Kun kerromme havainnoistamme tai ajatuksistamme muille, on usein tarpeen ilmaista se, pidämmekö lausumamme asiasisältöä esimerkiksi välttämättömänä, kiellettynä, luvallisena, varmana, toivottavana, todennäköisenä tai mahdollisena. Tällaisia asiaintilojen todenmukaisuutta ja toteutumista koskevia arvioita voidaan ilmaista modaalisiksi kutsutuilla kielellisillä keinoilla.
Modaalisia kielellisiä keinoja ovat ensinnäkin verbien tapaluokat eli modukset: indikatiivilla osoitetaan, että asiantila on todellinen (käyn lenkillä joka aamu), imperatiivilla asiaintila esitetään velvoituksena (käy lenkillä joka aamu), potentiaalilla, että asiaintila on todennäköinen (käynen lenkillä joka aamu), ja konditionaalilla, että asiaintila kuuluu vaihtoehtoiseen todellisuuteen (kävisin lenkillä joka aamu).
Modaalisuutta voidaan ilmaista myös monilla verbeillä; esimerkiksi välttämättömyyttä voidaan ilmaista sellaisilla verbeillä kuin pitää ja täytyä sekä murteissa esimerkiksi verbillä häätyä (ks. Kielikello 2/2019). Mahdollisuutta tai todennäköisyyttä voidaan ilmaista muun muassa verbeillä mahtaa, saattaa, taitaa ja voida.
Lisäksi asiaintilojen todenmukaisuutta ja toteutumista voidaan arvioida myös monilla adverbeillä ja adjektiiveilla; tällaisia adverbejä ovat esimerkiksi tietysti, ehdottomasti, selvästi, varmasti, kai, ehkä, varmaan, todennäköisesti, kyllä ja tuskin.
Puhujalla on todistusaineistoa
Monesti puhuja haluaa kertoa senkin, millä tavalla hän on arvioonsa asiaintilan todenmukaisuudesta päätynyt, mitä ”todistusaineistoa” arviolle siis on. Tällöin hän saattaa käyttää esimerkiksi adverbejä kuulemma ja näemmä, jotka ovat aistihavaintoverbien kuulla ja nähdä sekä persoonapronominin minä yhteensulaumia. Kuulemma kertoo sen, että arvioon on päädytty kuullun, usein kuulopuheen, perusteella, ja näemmä sen, että arvion taustalla on näköhavainto; konkreettisen kuulemisen ja näkemisen merkitys näistä adverbeista tosin saattaa olla jo aika lailla haalistunutkin.
Samankaltaista modaalisuutta voidaan ilmaista myös verbirakenteilla, joissa esiintyvät aistihavainnoista kertovat verbit kuulua, näkyä ja näyttää. Myös näiden verbien avulla jokin asiaintila esitetään mahdollisena tai todennäköisenä jonkin puhujan saaman ”todistusaineiston” pohjalta.
Tällaista modaalisuutta voidaan ilmaista murteissa ensinnäkin myös yleiskieleen kuuluvan rakenteen kuuluu/näkyy/näyttää olevan avulla:
Joko näätti heinnee koatuvan? (Juuka)
Horisevan se näkkyy jo Lehtolanni (= Lehtolankin) ukko vaiv vanahahan tuo jo onni (= onkin). (Utajärvi)
Murteissa käytetään myös rakennetta kuuluu/näkyy/näyttää olla:
Sillä kuuluu olla (= kuuluu olevan) etelässä akka sillä miehellä. (Kittilä)
Sekin (rakennus) nävyi olla nyt laitettu. (Vihti)
Niihä ne kuuluut haastaa (= kuuluvat puhuvan). (Kuolemajärvi)
”On näkyy pussista viety rahaa”
Aistihavaintoja kuvaavista verbeistä on Suomen murteiden sanakirjan toimitustyössä tähän mennessä käsitelty muun muassa verbit kuulua, näkyä ja näyttää (sanakirjasta on elokuussa 2021 ilmestynyt verkossa aakkosväli a–mnää). Niitä yhdistävä mielenkiintoinen piirre on se, että murteissa niitä voidaan käyttää myös sellaisessa modaalisessa verbiketjussa, jossa kumpikin verbi on persoonamuodoissa taipuva eli finiittimuotoinen ja verbien järjestys on päinvastainen kuin rakenteessa näkyy olevan tai näkyy olla: esimerkiksi menee näkyy merkitsee ’näkyy menevän’ ja on kuuluu ’kuuluu olevan’.
