Puhuttelumuodon valinta tuottaa monille päänvaivaa, eikä ihme, sillä tilanne on viime aikoina kehittynyt varsin monimutkaiseksi. Aikaisemmin oli helppo teititellä lähes kaikkia vieraita, mutta nykyään moni voi jopa suuttua teitittelystä. Paljon puhutaan myös siitä, että teitittely on palaamassa takaisin yleiseksi vieraan ihmisen puhuttelumuodoksi. Ruotsissakin on teitittely – Ni-puhuttelu – alkanut nostaa päätään. Toisaalta mm. Saksassa ja Ranskassa, vanhoissa teitittelymaissa, on ainakin nuoriso tiettävästi ruvennut suosimaan keskuudessaan sinuttelua. Ilmiö on havaittavissa idempänäkin, mm. Tšekissä. Puhuttelusuhteet eivät siis ole muutostilassa vain täällä Suomessa.
Olen tutkinut pro gradu -työssäni (1998), miltä Suomen puhuttelusuhteet näyttävät asennetutkimuksen valossa. Työni pohjautuu kyselylomakkeilla saatuun tietoon. En siis tutkinut aitoja puhetilanteita, vaan tarkoitukseni oli saada selville, miten kyselyyn vastanneet olettavat puhuttelevansa erityyppisissä tilanteissa eri-ikäisiä miehiä ja naisia. Kyselin myös suhtautumista sinutelluksi tai teititellyksi tulemiseen, puhuttelun kokemista ongelmaksi yms.
Opiskelijakyselyt
Käytössäni oli ensinnäkin 12 vuoden takainen (1985–1986) opiskelijakysely, jossa tiedusteltiin opiskelijoiden puhuttelukäyttäytymistä eri tilanteissa eri-ikäisten ihmisten kanssa. Kyselyssä tiedusteltiin myös, miten vastaaja toivoo itseään puhuteltavan. Kolmanneksi kysyttiin, mitkä asiat vaikuttavat valittavaan puhuttelumuotoon.
Selvittääkseni, onko opiskelijoiden suhtautuminen puhutteluun muuttunut, toistin saman kyselyn lukuvuonna 1997–1998. Alkuperäiseen kyselyyn vastasi 169 opiskelijaa, uuteen 114 samojen alojen (= humanististen aineiden) opiskelijaa.
Kyselyssä pyrittiin saamaan selville vastaajan oletettava puhuttelukäyttäytyminen kolmessa eri tilanteessa. Ensimmäisessä kysymyksessä tiedusteltiin, sinutteleeko vastaaja vierasta a) alle 30-vuotiasta ja b) yli 30-vuotiasta 1) yleensä, 2) virastossa, 3) myymälässä. Toisessa kysymyksessä haluttiin tietää, toivooko vastaaja itseään sinuteltavan mainituissa tilanteissa. Kolmanneksi kysyttiin, mitkä muut tekijät puhuteltavan iän lisäksi vaikuttavat puhuttelumuodon valintaan.
Sinuttelun voittokulku
Opiskelijakyselyt osoittivat, että puhutteluasenteissa on todellakin tapahtunut huomattavia muutoksia. Sinuttelevien määrä on roimasti lisääntynyt ja teitittelevien vastaavasti vähentynyt vuosista 1985–1986. Lähes kaikissa kysytyissä tilanteissa sinuttelevia oli uudemman kyselyn mukaan vähintään parikymmentä prosenttiyksikköä enemmän kuin kaksitoista vuotta aiemmin.
Yli 30-vuotiasta eli aika lailla keskimääräisopiskelijaa vanhempaa henkilöä nykyopiskelijat sinuttelisivat epämuodollisissa tilanteissa (”yleensä”) selvästi useammin kuin aiemman tutkimuksen vastaajat. Vanhemmassa kyselyssä teitittelijöitä oli yli puolet vastaajista ja sinuttelijoita vain noin 10 prosenttia (ja erilaisia epäröijiä paljon), mutta uudessa kyselyssä sinuttelijoita oli yli puolet vastaajista ja teitittelijöitä vajaat 40 prosenttia.
