullu. Tällaisia ovat myös typötyhjä, suurensuuri, pienehkö, laihanpuoleinen jne. Vertailun ulkopuolella ovat myös samanlaisuutta ilmaisevat adjektiivit, esimerkiksi korkuinen, levyinen, ikäinen, langanlaiha ja sysimusta.
Adjektiivi erilainen ilmaisee positiiviasteisenakin vertailua. Sen kanssa käytetään kuin-konjunktiota kuten komparatiivimuotojenkin kanssa, mutta komparatiivinjohdinta siihen ei silti saisi liittää – toisin kuin seuraavassa on tehty:
Yhteensä meillä on siis yli sata miestyövuotta kokemusta Reader’s Digestissa enkä oikein usko, että mikään olisi olennaisesti erilaisempaa kuin ennen.
Komparatiivi- ja superlatiiviadjektiivit, kuten ulommainen, takimmainen, ensimmäinen ja etumainen (ei: *etummainen) on muodostettu komparatiiveista ja superlatiiveista, ja ne sisältävät sen tähden jo tällaisinaan vertailukomponentin. Toista komparatiivin- tai superlatiivinjohdinta ei niihin enää voi liittää:
Haluamme erikoiskoulutuksen saaneita henkilöitä, joilla on yleiskoulutus kaikkein päällimmäisimpänä (po. päällimmäisenä).
Touko-kesäkuussa on viimeisimmän hankintamatkan tuloksena tulossa kolmekymmentäkaksi uutta konia.
Kun ostat, osta viimeisintä tekniikkaa.
Usein käytetty viimeisin voidaan korvata joko superlatiiviadjektiivilla viimeinen tai muodoilla viime, uusin, tuorein tms.
Vertailun ulkopuolella ovat myös sellaiset yhdysadjektiivit kuin sodanaikainen, sananloppuinen, kaksitahoinen, seitsenkertainen jne., samoin aikaan tai paikkaan viittaavat ilmaukset huominen, silloinen, täkäläinen ja tuonnoinen. Komparointiin eivät liioin osallistu täydennyssuhteessa olevat vastakohtaparit (naaraspuolinen – urospuolinen, aito – epäaito, sama – eri), ainetta ilmaisevat adjektiivit (kultainen, puinen, muovinen) eivätkä monet muutkaan sellaiset adjektiivit, jotka eivät ole jaollisia eivätkä myöskään minkään jatkumon osia (ainoa, pelkkä, kukkakuvioinen, lumihuippuinen, ruotsinkielinen, silmälasipäinen).
Vertailun ulkopuolella olevien adjektiivien komparointi on tavallisesti kielellä leikittelyä tai liioittelua:
Joskus on kuultu isokokoisten pelaajien väittävän, että tuomarit lähettävät heitä jäähylle herkemmin kuin vähäläntäisempiä.
Ennen kaikki oli toista: puolikarkeat vehnäjauhotkin olivat puolikarkeampia kuin nykyään.
Sveitsiläiset aiheuttavat jopa pohjoismaisiinkin oloihin tottuneille sielunvaivoja pesettämällä alituisesti jo muutoinkin puhtaat autonsa vieläkin peilikirkkaammiksi – –.
Le Monden tietolähteenä näyttää olleen varsinkin ”Faridin” ikätoveri, niinikään Algeriassa syntynyt Jean-Jacques Smadja, jonka rikosrekisteri ei ole kaikkein vitivalkoisimpia.
Yhtä ymmärrettävää on, että työnantajapuolen ennakoinneissa ei hevin käytetä kaikista ruusunpunaisimpia värejä tuotantonäkymiä hahmoteltaessa.
Mutta myös huoneistoa kuunneltiin, luultavasti upouusimmilla amerikkalaisilla laitteilla.
Joitakin vertailua karttavia adjektiiveja voidaan käyttää poikkeavissa yhteyksissä, joissa niitä voidaan ajatella myös vertailujatkumon osina, esimerkiksi:
Maailman kultaisinta (= parasta) isoäitiä onnittelevat lapset ja lastenlapset.
Vahingonilo on aidoin ilo. (Vrt. *aidoin seteli.)
Selkärangattomimmat (= moraaliltaan heikoimmat) yksilöt eivät piittaa aiheuttamastaan kärsimyksestä.
