Pappi on ollut arvovaltainen henkilö, jota on toisinaan pelättykin. Kuva: Aarno Karimo, 1955. Suomen historiallinen kuvasto -sarjan opetustaulu. Helsingin kaupunginmuseo. Public domain(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Ennen vanhaan papit ovat olleet pitäjän merkittävimpiä henkilöitä. Näkyvyydestä ja huomattavuudesta kertoo sekin, että sana pappi esiintyy monissa sananparsissa. Suomen murteiden sana-arkiston aarrearkusta löytyy muun muassa sananlaskuja, jotka paljastavat seurakuntalaisten suhtautumisen pappiin.
Kiihtelysvaarassa on ymmärretty, että tavoitteeseen päästäkseen on tehtävä paljon työtä: Ei sitä piäsep piännääm (= päänään, suoraa päätä) papiks, lukematal lukkariks. Puolangalla on ollut parempi saada nuhteita papilta kuin suututtaa seppä, joka kiukustuessaan voisi tehdä tylsän terän: Parempi papin vihossa kun sepän. Säämingissä on tiedetty, ettei kukaan ole täydellinen: Ihestääsähhää (= itsestänsähän) se paha pappi suarnan suap.
Pappi on ollut arvovaltainen henkilö, jota on toisinaan pelättykin. Lukusilla eli kinkereillä pappi ja lukkari ovat kuulustelleet kristinopin tuntemusta ja tentanneet lukutaitoa. Ilman lukemisen taitoa ei pääse elämässä eteenpäin, ja siksi lapsiakin on voitu häpeän tunteella ja papin rangaistuksella pelotella. Esimerkiksi Laihialla laiskaa lapsilukijaa on komennettu: Pappi panoo pöyrän ala, kun ei osaa lukia.
Papin läsnä ollessa on käyttäytymistäkin mietitty tarkemmin. Perttelissä hääjuhlassa ruvettin tanssama (vasta), ku pap häipys. Aina ei kuitenkaan ole jaksettu kuunnella papin saarnaa, vaan on jouduttu turvautumaan papinapulaiseen; Perniössä tätä sanaa on leikillisesti käytetty kirkkoon mukaan otetusta ammoniakista, jota haisteltiin nukahtamisen estämiseksi.
Papin kynsiä haistelemas
Monelle rippikoulun käyminen on tärkeä etappi matkalla aikuisuuteen. Ennen vanhaan, jos rippikoulu oli suorittamatta, oli turhan aikaista käydä niin sanotusti yöjalassa, seurustella ja haaveilla naimisiin menosta. Rippikoulun käymiseen ja ripiltä pääsyyn liittyy monenmoisia sanontoja, jotka sisältävät sanan pappi tai pappila.
Ripille pääsevää on kiusoiteltu muun muassa toteamalla tämän nuolaisevan papin hyppysiä tai sormia tai haistelevan papin kynsiä. Näinhän voisikin vahingossa käydä, kun ehtoolliselle ensi kertaa pääsee. Olet humalass ekkä viel op papihhyppösiikäh nuolassu, on kauhisteltu Iitissä, kun on ihmetelty juopuneen nuorta ikää. Juvalla tytön lemmenkaipuuta on pidetty liian aikaisena: Et sinä miestä tarvihe ennenkum papin näpim maistat. Alahärmässäkin on oltu papin kynsiä haistelemas.
Joissakin rippikouluun liittyvissä sanonnoissa esiintyy sanan pappi tai pappila lisäksi sana lusikka. Ripiltä pääsevää voidaan esimerkiksi kehottaa hakemaan lusikka pappilan kaapista, pytystä tai muurin takaa. Leikinlaskun lusikka viittaa ortodoksisessa kirkossa käytössä olevaan ehtoollislusikkaan, jolla ehtoollinen kirkkoväelle yhteisesti jaetaan. Vaikka oma usko on voinut olla toinen, on kuitenkin tiedetty toisen kirkkokunnan tavoista. Hartolassa irvileualle on vastattu: Hyväki irvasuu vaekk et ov vielä lusikkatas papin pytystä lunastannunna. Rovaniemellä yöjalkaan aikovaa poikaa on kielletty: Sull ov vielä lusikka pappilan kaapisa älä sie tule.
