Englantia – ja vähän suomeakin – Helsingin katukuvassa. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Ville Elorannan ja Laura Niemen kirjaa Finglish – Miksi englanti ärsyttää? lukee mielikseen. Kirjoittajat ovat tarttuneet aiheeseen, joka tuntuu olevan aina muodissa. 2000-luvulla suomen ja englannin kielen suhdetta on käsitelty vilkkaasti eri yhteyksissä ja monesta näkökulmasta, minkä lisäksi myös kansalaiskeskustelu on ollut vireää.
Keskustelun sisältö on muuttunut jonkin verran ajan kuluessa. Vuosituhannen alkupuolella huomiota kiinnitettiin erityisesti englannin kielen käytön nopeaan laajentumiseen muun muassa korkeakoulutuksessa ja asiantuntijatehtävissä. Nyttemmin on alettu tarkastella myös englannin vaikutusta suomen sanastoon ja ilmaisuvaroihin sekä kielioppijärjestelmään. Kirja tuo keskusteluun nämä molemmat näkökulmat.
Teos on takakannen esittelytekstin mukaan viihdyttävä ja ajankohtainen. Se tarkastelee nykyistä kielimaisemaamme ja tuo lisää sävyjä paikoin jyrkkään kielikeskusteluun. Näihin luonnehdintoihin voi yhtyä. Englannin kielen käytön yleistyminen saattaa herättää voimakkaita tunteita, mutta tekijät kirjoittavat aiheesta säyseästi. Kirja on kuvaileva, ja normatiivisuus loistaa poissaolollaan.
Runsas aineisto perustana
Teosta elävöittää runsas esimerkkiaineisto. Tekijöiden mukaan kielenainesta ei varsinaisesti kerätty kirjaa varten juuri lainkaan, vaan sitä tuli vastaan kielenkäyttöä seuraamalla. Aineistolähtöisen kuvauksen hyvä puoli on, että englannin laaja vaikutus tulee havainnollistetuksi kouraantuntuvasti. Englannin lonkerot tunnistaa kyllä helposti, mutta niiden ulottuminen näinkin syvälle suomen kieleen voi yllättää lukijan. Kirjan aineiston monipuolisuus hätkähdyttää.
Teoksen ajankohtaisuus syntyy nasevista esimerkeistä. Kielentutkijat ja ammattilaiset pääsevät ääneen sekä haastatteluissa että kirjoitustensa kautta. Nämä asiantuntijoiden näkökulmat pitävät tarkastelua koossa. Kirja tarjoaa myös samastumiskohteita, sillä tunnetut henkilöt (muun muassa räppäri Paleface ja ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski) pohdiskelevat suhdettaan englannin kielen käyttöön ja kielitilanteen muutokseen. Nämä kohdat ovat teoksen parasta antia, kun lukija yrittää muodostaa kuvaa englannin ja suomen suhteista.
Kielimuodot, tekstilajit ja kielten käyttöalat
Kielet vaikuttavat yhteisössä toisiinsa, joskin piirteet lainautuvat kahden kielen välillä tyypillisesti yhteen suuntaan. Sanasto lainautuu herkimmin, kun taas kielioppi muuttuu hitaammin. Niin sanottu finglish tarkoittaa paljolti englannin sanaston ja muiden ilmausten sekoittamista ja lainaamista suomeen. Kirjan esimerkistö valaisee suomen ja englannin sanaston yhdistelemistä laajasti.
Kielten ainesten sekoittaminen on asteittainen ilmiö, eikä sitä tapahdu kaikissa kielimuodoissa tai tekstilajeissa. Vieraan kielen käytön yleistyminen alkaa vaiheittain joltain kielenkäytön lohkolta, minkä jälkeen käyttö laajenee uusille alueille, jos on laajetakseen. Kielenkäyttäjän kokemus englannin kielen synnyttämästä ”uhasta” tai ”ärsytyksestä” on seurausta paitsi muutoksista sanastossa ja kielijärjestelmässä myös uusille alueille levinneestä käytöstä. Usein nämä kaksi ilmiötä yhdistyvät. Miten pitkälle englannin vaikutus suomeen voi edetä ja millä käyttöaloilla? Näiden kysymysten miettimiseen kirja ei varsinaisesti lukijaa herätä.
