Michiganiin vuonna 1900 perustettu Kaleva löytyy myös nykyisistä kartoista. Postikortti 1920-luvulta. Kuva: Siirtolaisuusinstituutti. CC BY 4.0(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
1800- ja 1900-lukujen vaihteessa lähes 370 000 suomalaista lähti Pohjois-Amerikkaan. Kotiseudulle jääneisiin sukulaisiin ja ystäviin pidettiin tavallisesti yhteyttä kirjeitse. Miten uuteen maahan asettuneet suomalaiset käyttivät Suomeen lähettämissään kirjeissä Pohjois-Amerikan olemassa olevaa paikannimistöä?
Tässä artikkelissa esittelen amerikansuomalaisten kirjoittamissa kirjeissä esiintyviä paikannimiä. Pohdin, mitä kirjeissä käytetyt nimet kertovat kirjoittajista ja mitä ne voivat paljastaa historiasta. Artikkeli pohjautuu väitöskirjani osatutkimukseen, jota varten olen lukenut yli 400 amerikankirjettä vuosilta 1881–1939.
Runsasta vaihtelua: Arvuutista Los Angeles’iin
Miten englantia taitamattomat ensimmäisen siirtolaispolven suomalaiset kirjoittivat uuden kotimaansa englanninkielisiä paikannimiä? Ensinnäkin kirjoitusasuissa esiintyy runsaasti vaihtelua, koska nimiä omaksuttiin monin tavoin useista eri lähteistä. Lisäksi monen kirjoitustaito oli horjuva. Läheskään kaikista kirjoittajista ei ole saatavilla taustatietoja, ja vielä vähemmän on tietoa siitä, ovatko kirjoittajat käyneet koulua tai saaneet muodollista opetusta. 1800-luvulla kirkko ei edellyttänyt rahvaalta kirjoittamisen osaamista, ja siksi kirjoitustaito alkoi yleistyä Suomen maaseudulla myöhään.
Odotuksenmukaisin ja kenties loogisin tapa oli kirjoittaa nimet korvakuulolta lausumistapaa mukaillen, jolloin niiden vierasperäiset äänteet ja äänneyhdistelmät korvattiin suomen äänteillä. Tällaisia kirjoitusasuja ovat esimerkiksi Sikako (Chicago), kaili (Gile), mäknoolia (Magnolia), Arvuuti (Ironwood), klaasteri (Gloucester) ja tulut (Duluth).
Tällaisia korvakuulolta mukautettuja nimimuotoja käyttäneiden kirjoittajien kirjeissä on paljon myös murteellisuuksia ja muuta puhekielisyyttä. Tämä on tyypillistä itseoppineiden kirjoittajien teksteissä.
Sitä vastoin jos kirjoittaja käyttää englanninkielisiä paikannimiä sellaisenaan, on hänen kirjoittamansa kieli yleensä vähemmän murteellista ja puhekielistä. Esimerkki kirjeissä esiintyvästä englanninkielisestä nimestä on muun muassa Los Angeles, jota eräs kirjoittaja on taivuttanut käyttäen heittomerkkiä: Los Angeles’iin. Samassa, vuonna 1938 kirjoitetussa kirjeessä taipuvat heittomerkillisinä niin vokaaliin kuin konsonanttiin päättyvät nimet, kuten Seattle’ssa, New York’issa ja Auburn’ia; toisaalta heittomerkkiä ei käytetä taivutettaessa esimerkiksi Winlockista ja Oaklandin.
Syyt heittomerkin käyttämisen ja käyttämättä jättämisen taustalla ovat voineet olla moninaiset. Kenties kirjoittaja on käyttänyt heittomerkkiä taivuttaessaan nimiä, jotka ovat olleet hänelle uusia. Ne ovat voineet olla uusia myös lukijalle, jolloin kirjoittaja on ikään kuin opettanut tälle uuden nimen erottaen heittomerkillä varsinaisen nimen ja taivutuspäätteen.
Lyhennelmiä: Frisco ja Lenska
Englanninkielisten ja suomeen mukautettujen paikannimien lomassa kirjeissä on käytetty myös englanninkielisen nimen pohjalta luotuja lyhennelmiä tai lempinimiä. Edellä mainitussa vuonna 1938 kirjoitetussa kirjeessä heittomerkillä leikittelevä kirjoittaja on käyttänyt San Franciscosta tunnettua lempinimeä Frisco. Lempinimi ei suinkaan ole suomalaisten luoma, vaan se on tunnettu Yhdysvalloissa kauan ja laajalti. Lisäksi Frisco on ollut merimiesten käytössä ja siten se on ollut nimenä tunnettu myös Euroopassa.
