Siirry sisältöön

asukkaannimet

Käytännön ohjeita alkukirjaimen valintaan

Riitta Eronen, Raija Moilanen

Tämän numeron kirjoituksissa on käsitelty alkukirjaimen valintaan liittyviä kysymyksiä eri näkökulmista. Tässä esitetään vielä aivan tiiviisti tärkeimpiä perusohjeita ja esimerkkejä. Lehden lopussa on lisäksi hakemisto, jossa on viittauksia paitsi asiakokonaisuuksiin myös yksittäisiin nimiin ja muihin sanoihin.

Kirjoitusasu ja ääntäminen

Venäläinen, venäjänmaalainen, venäjäläinen

Arto Moisio

Venäjän kielessä on ihmistä tarkoittavat ilmaukset, joilla voidaan erottaa, kuuluuko henkilö venäläiseen vai johonkin muuhun …

Nimet

Luovutettujen kuntien suomalaisnimien taivutus

Saara Welin

Monet karjalaiset pitäjäseurat ja järjestöt toimivat aktiivisesti ja julkaisevat artikkeleita ja kirjoja. Niissä on paljon …

Artikkeli

Maiden ja saarten nimien taivuttaminen

Sari Maamies, Raija Moilanen

Yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset heijastuvat myös nimiin, ja siksi niiden kirjoittamista koskevia suosituksia on syytä tarkastella uudestaan aika ajoin. Suomen kielen lautakunta käsitteli maiden, saarten ja saarivaltioiden nimien kirjoittamista viimeksi syksyllä 2000.

Artikkeli

Eskimo vai inuitti?

Eva Jansson

Sana eskimo ei ole eskimokieltä, mutta se on kaikkien tuntema. Eskimo-sanan rinnalla esiintyy sana inuitti. Sanojen eskimo ja inuitti suhdetta selvittää seuraavassa eskimokielten tutkija Eva Jansson, joka esittää oman näkemyksensä tästä poliittisestikin arasta kysymyksestä.

Tunteet ja asenteet

Kunnan nimeen perustuvat asukkaannimitykset

Saara Welin

Kohtasivatpa kerran kuusamolainen, ähtäriläinen ja nilsiäläinen – eli miten suomessa muodostetaan paikannimestä asukkaannimitys? Periaatteessa johtaminen on yksinkertaista, mutta eräissä tapauksissa yleiskieli ja paikkakunnan oma käytäntö poikkeavat toisistaan.

Artikkeli

Baltia

Sari Maamies

Kielitoimiston neuvonnasta sekä nimineuvonnasta kysytään toistuvasti muutamaa ulkomaista paikannimeä. Yksi niistä on Baltia, joka kirjoitetaan …

Kysyttyä

Erikoisia erisnimiä ja erisnimiä yleisnimissä

Eeva Maria Närhi

Iso alkukirjain on erisnimen merkki. Päänvaivaa ja erehdyksiä tuntuu tulevan varmoillekin kirjoittajille, kun kyseessä on …

Kirjoitusasu ja ääntäminen

Paraislaisista bordeaux’laisiin. Asukkaannimitykset suomen kielessä

Päivi Vainiomäki-Tandu

Suomen kielessä asukkaannimityksen johdin on -lainen, -läinen. Tämä johdin ilmaisee yleisemminkin kuulumista johonkin paikkaan tai …

Taivutus ja johtaminen

Somalit ovat somalialaisia

Saara Welin

Riikalaisen lisäksi (ks. artikkelia Riiassa asuu riikalaisia(siirryt toiseen palveluun) s. 16) on toinenkin paikannimestä johdettu, …

Artikkeli