Alle 30-vuotiasta virkailijaa sinuttelisi muodollisessa tilanteessa eli virastossa asioidessaan useampi vastaaja kuin ennen. Vanhemman kyselyn mukaan nuorta virastovirkailijaa sinutteli alle puolet (42 %) vastanneista, uuden mukaan sinuttelijoita olisi vastaajien valtaosa (77 %). Teitittely on vastaavasti vähentynyt: noin kolmannes vastanneista olisi vanhemman kyselyn mukaan teititellyt alle 30-vuotiasta virkailijaa, uuden kyselyn mukaan teitittelyyn päätyviä on ainoastaan kymmenesosa.
Myös yli 30-vuotiasta virastovirkailijaa nykyopiskelijat sinuttelisivat useammin kuin 12 vuoden takaiset opiskelijat. Vanhemman kyselyn mukaan yli 80 prosenttia olisi teititellyt yli 30-vuotiasta virkailijaa, kun taas uuden kyselyn mukaan vain 60 prosenttia vastanneista tekisi niin. Yli 30-vuotiaan virkailijan sinuttelijoita oli vanhemmassa kyselyssä vain yksi prosentti, uudemmassa peräti 27 prosenttia. Vaikka sinuttelu on siis yleisesti ottaen yleistynyt, näyttää yli 30-vuotiaan eli itseä selvästi vanhemman henkilön puhuttelun valtavirtauksena olevan yhä teitittely, kun kyse on muodollisesta asioinnista virastossa.
Nykytilannetta kuvaava muutos on tapahtunut myös yli 30-vuotiaan myyjän puhuttelussa. Vanhemman kyselyn mukaan valtaosa vastaajista olisi teititellyt yli 30-vuotiasta myyjää. Uudemmassa kyselyssä sinuttelijoita ja teitittelijöitä oli suunnilleen saman verran. Sinuttelijat haluavat välttää muodollisuutta, kun taas teitittelijöillä ei ole tarvetta osoittaa tuttavallisuutta ollessaan tekemisissä tietyssä roolissa olevan henkilön kanssa.
Kyselystä käy myös ilmi, että vaikka opiskelijat ovat erittäin sinuttelumyönteisiä, he pitävät kuitenkin parempana teititellä selvästi itseään vanhempia ihmisiä. He arvelevat, että itseä muutaman vuosikymmenen verran vanhemmat ihmiset haluavat tulla teititellyiksi. Toista ihmistä puhutellaan sen mukaan, miten arvellaan hänen haluavan tulla puhutelluksi. Tässä piileekin puhutteluongelman ydin: puhuteltavasta ei voi aina tietää, mitä hän toivoo. Vanhempi ihminen saattaa esimerkiksi odottaa, että häntä puhuteltaisiin nuorekkaasti sinutellen, ja nuori puolestaan voi haluta arvostusta teitittelyn muodossa.
Opiskelija vierastaa teitittelyä
Opiskelijat välttelevät epävirallisissa tilanteissa teitittelyä siksi, että se kuuluu yhä selvemmin muodollisiin määräyhteyksiin ja rooleihin. Sinuttelulla halutaan ilmaista, että kyse on nimenomaan puheesta ihmiseltä ihmiselle, että puhuja on äänessä omana itsenään eikä esimerkiksi jonkin organisaation edustajana. Teitittelystä on vastaavasti tullut opiskelijoiden keskuudessa harvinainen puhuttelumuoto. Opiskelijat arvostavat lähikohteliaisuutta sinutteluineen (lähi- ja etäkohteliaisuutta selittää Matti Larjavaara edellisessä kirjoituksessa).
