kielipolitiikka
Suomen kielen tulevaisuus on jokaisen asia
Pirkko Nuolijärvi
Suomen kielen asema on 2000-luvun alussa havahduttu huomaamaan eri näkökulmasta kuin muutama vuosikymmen sitten. On käynyt selväksi, että kielen aseman turvaamiseksi tarvitaan tietoisia toimia. Toimenpide-ehdotuksia esitetään kielipoliittisessa ohjelmassa, joka julkistettiin toukokuun lopulla.
Kielipolitiikka
Mennään AVI:oon!
Sari Maamies
Valtion ja kuntien hallinnossa tehdään nuijankopautuksilla muun päätöksenteon sivutuotteena myös kielenkäyttöön vaikuttavia ratkaisuja. Valitettavan usein …
Toimitukselta
Yhdeksän vuotta suomen kielen lautakunnan johdossa
Harri Mantila
Harri Mantila toimi suomen kielen lautakunnassa vuodesta 1997 jäsenenä ja puheenjohtajana. Hän kokosi yhteen kokemuksiaan lautakunnan työstä vanhan ja uuden lautakunnan yhteisseminaarissa toukokuussa 2009, jolloin hän päätti pitkän kautensa.
Suomen kielen lautakunta
Julkishallinnon erisnimet ja niiden suunnittelu
Minna-Riitta Luukka, Sirkka Paikkala, Sten Palmgren
Suomen ja ruotsin kielen lautakuntien kannanotto Suomessa on meneillään useita hallinnollisia muutoksia, joissa lakkautetaan aiempia …
Suomen kielen lautakunta
Suomen kielen tulevaisuus
Sari Maamies
Onko suomen kieli rappiolla? Tähän kysymykseen ovat useimmat suomen kielen huoltajat ja tutkijat saaneet vastata …
Toimitukselta
Pelasta suomi
Lari Kotilainen
Kielipolitiikasta kirjoitetaan painavia sanoja ja suomen kielen aseman tukemisesta annetaan suosituksia päättäjille. Mutta mitä tavallinen kansalainen voi tehdä kielensä hyväksi?
Kielipolitiikka
Suomen kieli koulussa
Auli Hakulinen
Osa nuorista ei saavuta kouluaikanaan sellaista äidinkielen kirjallista hallintaa, että se riittäisi teoreettiseen opiskeluun koulun jälkeen. Opetuksen ongelmat alkavat jo alakoulussa, jossa äidinkielen taitojen perusta tulisi luoda. Yläkoulussa ja lukiossa perustaitojen harjoittelemiseen ei ole enää aikaa. Samanaikaisesti vieraskielisen opetuksen suosio kasvaa. Historiaa opitaan englanniksi, mutta siitä suomeksi kirjoittaminen ei suju.
Kielipolitiikka
Iloinen kieliuutinen
Riitta Eronen
Musiikki tekee maailmalla tunnetuksi paitsi Suomea myös suomea. Maamme euroviisuedustajaksi valittu Teräsbetoni-yhtye on vakuuttanut esittävänsä …
Kielipolitiikka
Suomen kielen toimintaohjelman laadinta alkaa
Sari Maamies
Englannin kielen leviäminen yhä uusille elämänaloille ja englannin voimakas vaikutus muihin kieliin on herättänyt monissa …
Suomen kielen lautakunta
Yliopistot ja Bolognan prosessi
Niin sanotun Bolognan prosessin tavoitteena on sovittaa yhteen eurooppalaisten korkeakoulututkintojen järjestelmät ja synnyttää yhteinen eurooppalainen …
Kielipolitiikka