Kielimuotoja ja tekstilajeja ei ole erotettu kirjassa kovin tarkasti toisistaan. Esillä ovat monessa kohtaa liike-elämän ja mainonnan kielenkäyttö sekä sosiaalinen media. Lisäksi teoksessa käsitellään erikseen esimerkiksi ohjelmistojen kieltä (jakso ”Kaikki kansasi, kaikki yhdessä – Englanti paistaa yhä selvemmin läpi ohjelmistoteksteistä”). Aina keskustelua herättävä teema on huoli siitä, korvaako englanti suomen nuorten kielenä. Myös englannin käytöstä julkishallinnossa on erillinen jakso (”Englannin käyttö on joskus jopa laitonta”). Kirjoittajat tarjoavat kosolti herkullisia esimerkkejä käännöskukkasista (kuten give a speech, ”antaa puhe”). Algoritmien ja automaattisen tekstintuotannon monistamat semanttiset virheet eivät ole englannin syytä, mutta epäsuora vaikutus voi näkyä niissäkin.
Kirja sisältää tiiviitä tietopaketteja englannin kielen historiasta Suomessa ja sen suhteista kielenhuoltoon. Jaksossa ”Ei jazz vaan jatsi – englanti on ollut täällä jo pitkään” selvitellään englannin vaiheita Suomessa ja jakso ”Äksön vai action – Englanti työllistää kielenhuoltajia” kuvaa eritoten oikeinkirjoitukseen säteileviä ongelmia. Lisäksi kirjoittajat erottavat kuusi erilaista kieli-ihmistyyppiä, joihin lukija voi peilata asenteitaan ja ajatuksiaan. Karikatyyrin kaltaiset tyypitykset elävöittävät tekstiä ja sopivat mielestäni hyvin kirjan ilmeeseen.
Yleiskieli puristuksissa
Kieli muuttuu jatkuvasti, ja muutoksia syntyy usein toisen kielen vaikutuksesta. Teoksessa tulee esille ajatus siitä, että kieli on mukautuvainen ja se jaksaa kantaa toisen kielen sälyttämän muutoskuorman. Mietin tässä kohdassa yleiskielen roolia: miten hyvin suomen yleiskieli kestää nopeita englannin kielen aiheuttamia muutoksia?
Tästä näkökulmasta on olennaista kysyä, mikä kielessä muuttuu, mihin muutos ulottuu ja kuinka nopeaa se on. Yleiskieli on yhteisön jaettu kielimuoto, joka mahdollistaa eritaustaisten ja -ikäisten välisen toimivan viestinnän. Yleiskieltä – ja myös sen osaamista – on pidetty demokratian ja yhteiskunnallisen osallisuuden kulmakivenä.
Nykymenolla on mahdollista, että suomen sanasto ja ilmaisutavat muuttuvat merkittävästi.
Miltä yleiskielen tilanne näyttää tulevaisuudessa? Vastausta emme tiedä, mutta nykymenolla on mahdollista, että suomen sanasto ja ilmaisutavat muuttuvat merkittävästi. Ongelmia syntyy, jos kieli muuttuu niin, etteivät ihmiset ymmärrä toisiaan niissä viestintätilanteissa, joissa jaettua kielimuotoa tarvitaan (esimerkiksi tiedonvälityksessä ja asiakaspalvelussa). Koulutuksen, median ja julkisen vallan on kiinnitettävä kielenkäytössään entistä enemmän huomiota kielen laatuun. Tämä ajatus ei ole järin uusi, mutta kirjaa lukiessa se alkoi tuntua hyvin ajankohtaiselta.
Miten suomen ja englannin rinnakkaiskielisyyttä voisi syntyä?