Teitittelyä vältellään myös siksi, että se on saanut painolastikseen uusia, negatiivisia lisämerkityksiä. Opiskelijat mainitsivat käyttävänsä teitittelyä silloin, kun tahtovat esimerkiksi osoittaa epämieluisalle tunkeilijalle tai humalaiselle, etteivät halua lähempää tuttavuutta. Sinuttelu olisi kuin rohkaisua, ystävällisyyttä. Eräs opiskelija huomauttikin, että joskus teitittely kuulostaa loukkaukselta, ja toinen opiskelija sanoi, että ”joskus teitittelen vittuillakseni”. Eipä siis ihme, että teitittelystä on tullut epävirallisissa tilanteissa vähän tai varoen käytetty puhuttelumuoto.
Tältä pohjalta muuten kai selittyy se, miksi monissa kaupoissa on tapana, että asiakas tiedustelee myyjältä jotain tuotetta aloittamalla ”onko sulla”, vaikka haluaa tiedustella, kuuluuko jokin tuote myymälän valikoimiin. ”Onko teillä” -aloitus saattaisi muistuttaa liikaa teitittelyä ja vaikuttaa kylmältä ja kankealta. Teitittelyllä on siis puhutteluna jo se status, että ihmiset saattavat vältellä sitä epäloogisuuden uhallakin.
Samoin kuin teitittely on vähentynyt, ovat vähentyneet myös toiveet tulla teititellyksi. Opiskelijat toivoivat itseään enimmäkseen sinuteltavan niin vanhan kuin uudenkin kyselyn mukaan. Sinuttelun – tai sitten teitittelyn – odotettiin kuitenkin olevan molemminpuolista. Loppujen lopuksi opiskelijoiden mukaan ei sekään ollut olennaista, miten puhutellaan, kunhan vain puhuttelu on kohteliasta.
Sinuttelusta onkin olemassa sekä tuttavallinen, epämuodollinen muoto, jota käytetään tuttujen kesken, että toisaalta kohtelias, muodollisempi sinuttelu, jota sopii osoittaa vieraammalle ja vanhemmalle henkilölle (vrt. sä ~ sää ~ sie ja sinä ja koko puheen puhe- ja yleiskielisyyden aste). Eräs uuteen kyselyyn vastannut opiskelija tarkentaakin, että ”kohtelias sinuttelu on ikään kuin teitittelyä”.
Roolit ja teitittely
Kaiken kaikkiaan kysely antaa aihetta olettaa, että sinuttelu on nykyään eri tilanteissa huomattavasti tavallisempaa kuin kaksitoista vuotta sitten (puhumattakaan edeltävistä vuosikymmenistä). Puhuteltavaa teititellään herkimmin silloin, kun hän on jossain työroolissa tai kun hän on puhujaa selvästi vanhempi. Epävarmoissa tilanteissa nimenomaan asema vaikuttaa valintaan. Opiskelijakyselyjen vastauksista lähes jokaisessa mainittiinkin asema, arvo, ammatti tai rooli puhutteluun vaikuttavana tekijänä iän ohella.
Opiskelijat tarkkailevat myös puhujan olemusta ja persoonallisuutta valitessaan puhuttelumuotoa. Puhetapa, ulkomuoto ja pukeutuminen antavat ratkaisevia vihjeitä kaikenpuolisen muun käyttäytymisen ohella. Opiskelijoiden mukaan ”sen näkee tai haistaa”, mitä tyyliä on syytä käyttää, mitä puhuttelua toinen odottaa. Tämä liittyy tietenkin sukupolvieroon ja sukupolvien sisäiseen kulttuuriseen vaihteluun.
Valintaan vaikuttaa luonnollisesti myös oma puhehetkinen rooli ja mieliala. Joskus haluaa pitää etäisyyttä, joskus kaipaa läheisyyttä. Muina sinuttelun ja teitittelyn valintaan liittyvinä tekijöinä mainittiin vielä puhuteltavan sukupuoli, älykkyys ja puheena oleva asia. Toisinaan valinta jää sattuman haltuun.
