Kevään 1995 jääkiekkojuhlahumussa Suomessa syntyi keskustelua ja kiistaakin siitä, mitä oikein tarkoittaa sana hurri. Suomen kielen perussanakirja (1990) kertoo, että sana on halventava ja että sen merkitys on ’suomenruotsalainen’. Teos Suomen sanojen alkuperä (1992) antaa taustaa: hurrilla on alun perin tarkoitettu ’kalakauppaa harjoittavaa, kiertelevää (Suomen) rannikon ruotsinkielistä’. Muun muassa tässä merkityksessä se on ollut jo Gananderin sanakirjassa 1786. Sanan syntyä on selitetty monella tavalla. On katsottu, että se liittyisi murresanoihin hurri, hurrikas, joiden merkitys on mm. ’outo’. Toisaalta on esitetty, että kyseessä olisi väännös ruotsin kysymyksistä hur, huru tai hör du. Monet uskovat, että sana tulisi (suomen)ruotsalaisten tavasta hurrata, mutta ainakin viimeksi mainittu on osoitettu kansanetymologiaksi eli tieteellisiä perusteita vailla olevaksi selitykseksi.

Sanan merkitys on nyttemmin laajentunut enemmänkin kuin Perussanakirja kertoo, sillä hurrilla tarkoitetaan usein myös Ruotsin ruotsalaisia. Tämän merkityksen on havainnut Kaarina Karttunen jo 70-luvulla ja esittänyt sen teoksessaan Nykyslangin sanakirja (1979). Hurri-sanahan on nykyään tyyliltään lähellä slangia. Lienee mahdotonta vaatia slangisanan merkitysalan säilymistä alkuperäisenä, ”puhtaana”, kun koko kielelle, saati slangille, on ominaista jatkuva muutos eli esimerkiksi juuri sanan merkityksen laajentuminen.

Miksi muista kuin omasta ryhmästä käytettävät sanat niin usein ovat halventavia? Ryssän negatiivisuuden voi ymmärtää historiallisilla syillä. Varsinaisesti sana tarkoittaa vain samaa kuin venäläinen, venäjän-, ja joissakin yhteyksissä se on ainakin osittain säilyttänyt neutraaliutensa: laukkuryssä, ryssänlimppu. Halventavuus voi myös tarttua kulttuurista ja kielestä toiseen, kuten on käynyt Suomessa sanalle neekeri (Perussanakirjan mukaan sana on ”joidenkin mielestä halventava”). Toisaalta alun perin halventavan nimityksen muuttuminen neutraaliksi on sekin mahdollista. Esimerkiksi jenkki ei varmaankaan suomalaisen nykynuorison mielestä ole ruma sana, vaikka yankee englannin sanakirjojen mukaan on ”usein halventava”. 60-luvulla Vietnamin sodan vastaisissa mielenosoituksissa marssineiden mielestä sanaan on saattanut jäädä jotain negatiivistakin.

Nimittely on yleismaailmallista. Myös me suomalaiset olemme saaneet siitä osamme: venäjän alun perin ’itämerensuomalaista’ (siis myös esimerkiksi virolaisia) tarkoittanut tšuhna oli viime sotien aikana käytössä lähinnä suomalaisista. Sanan käyttötapaa kuvaa Nykysuomen sanakirjan esimerkki: ”Kirottu tšuhna!” Ruotsissa meistä suomalaisista (myös suomenruotsalaisista) käytetty nimitys finndjävel on tyyliltään erittäin karkea. Sen sijaan saamelaisten etelän asukkaista käyttämä nimitys lantalaiset kuulostaa ehkä pahemmalta kuin onkaan: se on Finland-nimen loppuosasta land ’maa’ luotu johdos.

Vaikkei seuraisikaan amerikkalaisia ”poliittisen korrektiuden” eli eräänlaisen kielellisen yliherkkyyden tiellä, on syytä olla varovainen eri kansoista nimityksiä käyttäessään, sillä ne ovat hyvin tunnepitoisia sanoja. Toisen mielestä tuttavallinen sana ( japsi, saku) on toisen mielestä loukkaava. Helsingissä ryssäksi nimittely on johtanut jopa sakkoihin.