Ruotsista käännetyssä sanomalehden yliössä tuli lukijaa vastaan taannoin seuraava lause:

1) Tähdennän mahdollisuutta käyttää hyväksi alueen tietopääomaa.

Suomea vai kapulasuomea?

Sana sanalta katsoen lause on tietysti suomea. Kiistatta suomea on myös lauseeseen sisältyvä substantiivi mahdollisuus. Se perustuu yleiseurooppalaiseen latinalähtöiseen kaavaan aivan kuten sen vastineet possibilité, possibility, Möglichkeit, möjlighet, vozmožnost´ eräissä muissa kielissä. Kirjasuomessa sitä on käytetty jo viidettäsataa vuotta; nykyään se on Pauli Saukkosen ja hänen kumppaniensa taajuussanaston mukaan yleisyysjärjestyksessä 238:s kielen kaikista sanoista, eikä yksikään yhtä pitkä (12 kirjaiminen) sana esiinny teksteissä yhtä tiuhaan kuin tämä. Nykysuomen sanakirja on omistanut sen erilaisille käyttötavoille lähes palstan, tiiviimpi Perussanakirja puolisen palstaa. Ilman mahdollisuutta ei nykysuomen puhuja ja kirjoittaja hevin tulisi toimeen.

Ei tässä sanassa muuta vikaa olekaan kuin että se hyödyllisen käyttönsä ohella pyrkii myös loiskäyttöön, etuilee muiden ilmaisukeinojen kustannuksella usein haitaksi saakka. Varsinkin käännöskielessä ja erilaisissa asiapitoisissa teksteissä siitä on tullut suorastaan yleisen abstraktityylin kannatin. Muutama erivivahteinen näyte:

2) Matkaa varten on mahdollisuus hakea yhdistykseltä apurahaa.

Miksi tukeutua substantiiviin mahdollisuus silloin kun ilmaus yhtä hyvin voidaan rakentaa kanta adjektiivin mahdollinen tai vielä yksinkertaisemmin verbin voida varaan? Kaksi kohennuskeinoa: 2a) Matkaa varten on mahdollista hakea yhdistykseltä apurahaa; 2b) Matkaa varten yhdistykseltä voi hakea apurahaa.

3) Paneelin aluksi on keskustelun alustuspuheenvuorot ja sen jälkeen keskustelua, johon yleisöllä on mahdollisuus osallistua.

Tähänkin sopisi yksinkertainen verbi voida: 3a) – – ja sen jälkeen keskustelua, johon yleisö voi osallistua.

4) Tällöin olisi kiinnitettävä erityistä huomiota nykyisiin säästötoimiin ja niiden
tehostamismahdollisuuksiin.

Hyvin tuttua toimeksianto ja uutiskieltä, sinänsä tietysti virheetöntä. Hiukan elävämmin ja samalla lyhemmin olisi kuitenkin voinut sanoa näin: 4a) Tällöin olisi tarkattava varsinkin sitä, miten säästötoimia voidaan tehostaa nykyisestään.

5) Kauppa ja teollisuusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään apatiittiesiintymien hyväksikäyttömahdollisuuksia.

Jälleen muodollisesti oikein rakennettu lause. Voisi kyllä lausua vähän kevyemminkin: 5a) Kauppa ja teollisuusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään, kuinka apatiittiesiintymiä voidaan hyödyntää.

6) Lisäksi työryhmältä odotetaan selvitystä Siilinjärven esiintymän tuotantokyvyn
lisäämismahdollisuuksista vastaamaan koko maan fosforirikastetarvetta.

Tässä on abstrakti sanonta (kyvyn mahdollisuudet!) johtanut jo umpikujaan. Tuotantoa voidaan
kyllä lisätä vastaamaan tarvetta, mutta mitä ovat sen ”lisäämismahdollisuudet vastaamaan
tarvetta”? Ehdotus: 6a) Lisäksi työryhmän odotetaan selvittävän, onko Siilinjärven esiintymän
tuotanto lisättävissä niin, että se vastaisi koko maan fosforirikastetarvetta.

7) Kehitysvammahuollossa vallitsevat arvostukset ja niiden vaikutukset kehitysvammaisten mahdollisuuteen liittyä normaaliyhteiskunnan jäseniksi ovat eräänä erityisteemana Oulussa tiistaina alkaneessa alan johtavien pohjoismaisten virkamiesten kokouksessa.

Tavanomainen ja tavanomaisen vetämätön uutisen alku, joka substantiivipitoisuudellaan nukuttaa lukijan. Tämä saattaisi pysyä paremmin hereillä, jos virke jaettaisiin kahtia ja aloitettaisiin tähän tapaan: 7a) Millaiset arvostukset kehitysvammahuollossa ovat vallalla, ja vaikuttavatko ne siihen, missä määrin kehitysvammaiset voivat liittyä normaaliyhteiskunnan jäseniksi? Nämä kysymykset ovat yhtenä aiheena alan johtavien pohjoismaisten virkamiesten kokouksessa, joka alkoi Oulussa keskiviikkona.