Pauligin ja Kotuksen kyselyt
Saadakseni kattavamman kuvan puhutteluongelmasta tein laajan kyselyn, jonka suuntasin työssä käyville aikuisille. Koska jo opiskelijakyselyistä saattoi havaita, että ikä ja tilanteiset roolit vaikuttavat puhuttelukäyttäytymiseen, painotin toisessa kyselyssä näitä muuttujia. Kysely tehtiin syksyllä 1997 Gustav Paulig Oy:ssä (= Paulig) ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa (= Kotus). Pauligilta vastasi kyselyyn 85 henkilöä (44 % kyselyn saaneista, toimiston väestä 57 %, tuotannosta 26 %; keski-ikä oli 41 vuotta, naisia 46, miehiä 34, sukupuoltaan ilmoittamattomia 5). Kotuksesta vastasi 76 henkilöä (67 % kaikista, keski-ikä 45 vuotta, naisia 62, miehiä 14).
Kyselyssä oli kuvattuna neljä erilaista tilannetyyppiä, joissa vastaajan pitää kuvitella puhuttelevansa eri-ikäisiä miehiä ja naisia. Puhuteltava on ensimmäisessä eli perustilanteessa satunnainen kadullakulkija (mies tai nainen, puhujaa nuorempi tai vanhempi tai suunnilleen samanikäinen; piti siis vastata 6:een kolmen vaihtoehdon sarjaan). Toisessa tilanteessa puhuttelun kohde on taas kolmea ikäryhmää edustava mies- tai naispuolinen terveyskeskuslääkäri vastaanottotilanteessa (siis 6 vaihtoehtokysymystä). Kolmannessa tilanteessa on eri-ikäisiä naispuolisia myyjiä työssään (3 kysymystä) ja neljännessä eri-ikäisiä terveyskeskuksen miespuolisia lääkintävahtimestareita (3 kysymystä).
Alla on esimerkki testin ensimmäisen eli perustilanteen ensimmäisestä valinnasta. Kaikki muut tilannekysymykset olivat muunnelmia tästä ensimmäisestä:
1a. Liikut polkupyörällä. Jätät pyöräsi kaupan ulkopuolelle, kun pistäydyt sisälle ostamaan kengännauhat. Kun tulet ulos, huomaat lukitsemattoman pyöräsi hävinneen. Aivan lähellä seisoskelee ikäisesi mies, ilmeisesti taksia odottamassa. Hän katselee muualle, joten Sinun on kysyttävä suunnilleen jollakin seuraavista tavoista (tai ehkä kirjakielisemmin):
a) Anteeksi, mut näittekste kenenkään vievän mun pyörää tästä?
b) Anteeksi, mut näiksä kenenkään vievän mun pyörää tästä?
c) Anteeksi, mut mihinkähän mun pyörä katos tästä?
Siis sinutteletko, teititteletkö vai kierrätkö puhutteluongelman? Ympyröi todennäköisintä vaihtoehtoa edeltävä a, b tai c.
Kuten huomataan, vastausvaihtoehdot on puhekielistetty. Tällä on tähdätty luontevuuden lisäämiseen ja eläytymisen helpottamiseen (mikä ei onnistunut täysin: joku ei hyväksynyt puhekieltä, toinen taas vierasti käytettyä puhekielen muotoa).
Kyselyllä saatiin tietoa mm. siitä, miten puhuttelutavan valintaan vaikuttaa 1) kuvitellun tilanteen muodollisuus, 2) kuvitellun puhuteltavan yhteiskunnallinen asema, 3) puhuttelijan ja puhuteltavan sukupuoli ja 4) puhuttelijan ja puhuteltavan ikä.
Testin lopussa oli vielä viisi pikku kysymystä, joissa tiedustelin ajatuksia sinuttelusta ja teitittelystä yleensä ja käsityksiä teitittelyn mahdollisesta viimeaikaisesta lisääntymisestä.
