Monille pesäpallon ystäville lienevät otteluselostuksista tulleet tutuiksi seuraavanlaiset ilmaukset:
Pesät ovat täynnä, ja kuolleetonta ajoa tässä yhdeksännen vuoroparin tasoittavalla tulee purkamaan Eeva Karttunen.
Viinijärvi on rakentanut heti ajolähtötilanteen, kuolleettoman ajolähtötilanteen, jota purkamaan tulee numero neljä – –.
Ottelu jatkuu kuolleettomana.
Imatralla kuolleeton ajo, Lankinen lyömässä.
Esimerkeissä on kysymys tilanteesta, jossa sisävuoroa pelaavalle joukkueelle ei ole tullut vielä yhtään paloa eli kuollutta; vuorothan vaihtuvat yleensä kolmesta kuolleesta.
Kuolleeton on alkuaan poikkeuksellisella tavalla muodostettu adjektiivi. Sen mallina ovat olleet sellaiset karitiiviadjektiivit (puutetta ilmaisevat laatusanat) kuin päätön, eleetön, mahdoton. Tällä -ton, -tön -johtimellahan ilmaistaan kantasanan osoittaman asian tai ominaisuuden puutetta, esimerkiksi päätön = ’jolla ei ole päätä’. Karitiiviadjektiivin kantasanana on substantiivi tai harvoissa tapauksissa adjektiivi, esimerkiksi kelvoton, kesytön. Sen sijaan verbiin liittyvä vastaavamerkityksinen johdin on tavallisesti -maton, -mätön. Tämä johdin on yhdysperäinen: se on syntynyt 3. infinitiivin tunnuksesta -ma-, -mä- ja karitiiviadjektiivien johtimesta -ton, -tön. Johtimella voidaan muodostaa adjektiiveja, joilla on aktiivinen tai passiivinen merkitys: haihtumaton = ’joka ei haihdu’, tekemätön = ’joka ei tee tai jota ei ole tehty’, kiistämätön = ’jota ei voida kiistää’. Johdostyyppi on siis sekä aktiivin että passiivin 1. ja 2. partisiipin kieltävä vastine, eräänlainen kieltävä partisiippi. Kuolleeton-adjektiivin yleistyminen urheiluselostuksissa johtuukin siitä, että intransitiiviverbin (joka ei saa objektia eli kohdetta) johdoksen kuolematon tulkintana olisi mahdollinen vain aktiivinen ’joka ei kuole tai ei ole kuollut’. Tarkoituksena on kuitenkin ollut sanoa ’jossa ei ole kuoltu’ tai ’jossa ei ole kuolleita’ (esim. ottelussa tai tilanteessa).
Urheilukielessä adjektiiville kuolleeton on siis selvästi ollut tarvetta, ja juuri ilmestynyt Suomen kielen perussanakirja mainitseekin sen jo pesäpalloterminä. Sanakirjassa ja jo sen edeltäjässä Nykysuomen sanakirjassa on omana hakusananaan kuollut, josta esitetään esimerkkejä sekä substantiivisesta että adjektiivisesta käytöstä: julistaa joku kuolleeksi, hanke on kuolleessa pisteessä. Kun pesäpallokielen kuollut on katsottu partisiippimuotoisuudestaan huolimatta substantiiviksi, siitä muodostettu karitiivijohdos rinnastuu muihin vastaavanlaisiin nominikantaisiin johdoksiin.
Sen lisäksi että kuollut on menettänyt verbimäisyyttään, adjektiivin kuolleeton yleistymiseen on epäilemättä vaikuttanut myös lyhyys, attribuuttirakenteella kun voidaan nopeassa selostuksessa korvata jopa kokonainen relatiivilause. Kuitenkin silloin kun kuolleeton on lauseessa adverbiaalina (esim. Ottelu jatkuu kuolleettomana), voitaisiin aivan yhtä hyvin käyttää prepositiorakennetta tai abessiivimuotoa (ilman kuolleita, kuolleitta).
Vaikka pesäpallosta puhuttaessa kuolleeton onkin nykykielessä hyväksyttävä adjektiivi, on kuolleen rinnalle olemassa muitakin vaihtoehtoja. Lyhyt ja taivutuksen kannalta aina käyttökelpoinen on esimerkiksi palo, josta voidaan tarvittaessa kätevästi muodostaa karitiivi-adjektiivikin, paloton. Otteluselostuksissa kuulee käytettävän myös ristiä tai rastia sen mukaan, millainen merkki tulostaululle ilmestyy (esim. Siellä kolmostuomarilta Timo Purmoselta nousi jo ristin merkki; Siitä tuli toinen rasti).
Pesäpallotermistö on luonteeltaan sotaisen väkivaltaista: etenijä tuhotaan tappoheitolla, hän haavoittuu, palaa tai kuolee. Sanomalehden urheilutoimittaja voi intoutua kirjoittamaan ottelutunnelmista esimerkiksi näin: ”IPV painosti viimeisissä vuoroissa todella murhaavasti ja Unto Väisänenkin oli vain tavallinen kuolevainen palaen suorastaan ykkösellekin.” Kuolema on siis pelissä koko ajan läsnä. Tuskin pelin henki kuitenkaan sanottavasti kärsisi, vaikka osa kuolleettomista tilanteista olisi välillä vaihtelun vuoksi palottomia.