Niukkaa mittaamista
Rippikoulun käynyt pääsi nauttimaan kirkon ehtoollista. Tähän papin jakamaan niukkaan määrään ehtoollisleipää ja -viiniä perustunevat sanat papinnäpillä, papinnäpilti, papinnäpiltä ja papinnäpistä. Näiden sanojen merkitys on ’niukasti, kitsaasti’, ja niistä on tietoja kaakkoismurteista sekä joistain Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien pitäjistä.
Esimerkki tästä ilmauksesta on saatu muun muassa Ilomantsista, jossa on kritisoitu pitojen niukkaa tarjoilua: Siinä ol evästä pöyvässä niin niukuin naukuin ja voitahiik tuotu papin näpillä. Kangasniemellä perunoita halajava on joutunut pettymään: Nuokiip papinnäpiltä mittoo toeset pottaattia, vaekka pitäs kukkupäetä kappoja mittooman.
Papin saatavia
Ennen viime vuosisadan alkupuolella säädettyä nykyisenlaista kirkollisveroa kirkko sai saatavansa seurakuntalaisilta muun muassa luonnontuotteina tai pappilassa tehtynä työnä. Tätä luontoisveroa on muisteltu Juuassa: Nehän ne om maksanna jyvinä ja voena ne papin kymmenykset.
Aina papille kannettavaa veroa tai palkkiota ei haluttu antaa sadon parhaimmasta tuotosta. Esimerkiksi sanalla papinheinät, joka merkitsee papille maksettavaa osuutta heinistä, on voitu tarkoittaa myös sateen pilaamia heiniä. Himangalla, kun latokuivat heinät ovat jääneet sateeseen, isäntä on vitsaillut niistä tulleen papinheiniä. Sanalla papinjyvät tarkoitetaan silläkin sekä papin osuutta jyvistä että huonoja jyviä.
Kun talon isäntä tai emäntä kuoli, papille oli tapana maksaa lehmä palkkiona hautaamisesta. Vihannissa on tällöin tiedetty: Ei sitä talosta parasta elukkaa papillehemäksi annettu. Joku voi joskus pitää papin saatavia kohtuuttominakin. Tähän perustunee vertaus pohjaton kuin papinsäkki.
Pappi veneen kyydissä
Toisinaan papille on voitu selän takana vähän naureskellakin. Taivassalossa Varsinais-Suomessa on arveltu, ettei papista olisi raskaan työn tekijäksi: Paperist papin käre ova. Joskus on hymähdetty sille, ettei pappi veneen perässä istuessaan osallistu melomalla matkan jouduttamiseen. Tähän ajatukseen perustunevat murrearkiston tiedot papinsoutu ja soutaa pappia, jotka kuvaavat tilannetta, jossa nuottaa laskettaessa verkon loppupää ei tapaakaan verkon lähtöpään kanssa yhteen tai nuotan vetoköysi ei ulotu rantaan. Tällöin joudutaan kovasti ponnistelemaan, kun laskettua nuottaa joudutaan hinaamaan soutamalla lähemmäs nuotan lähtöpistettä tai lähemmäs rantaa.
Sana papinsoutu on melkein yksinomaan itämurteinen (ks. kartta), mutta sanapari soutaa pappia tunnetaan myös kaakkoishämäläisten murteiden puolella. Papinsoutaminen on ollut raskasta, ja Jämsässä onkin hikoiltu: Ei sitä pirukoan souvva, kyllä sitä (nuottaa) kiskuus sai kum pappija sous.
Lähinnä Keski-Suomen murteissa sanaa papinsoutu ja sanontaa soutaa pappia käytetään soutamisesta myös silloin, kun ankkuri on unohdettu nostaa. Esimerkiksi Pihtiputaalla kokematonta on kiusattu: Niin ne pappija souvvatti, hättyyttivät että joutuij joutuij ja se onneto ei muistanna nostaa ankkuria.