Testin tulokset olivat osin yllättäviä verrattuna siihen jokseenkin selkeään kuvaan, jonka opiskelijakysely antoi puhuttelumuotojen kehittymisestä. Pauligin ja Kotuksen henkilöstön vastausten perusteella teitittely näet elää vielä vahvasti sinuttelun rinnalla suomalaisessa puhuttelukulttuurissa. Toisaalta myös Pauligin ja Kotuksen välillä on selviä eroja: Kotuksen tulos tukee oletusta sinuttelun yleistymisestä ja nuorison sinuttelumyönteisyydestä, mutta Pauligin antama kuva ei ole yhtä yksinkertainen.
Ikä ja rooli vaikuttavat
Kuten odottaa voikin, puhuteltavan ikä on merkittävä muuttuja. Se vaikutti kaikissa tapauksissa puhuttelumuodon valintaan selvemmin kuin mikään muu tekijä. Oheisessa diagrammissa on esitetty Pauligin henkilöstön vastaukset perustilanteessa: kohdat 1a–c kuvaavat, miten puhuteltaisiin samanikäistä, nuorempaa ja vanhempaa miestä, ja kohdat 1d–f kuvaavat vastaavasti naisten puhuttelua. Selvästi vanhempaa ihmistä teititeltiin eniten, sitten samanikäistä ja vähiten itseä selvästi nuorempia. Vanhemman henkilön teitittelyyn ei näyttäisi vaikuttavan se, onko tämä jossain tietyssä asemassa tai roolissa vai ei.
| sinuttelee | |
| kiertää | |
| teitittelee | |
| tyhjiä |
Roolin merkitys korostui sen sijaan samanikäisten ja varsinkin itseä nuoremman henkilön puhuttelussa. Puhuteltavan rooli ja koko tilanteen muodollisuus lisää paitsi teitittelyä myös suoran puhuttelun kiertämistä. Samanikäistä kadulla kulkijaa sinuteltiin keskimäärin 50–55-prosenttisesti (ja puhuteltiin kiertäen 5–9-prosenttisesti), kun taas lääkäriä sinuteltiin 25–30-prosenttisesti (ja puhuttelu kierrettiin 17–36-prosenttisesti). Myyjää sinuteltiin 36–39-prosenttisesti (ja puhuttelu kierrettiin 20–25-prosenttisesti) ja lääkintävahtimestaria 41–45-prosenttisesti (ja kierrettiin 17–25-prosenttisesti). Lääkärin puhutteluun vaikuttaa varmasti myös hänen roolinsa auktoritatiivisuus ja lääkärinammatin yhteiskunnallinen status.
Puhuteltavan ikä, rooli ja status vaikuttavat puhekumppanien sosiaaliseen välimatkaan, ja tämä välimatka puolestaan vaikuttaa puhuttelumuodon valintaan.
Yllättävä ero
Eri ikäryhmät puhuttelevat kuvitelluissa tilanteissa huomattavan eri tavoin. Alkuoletukseni eri ikäryhmien puhuttelutottumuksista oli se, että yli 50-vuotiaat teitittelevät eniten ja sinuttelevat vähiten ja että vastaavasti alle 35-vuotiaat sinuttelevat eniten ja teitittelevät vähiten. Kotuksen eri ikäryhmät toimivatkin juuri näin. Sen sijaan Pauligilla ikäryhmien suhteet olivat huomattavan tasaiset, ja vähiten sinuttelevia ja eniten teititteleviä olivat 35–50-vuotiaat. Myös nuoret, siis alle 35-vuotiaat, olivat selvästi konservatiivisempia kuin samanikäiset kotuslaiset.
Pauligin nuoret olivat kaikkiaan selvästi teitittelevämpiä kuin opiskelijat ja Kotuksen nuoret. On vaikea sanoa, johtuuko se sattumasta vai viittaisiko se esimerkiksi kaupallisen alan nuorten uuteen suuntautumiseen. Eräiden saamieni tietojen mukaan juuri nuoret liikemiehet ovat alkaneet suosia Ruotsissa Ni-puhuttelua sinuttelun sijaan.