Oman erikoisryhmänsä muodostavat eräiden jatkumoiden päätepistettä tai -pisteitä ilmaisevat ns. polaariadjektiivit, esimerkiksi tyhjä, täysi, ehyt, valmis, sokea, suora, loputon. Näitä käytettäessä on muistettava, että positiiviaste on jo sellaisenaan ääripiste, pooli, jota ei voi ylittää (tai alittaa). Ei siis ole raittiimpaa kuin raitis (ei edes raivoraitis!), ei rehellisempää kuin rehellinen eikä terveempää kuin terve. Vertailtaessa on usein luontevampaa käyttää jotakin lähimerkityksistä ei-polaarista adjektiivia, esimerkiksi halvin (ei *ilmaisin) tarjous, vähäpukeisin (ei: *alastomin) näyttelijä, huonokuuloisempi (ei: *kuurompi) mies.
Suurehko – ei ”suurempi”
Suomen kielessä ei – toisin kuin esimerkiksi monissa indoeurooppalaisissa kielissä – komparatiivilla ilmaista moderatiivisuutta eli sitä, että verrattavaa ominaisuutta on suurehko määrä. Ei voi sanoa esimerkiksi:
Vanhempi mieshenkilö etsii päiväkahviseuraa.
Kadonnut suurempi määrä rahaa.
Komparatiivia käytettäessä täytyy olla selvillä, mihin verrataan. Edellä olleissa esimerkeissä on selvästi kysymys vanhanpuoleisesta miehestä ja suurehkosta rahamäärästä. Vertailun kohteen ei kuitenkaan tarvitse olla välttämättä näkyvissä. Seuraaviin esimerkkeihin kätkeytyy ns. piilovertaus:
Lapset kävivät uimassa läheisessä lammessa. Toisinaan he uskaltautuivat pitemmillekin retkille (kuin lammelle).
Puistokonsertit ovat suosiossa, niitä saisi olla (nykyistä) enemmän.
Myös superlatiivi-ilmausta käytettäessä täytyy olla selvillä se, mihin verrataan. Monissa kielissä ilmaistaan absoluuttista superlatiivisuutta eli verrattavan ominaisuuden erittäin suurta määrää superlatiivilla. Esimerkiksi ruotsissa voidaan puhe aloittaa superlatiivisella puhuttelulla ”Bästa åhörare!”, silloin kun suomessa tyydytään positiiviasteiseen ”Hyvät kuulijat!” -aloitukseen. Ainoat tapaukset, joissa absoluuttinen superlatiivisuus voidaan osoittaa superlatiivilla, on tuonnempana puheeksi tuleva mitä kaunein -rakenne sekä pelkästään absoluuttista superlatiivisuutta ilmaisevat adverbit pikimmiten ja kiireimmiten. Seuraavissa esimerkeissä superlatiivimuoto voidaan hyvin korvata positiivilla:
Voin suositella häntä lämpimimmin (paremmin: lämpimästi t. mitä lämpimimmin).
(Kirjeen lopussa:) Parhain terveisin (paremmin esimerkiksi: sydämellisin t. lämpimin terveisin).
Komparatiivin käytöstä
Positiivia ei juuri näe käytettävän komparatiivin tehtävissä. Harvoja silmiini osuneita poikkeuksia ovat seuraavat:
Koko ruljanssi alkoi siksi, että suomalainen poronliha täyttäisi EC:n tiukkaakin tiukat (po. tiukemmat) laatuvaatimukset.
Varsovan liitto varusti joukkojaan SS-20-ohjuksillaan, jotka ovat Naton tämänhetkisten (!) vastaavia ohjuksia verrattomasti ylivoimaisia kantomatkaltaan ja teholtaan.
Jälkimmäisen esimerkin kirjoittaja on ehkä ajatellut, että adjektiivi ylivoimainen jo sinänsä tarkoittaa paremmuutta, joten komparatiivinjohdin tuntuu tarpeettomalta. Näin voidaan ajatellakin, mutta vertauskohde on silloin ilmaistava toisin: – – jotka ovat Naton tämänhetkisiin (tai nykyisiin) vastaaviin ohjuksiin verrattuna ylivoimaisia.
Tuonnempana tarkasteltavaksi tuleva murteisiin perustuva tapa ilmaista komparatiivilla paitsi komparatiivisuutta myös superlatiivisuutta on voinut hämmentää vertailuasteiden muodostamista laajemminkin. Virheitä tehdään myös päinvastaiseen suuntaan: liitetään adjektiiviin tai adverbiin superlatiivinjohdin, vaikka rakenne edellyttää komparatiivia. Esimerkkejä:
Skotti Alan Pettigrew on lennättänyt haggis-nimistä vehjettä pisimmälle (po. pitemmälle) kuin kukaan muu ihminen maailmassa.
Samoin suuntamerkin antaminen tarpeeksi ajoissa olisi tärkeää. Mieluiten (po. mieluummin) liian aikaisin kuin liian myöhään.
Leonard Williams, joka parhaiten (po. paremmin) kuin kukaan muu tuntee ryhmän tällaisia naaraita – –.