Sil (eräällä uskomusolennolla, ”vedeneukolla”) o hyvi pitkät hivukset (= hiukset) kuuluu ja ne o irtaallaa. (Uukuniemi)
Ihan päivät piästään se (kana) on syöntihommassa näyttää. (Pielisjärvi)
Siihen laskettiin näöttiim (= näkyi laskettavan) puita. (Vuolijoki)
Syyvvä törsää näkkyy tuola velliä. (Kittilä)
Ei se suutun nääyk (= ei näy suuttuvan), se Sohvi, se on hyväluontonen semmonen. (Kiihtelysvaara)
Ämmä varasti multa rahat, ihan kässiin keskestä (= käsistä) vei, vain seijouk (= se ei ole) näytäk tietävvinäänkääk. (Pielisjärvi)
Ketjuun voi kuulua enemmänkin kuin kaksi verbiä, ja esimerkiksi pitäisi näkyisi pohjata merkitsee ’näkyisi pitävän pohjata’:
Ne pitäsin näkysip pohjatan nuo kengät. (Sotkamo)
Jos toinen verbi on liittomuotoinen, aistihavaintoverbi sijoittuu useimmiten liittomuodon osien väliin: esimerkiksi on näkyy viety merkitsee ’näkyy viedyn, on näköjään viety’ ja on näyttää tehty merkitsee ’näyttää tehdyn, on näköjään tehty’:
Se on kuuluu laittanna akkasa jänistä imettämään (= ajanut vaimonsa pois). (Ilomantsi)
On näkkyy minum pussista tänä yönä vietyv viiskymmentä markkaa rahhaa. (Pudasjärvi)
Täm on hirsistä näyttää tehty. (Rovaniemi)
Aistihavaintoverbi voi kaksi finiittimuotoista verbiä sisältävässä ketjussa olla myös toisen verbin edellä; esimerkiksi kuuluu tulee merkitsee ’kuuluu tulevan’:
Sorsan poikuoksii (= sorsapoikueita) kuuluu tulluo kovast. (Sakkola)
Se se (höyrylaiva) näkkyy männöö. (Sotkamo)
Suomen murteiden sana-arkiston tiedoista käy ilmi, että verbiketjuja voidaan muodostaa paitsi aistihavaintoverbeistä kuulua, näyttää ja näkyä myös ainakin modaaliverbeistä mahtaa ja taitaa:
Se (tehdastekoinen aura) om mahttaa ensmäessii mitä on näellä seovvun. (Juuka)
Eihän se sieltä (Karjalasta) tulisikkaam mahtasit tietokaa. (Sotkamo)
On kauvan eletty sillä kylällä mahettu. (Sotkamo)
Ujostelthin taijethin ensikerralla. (Kittilä)
Miten rakenne on syntynyt?
Tällaisista modaalisista verbiketjuista, joissa kumpikin verbi on finiittimuotoinen, on Suomen murteiden sana-arkistossa tietoja oheisessa kartassa näkyvistä pitäjistä; tietoja on etenkin Laatokan rantojen, Pohjois-Karjalan ja Kainuun pitäjistä. Selvästi eniten tietoja on Pohjois-Karjalan alueelta, jonkin verran myös Peräpohjolasta ja satunnaisia tietoja muualtakin. Kuva tämän ilmiön levikistä tosin vähitellen tarkentuu murresanakirjan toimitustyön edetessä.
Rakenteen sille variantille, jossa verbi kuuluu, näkyy, näyttää tai mahtaa, taitaa on toisen verbin jäljessä, saattaa alun perin olla hyvin yksinkertainen selitys. Se on saattanut syntyä tilanteissa, joissa puhujalle tulee kesken puheensa yhtäkkiä mieleen, ettei hänen esittämänsä asiaintila välttämättä ole todellinen, tai hän haluaa kertoa, että todisteita siitä on (vain) kuullun tai nähdyn perusteella. Niinpä hän lisää toisen verbin perään modaalisuudesta kertovan verbin, jolloin tuloksena on ilmaustyyppi on mahtaa ~ taitaa tai on kuuluu ~ näkyy ~ näyttää. Riittävästi toistuttuaan ilmaustapa on vähitellen vakiintunut kieliopilliseksi rakenteeksi ainakin levikkikartan osoittamalla ydinalueella.