Taustatietojen mukaan kirjeen kirjoittaja lähti Amerikkaan Oregonin osavaltioon jo 17-vuotiaana ja oli kirjoitushetkellä 50-vuotias. Siten Frisco-nimi on voinut olla hänelle varsin tuttu. Sitä käyttämällä hän on myös kenties ilmaissut kirjeen vastaanottajalle amerikkalaistunutta identiteettiään ja identifioitumistaan amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Toisaalta Frisco-nimeä on esiintynyt suomalaisissa sanomalehdissä jo 1870-luvulta alkaen. On siis mahdollista, että nimi on tullut kirjoittajalle tutuksi jo Suomessa.
Nimi Lenska kertoo päinvastaista tarinaa kuin Frisco. Lenska eli Lanesville on kylä, joka sijaitsee Massachusettsin osavaltiossa Cape Annin niemimaalla lähellä Rockportia ja Gloucesteria. Kaksi eri kirjoittajaa käyttää Lenska-nimeä vuonna 1895, mikä selittynee alueelle 1890- ja 1910-lukujen välisellä ajalla muodostuneesta suomalaisyhteisöstä. Tuohon aikaan Cape Annin niemimaalla sijainneille graniittilouhoksille rekrytoitiin suomalaisia työhön.
Paikoille annetaan epävirallisia nimiä muun muassa siksi, että nimestä tulisi omakielisempi ja siten osa omaa arkista kielenkäyttöä. Lenska kertoo siitä, että kyseinen alue on ollut suomalaisten keskuudessa merkityksellinen ja samalla jopa arkinen: paikasta on puhuttu niin paljon, että epävirallinen – mutta omakielinen – nimi on syntynyt.
Suomenkielisiä ja Suomeen viittaavia nimiä: Kaleva, wiheriä saari ja Nev Finland
Amerikankirjeissä esiintyy myös joitakin suomenkielisiä ja suomalaisten antamia paikannimiä. Tällaisia ovat esimerkiksi Kaleva, Nurmijärvi, wiheriä saari ja Nev Finland, jonka rinnalla tunnetaan myös Uusi Suomi. Kaleva on näistä tiettävästi ainoa, joka on yhä olemassa oleva kylä, ja siten nimi esiintyy myös nykykartoissa. Kylä on perustettu vuonna 1900 Michiganiin Manisteen piirikuntaan, ja se on nimetty Kalevalan mukaan.
Vuonna 1895 kirjoitetussa kirjeessä on mainittu Nurmijärvi, jolla on viitattu Minnesotassa Finlaysonin kylässä sijainneeseen uudisasutusalueeseen. Vuonna 1914 puolestaan on käytetty englanninkielistä nimeä Nev Finland kirjeen aloituksessa päiväyksen yhteydessä. Suomalaisten vuonna 1888 perustama Nev Finland – tai Uusi Suomi – sijaitsi Kanadassa Saskatchewanissa. Asutusalueesta ei koskaan muodostunut hallinnollista ja tarkkarajaista aluetta.
Suomeen viittaavilla paikannimillä on ollut vahva sosiaalinen ja symbolinen merkitys, ja ne ovat olleet keino ylläpitää suomalaista identiteettiä.
Nimi wiherä saari on, toisin kuin edelliset nimet, käännetty englannista suomeen. Nimi viittaa Green Island -nimiseen saareen, joka sijaitsee Mainen osavaltiossa osana Fox Islands -saariryhmää. Lähin tunnettu kaupunki on Vinalhaven. Nimeä käyttänyt kirjoittaja aloittaa vuonna 1894 kirjeensä seuraavasti: täältä uresta Finlannista wiheriä saaresta [...]. Hän kertoo myös: täälä on 5 uutta hausia ja kaksi wanhaa siis täälon koko suamalaane kaupunki ja ihmisiä on toista sataa aivan suamalaisia. Toisin sanoen kirje paljastaa, että saarelle on perustettu, tai on ollut suunnitteilla perustaa, suomalaisten asuttama kaupunki. Green Island -nimen suomentamisen voi katsoa olleen tapa osoittaa alueen kuulumista suomalaisille. Sillä on myös voitu luoda omistamisen mielikuvaa suomalaisten kesken. Kääntäminen vaatii kielitaitoa, mutta on mahdollista, että kirjoittaja on kuullut käännetyn nimimuodon toisilta suomalaisilta.
Uudelleennimeäminen: identiteetin ilmaisemista ja vallankäyttöä
Paikannimet ovat merkittävä osa kieltämme ja identiteettiämme. Omakielisillä tai Suomeen viittaavilla paikannimillä on ollut Pohjois-Amerikassa asuneille suomalaisille vahva sosiaalinen, yhteisöllinen ja symbolinen merkitys, ja ne ovat olleet keino ylläpitää suomalaista identiteettiä. Esimerkiksi Lenska-nimestä voi päätellä, että alueen suomalaisyhteisö oli tiivis: yhteisössä on todennäköisesti pärjätty pelkällä suomen kielellä, mikä on puolestaan voinut mahdollistaa suomalaisen identiteetin säilyttämisen. Nimeämällä paikka esimerkiksi Nurmijärveksi on kenties haluttu ikään kuin siirtää aikaisemmin Suomessa tunnetun Nurmijärven henki uuteen paikkaan.
