Siirry sisältöön

Lehdet

Läkkä pois miu kansai!
monimuotoinen lähteä-verbi

Minna Salonen

Teonsana ”lähteä” on tavallinen sana murteissa, eikä sen merkityskään poikkea yleiskielestä. Sanalla on kuitenkin mielenkiintoisia taivutusmuotoja.

Murteet ja slangi

Länsirintamalta vaikka mitä uutta

Jaakko Anhava

Suomen turvallisuuspoliittiset haasteet voivat olla Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Kielellisenä haasteena suomella on pelkästään länsirintama, eikä sen osalta ikävä kyllä voida sanoa: ”Ei mitään uutta.”

Muiden kielten vaikutus

Läntiset Pohjoismaat

Eeva Maria Närhi

Edellisessä Kielikellossa kirjoitin Pohjoismaat-nimen suhteellisen vakiintuneesta selkeydestä verrattuna Pohjolan moniselitteiseen käyttöön. Samalla mainitsin pari markkinoille …

Artikkeli

Länttä ja itää – suomen murteiden ryhmittelyä

Heikki Hurtta

Kansalla on omat käsityksensä murteista, niiden puhuma-alueista ja nimityksistä, kuten edellä olevasta Marjatta Palanderin kirjoituksesta …

Murteet ja slangi

Lääketieteen sanastoa yleiskielen sanakirjassa

Liisa Nuutinen

Kielitoimiston sanakirja on runsaan 100 000 sana-artikkelin sanakirja, joka kuvaa suomen nykyisen yleiskielen keskeiset sanavarat. Mukana on jonkin verran myös erikoisalojen termejä, varsinkin sellaisia, jotka esiintyvät usein viestimissä. Yksi sanakirjan keskeinen erikoisala on lääketiede.

Sanakirjat ja sanastot

Lääketieteen sanastolautakunnan suosituksia

Sanastolautakunta on isojen sanastotöiden (mm. tautinimistön luokitus) ohessa käsitellyt joukon yksittäisiä termiongelmia, joista seuraavassa muutamia …

Artikkeli

Lääketieteen sanastolautakunta
Umpikalevalaista pakkosuomea vai lääkärilatinasta kaikille ymmärrettävää?

Lauri Saarela

Duodecim-seuran lääketieteen sanastolautakunta perustettiin kolmekymmentä vuotta sitten suomenkielisen lääketieteen sanastotyön tueksi. Sen työn tulokset näkyvät parhaimmillaan meidän kaikkien arjessa.

Kielenhuollon historia ja periaatteet

Lääketieteen termejä asiantuntijoille ja muillekin

Maija Länsimäki

Suomessa on julkaistu lääketieteen erikoissanastoja jo yli sadan vuoden ajan. Hakusana on yleensä ollut latinaksi, …

Artikkeli

Lääketieteen termit -sanakirja lääketieteen suomen vaalijana

Hannele Pirttimaa

Lääketieteen suomenkielisen sanaston kehitys on ollut osin spontaania, mutta myös tietoisella sanastotyöllä on erityisen pitkät …

Erikoisalojen sanat

Lääketieteen termit -sanakirja on uudistettu

Sari Maamies

Lääketieteen termit -teoksesta on ilmestynyt kuudes, uudistettu painos. Siinä on viidenteen painokseen verrattuna noin 2 000 …

Sanakirjat ja sanastot