lainasanat
Kanvaasi, kanveesi ja kanava
Kuitukasvin monet haarat
Tuija Vertainen
Vanha viljelykasvi hamppu, cannabis sativa, on levittänyt juurensa laajalle eri kieliin. Hamppua voi löytää esimerkiksi kankaista ja niistä tehdyistä tuotteista. Lisäksi kasvin nimi yhdistää monia eri elämänalueisiin liittyviä sanoja.
Sanojen taustaa
Lentsu ja muut läänintaudit
Anna Ryödi
Vieraasta kielestä lainattua taudinnimeä ei helposti tule yhdistäneeksi sen taustalla oleviin kansanomaisiin uskomuksiin. Asiaa lähemmin tarkastellessa kuitenkin huomaa, että latinalaisperäinen influenssa ei ole taustaltaan sen tieteellisempi kuin suomalainen karannainenkaan.
Murteet ja slangi
Korona on muutakin kuin virus
Kirsti Aapala, Klaas Ruppel
Koronan juuret ovat monen muun vierassanan tapaan latinassa. Sieltä se on levinnyt lukuisiin kieliin, saanut uusia merkityksiä ja joskus muuntunut muodoltaankin.
Sanojen taustaa
Mistä karanteeni-sana on tullut?
Kirsti Aapala
Kysymys Mistä ja milloin karanteeni-sana on tullut suomen kieleen? Vastaus Karanteenia eli eristämistä tarkoittava sana …
Sanojen taustaa
Tilaisuus striimataan eli suoratoistetaan
Minna Pyhälahti
Kysymys Erään yleisötilaisuuden luonne muuttui koronavirustilanteen takia. Tiedotteen mukaan tilaisuus järjestetään ilman yleisöä niin, että …
Lainasanat
”Fubbaus” eli loukkaava somen pälyily
Henna Makkonen-Craig
Kysymys Onko englanninkieliselle ilmaukselle phubbing suomenkielistä vastinetta? Sana tarkoittaa loukkaavaa tai vähättelevää puhelimen käyttöä sosiaalisissa …
Sananvalinta
Dia, kalvo ja ”slaidi”
Henna Makkonen-Craig
Kysymys Mikä on sopiva suomenkielinen termi esimerkiksi Powerpoint-ohjelman ”slaidille”? Puheessa kuulee muun muassa sanoja kalvo, …
Sananvalinta
Rescuekoira, löytökoira ja kodinvaihtaja
Henna Makkonen-Craig
Kysymys Mitä rescue-koira on suomeksi? Tällainen koira on tuotu yleensä ulkomailta. Koira on pelastettu, mutta …
Lainasanat
Sehän on venäjää!
Elina Heikkilä
Vanhassa kirjasuomessa on totuttu näkemään ennen kaikkea ruotsin vaikutusta, ovathan monet 1500–1700-lukujen suomenkieliset tekstit käännöksiä nimenomaan ruotsista. Mutta olisiko vanhassa kirjasuomessa vaikutteita myös venäjästä?
Vanha kirjakieli
Mitä maha tekee, kun se ropottaa?
Elina Heikkilä
Kysymys Christfrid Gananderin kirjassa Uudempia Uloswalituita Satuja (1784) yksi tarinoista kertoo siitä, kuinka plebeijit, alempi …
Vanha kirjakieli