Paikannimet auttoivat myös luomaan kuulumisen tunnetta: olen uudessa maassa, mutta kuulun edelleen Suomeen tämän paikannimen avulla. Suomeen viittaavilla, suomenkielisillä ja suomenkielistä ainesta sisältävillä paikannimillä on todennäköisesti suuri merkitys vielä tänäkin päivänä amerikan- ja kanadansuomalaisten yhteisöissä.
Paikan haltuun ottamiseen, asuttamiseen ja (uudelleen)nimeämiseen omakielisellä nimellä on suhtauduttava myös kriittisesti. Tässä yhteydessä on historian ymmärtämiseksi tärkeää tuntea Yhdysvaltojen ja Kanadan asutuskolonialistiset toimet, joilla pyrittiin syrjäyttämään alkuperäiskansat heidän perinteisiltä asuinalueiltaan. Asutuskolonialismi on kolonialismin muoto, jossa kohteena on maanomistus ja tavoitteena korvata alkuperäiskansat uudisasutuksella. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuonna 1862 säädetyllä Homestead Act -lailla uudisasukkaille tarjottiin ilmaiseksi viljelysmaata aina noin 65 hehtaariin asti, jos he olivat asuneet kyseisellä maa-alueella viisi vuotta. Käytännössä laki tarkoitti sitä, että alkuperäiskansojen maita jaettiin muualta tulleille uudisasukkaille.
Asutuskolonialismin mukaista on myös tukea uudisasukkaiden yhteisön vakiintumista ja järjestäytymistä uudella alueella. Tässä apuna voidaan käyttää myös paikannimiä, jotka ovat kielellinen keino osoittaa paikan haltuun ottamista ja uutta järjestystä. Paikkojen nimeäminen oli ensisijainen tapa vahvistaa asuttajien oikeuksia uuteen omistamaansa alueeseen.
Vaikka yksilöiden motiiveja ei voi tästä ajasta käsin enää selvittää, on suomalaisillakin ollut roolinsa osana Pohjois-Amerikan asutuskolonialismia, ja yhtenä todisteena siitä ovat suomenkieliset ja Suomeen viittaavat paikannimet (muista tutkimuksista ks. Andersson & Lahti 2022). Kaikki nimet eivät toki ole päätyneet kartalle tai säilyneet kartoissa tähän päivään, mutta kirjeet kertovat, että niitä on käytetty.
Kirjeissä esiintyvät paikannimet tarjoavat siis valtavasti informaatiota. Ne toisaalta tuovat tietoa suomalaisten kirjoitustaidoista ja nimiosaamisesta, toisaalta valaisevat käyttäjiensä identiteettiä ja identifioitumista tiettyyn paikkaan. Lisäksi paikannimet kertovat historiallisista tapahtumaketjuista, jotka ovat voineet olla myös ideologisia ja kolonialistisia.
Lähteitä ja lisälukemista
Ainiala, Terhi – Lappalainen, Hanna 2010: Miten Helsingistä puhutaan? – Virittäjä 114. https://journal.fi/virittaja/article/view/4312(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Ainiala, Terhi 2016: Names in society. – Carole Hough (toim.), The Oxford handbook of names and naming, s. 371–381. Oxford University Press.
Andersson, Rani-Henrik – Lahti, Janne 2022: Finnish settler colonialism in North America. Rethinking Finnish experiences in transnational spaces. Helsinki University Press.
Babson, Helen 1919: The Finns in Lanesville, Massachusetts. – Studies in Sociology. No. 13. Southern California Sociological Society. https://archive.org/details/finnsinlanesvill00babs/page/n1/mode/2up(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Berg, Lawrence D. – Vuolteenaho, Jani 2009: Critical toponymies. The contested politics of place naming. Ashgate.
Gage, Justin 2022: Finnish Americanism and indigenous land on Sugar Island, Michigan, 1915–1940. – Rani-Henrik Andersson & Janne Lahti (toim.), Finnish settler colonialism in North America. Rethinking Finnish experiences in transnational spaces, s. 45–78. Helsinki University Press.
Leino-Kaukiainen, Pirkko 2007: Suomalaisten kirjalliset taidot autonomian kaudella. – Historiallinen Aikakauskirja 105. https://doi.org/10.54331/haik.139450 (avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Tamony, Peter 1967: Sailors Called It “Frisco”. – Western Folklore. Vol. 26, No. 3. https://www-jstor-org.libproxy.helsinki.fi/stable/1498453(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Virtaranta, Pertti 1990: Pohjois-Amerikan paikannimiä amerikansuomalaisten kielenkäytössä. – Siirtolaisuus – Migration 17. Siirtolaisuusinstituutti. https://siirtolaisuus-migration.journal.fi/article/view/94532(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Williamson, Beth 2023: Historical geographies of place naming. Colonial practices and beyond. – Geography Compass Volume 17. https://compass.onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/gec3.12687(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)