Tiistaina Kuopion museo taltioi entistä huolellisimmin Harmaalinnasta jääneet valokuvat.
Päässä kuhisi joukoittain toinen toistaan merkillisimpiä ajatuksia niin ettei uni hevin tullut.
On hyvä muistaa, että kuin-vertaus edellyttää aina komparatiivia, samoin vastaava partitiivirakenne (entistä huolellisemmin, toistaan merkillisempiä). Komparatiiviin liittyvät myös sellaiset määritteet kuin yhä ja vielä sekä edellä mainittu mitä – sitä -konstruktio, joten seuraavien esimerkkien superlatiivit ovat virheellisiä:
Kun painonnostaja tähtää yhä muhkeimpiin (po. muhkeampiin) nostoennätyksiin kilomääräisesti, niin kehonrakentaja ei välitä niinkään painojen koosta, vaan siitä millä keinoin yhä useamman lihaksen saa houkutelluksi esiin.
Uusilla ja yhä tehokkaimmilla (po. tehokkaammilla) antibiooteilla ei voida infektiosairauksia voittaa, sillä bakteerien vastustuskyky vaihtelee ja voimistuu askeleen edellä uutta myrkkyä – –.
Mitä pienempi kirjastoyksikkö, sitä useimmin (po. useammin) kaikki työtehtävät joutuvat yhdelle ja samalle kirjastonhoitajalle.
Valtaosa tämäntyyppisistä virhe-esimerkeistä on monikollisia, joten näyttää siltä, että kirjoittajat ovat epävarmuuttaan sekoittaneet monikon i-tunnuksen ja superlatiivin i:n keskenään. Toisen ongelmallisen ryhmän muodostavat ns. ea ~ eä -adjektiivit johdoksineen (edellä esimerkiksi muhkeimpiin, useimmin). Tämän ryhmän adjektiivien ja adverbien komparatiivit ja superlatiivit ovat sekoittuneet myös useissa suomen murteissa.
Superlatiivin käytöstä
Ainoa suomen kielen adjektiivi, jota käytetään positiiviasteisena superlatiivin merkitystehtävässä, on paras. Siitä käytetään kuitenkin myös johtimen sisältävää parhain-asua, joka on hyväksyttävä muoto, vaikka superlatiivisuus tuleekin siinä ilmaistuksi kahteen kertaan. Seuraavissa esimerkeissä verrattavien joukko on rajattu tavalla, joka vaatisi vertailuasteeksi superlatiivin (jos polaariadjektiivia voittamaton yleensä voidaan komparoidakaan):
27-vuotiaalla juoksijalla on kuitenkin vielä matkaa kaikkien aikojen voittamattomaksi yleisurheilijaksi.
Pia puolestaan, vaikka on kaikkien aikojen menestyneitä (po. menestyneimpiä) mallejamme maailmalla, on miltei tykkänään jättänyt hommat – –.
Mitä melkoisin talousmies
Absoluuttista superlatiivisuutta ilmaiseva mitä-rakenne muodostetaan johtimellisen superlatiivin avulla (mitä kaunein maisema). Ainoa positiiviasteinen adjektiivi, jota voidaan käyttää tässä rakenteessa on paras (tilaisuus oli mitä paras). Seuraavissa esimerkeissä mitä-sanaa seuraavan adjektiivin pitäisi olla superlatiivimuodossa (mitä melkoisin talousmies, mitä uskomattomimpien muotojen, mitä asiantuntevimmin sanakääntein, mitä erilaisimmin konstein):
Väyrynen ihmettelee, miksi ”mitä melkoinen talousmies” Esko Ollila sai olla ministerinä vain niin lyhyen aikaa.
Ja Normandiassa, mitä uskomattomien muotojen moninkertaistuminen lehdettömissä omenapuissa.
Markkinointipäällikkö puhuikin mitä asiantuntevin sanakääntein lampuista ja paristoista – –.
Suomen halki on tullut tavaksi taivaltaa mitä erilaisin konstein.
Kahdessa viimeisessä esimerkissä on superlatiivimuotoa muistuttava instruktiivi mahdollisesti harhauttanut väärään valintaan.
Komparatiivin ja superlatiivin rajankäyntiä
Komparatiivin käyttäminen superlatiivin tehtävässä on virhetyyppi, johon kielenhuoltajat joutuvat toistuvasti puuttumaan. Virhetyypin syyt ovat murteissa.