Kirja päättyy jaksoon ”Englanti ei uhkaa suomen kieltä – ainakaan toistaiseksi”. Sen lähtökohtana on professori Tiina Onikki-Rantajääskön haastattelu, jonka taustana on hänen laatimansa selvitys vuodelta 2024 (Suomi osallisuuden kielenä: Selvitys suomen kielen tilasta Suomessa 2020-luvun puolimaissa). Onikki-Rantajääskön mukaan suomen kielen tila on kokonaisuutena tarkastellen hyvä. Englannin kielen käytön laajeneminen voi kuitenkin muodostua ongelmaksi varsinkin korkeakoulutuksessa, jos englannista tulee yksinomainen koulutuksen kieli. Selvityksessään Onikki-Rantajääskö suosittelee pelkän englanninkielisyyden tilalle monikielistä koulutusta ja monikielisiä käytänteitä.
Onikki-Rantajääskön pohdinnat panevat ajattelemaan suomen ja englannin välistä asetelmaa. Niillä käyttöaloilla, joilla englannin asema on erityisen vahva, pidetään myös tiukimmin kiinni englannista yksinomaisena kielenä (esimerkiksi yliopistot ja kansainvälisten osaajien työyhteisöt). Käytäntö on osoittanut, ettei aitoa monikielisyyttä tai rinnakkaiskielisyyttä synny, jollei suomen kielen asemaa ole konkreettisesti määritelty. Epäselvät pelisäännöt heikentävät suomen asemaa ja mahdollistavat englannin hivuttautumisen uusille alueille.
Mitä mietin lukemisen jälkeen?
Kirjan pääteema on kysymys siitä, miksi englannin kielen käyttö ärsyttää. Kirjan johdannossa todetaan, että kielikeskustelut jäävät usein epämääräisen ärtymyksen tasolle. Kirjoittajien mukaan pohtimatta saattaa jäädä esimerkiksi se, miksi englanti oikeastaan ärsyttää, mitä tehtäviä englannilla on eri tilanteissa sekä missä englanti on tarpeetonta ja missä ei. Kirjan loppukatsauksessa tarjotaan kielikeskustelun rakennusaineeksi muun muassa kielitietoisuutta, tilannetajua ja nykyistä syvempää ymmärrystä kielestä.
Vain harva lukija kykenee omin avuin vastaamaan johdannossa esitettyihin kysymyksiin tai pohdiskelemaan lopussa esitettyjä aiheita. Kuinka kirjan mittava esimerkkiaineisto olisi saatu palvelemaan lukijan pohdintoja englannin asemasta Suomessa? Tekstin lomassa on tukuittain ajatuksia herättäviä kohtia, mutta kirkastuuko lukijan analyyttinen ajattelu? Viimeistään kirjan lopussa lukija olisi mielestäni tarvinnut enemmän opastusta sekä kiukkunsa hillintään että sen oikeutukseen. Siis siihen, miksi englanti ärsyttää.
Mainio kirja!
Kirja on tarkoitettu kaikenlaisille lukijoille. Aihe on vaikea, mutta teos on kokonaisuutena mainio. Sen parissa viihtyy ja viisastuu.
Teos on sopivan tiivis ja kirjaimellisesti käteen käyvä. Muoti-ilmausta käyttääkseni se on selvästi kokoaan suurempi. Teksti sisältää havainnollisen ja rikkaan esimerkkiaineiston lisäksi kielitietoa, joka on esitetty ymmärrettävästi.
Kirjoittajat tasapainoilevat sanankäytössään sävyjen keskitiellä. Kirja on kirjoitettu hienovaraisesti kärjistyksiä välttäen, mistä voi pitää tai olla pitämättä. Tämän hetken maailmanpolitiikassa ei saa ärsyttää englantia puhuvaa suurvaltaa. Ehkei myöskään saa osoittaa ärsyyntyvänsä englannin kielen käytöstä Suomessa.
Ville Eloranta & Laura Niemi 2025: Finglish – Miksi englanti ärsyttää? SKS-kirjat.