Viime esimerkissä sanonta pakosta piteni, kun kokoon puristettua ilmaisua väljennettiin. Toisinaan se korjattaessa pikemmin lyhenee:

8) Vielä runsas viikko sitten Izvestija sulki pois mahdollisuuden maastamuuttoluvan
myöntämisestä.

Tässä ”mahdollisuus” on paremman puutteessa saanut seurakseen luonnottoman elatiivimuotoisen attribuutin. Jälleen osoitus ilmaisun umpikujasta. Koko substantiivia ”mahdollisuus” ei olisi tarvittu, jos olisi sanottu lyhyesti: 8a) Vielä runsas viikko sitten Izvestija katsoi maastamuuttoluvan myöntämisen mahdottomaksi.

Mahdollisuus + infinitiiviattribuutti?

Palaan lähtökohtana olleeseen lauseeseen 1) Tähdennän mahdollisuutta käyttää hyväksi alueen tietopääomaa. Siinä kiintyy huomio paitsi mahdollisuus-sanaan myös erääseen syntaktiseen seikkaan: rakenteeseen, jossa tuohon sanaan liittyy infinitiiviattribuutti. Tämäntyyppiset rakenteet ovat suomessa paljolti kirjallista lainaa, ja usein ne tuntuvat kankeilta. Voidaan kyllä puhua ”oikeudesta harjoittaa kaivostoimintaa” ja ”päätöksestä muuttaa ulkomaille”, mutta kyseenalaisempaa on, käykö sujuvassa suomen kielessä puhuminen vielä ”tehtävästä laatia maankäyttösuunnitelma” tai ”välttämättömyydestä perustaa uusia työpaikkoja”. ”Mahdollisuus käyttää hyväksi” ei kai tunnu suorastaan virheelliseltä, mutta vähemmän käännetyn tuntuiseksi tuo äskeinen lause olisi saatu, jos siinä olisi sanottu substantiivityyliä välttäen näin: 1a) Tähdennän sitä, että alueen tietopääomaa voidaan käyttää hyväksi.

Sama koskee seuraaviakin esimerkkejä. Molemmat ovat peräisin jo parinkymmenen vuoden takaisista lehtiuutisista, mutta tyyppiesimerkeiksi ne käyvät. Yhä nykyään tapaa käännetyissä lehtiteksteissä samanlaista kuin näissä:

9) Hän ilmoitti, että Englannin hallitus tutkii parhaillaan mahdollisuuksia rajoittaa ylimääräisen tuontitullin vaikutuksia.

10) Vance, Gromyko ja Waldheim kokoontuvat ensi viikolla Geneveen neuvottelemaan mahdollisuuksista käynnistää uudelleen Lähi-idän rauhanneuvottelut.

Kevyemmin saman olisi voinut sanoa seuraavaan tapaan: 9a) – – että Englannin hallitus tutkii parhaillaan, miten ylimääräisen tuontitullin vaikutuksia voitaisiin rajoittaa; 10a) – – kokoontuvat ensi viikolla Geneveen neuvottelemaan siitä, voitaisiinko Lähi-idän rauhanneuvottelut aloittaa uudelleen.

Infinitiiviattribuutti ja loppukahdennus

Tämäntapaisten tyylillisten hankaluuksien lisäksi infinitiiviattribuutin käyttöön liittyy usein vielä eräs yllättävä loukku. Seuraava katkelma on sanomalehden pääkirjoituksesta:

11) Eduskunnan sivistysvaliokunnan ajatus jakaa saman koulutuksen saaneet psykologit kahteen kastiin työpaikan perusteella johtaa käytännössä mahdottomiin rajanvetoihin.

Kun tätä rupeaa lukemaan, on ensimmäinen hahmotus tietysti se, että jakaa on verbin yksikön 3. persoona ja siis lauseen predikaattiverbi. Vasta kun lukeminen on edistynyt lähelle lauseen loppua, lukija joutuu kääntämään kelkkansa: oikea predikaattiverbi onkin johtaa; verbi jakaa oli 1. infinitiivi, joka liittyi ajatus-sanaan attribuuttina. Väärille jäljille tässä vei se, että jakaa-verbin preesensin yksikön 3. persoona ja 1. infinitiivin lyhempi muoto ovat kirjoitettuina aina samanasuiset.