Paks kun kankaspuittem pap
Kangaspuiden loimitukkiakin on leikkisästi nimitetty papiksi. Tämä nimitys tunnetaan etenkin Satakunnassa ja sen ympäristössä sekä Pohjois-Pohjanmaan keskiosassa. Tätä pappia on myös puettu paitaan, sillä loimitukin aloitusvaatetta, johon loimien päät kiinnitetään, on kutsuttu papinpaidaksi. Näitä tietoja on lähinnä muutamasta Satakunnan pitäjästä.
Kangaspuiden pappi lienee syntynyt kaveriksi kangastukkia merkitsevälle lukkarille, jonka ympärille kudottu kangas kierretään. Tällä lukkarilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kirkonmiesten kanssa, vaan sen tausta on erilähtöinen. Lukkari on tässä lainaa ruotsin murteiden sanasta klockare, joka Suomen etymologisen sanakirjan mukaan on todennäköisimmin alkuaan ollut tukin päässä olevien lukitushampaiden ääntä jäljittelevä sana.
Sokeria leuassa
Murrearkistossa on joitain tietoja sanasta papinleuka merkityksessä ’kaksoisleuka’. Papinleuka on myös pullataikinasta tehty, hillotäytteinen ja sokerilla kuorrutettu leivonnainen, josta on arkistossa muutama tieto lähinnä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta. Herkulliselta kuulostava kahvileipä valmistetaan seuraavanlaisesti: pyöreä taikinakappale taitetaan osittain kaksinkertaiseksi niin, että hilloton osa alapuolesta jää yksinkertaiseksi – näin pullasta muodostuu kaksoisleuan näköinen.
Kyseistä herkkua on kaipailtu muun muassa Kannuksessa: Ennen niitä sai ostaak kaupasta papilleukojaki, mutta nyn niitä ei enään oo. Jos tätä herkkua ei omasta leipomosta löydy, voi paremman puutteessa tyytyä pappilan hätävaraan. Pappilan hätävara on kuivahtaneista kakunpaloista, kermasta ja hillosta valmistettu jälkiruoka. Tai ehkä kannattaisi kokeilla Marttaliiton verkkosivuilta löytyvää pusujen reseptiä. Pusuissakin voi näet nähdä kaksoisleuan muotoja.
Papit luontopolulla
Suomen murteiden sana-arkistossa on monia papin-alkuisia kasveja merkitseviä yhdyssanoja. Yksi näistä on papinkrai, joka tarkoittaa myös lipereitä. Kasvinnimityksenä papinkrai merkitsee päivänkakkaraa, ja siitä on joitakin tietoja länsimurteista. Sana tunnetaan myös muissa muodoissa, kuten papinkraaka, papinkrahi ja papinkraiji.
Kasvien nimiä tutkineen Suomen murteiden sanakirjan päätoimittajan Kirsti Aapalan mukaan papinkrai ja sen rinnakkaismuodot ovat osin käännöksiä ja väännöksiä kasvin ruotsinkielisestä nimestä prästkrage, joka sekin merkitsee papinkaulusta. Kasvikertomuksia kokoavassa kirjassaan Aapala toteaa, että päivänkakkaran kukinto muistuttaa pappien vanhaa poimutettua kaulusta, niin sanottua myllynkivikaulusta. Tällainen vaatekappale kuuluu yhä papin asuun Tanskassa. Papinkrailla tarkoitetaan toisinaan myös päivänkakkaraa kukinnoiltaan muistuttavaa peltosauniota eli saunakukkaa.
Päivänkakkaraa tai peltosauniota tarkoittavia nimityksiä ovat myös papinkaulus, papinkukka ja papinkukkanen. Papinkauluksia poimitaan eritoten sydänhämäläisten murteiden alueella. Papinkukka sen sijaan kasvaa Suomen pohjoisosissa. Haukiputaalla kasvia on kuvailtu: Papinkukka kasvaa hienommasa ko sormi varresa.
