kirjoittajalta
Minna Salonen
Jätkäsaarenlaituri ja Kuninkaanhaanaukio
kaavanimien oikeinkirjoituksesta
Minna Salonen
Asemakaavaan sisältyvien nimien (= kaavanimien) kirjoitusasuissa on vaihtelua. Tärkeää olisi, että kunnissa huolehdittaisiin siitä, että kaavanimet kirjoitetaan koko maassa yhtenäisellä tavalla. Niiden oikeinkirjoitukseen on olemassa selkeät ohjeet.
Rakennetun ympäristön nimet
Katin kontit!
Minna Salonen
Tällä palstalla esitellään sellaisia murteiden ja nimistön ilmiöitä, jotka asettuvat melko tarkkarajaisille alueille Suomen murrekartalla. Levikkikartat ovat syntyneet Suomen murteiden sanakirjan toimitustyössä.
Murteet ja slangi
Nyki, Nykki ja Mekka
Minna Salonen
New Yorkin kaupungista käytetään suomen puhekielessä nimiä Nyki ja Nykki, jotka on mukailtu suomeen New …
Kysyttyä
Jokioista vai Jokioisia?
Minna Salonen
Suomalaisten kuntien – nykyisten tai entisten – nimiä taivutetaan kuten paikkakuntalaiset itse niitä taivuttavat. Tuttu …
Kysyttyä
Maiden nimet
monikielinen verkkojulkaisu
Minna Salonen
Lokakuussa 2009 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen aineistopalvelussa Kainossa ilmestyi verkkojulkaisu Maiden nimet seitsemällä kielellä. Siinä esitetään …
Paikannimet
Miten taipuvat ELY, AVI ja Palkeet?
Minna Salonen
Valtion aluehallinnon uudet virastot eli kuusi aluehallintovirastoa sekä viisitoista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta aloittavat toimintansa …
Merkit, numerot ja lyhenteet
Meren ja Merin
suku- ja etunimien taivutuksesta
Minna Salonen
Monia suomen kielen sanoja käytetään sekä appellatiiveina eli yleisniminä että erisniminä. Tällaiset sukunimet taipuvat kuten niitä vastaavat appellatiivit, kun taas etunimien taivutuksessa on enemmän vaihtelua. Sukunimenä Meri taipuu siis Meren, etunimenä Merin.
Henkilönnimet
Pyreneiden vai Iberian niemimaa?
Minna Salonen
Kysymys: Käytetäänkö Etelä-Euroopan läntisimmästä ja suurimmasta niemimaasta nimeä Pyreneiden niemimaa vai Iberian niemimaa? Vastaus: Etelä-Euroopan …
Kysyttyä
Asukkaannimityksistä
Minna Salonen
Kysymys: Miten maan nimestä El Salvador muodostetaan asukkaannimitys? Miten kutsutaan Kärsämäen asukkaita? Vastaus: Asukkaannimitykset ovat …
Kysyttyä
Jokkmokkista Intersportiin
Minna Salonen
Kysymys: Miten nimeä Jokkmokk taivutetaan? Kuinka monta k:ta sanan lopussa on? Vastaus: Suomenkielisten sanojen ja …
Kysyttyä