Asiakkaan kotona käyvä hoitaja tekee käynnistään merkinnän sähköiseen kotihoidon asiakastietojärjestelmään: Tammikuun lopulla lab. ja thorax ja sis.polin lääk.vo Laaksossa. Hoidon kirjaamiset ja muut tekstityöt ovatkin yhä suurempi osa myös hoitoalalla työskentelevien arkea. Aika niiden tekemiseen ei ole kuitenkaan lisääntynyt, vaan kirjaaminen hoidetaan usein muiden töiden ohessa. Tiiviyteen ja lyhyyteen pyritään mm. käyttämällä lyhenteitä.

Hoitotyön kirjaamista säätelevät monet lait, asetukset ja ohjeet. Potilasasiakirjojen tietojen tulisi olla käyttötarkoituksen kannalta tarpeellisia, oikeita, virheettömiä ja laajuudeltaan riittäviä. Tietojen tulisi olla myös ymmärrettäviä ja selkeitä. Lisäksi asiakirjoissa saisi käyttää ainoastaan yleisesti tunnettuja termejä ja lyhenteitä. Erilaiset kirjaamisoppaat puolestaan korostavat, että merkintöjen tulisi olla muun muassa loogisia ja selkeitä. Lait ja ohjeet vaikuttavat yksiselitteisiltä, mutta käytännössä vaikkapa selkeyden ja ymmärrettävyyden määrittely on vaikeaa. Kotihoidon työntekijöiden täytyy sovittaa työssään yhteen laillisuus, tehokkuus ja hyvä asiakaspalvelu, ja tämä näkyy osaltaan myös tuotetuissa teksteissä. Kirjaamisessa käytetty tiivis ja aukkoinen ilmaisu onkin jossain määrin ristiriidassa lakien ja asetusten kanssa.

Lyhenteiden muodostus

Kotihoidon lyhenteitä tarkasteltaessa nousee selvästi esiin lyhentämisohjeiden monimuotoisuus ja osittain myös monimutkaisuus. Esimerkiksi sairaanhoitaja kehotetaan kielenhuollon oppaissa lyhentämään sair.hoit. tai SH. Terveydenhuollon oppaissa mainitaan kuitenkin, että myös muotoa sh voi käyttää muualla kuin virallisissa asiakirjoissa. Myös ohjeiden muuttuminen näkyy. Esimerkiksi viikko-sanan lyhenteen vanhempi muoto vko on aineistossani jopa yleisempi kuin nykyohjeen mukainen vk.

Hoitokertomuksissa käytetään myös sellaisia lyhenteitä, jotka muodostukseltaan eivät sovi perinteisten lyhenteiden muottiin. Joskus lyhennetään vain yhdyssanan määriteosa (sair.hoitaja < sairaanhoitaja) tai sanaliiton ensimmäinen osa (hoit. lääkäri < hoitava lääkäri), kun tavallisempaa olisi molempien osien lyhentäminen (sair.hoit. ja hoit. lääk.). Yhdyssanan määriteosa saatetaan lyhentää myös vain yhdellä kirjaimella, kuten pyörätuolin lyhenteessä p-tuoli.

Monilla ilmauksilla on hoitokertomusten kielessä taipumus lyhentyä. Silti kaikki lyhentyneet ilmaukset eivät ole varsinaisia peruslyhenteitä. Tämä kertoo siitä, että raja lyhenteen ja sanan samoin kuin lyhenteen, pikapuhemuodon ja murremuodon välillä on häilyvä ja elävä. Esimerkiksi sairaaloiden nimistä muodostuneet Aurora, Maria, Laakso ja Meilahti ovat käyttönimiä, joissa sanaliiton loppuosa eli sana sairaala (Auroran sairaala jne.) on jätetty toistamatta. Ilmaus on siis lyhentynyt, mutta varsinaisia lyhenteitä nämä nimet eivät ole.

Lyhenteet sanaluokittain

Kun lyhenteitä tarkastelee sanaluokittain, paljastuu joitakin yllättäviä piirteitä. Eniten on substantiivilyhenteitä. Ne on muodostettu pitkistä substantiiveista (lääkejako > lj.) tai yleisistä lyhyistä substantiiveista (viikko > vko, herra > hra). Lyhennetty adjektiivi puolestaan on yleensä pitkä (epäsäännöllinen > epäsäännöll.) tai lyhyt ja usein toistuva (normaali > norm.).