Hauskan kuuloinen kasvinnimi pappilukkari tunnetaan puolestaan Länsi-Uudenmaan murteissa ja niiden ympäristössä. Lohjalta on taltioitu esimerkki: Maaniitus kasvoi kasteheinää ja sualaruahoo ja kaikenlaisii kukkasii, pappilukkarei. Pappilukkarikin merkitsee jo puheena ollutta päivänkakkaraa. Sen nimi juontuu lorusta, jota hokien nypitään päivänkakkaran terälehtiä ja samalla arvuutellaan omaa tai tulevan puolison ammattia. Pap, lukkar, talompoik, torppar, trenk, kuten Perttelissä on lueteltu.
Papinpiiskat ja ‑kullit
Papin-alkuiset kasvinnimet viittaavat toisinaan lummekasveihin. Posiolla on sanottu papinkaulojen koilottavan, kun on puhuttu vedestä kurottavista ulpukan kukista. Valkokukkaisen lumpeen nimityksiä taas ovat Pyhännän papinkukka ja Isonkyrön pappinen.
Joistain kasvinnimistä murrearkistossa on vain yksittäistietoja: Porissa pitkänomaista, ennen myös hyöty- ja koristekasvina kasvatettua pujoa on sanottu papinpiiskaksi. Pyhämaasta on taltioitu osmankäämiä merkitsevä papinkulli. Pyhärannasta on tieto kevätesikkoa tarkoittavasta sanasta papinhiha, jonka keltainen kukka avautuu kapeasta verhiöstä ikään kuin käsi hihasta. Pälkäneellä sanalla papinliperi on viitattu valkeaan, runsaskukkaiseen mesiangervoon. Virolahdella langan lailla suikertelevaa vanamoa on nimitetty papinlangaksi.
Tummanpuhuvaa flooraa ja faunaa
Tavallista mustempi, kiiltäväpintainen mustikka on papinmustikka ja toiselta nimeltään papinmarja. Limingalla marjastaja on huomannut: Täällä o palijo papinmarijoja muijen mustikoijen sejasa. Muitakin nimiä näillä mustemmilla mustikoilla Kirsti Aapalan mukaan on. On voimustikkaa, heramustikkaa, herrasmustikkaa, koirasmustikkaa, pikimustikkaa, sokerimustikkaa, suutarinmustikkaa ja tervamustikkaa.
Limingalla puolestaan sittiäisen on ajateltu muistuttavan papin puvun nappia. Kovakuoriainen, joka myös sontiaisen nimellä tunnetaan, on siellä havaittu lehmän lantakasasta: Kato, ku kiiltävä papinnappi kömpiipi tuosa lehemän lätysä! Sontiaisesta on myös vampulalainen arvoitus: Om musta ko pappi, eikä ookkaam pappi, myrrää ko sonni, eikä ookkaan sonni, mennee maan allek ko mato, eikä ookkaam mato.
Hyönteinen on papintappajakin. Suomen lajitietokeskuksen mukaan se tarkoittaa tiettyä metallinsinistä pitkäsarvista kovakuoriaista. Suomen murteissa nimityksellä viitataan myös muihin isohkoihin, usein väriltään mustiin kovakuoriaisiin. Tämän hyönteisen nimen taustalla on murrearkiston tietojen mukaan uskomus, jonka mukaan kyseinen kovakuoriainen olisi ryöminyt nukkuvan papin korvaan ja aiheuttanut papin kuoleman. Tarinasta on eri toisintoja. Murteissa papintappaja tunnetaan lounaismurteissa ja pienessä osassa hämäläismurteita.
Lue lisää
Kirsti Aapala & Marja Aapala 2007: Pääskynhattu, päivänkämmen. Kasvikertomuksia. Otava.
Suomen murteiden sanakirja on vapaasti luettavissa verkossa. Se kattaa tällä hetkellä aakkosvälin a–noukkia. Sana-artikkeli pappi julkaistaan sanakirjassa myöhemmin.
Suomen murteiden sanakirja(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Sanakirja perustuu Suomen murteiden sana-arkiston aineistoon. Arkistosta kerrotaan Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla.
Suomen murteiden arkisto (kotus.fi)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Muut lähteet:
Suomen etymologinen sanakirja(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Pusujen resepti (martat.fi)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)