Epätäsmällisen ilmauksen käytölle on yleensä jokin hyvin käytännöllinen selitys. Selitykset voi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään sen mukaan, kuinka harkitusti kirjoittaja toimii: 1) kirjoittaja ei itse huomaa, että ilmaus on epätäsmällinen, 2) kirjoittaja huomaa epätäsmällisyyden mutta ei pidä selkeyttämistä vaivannäön arvoisena ja 3) kirjoittaja käyttää epätäsmällistä ilmausta tahallaan, jottei antaisi lukijalle oikeaa kuvaa asiasta.

”Näin se sanotaan täsmällisesti”

Useimmiten epätäsmällinen ilmaus on täysin tahaton. Kirjoittaja on esittänyt asian omasta mielestään selkeästi, eikä hän tule ajatelleeksi, että lukijan voi olla vaikea ymmärtää tekstiä.

Lukijan näkökulmasta hankala ilmaus voi johtua ensinnäkin siitä, että kirjoittajalla on erilainen käsitys siitä, mikä on selkeää. Esimerkiksi sopimustekstin laatija saattaa pitää yksiselitteisenä ilmaisutapaa, jossa kaikki asiat sanotaan yhdessä virkkeessä. Yleensä juuri tällainen ilmaisutapa on kuitenkin lukijalle hankala.

Pääluottamusmiehelle ja luottamusmiehelle suoritetaan hänen varsinainen palkkauksensa huomioon ottaen myös palkkausluokittelun yhteydessä ns. muistutusten muodossa toteutetut palkkausluokkien korotukset sekä sellaiset lisäpalkkiot ja palkanlisät, jotka maksetaan säännöllisesti toistuvina tietyn määräisinä kuukausittaisina erinä siltä ajalta, jonka hän käyttää paikallisiin neuvotteluihin esimiestensä kanssa tai niiden kanssa sovittujen muiden luottamustoimeen kuuluvien tehtävien suorittamiseen.

Tällaisen virkkeen ymmärtäminen vaatii maallikolta melkoista pinnistystä. Asia on pilkottava helpommin popsittaviksi paloiksi, jotta siitä saa tolkkua. Pilkkominen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista, jos lukija ei tunne asiaa entuudestaan. Tällaisten raskaiden rakenteiden purkaminen vaatii nimittäin tulkintaa, eikä lukija voi olla täysin varma siitä, että hän tulkitsee tekstin kirjoittajan tarkoittamalla tavalla. Edellä olevan mammuttivirkkeen voisi paloitella esimerkiksi seuraavasti:

Pääluottamusmiehelle ja luottamusmiehelle suoritetaan myös palkkausluokkien korotukset, jotka on toteutettu palkkausluokittelun yhteydessä ns. muistutusten muodossa. Lisäksi hänelle suoritetaan lisäpalkkiot ja palkanlisät siltä ajalta, jonka hän käyttää luottamustehtävänsä hoitamiseen. Lisäpalkkiot ja palkanlisät suoritetaan kuitenkin vain siinä tapauksessa, että ne maksetaan kuukausittaisina erinä, jotka toistuvat säännöllisesti ja jotka ovat tietyn määräisiä. Luottamustehtävään katsotaan kuuluvaksi paikalliset neuvottelut esimiesten kanssa ja muut tehtävät, joista on sovittu esimiesten kanssa. Palkkausluokkien korotukset, lisäpalkkiot ja palkanlisät määräytyvät varsinaisen palkkauksen perusteella.

Toimittajalla taas saattaa olla käsitys, että virkkeessä saa olla korkeintaan seitsemän sanaa ja että sivulauseita on vältettävä. Lukijalle tällainen teksti voi kuitenkin olla hankala: Jos tekstissä on vain päälauseita, kaikki asiat esitetään yhtä painokkaina eikä lukijalle osoiteta, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Lisäksi tekstistä puuttuvat tällöin asioiden välisiä suhteita ilmaisevat konjunktiot, kuten jos ja koska (tosin joku voi välttää näitä harkitustikin, koska ne tekevät tekstistä liian osoittelevan). Niinpä lehtiteksti saattaa koostua peräkkäin esitetyistä väitteistä, joiden välisen yhteyden lukija joutuu itse päättelemään.

Suomen kehitysavun määrä lähenee tavoitettaan. Meidän on tiedettävä, minne rahat menevät ja mitä ne saavat aikaan. Monen kehitysmaan sisäinen tilanne on epävarma ja turvaton. Kehitysyhteistyö ei aina voi olla tuloksekasta. Avun keskittäminen helpottaa yhteistyön valvontaa ja kehittämistä. Kohdemaiden määrää on pikemminkin vähennettävä kuin lisättävä.

