[Kirjoitus on alun perin osa laajempaa kokonaisuutta, jonka osat on erotettu verkossa itsenäisiksi artikkeleiksi; linkit muihin osiin ovat tämän kirjoituksen lopussa.]
Tähän asti on opetettu, että sanaa viimeisin ei pitäisi käyttää, koska viimeinen jo tarkoittaa äärimmäistä. Sitä ei siis voisi enää komparoida, ja superlatiivi viimeisin olisi turha. Viimeisintä on kuitenkin usein vaikea korvata kielioppaiden tarjoamilla sanoilla tuorein tai viime, ja esimerkiksi kielentarkistajan kädenjälki saattaa näkyä juuri tuon ”tuoreimman” hieman väkinäisessä tiheydessä. Korvaamisen vaikeus johtuu siitä, että sanalle viimeisin on kehittynyt merkitys ’toistaiseksi viimeinen’. Se on näin ollen oma itsenäinen sanansa, jota ei hahmoteta viimeinen-adjektiivin superlatiiviksi. Sanoilla viimeinen ja viimeisin on siis eri merkitys. Samanlaiset sanaparit on ruotsissa ja englannissa: senast ja sist; last ja latest.
Kielilautakunta katsoi, että merkityksenkehitys on syytä osoittaa CD-Perussanakirjassa. Päätöksen tukena oli Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sähköisestä sana-arkistosta koottu esimerkkiaineisto, joka osoitti viimeisin-sanan kiistattoman tarpeen.
Lue myös:
Miksi Kielitoimisto "antaa periksi"?
Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen taso turvattava (suomen kielen lautakunnan kannanotto)