Siirry sisältöön

erikoisalojen kielet

Tabletista sormitietokoneeseen

Minna Haapanen

Helsingin Sanomat järjesti joulukuussa 2010 kilpailun, jossa etsittiin uutta nimitystä pienille kosketusnäytöllisille tietokoneille. Kilpailutuomaristossa  mukana ollut Minna Haapanen kertoo, miksi voittajaksi valittiin sana sormitietokone.

Uudissanat

Tieteen termit kootaan termipankkiin

Suomen Akatemia on myöntänyt rahoituksen hankkeelle, jonka tavoitteena on luoda Suomeen Tieteen kansallinen termipankki. Se …

Erikoisalojen sanat

Oulun läänin menettäminen jurppii yhä…

Terhi Nikkanen

”Sadealue Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialueen pohjoisosassa.” Melko tarkkaan vuosi on kulunut siitä, kun valtionhallinnossa tehty päätös …

Paikannimet

Tietojärjestelmien kotoistus
yhteistyötä ja unilukkarina toimimista

Tero Aalto, Erkki I. Kolehmainen

Moni tietokoneen käyttäjä on törmännyt tilanteeseen, jossa kirjoittamisen esteeksi ovat nousseet tekniikan asettamat rajoitukset. Tarpeellista …

Merkit, numerot ja lyhenteet

Arkipäivä ja isäkuukausi sekä muita Kelan sanoja

Riitta Eronen

Kansaneläkelaitoksen eli Kelan palvelut koskevat suomalaisia lapsilisäikäisistä eläkeläisiin.  Lukuisien hyvinvointiyhteiskuntamme palvelujen saaminen edellyttää asioimista Kelan …

Julkaisuja

Märkä vesi

Henna Kara

Kysymys: Mitä on märkä vesi? Eikö vesi aina ole märkää? Vastaus: Märkä vesi on palo- …

Kysyttyä

Hiiriä pöydällä

Minna Haapanen

Sanastokeskus TSK:n Tietotekniikan termitalkoot -projektissa on jo kymmenen vuotta laadittu suosituksia suomenkielisistä tietotekniikan termeistä. Termitalkoiden …

Erikoisalojen sanat

Kuka keksi elvytyksen?

Sakari Heikkinen

Sana elvyttää tarkoittaa elpymään saattamista – virvoittamista ja henkiin herättämistä. Elvytyksen käytöllä myös talousalan terminä on jo pitkä historia.

Erikoisalojen sanat

Eläintieteen termit puhuttivat jo 1800-luvulla

Kaarina Pitkänen

Syksyllä 2008 julkistettu ehdotus maailman nisäkkäiden suomalaisista nimistä on ehdotuksen laatineen nimistötoimikunnan toivomuksen mukaisesti herättänyt runsaasti keskustelua. Myös suomen kielen lautakunta esitti arvionsa ehdotuksesta Kielikellon edellisessä numerossa (4/2008), jossa julkaistiin myös nimistötoimikunnan vastine.

Kasvi- ja eläinlajien nimitykset

Lääkkeet p.o.

Taina Lehtomäki

Kirjoittaminen ja tietojen kirjaaminen ovat merkittävä osa hoitotyön arkea. Kiireisessä työssä lyhenteet tarjoavat keinon nopeaan ja tiiviiseen kirjaamiseen. Parhaimmillaan ne nopeuttavat myös lukemista, mutta muuttavat  pahimmillaan koko tekstin sanoman epäselväksi.

Merkit, numerot ja lyhenteet