Leena Kytömäki kirjoitti aikakauslehti Virittäjässä (4/1997 s. 593–596) havainnollisesti siitä, miten sananmuodostustaitoa voitaisiin opettaa peruskoulussa ja lukiossa. Omastakin mielestäni tästä asiasta kannattaisi puhua kouluissa nykyistä enemmän.

Kerron esimerkin, miten Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijat selviytyivät syyslukukaudella 1997 äidinkielen kurssin kokeessa seuraavasta tehtävästä:

Tee passiivin 2. partisiippeihin pohjautuvat -uus-loppuiset ominaisuudennimet verbeistä salata ja toivoa [partisiippien malleja: saatu, annettu].

Olin käsitellyt kurssilla suomen kielen sanojen muodostamista kantasanoista ja maininnut muun muassa sen, että -uus-loppuisia johdoksia syntyy automaattisesti verbien partisiippimuodoistakin. Esimerkiksi sanoista istuva, luettava, oppinut ja tunnettu saadaan substantiivit istuvuus, luettavuus, oppineisuus ja tunnettuus.

Vastauksia

Kokeessa oli 99 opiskelijaa. Heistä 30:n vastauksessa oli molemmista verbeistä oikein muodostetut sanat salattuus ja toivottuus. Näiden lisäksi seitsemässä vastauksessa oli jompikumpi sana oikein, neljässä salattuus ja kolmessa toivottuus. Opiskelijoista siis vajaa kolmannes (30 %) suoriutui virheettä molemmista sananmuodostustehtävistä ja hiukan reilu kolmannes selvitti ainakin toisen tehtävän.

Mitä loput 62 opiskelijaa vastasivat? Hyvin monilla oli vastauksena salattavuus (27 hengellä) ja toivottavuus (25 hengellä). Nämä sanathan ovat kyllä suomea, mutta eivät ne, joita pyydettiin. (Johdokset on tehty passiivin 1. partisiipeista salattava ja toivottava.) Ratkaisuissa oli muitakin sinänsä suomen kielen sanoja, mutta sellaisia, jotka eivät olleet oikeita vastauksia tehtävään: salattu, salaisuus, salaamattomuus ja salaus; toivottu, toiveikkuus, toivokkuus ja toivottomuus. Yhteensä tällaisia vastauksia vähintäänkin toisesta tehtävästä kertyi 45 hengeltä.

Moni antoi vastaukseksi sanat salattuisuus (24 henkeä) ja toivottuisuus (18 henkeä). Molemmat ovat varsin erikoisia muodosteita: tällaiset sanat syntyisivät kantasanoista salattuinen ja toivottuinen, joita ei ainakaan suomen yleiskieli tunne. Muita sellaisia johdoksia, joita suomen yleiskielessä ei ole, olivat salattumuus, salattuneisuus sekä harvinaiset, joskaan eivät kielenvastaiset salattavaisuus ja salattomuus. Toivoa-verbistä oli vastaavasti saatu toivottumuus, toivottuneisuus, toivottuvuus ja harvinaiset toivoisuus ja toivottavaisuus. Kaikkiaan näitä suomeen kuulumattomia tai hyvin harvinaisia sanoja oli vastauksena 33 hengellä.

Monet vastaajat pyrkivät ratkaisuissaan symmetriseen sanapariin, niin että samassa vastauksessa oli esimerkiksi salattu ja toivottu, salattavaisuus ja toivottavaisuus, salattomuus ja toivottomuus, salattumuus ja toivottumuus, salattuneisuus ja toivottuneisuus. Oikein tai väärin mutta kiitettävää johdonmukaisuutta.

Arkijärkeä ja teoriointia

Mitä tuloksista on pääteltävissä? Se että vain kolmasosa kurssilaisista oli ollut läsnä sananmuodostusaiheisella luennolla, koskapa seitsemälle kymmenestä tehtävän ratkaiseminen oli liian vaikeaa. Mutta ehkä myös se, että koko sananmuodostuksen käsite on opiskelijoille epäselvä tai tuntematon. Moni nimittääkin kantasanasta uuden sanan muodostamista eli johtoa sanan ”taivuttamiseksi”.