Suurin osa suomalaisista on syntynyt sellaisella alueella, jonka vanhassa kansankielessä komparatiivilla on ollut sekä komparatiivin että superlatiivin tehtävät. On sanottu siis esimerkiksi Miä olen sisaruksist vanhemp, olipa sisaruksia sitten kaksi tai useampia. Verrattavien useutta tähdennettäessä näissä murteissa voidaan kuitenkin käyttää korostavaa vahviketta: Miä olen sisaruksist kaikkein (tai kaikkien, kaikista, kaikki jne.) vanhemp.
Kirjakielessä on tärkeää pitää komparatiivin ja superlatiivin raja selvänä. Näillä vertailuasteillahan ei merkitystä ajatellen ole aina juuri eroa. Verrattakoon toisiinsa vaikkapa lauseita Vaari on muita vanhempi talossa ja Vaari on talossa vanhin. On kuitenkin kaksi piirrettä, jotka voivat erottaa superlatiivin komparatiivista:
1) Verrattavia ilmauksia pitää olla enemmän kuin kaksi. (Komparatiivissa riittää kaksikin verrattavaa.)
2) Superlatiivissa jotakin (tai joitakin) verrataan kokonaiseen ryhmään, johon verrattava(t) itsekin vertailuhetkellä kuuluu.
Seuraavissa sanomalehdistä ja kirjallisuudesta poimituissa esimerkeissä verrattava ryhmä on tavalla tai toisella rajattu, joten oikea vertailuaste olisi superlatiivi:
Suomalaisveneen pituus on 51 jalkaa, ja se kuuluu kilpailun pienempiin. (Verrattavana ryhmänä ovat kaikki kilpailuun osallistuvat veneet.)
Ari Vatasen – – maailmanmestaruus ralliautoilussa arvoitiin pääkaupunkiseudun merkittävämmäksi urheiluteoksi 1981. (Verrattavana ryhmänä kaikki pääkaupunkiseudun urheiluteot v. 1981.)
Viime aikojen täpärämpiin kuuluva (lentokoneiden laskeutumis)tilanne johtui erittäin huonosta säästä. (Verrattavana ryhmänä kaikki viime aikojen laskeutumistilanteet.)
Sellaiset adverbit kuin esimerkiksi kaikkein, aivan ja ihan eivät voi esiintyä komparatiivin määritteinä, joten adjektiivin tulisi seuraavissa esimerkeissä olla superlatiivimuodossa:
Valtuutettujen aloitteessa huomautetaan, että syöpää sairastavien hoitamisessa Espoo on kaikkein takapajuisempien kuntien joukossa.
Pienimpien apteekkien omistajat saivat noin 95 000 markkaa vuodessa ja kaikkein isompien ansiot nousivat 375 000 markkaan.
Mieluimmin vai mieluummin?
Samat periaatteet pätevät myös adverbien komparaatiossa. Superlatiivi on seuraavissakin tapauksissa luontevin vertailuaste, koska verrattavien vaihtoehtojen voi katsoa muodostavan kokonaisen ryhmän:
Vilkkaammillaan hakkuut olivat kolmannella neljänneksellä eli tammi-maaliskuussa.
– – asukkaiden olisi syytä kätkeä arvoesineet näkymättömiin, mieluummin lukkojen taakse.
Siksi yhdisteiden määrä olisi pidettävä mahdollisemman matalana.
Mitä erilaisimpia – ei ”mitä erilaisempia”
Absoluuttista superlatiivia – jonkin ominaisuuden erittäin suurta määrää – osoitetaan usein rakenteella, jossa tavallista johtimellista superlatiivia tai paras-superlatiivia edeltää sana mitä, esimerkiksi: Sää oli mitä kaunein. Tulos syntyi mitä parhaissa olosuhteissa. Rakenne on kansanomainen verrattain pienessä osassa suomen murteita, ja sen käytössä esiintyykin paljon virheitä. Esimerkkejä:
Yllättävää on se, että tuo vetelä kumipallo kimpoaa oikein lyötynä salamannopeasti mitä arvaamattomampaan suuntaan.
Aikaisemmin myyjä teki mitä erilaisempia töitä – –.
Yliopistorakennuksessa on – – mitä moninaisemmat mahdollisuudet harrastaa kulttuuria.
Toinen finalisti ratkeaa mitä todennäköisemmin tänään Espanjan ja Jugoslavian välisessä ottelussa.
Kaikissa mainituissa esimerkeissä pitäisi siis mitä-sanan jäljessä olla superlatiivi (arvaamattomimpaan, erilaisimpia, moninaisimmat, todennäköisimmin). Virheellistä komparatiivin käyttöä lisää ilmeisesti mitä-sanan esiintyminen sellaisissa aivan moitteettomissa komparatiivirakenteissa kuin Mitä pikemmin, sen parempi ja Mitä pienempi, sitä häijympi.