”Näinhän meillä on ollut tapana”

Toisekseen tahattomaan epätäsmällisyyteen voi vaikuttaa perinteinen tai jokin muu arvovaltainen malli. Jos päätökset on ollut tapana perustella tietyllä tavalla, kirjoittaja saattaa olettaa, että ilmaisutapa kuuluu tyylilajiin. Jotkut kirjoittajat ehkä ajattelevat, että pöytäkirjassa täytyy käyttää ryhdikästä kapulakieltä tai tutkimusraportissa abstraktia lauserakennetta, jotta teksti olisi vakuuttavaa. Vakuuttavuuteen voi pyrkiä myös poliitikko vastatessaan kysymykseen, miten Suomi voi vaikuttaa EU:ssa:

Voimme muodostaa muiden pienten maiden kanssa ns. strategisia alliansseja.

Harva maallikko ymmärtänee, mitä tällöin muodostetaan. Näin sanoessaan poliitikko tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että voimme liittoutua muiden pienten maiden kanssa, kun edut ovat yhteiset.

Vakuuttavuuteen pyrkiessään kirjoittaja saattaa huomaamattaan käyttää esimerkiksi muoti-ilmausta, joka onkin monitulkintainen. Kun jostakin ilmauksesta tulee suosittu, sitä aletaan käyttää uusissa yhteyksissä. Tällöin sen alkuperäinen merkitys saattaa hämärtyä. Nykyään hyvin muodikkaita ovat lähtöinen-loppuiset yhdyssanat. Suomen kielen perussanakirja määrittelee lähtöisen merkitykseksi ’jostakin lähtöisin, jotakin lähtöä, alkuperää oleva, -peräinen, -pohjainen’. Esimerkiksi ruotsalaislähtöinen sana tarkoittaa, että sana on peräisin ruotsin kielestä. Nykyään kuitenkin puhutaan esimerkiksi asiakaslähtöisestä palvelusta mutta tällä ei tarkoiteta itsepalvelua. Hyväntahtoinen lukija osaa toki päätellä, mitä asiakaslähtöisellä tarkoitetaan, mutta entä seuraavan esimerkin opettajalähtöinen?

Opetuksen arviointi on ollut opettajalähtöistä.

Useimmat lukijat ovat tulkinneet tämän niin, että opettajat arvioivat opetusta tai että opetusta arvioidaan arvioimalla opettajia. Harva sen sijaan on tulkinnut lauseen niin kuin kirjoittaja on tarkoittanut: opettajat ovat tehneet aloitteen siitä, että opetusta arvioidaan.

”Antaa mennä, ei sen niin väliä”

Olen käsittellyt edellä tapauksia, joissa kirjoittaja ei itse huomaa, että ilmaus on vaikeaselkoinen. Toisinaan kirjoittaja kyllä huomaa, että tekstissä olisi selkeyttämisen varaa, mutta hän ei pidä viimeistelyä vaivannäön arvoisena. Ehkä hänellä ei ole siihen aikaakaan.

Kirjoittaja on ehkä kuvitellut, ettei kukaan kuitenkaan lue tekstiä tai että tekstiä lukevat vain lähimmät kollegat, joten ilmaisutavalla ei ole niin väliä. Vaikka kirjoittaja olisikin alun perin tarkoittanut tekstin vain suppealle sisäpiirille, teksti voi kiinnostaa laajempaa lukijakuntaa. Vain harvoin kirjoittaja voi olla täysin varma siitä, kenelle kaikille hänen tekstinsä päätyy.

Tuiki tavallista on, että teksti kirjoitetaan kiireessä. Kirjoittajalla ei ole aikaa maistella sanoja eikä muuten hioa tekstiään. Ehkä hän toimittaa jonkun toisen tekstiä, eikä hänellä ole aikaa purkaa kaikkia kapulakielisiä ilmauksia. Niinpä saamme esimerkiksi lukea lehdistä suppealle asiantuntijajoukolle tarkoitettuja tekstejä, joita toimittaja ei ole kerinnyt muokkaamaan.

”Näin se kuulostaa hyvältä”

Joskus epätäsmällinen ilmaus on harkittu. Kirjoittaja on kirjoittanut tahallaan epäselvästi, koska haluaa johtaa lukijan huomion pois jostakin asiasta.

