Genetiivimääritteen ja erisnimen liitto

Nimien oikeinkirjoitussääntö kuuluu: jos monesta sanasta koostuvan paikannimen jälkiosa eli perusosa on erisnimi, sitä edeltävä genetiivimuotoinen määrite kirjoitetaan irralleen ilman yhdysmerkkiä. Kirjoitamme siten Nuuksion Pitkäjärvi ja Velskolan Pitkäjärvi (Espoo), Romppalan Rantakylä (Kontiolahti), Pommin Pirttikangas (Kinnula), Pellonpään Ruoska (niittyneva Ruoskarämeen vieressä Kinnulassa), Maarian Pappila (kylä Turussa Maarian alueella, Turussa erikseen Pappilan kylä), Aution Löyhinki (suo Pihtiputaalla), Ala-Tolvan Uusipuro (Posio), Jussi Leppäsen Hattukivi (Kaavi); Aunuksen Karjala, Vienan Karjala, Vienan Kemi, Baijerin Alpit, Ranskan Riviera, Ukrainan Karpaatit, Yhdysvaltain Neitsytsaaret. Sääntö pätee, olkoon määritteenä yksi sana tai yhdyssana, joka puolestaan tarvittaessa kirjoitetaan yhdysmerkkiä käyttäen tai sanaliitoksi. Samoin perusosa voi olla yksiosainen erisnimi tai yhdysnimi.

Genetiivimääritteisten nimien mieltämistä sanaliitoksi eikä yhdyssanaksi (ohjeen tarkistus Virittäjässä 1969 s. 100) puoltaa se, että määrite liittyy usein melko löysästi perusosaan ja voi jäädä kokonaan poiskin. Nuuksiolaiset nimittävät järveään pelkästään Pitkäksijärveksi ja velskolalaiset samoin omaa järveään, mutta Espoon Pitkiäjärviä lueteltaessa tarvitaan erottava määrite. Ulkomaisista nimistä esimerkiksi Rivieraa käytetään yleensä sellaisenaan, mutta vaikkapa Cannes voidaan paikantaa Ranskan Rivieralle ja San Remo Italian Rivieralle. Määrite ilmaisee siis kohteen sijainnin tai osoittaa omistussuhteen tms. Koska genetiivimääritteisiä ilmauksia on eriasteisia satunnaisista (Pyhtään Kaunissaari) täysin vakiintuneisiin nimiin (Vienan Karjala), on kielenkäytölle eduksi, että kirjoitusasu on kaikissa tapauksissa sama.

Poikkeuksellinen kirjoitusasu on muutamalla viralliseen käyttöön vakiintuneella nimellä. Punkalaitumella on Kostilan lisäksi maarekisterikylä Karusten-Kostila. Nimi olisi kirjoitettava Karusten Kostila, koska määritteenä on genetiivimuoto kylän kantatalon nimestä Karunen tai mahdollisesti asukkaiden nimityksestä. Sodankyläläisen postitoimipaikan nimi Unarin-Luusua on muodostettu järven nimestä Unari ja kylännimestä Luusua. Olisi siis kirjoitettava Unarin Luusua. Sulkavan Auvilan kylän rekisterinimi on asussa Ylisenauvila, vaikka nimen erisnimiperusosan ilmaisemiseksi olisi kirjoitettava Ylisen Auvila. Kun Kymijoki rajasi Turun rauhassa 1743 osan Pyhtäätä Ruotsille, muodostui Ruotsin Pyhtää, seurakunta ja nykyinen kunta, jonka nimen kirjoitusasuksi on kuitenkin vakiintunut Ruotsinpyhtää.

Milloin perusosa on erisnimi

Nimenkäyttäjän on helppo tunnistaa määritteen genetiivimuoto. Vaikeampaa sen sijaan on ratkaista, milloin yhdysnimen jälkiosa on pienellä kirjaimella kirjoitettava yleisnimi, milloin erisnimi. Erisnimeksi tulkitaan perusosa, joka ei ole tyypillinen paikan lajin ilmaiseva maastosana normaalissa tehtävässään vaan esiintyy myös itsenäisenä nimenä tai on lohjennut toisesta nimestä, kuten Alastalon Riekko on saanut perusosansa paikannimestä Riekkoniittu (Perniö) ja Kierikan Uittamo nimestä Uittamonniemi (Pirkkala).

Genetiivimääritteen ja yhdyssanan liitto

Yleisesti hyväksytty paikannimen oikeinkirjoitusohje on, että genetiivimääritteen jälkeinen yhdyssana, siis yleisnimi, kirjoitetaan erikseen. Ohjetta on sovellettu erityisesti ulkomaiden paikannimiin (Atlantin valtameri, Jukatanin niemimaa), mutta yhä enemmän sitä on alettu noudattaa kirjoitettaessa omia perinteisiä paikannimiämme. Siten yhdyssanaperusosa voidaan kirjoittaa aina erikseen, mutta tapaus tapaukselta on ratkaistava, milloin kyseessä on yleisnimi milloin erisnimi.

Kaavanimistössä kadun- ja tiennimien jälkiosana esiintyvät yhdyssanat puistotie, valtatie, moottoritie ym. ovat luonteeltaan appellatiiveja, ja ne kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella: Koivukylän puistotie, Nokian valtatie, Lahden moottoritie. Tiennimissä Ahtialan Selkätie, Ryttylän Viertotie perusosa on erisnimi (ks. Kielikello 2/1985 s. 10).