Verbejä lyhennetään hoitokertomuksissa kaikkein omaperäisimmin. Verbilyhenteissä piilee kuitenkin usein  virhetulkinnan mahdollisuus, sillä lyhenteestä ei aina pysty päättelemään verbin aikamuotoa – onko jotain jo tehty vai ollaanko sitä vasta tekemässä: Varattu uusi lab.näytteenotto [päivämäärä], ilm.potilaalle. Onko lyhenne ilm.  tulkittava passiivin preesensiksi, jolloin se viittaa tulevaan ja on toimintaohje seuraavalle työntekijälle: ilmoitetaan potilaalle? Vai onko se menneen ajan  aikamuoto, jolloin se onkin hoitajan oman toiminnan kuvausta: ilmoitettu potilaalle?

Poikkeavaa on myös se, että erilaisia taipumattomia pikkusanoja, kuten adverbeja, partikkeleita ja adpositioita (eli post- ja prepositioita) on lyhennetty eri tavoin. Totuttuun tapaan käytetään sellaisia lyhenteitä kuin mm. < muun muassa, ym. < ynnä muuta ja n. < noin. Loppulyhenteet its. < itsenäisesti ja ilm. < ilmeisesti jättävät lukijan pääteltäväksi, tarkoitetaanko esimerkiksi adjektiivia itsenäinen vai adverbia itsenäisesti. Adpositioista jälkeen ja kuluttua on muodostettu lyhenteet jälk. ja kul. ja pronomini molemmat on lyhennetty muotoon mol.

Lyhennetty vai lyhentämätön muoto?

Mittayksiköistä ja ajanilmauksista käytetään kotihoidossa lähes yksinomaan lyhennettyjä muotoja. Samoin sellaiset pitkät ja vierasperäiset mutta kotihoidossa jokapäiväiset sanat kuin laboratorio ja poliklinikka esiintyvät ainoastaan lyhennetyssä muodossa: lab., labra ja poli.

Taivuttaminen näyttäisi vaikuttavan jonkin verran siihen, valitaanko sanasta lyhennetty vai lyhentämätön muoto. Jos lauserakenne vaatii sanan taivutusta, se esiintyy usein täydellisenä: Oli pyytänyt seuraamaan verensokeria. Jos taas sana esiintyy perusmuodossaan, siitä käytetään lyhennettä: Vs. klo;13.30 6.2. Lyhentämätön muoto näyttää kirjoittajien mielestä sopivan paremmin myös silloin, kun esimerkiksi pulssia ei kuvailla tarkalla luvulla vaan adjektiivilla (p. 64 / pulssi tasainen). Pyrkimys tiiviiseen ilmaisuun synnyttää tilapäisiä lyhenteitä, kun tekstissä lyhennetään kaikki mahdollinen: INR 2.4 .Soit. Marevanhoitj. Seur .INR 2vk kul. Virkeä Hra.

Tekstiyhteys näyttää joissain tapauksissa ohjaavan kirjaamistapaa. Hoitokertomuksissa on paljon hoitajakohtaisia lyhenteitä, mutta lyhenteitä saatetaan muodostaa myös edeltävän tekstin mallin perusteella.  Esimerkiksi verensokerin lyhennettä verensok. käyttää ainoastaan kaksi hoitajaa yhden asiakkaan hoitokertomusmerkinnöissä, muiden asiakkaiden merkinnöissä he käyttävät lyhennettä VS.

Hoitajat lyhenteiden käyttäjinä

Vaikuttaa siltä, että ammattikielisillä termeillä pyritään hoitokertomuksissa täsmällisyyteen. Esimerkiksi seuraavassa lauseessa p.o.-lyhenne (< per os, ’suun kautta’) kertoo, että lääkkeet on annettu nimenomaan suun kautta: Ruuan lämmitys, lääkkeet p.o. Yleiskielen käyttö on kuitenkin useimmissa tapauksissa mahdollista ilman, että ilmauksen täsmällisyys kärsii: Aamulääk. otti piimän kanssa tai Lääkkeet otti valvotusti.

Ovatko kaikki kotihoidon työntekijät erikoiskielen osaajina samassa asemassa? Tämän pienen kotihoidon aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että mitä enemmän hoitotieteellistä koulutusta työntekijällä on, sitä enemmän hän käyttää lyhenteitä. Tilanne on samankaltainen, jos tarkastellaan pelkästään lääketieteellisiä lyhenteitä.

Ammattikieli ja lyhenteet

Ammattikielen perusvaatimukset – yksiselitteisyys, tarkkuus, yhtenäisyys, loogisuus, selkeys, tarpeeksi laaja ymmärrettävyys ja rakenteellinen (kieliopillinen) virheettömyys – toteutuvat hoitokertomusten lyhenteissä vaihtelevasti.