Pauligin otos toisaalta on niin pieni, että sattumalla on ehkä ollut sormensa pelissä, jolloin tulos ei kuvastaisi yleisempää tilannetta. Mutta oli miten oli, Pauligin henkilöstön vastaukset antavat aiheen suhtautua ainakin hiukan varauksellisesti siihen suoraviivaisen kehityksen kuvaan, joka välittyy opiskelijakyselystä ja Kotuksen henkilöstön vastauksista.
Naiset epäsuorempia
Sekä Kotuksen että Pauligin miehet olivat keskimäärin selvästi teitittelevämpiä kuin naiset. Miehet teitittelivät herkemmin naisia kuin miehiä. Myös naisilla oli jonkin verran taipumusta teititellä toista sukupuolta enemmän kuin omaansa. Lieneekö samaa sukupuolta oleva jollain tavoin tutumpi tai turvallisempi kuin vastakkainen sukupuoli? Toisaalta miehet myös sinuttelivat enemmän kuin naiset. Miehet siis suosivat suoraa puhuttelua, kun taas naiset niin Kotuksessa kuin Pauligilla pyrkivät enemmän kiertämään suoraa puhuttelua. Varsinkin Kotuksen miehet olivat puhuttelussaan hyvin suoria. Perustilanteessa he aina joko teitittelivät tai sinuttelivat.
Epäsuoran puhuttelun yleisyys naisilla voi johtua herkemmästä kielellisten vivahteiden tajusta ja paremmasta kielellisestä suorituskyvystä. Kun puhuttelumuodon valinta on nyky-Suomessa ongelmallista, naiset kokevat ongelman herkemmin kuin miehet (tämä näkyi testin pikkukysymysten vastauksista) ja pyrkivät kiertämään puhuttelua. Asiaan voi vaikuttaa myös se, että naisten puhe ehkä on normaalisti muutenkin epäsuorempaa kuin miesten.
Puhuttelijatyypit
Tiivistän yhden juonteen edellä esittämästäni seuraavaan jaotelmaan. Luettelen neljä erilaista puhuttelijatyyppiä, jotka hahmottuvat opiskelija- ja työyhteisökyselyistäni:
1) Teitittelijät pitävät teitittelyä luontevana ja kohteliaana tapana puhutella vierasta ihmistä, ja he teitittelevätkin vieraita ihmisiä lähes poikkeuksetta. Teitittelijät toivovat luonnollisesti myös itseään teititeltävän.
2) Yhtäläisesti teitittelevät ja sinuttelevat vaihtavat puhuttelutapaa herkästi puhuteltavan mukaan ja pitävät kumpaakin muotoa kohteliaana sopivassa yhteydessä. Tämän ryhmän ihmisille puhuttelun valinta on erityisen ongelmallista, ja he olettavat, että se saattaa olla vaikeaa myös muille, eivätkä siksi loukkaannu itseensä kohdistuvasta sinuttelusta tai teitittelystä.
3) Lähes aina sinuttelevat pitävät sinuttelua ystävällisenä ja mutkattomana tapana puhutella melkein ketä vain. Tarvittaessa he saattavat ja osaavat teititellä esimerkiksi iäkästä tai arvokasta henkilöä.
4) Sinuttelijat sinuttelevat aina ja kaikkialla ja pitävät sitä ainoana sopivana tapana puhutella.
Tyypittelyt ovat tietenkin aina yksinkertaistuksia. Esimerkiksi sinuttelijoista on osa varmasti sellaisia, jotka yksinkertaisesti eivät osaa teititellä, ja osa semmoisia, jotka eivät vain halua. Moni asia – esimerkiksi ammatin vaihto tai työelämään astuminen – saattaa vaikuttaa puhuttelutapojen muutokseen.