Kirjoittaja saattaa toimia näin, jos hän ei itsekään tiedä, miten asia todella on. Ehkä tutkimuksessa on pieniä aukkokohtia, mutta kirjoittaja haluaa saada sen näyttämään kuitenkin vakuuttavalta. Ehkä kirjoittajan on lähetettävä selvityspaperit eteenpäin ja niihin on kirjattava jokin toimenpide tehdyksi. Hän ei kuitenkaan tarkalleen tiedä, kuka on tehnyt mitäkin. Niinpä hän voi turvautua passiiviin, jolloin tekijää ei tarvitse ilmaista.

Epäselvä ilmaus saattaa olla tahallinen, vaikka kirjoittaja tietäisikin, miten asia on. Tällöin hän ei syystä tai toisesta halua kertoa asiasta täsmällisesti. Todennäköisesti asia on ikävä, eikä kirjoittaja siksi halua viitata siihen suoraan.

Kiertelevän ilmauksen taustalla saattaa olla hienotunteisuus: kirjoittaja ei halua syytellä, jos esimerkiksi kirjeen saaja tai joku kolmas osapuoli on epäonnistunut. Toisaalta asia saattaa olla itse kirjoittajalle epäedullinen, mutta hän haluaa esittää sen mahdollisimman edullisessa valossa.

Olettakaamme esimerkiksi, että matkalipun hinta riippuu siitä, mihin aikaan vuodesta matkustaa. Joulun aikaan, kun matkustajia on paljon, liput ovat kalliimpia kuin muulloin. Tuntuisi luontevalta kutsua perushinnaksi hintaa, joka on voimassa suurimman osan vuodesta. Sesonkiaikana olisi sitten voimassa korotettu hinta. Tällöin matkustaja voi kuitenkin ajatella, että joulun aikaan häneltä nyhdetään ylihintaa. Niinpä korotettu hinta kannattaakin nimetä perushinnaksi, vaikka se olisikin voimassa vain muutaman päivän vuodessa. Muulloin matkustaja voikin säästää pitkän pennin, sillä hän matkustaa etuhintaan.

Vuosikertomuksessa yrityksen toiminnasta pyritään luonnollisesti antamaan mahdollisimman myönteinen kuva. Tällöin kirjoittaja saattaa hehkuttaa katteettomastikin. Hän voi käyttää ympäripyöreitä ilmauksia, joiden konkreettista merkitystä on ehkä vaikea päätellä.

Lisäksi vahvistettiin yhtiön ydinosaamista korkealuokkaisen x:n valmistajana.

Mitä ydinosaamisen vahvistaminen tarkoittaa? Mitä on tehty konkreettisesti? Ehkä henkilökuntaa on koulutettu tai yhtiö on tehnyt tai teettänyt jonkin tutkimuksen. Todennäköisesti ei ole tehty mitään erityistä, mutta kirjoittaja yrittää antaa asiasta todellisuutta paremman vaikutelman.

Pitääkö sitten aina olla selkeä?

Tekstinhuoltaja ei pyri sanelemaan, miten ihmisten täytyy kirjoittaa. Hänen tavoitteenaan on tehdä kirjoittaja tietoiseksi kielellisistä valinnoistaan: tietoiseksi päämääristään ja keinoista, joilla niihin voi päästä. Kirjoittaja ratkaisee siis itse, haluaako hän ilmaista asiansa selkeästi vai ei. Selkeydellä on kuitenkin etunsa.

Useimmiten kirjoittajan tavoitteena on, että lukija ymmärtää tekstin sisällön. Mitä selkeämpi teksti on, sitä todennäköisemmin lukija ymmärtää sen oikein. Lisäksi selkeä ilmaisutapa säästää usein sekä kirjoittajan että lukijan aikaa. Kun asian ilmaisee kerralla selvästi, sitä ei tarvitse selitellä jälkikäteen.

Toisekseen epätäsmällinen, kaunistelemaan pyrkivä ilmaus saattaa kääntyä kirjoittajansa tarkoitusperiä vastaan, sillä jollekulle se voi antaa asiasta todellisuutta huonomman kuvan. Joku voi esimerkiksi tulkita ydinosaamisen vahvistamisen niin, että ihmisiä on irtisanottu. Yhtiöstä on erotettu sellaiset työntekijät, jotka eivät vahvista ydinosaamista.

Kolmanneksi kieli on osa imagoa. Teksti kertoo, millainen sen kirjoittaja on. Se paljastaa muun muassa, miten kirjoittaja suhtautuu lukijaan ja puheena olevaan asiaan. Jos teksti on kovin vaikeaselkoista, lukija voi päätellä, ettei kirjoittaja tai tämän taustayhteisö arvosta häntä eikä pidä asiaansa kovin tärkeänä.