Yksiselitteisiä kaikki lyhenteet eivät ole, mutta yleensä tekstiyhteydestä pystyy suhteellisen vaivattomasti päättelemään oikean merkityksen. Lyhenteitä muodostetaan myös sattumanvaraisesti, mikä tietenkin tuottaa suuren määrän tilapäisiä lyhenteitä ja vaihtelua. Niinpä ammattikieli ei vaikuta kovin yhtenäiseltä eikä loogiselta.

Tarkkuuteen pyritään esimerkiksi lääketieteellisillä lyhenteillä. Suurin osa aineiston lääketieteellisistä lyhenteistä on kuitenkin vierasperäisiä, mikä voi aiheuttaa sen, että niiden merkitystä on mahdoton päätellä mistään. Lääketieteelliset lyhenteet vaativat yleensä tietoista opettelua. Ne tekevät tekstistä täsmällistä, mutta vain niille, jotka hallitsevat nämä lyhenteet. Jotkin lyhenteet tekevät tekstistä myös selkeämpää, mikäli selkeydellä tarkoitetaan helposti hahmotettavaa. Esimerkiksi verenpaineen tai verensokerin muutoksia on helppo seurata, kun ne on lyhennetty merkinkaltaisella RR- tai VS-lyhenteellä. Toisaalta, jos lyhenteitä on kovin paljon, tekstiä on vaikea hahmottaa. Kotihoidon henkilökunnalle tekstit luultavasti ovat tarpeeksi ymmärrettäviä. Muista hoitoon osallistuvista tai esimerkiksi potilaiden omaisista on mahdoton sanoa mitään varmaa tämän aineiston perusteella.

Tilapäinen vai vakiintunut?

Ammattikielen perusvaatimusten valossa lyhentämisellä on siis kaksi puolta. Jos tekstissä esiintyvät lyhenteet ovat ennalta tuttuja tai vakiintuneita, ne nopeuttavat lukemista. Vieras tai tilapäinen lyhenne taas saattaa muuttaa koko tekstin sanoman epäselväksi.

Milloin lyhenne sitten on tilapäinen ja milloin vakiintunut? Vakiintuneen lyhenteen ominaisuutena voidaan pitää tarkistettavuutta. Kielessä yleisten lyhenteiden ja lääketieteellisten lyhenteiden merkitys on mahdollista tarkistaa esimerkiksi kielenhuollon oppaista tai lääketieteen termisanakirjoista. On myös lyhenteitä, jotka ovat tavallisia ja vakiintuneita kotihoidossa tai tietyssä työyhteisössä. Näitä niin sanottuja sisäpiirin lyhenteitä ei kuitenkaan voida pitää vakiintuneina, sillä esimerkiksi uuden työyhteisön jäsenen tai vaikkapa potilaan omaisen on mahdotonta tarkistaa niiden merkitystä mistään kirjallisesta lähteestä. Ainoita tiedonlähteitä ovat toiset hoitajat tai kirjoittaja itse.

Kielenhuollon oppaiden ja kirjaamisohjeiden esittämää ihannemallia vasten tarkasteltuna lyhenteiden käyttö vaikuttaa tuomittavalta. Olen samaa mieltä kielenhuollon oppaiden kanssa siinä, että kirjoittajan tulisi miettiä, onko lyhenne todella tarpeellinen. Tutkimustulokset näyttävät siis tukevan oppaita, joissa kirjoittajia ohjataan pohtimaan lyhentämisen tarpeellisuutta. Jos kirjaamismerkintä on yhden rivin mittainen, onko siinä välttämätöntä käyttää lyhenteitä? Tutkimus osoittaa senkin, että on mahdotonta listata vältettäviä tai ainoita hyväksyttäviä muotoja, koska ymmärrettävyys rakentuu tekstiyhteydestä. Ennemmin pitäisikin kiinnittää huomiota kokonaisuuteen: hallitaanko lyhentämisen perusperiaatteet (miten satunnaisia lyhenteitä muodostetaan), miten lyhenteiden vaihtelua vähennetään ja onko lääketieteellisten lyhenteiden käyttö aina välttämätöntä.

 

Kirjoituksessa käytetty aineisto koostuu Helsingin kaupungin terveyskeskuksen kotihoidon hoitokertomuksista, joita on yhteensä noin 45 sivua 24 asiakkaalta. Hoitokertomukset on tehty sähköiseen kotihoidon asiakastietojärjestelmään Kotihoidon seuranta -lomakkeelle. Kaikki artikkelissa käytetyt esimerkit ovat peräisin tästä aineistosta.

Artikkeli perustuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan Lyhenteet kotihoidon hoitokertomuksissa (Tampereen yliopisto, 2008). Pro gradu on osa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Tekstualisoituva julkishallinto ‑hanketta. Samassa hankkeessa tehtyjä tutkimuksia on esitelty Kielikelloissa 4/2008 ja 1/2009.