Sanojen johtaminen voi olla myös teknisesti vaikeaa – joko johdon itsensä tai siihen harjaantumattomuuden vuoksi. Johtotaitoa ei ole se, että vastauksena on suomen kielen sanoja, joita ei ole muodostettu pyydetyn johtosuhteen mukaan. Kielitaitoa se kyllä on ja arkijärkeä: on viisasta panna vastaukseksi jokin tuttu tilanteeseen sopivalta tuntuva sana; voi vaikka osua oikeaan. Johtotaitoa ei osoita sekään ajattelu, että koetilanteessa sopii muodostaa millaisia johdoksia tahansa, kielessä koskaan esiintymättömiäkin, kun kerran käsketään.

Koetehtävän sanatyyppi on tosin ollut vaikea myös nykyiselle oikeuslaitokselle. Finlex-oikeustapausrekisterissä on sellaiset korkeimman oikeuden ratkaisut 1980- ja 90-luvulta, joissa mainitaan ”taudin luonteen tunnettuisuus” ja harkitaan erään tuotetunnuksen ”tunnettuisuutta”. Tällaisten varmaan muussakin oikeuskirjallisuudessa käytettyjen muotojen mallivaikutus on suuri: se näkyy kokeessa juuri väärien salattuisuus- ja toivottuisuus-vastausten runsautena.

Tunnettuudesta hyväksyttyyteen?

Luulisi kyllä, että juridiikassa tällä sanatyypillä olisi käyttöä. Eikö olisi kätevää sanoa, että maalauksen väärennettyys (tai jäljennettyys) on aivan ilmeinen tai että auton varastettuus on tullut pitävästi todistetuksi? Samoin tuntuisi luontevalta puhua asiakirjan salattuudesta, lapsen toivottuudesta ja teon kiellettyydestä tai sallittuudesta. Ovathan nämä ainakin lyhyempiä kuin samamerkityksiset sivulauseet: se, että asiakirja on salattu (tai salainen); se, että lapsi on toivottu. Yleisemminkin sanatyypillä voisi olla käyttöä. Miltä kuulostaisivat asian tutkittuus ja tulosten todistettuus, vitsin uskallettuus tai käytöksen ihailtava hallittuus? Eikä tarvitse tuntea itseään Volter Kilveksi, jos sanoo esimerkiksi, että seudun asuttuus, peltojen viljeltyys tai rakennusten maalattuus näkyy jo kaukaa. Ainoa yleiskielessä runsaammin käytetty tämän johdostyypin sana on tunnettuus. Sen rinnalla voitaisiin yhtä hyvin käyttää sanoja hyväksyttyys, pidettyys, suosittuus, haluttuus, arvostettuus ja muistettuus puhuttaessa jonkin tuotteen, yrityksen tai idean suosiosta.

Esittelemäni koetehtävän sanatyyppi ei ole jokapäiväisimmän kielenkäytön alueelta. Ilmankin salattuus-tyyppisiä sanoja tullaan toimeen, koska asiat voidaan ilmaista toisin sanoin tai lausein. Sen, että suomen kielessä on tällaisia käytettävissä olevia keinoja, toivoisi kuitenkin olevan tiedossa eikä tuntematonta tai peräti oudoksuttavaa. Onhan vieraistakin kielistä opittava paljon teoreettista, jolta pohjalta näitä kieliä sitten luovasti käytetään. – äidinkielen opettajille ja koulujen äidinkielen opetukseen tätä samaa tietoa omasta kielestämme! Kyllä se tieto – sen lisäksi että on hyödyllistä – saattaa joitakuita kiinnostaakin.

 

Raija Lehtinen toimi pitkään Kielitoimistossa; nykyisin hän on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen ja oikeustieteellisen tiedekunnan äidinkielen lehtori.