Tämmöinen lukijan kannalta kiusallinen harha ei ole estettävissä muuten kuin vaihtamalla infinitiiviattribuutiksi verbi, jonka preeesensin yksikön 3. persoona ja 1. infinitiivi ovat erinäköiset. Se ei ole aina helppoa; kirjoittajan taito joutuu koetukselle. Jakaa-verbin likimääräinen synonyymi erottaa tuo saman vaikeuden kuin jakaa, niin että joudutaan turvautumaan johonkin sellaiseen verbiin kuin karsinoida tai lokeroida. Koko virkkeen voisi kyllä rakentaa uudestaan, ja silloin päästäisiin hiukan havainnollisempaankin kokonaistulokseen: 11a) Jos saman koulutuksen saaneet psykologit jaetaan eduskunnan sivistysvaliokunnan ajatuksen mukaisesti kahteen kastiin työpaikan perusteella, niin joudutaan käytännössä mahdottomiin rajanvetoihin.

Samantyyppiset infinitiiviattribuutin loukut eivät ole harvinaisia. Jokin lisänäyte:

12) Suunnitelma kunnallistaa ammattikorkeakoulut on jatkoa valtioneuvoston taannoiselle periaatepäätökselle siirtää ammattioppilaitokset kuntien haltuun.

Tässä tarjoutuu helposti toinen ilmaisutapa: ammattikorkeakoulujen kunnallistamissuunnitelma. Pitkine yhdyssanoineen sekin on kyllä raskaanlainen, ja siksi voisi ajatella uutta, ilmavampaa muotoilua: 12a) Jo taannoin valtioneuvosto teki periaatepäätöksen siirtää ammattioppilaitokset valtion haltuun. Suunnitteilla oleva ammattikorkeakoulujen kunnallistaminen on tuon päätöksen jatkoa.

13) Hallituksen esitys korottaa vielä lisää lääkekulujen omavastuuta ei tuota säästöä, jos tiukennus lisää kalleinta laitoshoitoa tarvitsevien kroonikkojen määrää.

Tällä kertaa toisi auttavan parannuksen jo infinitiivimuotoisen verbin vaihto ( korottaa > lisätä). Korjaus johtaa tosin useasti toiseen korjaukseen ( jos-lauseessa nyt lisää > enentää). 13a) Hallituksen esitys lisätä yhä lääkekulujen omavastuuta ei tuota säästöä, jos tiukennus enentää kalleinta laitoshoitoa tarvitsevien kroonikkojen määrää.

Esitys-sanaan liittyvä infinitiiviattribuutti (”esitys tehdä jotakin”) tuntuu kuitenkin kaikkiaan huonolta. Normaali olisi tällainen elatiiviattribuutti: hallituksen esitys lääkekulujen omavastuun uudesta korotuksesta. Silloin ei tarvitse verbiäkään vaihtaa.

14) Nyt poliittinen tahto jatkaa uudistuksia ja maksaa niiden hinta on [Puolassa] murentunut pahasti.

Tätä ei ole helppo korjata, ainakaan jos ”murenemisesta” halutaan pitää kiinni. Se on tuskin välttämätöntä. Voisi sanoa yksinkertaisesti: 14a) Nyt ei jatkuviin uudistuksiin ja niiden hinnan maksamiseen riitä enää poliittista tahtoa.

Kaksiymmärteisyyttä ei tällaisissa tapauksissa olisi tietenkään syntynyt, jos suomen oikeinkirjoituksessa merkittäisiin loppukahdennus tavalla tai toisella. Graafisesta samannäköisyydestä huolimattahan preesensin yksikön 3. persoonan muoto ja 1. infinitiivin lyhempi muoto ääntyvät konsonanttialkuisen ja usein vokaalialkuisenkin sanan edessä eri tavalla: [ajatus jakaa saman koulutuksen saaneet] on eri asia kuin [ajatus jakaas saman koulutuksen saaneet]. Vanha mutta kiireen keskellä yhä useammin unohtuva neuvo on, että teksti kannattaa viimeistelyvaiheessa lukea itsekseen ääneen. Vielä parempi on, jos onnistuu saamaan ääneenlukijaksi jonkun toisen. Silloin paljastuvat helpoimmin tautofoniat ja tautologiat, huonot sanajärjestykset ja ohessa vielä tuollaiset tapaukset, joissa kirjoitus ei osoita ääntämyksen eritulkintaisia vaihtoehtoja (1. infinitiivissä loppukahdennus – yksikön 3. persoonan preesensissä vokaaliloppuisuus). Hionta koituu lopullisen lukijan ja jopa lopullisen kuulijan hyödyksi.

Niin, kuulijan. Pikku yksityiskohdastaan hiomaton teksti voi eetterinkin kautta tavoittaa kuulijan oudossa asussa. Lopuksi siitä esimerkki:

15) Ruotsin demarien päätös supistaa maatalouden tukiaisia ei ole yllätys suomalaiselle veljespuolueelle.

Tämä lause kuultiin kerran television uutislähetyksestä, ja verbi supistaa ääntyi siinä ilman loppukahdennusta. Ääntämislipsahdus ei ollut suuren suuri, mutta huvittava on sen syntyhistoria: lipsahdukseen oli selvästi johtanut uutisen kaksiselitteinen kirjoitusasu.