Yleisnimen ja erisnimen rajankäyntiä

Paikannimen jälkiosana tavattava yhdyssana voi olla sanana käytössä suppealla alueella, mutta esiintyä erisnimenä tai nimen osana kaukana levikkialueeltaan. Esimerkiksi yhdyssana ojamaa ’suopelto’ tunnetaan Kainuussa Puolangan–Sotkamon tienoolla, mutta Ojamaa-paikannimiä on myös poikki Etelä-Suomen Satakunnasta Etelä-Karjalaan. Uudispeltoa tarkoittavaa kuokkamaa-sanaa on käytetty laajalti lounais- ja hämäläismurteissa sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kuokkamaa-paikannimeä taas on näitä alueita laajemmalla. Suoviljelymaata, kytöä tarkoittava yhdyssana kytömaa tunnetaan lähinnä pienellä alueella Keski-Pohjanmaalla, mutta paikannimenä tai nimen osana sitä on Etelä-Hämeestä Keski-Pohjanmaalle asti. Sydänmaa on jokseenkin yleiskielinen sana. Paikannimenä tai nimen osana sitä tavataan Etelä-Suomesta Lapin läänin rajoille asti.

Levikkitietojen varassa voidaan siten kirjoittaa Matinsuon ojamaa (Hyrynsalmi), Pransin kuokkamaa (Kokemäki), Kyynäspään kytömaa (Perho), Mannilan sydänmaa (Mikkeli). Mutta perusosana olevasta yhdyssanasta ei aina ole riittävästi tietoja, ja siksi se on usein tulkittu kuin varmuuden vuoksi erisnimeksi, yhdysnimen ”nimittäväksi” osaksi. Sitä paitsi monet yleisnimet ovat kulttuurin muuttuessa vakiintuneet sellaisinaan erisnimeksi (Härkätie, Kirkkotie, Myllytie), joiksi ne voidaan mieltää myös yhdysnimen perusosina.

Varmimmin perusosa on erisnimi, kun se sisältyy saman paikan muihin nimiin, joista tosin yksittäisen nimen käyttäjällä ei aina ole tietoa: Vanhalan Ojamaa (Vanhalan talon osuus Ojamaan pelloista, Miehikkälä), Karunan Sydänmaa ja Ruonan Sydänmaa (kaksi kylää Sauvossa, jossa Karunan liittämisen jälkeen olisi muutoin kaksi Sydänmaan kylää). Erisnimiksi tulkittuja perusosia on erityisesti Pohjois-Suomen paikannimissä: Puljun Kiimatievat, Eiran Luhtajärvi ja Siettelön Karhakkamaa (Kittilä), Ainin Kotavaara, Simppa-Juntin Jäkälämaa ja Sattasen Liikavaara (Sodankylä), Peskihaaran Latva-aapa (Savukoski), Ahvenvaaran Häntälampi ja Nuolivaaran Pohjassuot (Posio), Seikkusen Lakisuo ja Salmijärven Välivaara (Kuusamo), Saukko-ojan Latvarämeät (Taivalkoski).

Varovaista yleistystä

On myös sellaisia yhdysnimiä, joille genetiivin jälkeisen yhdyssanan erottaminen ei tee täyttä oikeutta. Esimerkiksi nimi Pirtinikkunanaluspelto on voinut kehittyä luonnehdinnasta Pirtinikkunanalus, Ryöpynrajapelto selityksestä Ryöpyn rajalla oleva pelto, Kurvinhautakangas tervahaudan nimestä Kurvinhauta jne. Vanhastaan näitä nimiä on kirjoitettu kahdella tavalla: Pirtinikkunanaluspelto, Haapasuonpäällysmaa ja Ryöpyn Rajapelto, Ahoniemen Hautakangas (ks. Viljo Nissilä, Paikannimistömme huolto ja suojelu, 1965, s. 96, 108), ja kahtalaisuutta lienee mahdotonta täysin välttääkään. Kirjoitusohjeena voisi edelleenkin olla, että nimi jaksotetaan kahteen osaan, jos siitä ei ole toisenlaista kirjoitustapaa vaativia erityistietoja. Esimerkiksi viereisten metsien pitkät nimet Naakenavaaranalapääkummut ja Isonrämeenylipääkummut (Kittilä) voidaan jakaa kahteen osaan: Naakenavaaran Alapääkummut ja Isonrämeen Ylipääkummut, eivätkä nimet siinä mitään menetä.

Koska paikannimiä joudutaan käyttämään ja kirjoittamaan niiden alkuperää tietämättä, nimien oikeinkirjoitusta on tarpeen yleistää ja yhdenmukaistaa. Yksioikoiseen kirjoitustapaan on silti jätettävä tilaa poikkeuksille. On luontevaa kirjoittaa Metsonlaulumaa (Sodankylä), vaikka joissakin pohjoisen nimissä Laulumaa voidaan tulkita propriseksi perusosaksi, mutta tuskin voi kirjoittaa muuten kuin Hevosen Kutulahti (Perho), vaikka ei tietäisi nimen selitystäkään (särjenkutupaikka, johon hevonen on pudonnut).