Kyselyjeni opiskelijat ovat enimmäkseen lähes aina sinuttelevia tai suorastaan sinuttelijoita. Työyhteisöissä on näitä kahta tyyppiä, mutta suurin osa on yhtäläisesti teititteleviä ja sinuttelevia, ja vain tutkimissani työyhteisöissä oli teitittelijöitä. Kotuksessa ikä vaikutti puhuttelumuodon valintaan siten, että mitä vanhempi vastaaja oli, sitä useammin hän valitsi teitittelyn. Pauligilla tilanne ei ollut yhtä selvä.
Tulevaisuus?
Puhuttelutavat ovat muuttuneet tätä ennenkin ja ne muuttuvat vastakin. Muutoksista huolimatta kielessä tulee kuitenkin aina olemaan erilaisia puhuttelutapoja, tuttavallisia ja kunnioittavia, läheisiä ja etäisiä, sillä kaikkia ei voi puhutella samalla tavoin. Erilaisten puhuttelutapojen tarve ei poistu, mutta puhuttelujen muodot voivat muuttua. Kun esimerkiksi englannin kielessä teitittelypronomini you syrjäytti aikoinaan sinuttelupronominin thou kokonaan, kohteliaisuutta alettiin ilmaista yhä rikkaammin muin keinoin kuin pronomininvalinnalla. Tietenkin kohteliaisuustyyppi kaikkineen voi muuttua kielen ja kulttuurin kehityksen mukana.
On tapana sanoa, että mitä ylioppilaat edellä, sitä muu kansa perässä. Näin ajatellen sinuttelevat opiskelijat ennakoisivat entistä sinuttelevampaa tulevaisuutta. Tutkimuksen tulokset antavat aihetta ennustaa, että mitään teitittelyn perikatoa ei Suomeen kuitenkaan ole tulossa, tuskin edes niin syvää aallonpohjaa kuin Ruotsissa on koettu.
Edellä mainittu teitittelijöiden tyyppi väistyy kyllä ehkä kokonaan. Toisaalta se, että teitittely on säilynyt tai hivenen jopa vahvistanut asemiaan varsinkin muodollisissa yhteyksissä, viittaa siihen, ettei myöskään neljäs tyyppi eli sinuttelijat peri maata, niin sinuttelevia kuin nuoret opiskelijat ovatkin. Jäljelle siis jäävät lähes aina sinuttelevat ja yhtäläisesti sinuttelevat ja teitittelevät. Näiden välillä ei loppujen lopuksi ole suurta eroa. Kummassakin ryhmässä osataan teititellä, kummassakin ryhmässä myös osataan sinutella muodollisemmin (”Sinä”) ja tuttavallisemmin (”sä ~ sää ~ sie”).
Luulisinkin, että ensi vuosituhannen alkupuolella Suomen puhuttelutilanne ensinnäkin vakiintuu. Nykyinen murrosvaihe kielenkäyttäjiä askarruttavine valintaongelmineen tuskin jatkuu pitkään, jos kielellä ja kulttuurilla on vähänkään kykyä päästä eroon turhasta variaatiosta ja ristiriitaisista säännöstöistä.
Uskoisin myös, että tuloksena on puhuttelukoodi, johon sisältyy nykyistä vähemmän suoran puhuttelun kiertämistä ja nykyistä enemmän vivahteikasta mutta koodin yksiselitteisesti ohjaamaa kohti käymistä erilaisine sinutteluineen ja – lähinnä vain muodollisissa yhteyksissä – teitittelyineen. Lähikohteliaisuudesta tulee yhä selvemmin puhuttelua ja muutakin vuorovaikutusta hallitseva kohteliaisuuden muoto, mutta tilaa jää myös erilaiselle sosiaalisen välimatkan ja etätyyppisen kunnioituksen ilmaisemiselle.
Noponen, Anna-Leena 1998: Sinä vai te? Puhutteluongelman nykyvaihe. Pro gradu -tutkielma. Säilytteillä Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksessa.