Kielenhuollon historiasta esitellään tällä kertaa kiista, joka käytiin sentti-alkuisten mittayksiköiden lyhenteistä. Samassa yhteydessä keskusteltiin myös siitä, pitääkö mittayksiköihin liittää lauseyhteyden vaatima sijapääte.

Lyhenteitä oli syntynyt vuosien mittaan kätevyyssyistä hiljalleen eri aloille, mutta niiden yhtenäistäminen ja muu säännötys ei näy olleen kielenhuollossa esillä ennen vuotta 1937. Ensimmäistä kertaa lyhenteitä käsiteltiin laajemmin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunnassa 9.12.1937, kun kouluneuvos, matemaatikko ja alan oppikirjojen tekijä Niilo Kallio oli lähettänyt sille ”alustus-tiedustelun laskuopillisten mittojen ja laatujen nimityksistä ja niiden lyhennyksistä”1.

Kallion lyhennealustus käsitteli mm. mittayksiköiden lyhenteiden loppupistettä, jonka käytön rajoista oli vielä neuvoteltavaa. Muita Kallion esille tuomia ongelma-asioita olivat pitkien lukujen merkintä ja desimaalin merkki. Pitkät luvut oli tapana merkitä kolminumeroisiin jaksoihin, joita erottamaan suositettiin alustuksen mukaisesti välilyöntiä (ei siis välipistettä). Desimaalien osoittamiseen päätettiin suosittaa pilkkua (ei eräiden muiden kielten mallin mukaista pistettä).

Päätös sentin lyhentämisestä s:llä

Kokouksessa nousi esille myös sentti-alkuisten mittojen lyhentäminen. Lyhenteeksi oli jo ehtinyt vakiintua kansainvälisen käytännön mukainen c (cm, cl, cg). Näitä myös Kallio esitti alustuksensa mittayksiköiden luettelossa. Tietosanakirjoissakin oli 1900-luvun alusta lähtien vain nämä lyhenteet. Ainoastaan Otavan Isossa tietosanakirjassa (12. osa 1937) esiintyi myös hakusana sm ja selite ”senttimetristä joskus käytetty lyhennysmerkki. Kansainvälinen ja Suomessa lailliseksi säädetty on cm”.

Valiokunnassa heräsi kuitenkin ajatus, että mittalyhenteiden c:n tilalle pitäisi saada ”suomen kieleen luontuvampi” s, ja niinpä se päätti suosittaa sitä c:n rinnalle, vieläpä ensisijaiseksi. Sentin c-lyhenteen arveltiin kansainvälisyytensä perusteella säilyvän ainakin ylempien oppilaitosten oppikirjoissa. Valiokunta asetti kuitenkin lyhenteet sm, sl ja sg lyhenteiden cm, cg ja cl edelle suomalaisiin alkeisoppikirjoihin ja myös jokapäiväiseen käyttöön.

Päätöksen peruste ei kokouksen pöytäkirjasta käy selville. Valiokunnan oikeakielisyysratkaisujen johtavana periaatteena oli tosin jatkuvasti ollut pyrkimys mahdollisimman suomalaiseen muotoon, joten päätös oli sen linjan mukainen. Voi kysyä, miksi valiokunta teki tämän päätöksen vasta nyt, sillä 1920–30-lukujen matematiikan oppikirjoissa näyttää jo olleen varsin yleisesti se käytäntö, joka nyt ”virallistettiin”: kansakoulujen ”laskuopeissa” senttimetrin lyhenteenä sm jne., ylemmän tason oppikirjoissa cm jne. Vastaus lienee yksinkertaisesti se, että koska lyhenneasiat eivät aikaisemmin olleet tulleet esille valiokunnassa, ei myöskään tästä asiasta ollut tilaisuutta päättää. – Sentin lyhentämisen ohjeesta samoin kuin valiokunnan kokouksen muistakin lyhennepäätöksistä tiedotettiin vuonna 1938 Virittäjässä (s. 142) ja Opettajain lehdessä.

Niilo Kallio laati itse Opettajain lehden lyhennetiedotteen. Sentin lyhentämisestä siinä on seuraavasti: ”Sentti-yhdyssanalla alkavien mittojen lyhennyksistä suositellaan s:llä alkavia, joskaan ei kielletä c:llä alkavia. Kuitenkin on huomattava, että useimmissa kielissä käytetään lyhennyksiä cm, cl ja cg, jonka takia esim. oppikouluissa on tähän asti käytetty melkein yksinomaan c:llä alkavia lyhennyksiä.” – Tekstistä näkee, että Kallio ei ehkä itse ollut kovin innostunut sentin s-suosituksesta; eihän se ollut hänen ehdotuksensakaan. Hän sitä paitsi laati oppikoulun matematiikan kirjoja, joissa s-lyhenteitä ei esiintynyt.

Kielivaliokunnan ja Standardisoimislautakunnan yhteenotto

Runsaan vuoden kuluttua mainituista lyhennepäätöksistä Suomen Standardisoimislautakunta (lyh. tässä SSL) lähetti kielivaliokunnalle (lyh. tässä KVK) kirjeen (20.2.1939), jossa se paheksui sitä, että KVK oli ”yksikköjen merkintöihin nähden tehnyt suomalaisista standardeista poikkeavia päätöksiä”. Kirjeen reunamerkinnästä käy ilmi, että tarkoitettiin sentin merkintää. Mukana oli kolme standarditaulukkoa, joissa näkyi sentti-alkuisten lyhenteiden merkintä c:llä. Kirjeestä kävi ilmi myös selvä näkökulmaero kielenhuoltajien käsityksiin sentin ym. lyhentämisestä: ”Yksiköiden ja suureiden merkinnöistä haluamme lisäksi huomauttaa, että niitä ei ole käsitettävä lyhennyksinä jostakin kielestä vaan joko matemaattisina johdannaisina tai jonkun tiedemiehen nimestä johtuneina.” ( Näiden kahtalaisten käsitysten yhteensovittamisessa on aina ollut ongelmia.)

Kirjettä käsiteltiin kielivaliokunnan kokouksessa 29.3.1939. Päätettiin lähettää vastauskirje, jossa oli ote lyhennekokouksen päätöksestä. Samalla kielivaliokunta halusi antaa standardeista muunkinlaista palautetta: ”Kun lautakunnan lähettämien standarditaulukoiden normeissa ja muussakin kieliasussa on useita muistutukseen aihetta antavia seikkoja, päätettiin niistä samalla huomauttaa.” Tärkein seikka koski standardin ohjetta ”Merkit kirjoitetaan ilman minkäänlaisia lisäyksiä (piste, taivutuspääte y.m.), esim.: 40 mm etäisyys – – 50 kW moottori, 1 kg painoisen veden tilavuus, 4 °C lämpötilassa”. Pöytäkirjan mukaan ”valiokunnassa jyrkästi vastustettiin taulukoissa esitettyä kantaa, jota vastaan koululaitoksemme suomenkielenopetuskin vanhastaan ja täydellä syyllä taistelee”.

KVK:n vastauskirjeen SSL:lle oli allekirjoittanut sihteeri Hannes Teppo. Kirjeen sävy oli merkintäasiassa varsin teräväsanainen: ”Tällainen normien anto ja täydellinen piittaamattomuus suomen kielen kirjoitustavasta osoittaa asiantuntemattomuutta. Valiokunnan mielestä standardeja laativan lautakunnan olisi kuultava kieliasiantuntijoita, milloin se ryhtyy antamaan kielenkäytön alalle kuuluvia normeja. SKS:n kielivaliokunta ilmoittaa puolestaan olevansa valmis antamaan apuansa, jos lautakunta vast’edes suomen kielen asioita käsitellessään sitä haluaa.” Kirjeessä oli luonnollisesti myös mainitut lyhennemerkinnät korjattuina valiokunnan näkemyksen mukaisesti: 40 mm:n etäisyys, 50 kW:n moottori, 1 kg:n painoisen v. t., 4 °C:n lämpötilassa.

Mihin s unohtui?

KVK:lle ja SSL:lle samoin kuin koko Suomen kansalle tuli vuonna 1939 pian paljon suurempia huolenaiheita kuin sentin merkintä. Kun sitten, sodasta päästyä, SKS:n kielivaliokunta aloitti taas toimintansa 1945 – nyt osin uudelleen organisoituna ja yhteistyössä vasta perustetun kielitoimiston kanssa – sen ensimmäisiä asioita oli ottaa lyhentämisjärjestelmä tarkasteluun kokonaisuutena. Ehkä mainittu kiista SSL:n kanssa vaikutti asiaan.

Valiokunnan jäsen Aarni Penttilä laati seikkaperäisen alustuksen ”Sanain lyhentämisestä”, joka on ensimmäinen kokonaisesitys aiheesta. Sen ohjeisto oli suurelta osin jo hämmästyttävän nykyaikaisella kannalla. Siinä esitettiin sekä ns. sovinnaislyhenteet että tilapäisenkin lyhentämisen periaatteet. Myös yhdyssanojen ja sanaliittojen lyhentäminen oli otettu huomioon. Tärkeänä osana alustusta olivat erityyppisten lyhenteiden taivuttamista koskevat ohjeet. Alustusta käsiteltiin kielivaliokunnan kokouksessa 18.5.1945.

Alustukseen liitetyssä lyhenneluettelossa esitettiin myös mittayksiköiden lyhenteet. Mutta mikä yllättävää, sentin s-lyhenteestä, joka oli asetettu ensisijaiseksi vuoden 1937 kokouksessa, ei näy nyt jälkeäkään! Penttilä esittää senttimetrin lyhenteeksi vain cm:n, luettelossa on myös lyhenteet cl ja cg. Uuden valiokunnan jäsenistä olivat kuitenkin s-päätöstä olleet 1937 tekemässä Lauri Hakulinen ja E. A. Saarimaa. Miksi päätös sentin s:stä oli nyt ikään kuin täysin unohdettu, vaikka yleensä uutta päätöstä tehtäessä lähtökohdaksi asetettiin edellinen päätös? Oliko SSL:n jyrähdys vaikuttanut? Pöytäkirjassa asiasta ei ole mitään mainintaa.

Kansainväliset standardit

Voi kyllä aavistaa, mikä on voinut olla sentin s-lyhenteen unohtamiseen syynä: kansainvälisyyden vahvistuminen sodan jälkeen. Vuoden 1945 lyhennekokous oli siinäkin mielessä merkittävä, että siinä tuotiin ensimmäistä kertaa esille kansainväliset standardit, joiden mukaista luetteloa mm. mittayksiköiden merkitsemisestä standardisoimislautakunnassa jo laadittiin. Asiasta kertoi SSL:n edustaja T. Pentikäinen, joka kollegansa Auermaan kanssa oli kutsuttu mukaan valiokunnan kokoukseen. Kaikesta päättäen tieto kansainvälisistä standardeista tuli valiokunnalle yllätyksenä; aiempaa yhteydenottoa saati neuvottelua ei asiakirjoissa näy.

Pentikäinen ilmoitti kielivaliokunnalle, että Suomessa oli periaatteessa päätetty ottaa käyttöön kansainväliset standardit. Ruotsissa ne oli jo julkaistu. ”Meillä standardisointia hankaloittaa se, että kansainväliset merkinnät menevät osaksi ristiin meillä käytettyjen kanssa, poikkeuksia tulee varsinkin aikayksikköjen lyhennyksissä. Niinpä tunnin merkintä on h, ja siinä ristiriita on pahin, kun lisäksi tonni on t.” Keskustelussa todettiin, että h-merkinnän käytäntöön saaminen on työlästä. Pentikäinen vakuutti, että SKS:n kielivaliokunnan vuonna 1937 esittämiä näkökohtia otetaan uutta luetteloa laadittaessa huomioon, mutta hän ehdotti, että valiokunta lykkäisi asiain päättämisen ”teknillisten lyhennysten” osalta siksi, kunnes standardisoimislautakunta ottaa niihin ensin kannan. – Vaikka sentin lyhennettä ei erikseen mainittu, oli selvää, että mm. sitä tarkoitettiin ja että ainakin nyt sen tuli olla kansainvälisen käytännön mukainen c.

SSL:n edustaja Auermaa otti nyt esille myös sen asian, josta kielivaliokunta oli vuonna 1939 lähettänyt SSL:lle kirjeitse kiivassävyistä palautetta eli sijapäätteen merkitsemisen yksikön jälkeen. (Penttilän alustuksessa tämä asia ei ollut lainkaan esillä.) Auermaa esitti kantanaan saman kuin standardeissa oli ollut, siis ettei sijapäätteen merkitseminen ole aina tarpeen. ”Tähän huomautettiin, että kun meillä ei ole prepositioita niin kuin muissa kielissä on, meidän täytyy menetellä omalla tavallamme, ja silloin on selvyyden vuoksi sijapäätteen merkitseminen tarpeellinen – mutta kun väärinkäsitystä ei tule, voidaan pääte jättää pois; normaalityylissä taas ei pitäisi sijapäätteettömyydessä mennä kovin pitkälle.”

Merkintäasiassa ei päästy yksimielisyyteen, ja vieläkin, yli 60 vuotta myöhemmin, se hämmentää kielenkäyttäjiä. Vuosikymmenestä toiseen SSL (myöh. Suomen Standardisoimisliitto, lyh. SFS) on esittänyt sijapäätteettömyyden kannan, kielenhuolto-oppaissa taas näkyy enimmäkseen ohje sijapäätteen merkinnän tarpeellisuudesta. Ensimmäisen kerran se esitettiin kielivaliokunnan jäsenen E. A. Saarimaan julkaisemassa Kielenoppaassa (1947), johon myöhemmät oppaat ovat paljolti tukeutuneet: ”Lyhennyksestä ei saa jättää pois sijapäätettä, milloin vieressä ei ole muuta sanaa, joka osoittaa sijaa: 20 km matkalla (p. o. 20 km:n matkalla), 100 m juoksu (miel. 100 m:n juoksu).” Asiasta on ollut mielipiteenvaihtoa Kielitoimiston ja SFS:n välillä ainakin vielä 1900-luvun loppupuolella. Standardissa Numeroiden ja merkkien kirjoittaminen (SFS 4175, 2006) suositellaan kyllä kirjoittamaan esim. 15 km:n matka. – Sentin lyhentämistä s:llä ei muuten Saarimaakaan mainitse!

Vaikka kielivaliokunnan suositus sentin s-lyhenteestä vaiettiin pian kuoliaaksi, koulumaailmassa ainakin sm eli vielä pitkään. Asiaan vaikutti kenties mainittu Opettajain lehden tiedotus asiasta – tai sitten kouluissa vain jatkettiin samaa käytäntöä, joka oli ollut jo 1920–30-luvulla. Vielä 1950-luvulla opetettiin kansakoulussa yleisesti lyhenne sm. (Muistan itsekin, miten ällistynyt olin, kun oppikoulun matematiikanopettaja oli vetäissyt kokeessa käyttämäni sm:n päälle punakynällä cm:n. Olin varma, että opettaja oli väärässä!)

EU-ajan kiista sentin lyhenteestä

Sentin s-lyhenne väistyi vähitellen myös kouluopetuksesta. Mutta kuinka ollakaan, kysymys sentin lyhentämisestä ponnahti pinnalle 60 vuotta myöhemmin, aivan muussa yhteydessä kuin metrijärjestelmässä. Kun Suomessa EU:hun liittymisen jälkeen siirryttiin pian myös sen talous- ja rahaliiton yhteiseen rahajärjestelmään, tuli ajankohtaiseksi päättää uusien rahojen lyhenteistä. Euron lyhenteeksi tarjoutui luontevasti e (etusijalla tietenkin sen symboli €), mutta sentin lyhenteestä syntyi aikamoinen kädenvääntö. Suomen kielen lautakunta päätti 1998 ”varovaisesti” suosittaa lyhennettä snt – ehkä liiankin nopeasti. Päätökseen reagoitiin kiivaasti yleisönosastoissa ja vaadittiin kansainvälistä lyhennettä c. Vuonna 2001 lautakunta ottikin asian uudelleen esille ja muutti suositusta niin, että lyhenne c hyväksyttiin snt:n rinnalle. – Käytännössä asialla ei tosin ole ollut paljon merkitystä, koska sentin lyhennettä tarvitaan melko harvoin.

1 Sana lyhenne on kielivaliokunnan suositus vuodelta 1953.

Kirjoittaja työskentelee Kielitoimistossa.