Kielenhuoltoa svetisismien varjossa

”Kielen puhtaus” oli 1800-luvulta lähtien tärkeä kielen vaalinnan tavoite. Se ei ollut vain suomalaisen kielenhuollon periaate, vaan se oli vallalla monessa muussakin kielessä, mm. saksassa. Kielen puhtauden tavoite eli purismi liittyi kansallisuusaatteeseen, ja siksi keskeistä toimintaa oli vieraiden kielten vaikutuksen vastustaminen. Saksassa se suuntautui saksan kieleen pesiytyneiden ranskankielisyyksien torjuntaan, Suomessa kohteena oli ruotsin kieli.

Suuri osa kielenhuollon nykyisistäkin ohjeista perustuu E. A. Saarimaan oppaisiin, joista Huonoa ja hyvää suomea ilmestyi 1930, ja sen pohjalta ajanmukaistettu ja täydennetty laitos, Kielenopas, 1947. Näiden teosten vaikutus oli suuri sen tähden, ettei muita oppaita juuri julkaistu lähes neljäänkymmeneen vuoteen. (Osmo Ikolan teos Suomen kielen käsikirja ilmestyi 1968.) Moni sukupolvi ehti siis ammentaa oikeinkirjoitusoppinsa Saarimaan kirjoista.

Saarimaa ja svetisismit

Seuraan tässä kirjoituksessa, miten Saarimaan opas Huonoa ja hyvää suomea taistelee ruotsin vaikutusta vastaan. Opas ilmestyi aikana, jolloin nuoren valtion oli tärkeää osoittaa seisovansa suomalaisuuden maaperällä myös kielellisesti. Siksi on ymmärrettävää, että kielenhuolto oli paljolti suomalaisuutta uhkaavien vierasperäisyyksien torjuntaa.

Lauseopin osuuden alussa Saarimaa selittää näkemystään kielenhuollosta näin: ”Niistä kielivirheistä, jotka kuuluvat lauseopin alaan, on suurin osa ruotsinvoittoisuuksia eli svetisismejä.  Kielemme on ollut vuosisatoja sangen voimakkaan ruotsalaisen vaikutuksen alaisena, ja tämä vaikutus on istuttanut siihen varsinkin varhaisempina aikoina paljon sellaisia ruotsinmukaisia ilmauksia, jotka eivät ole ollenkaan tarpeellisia eivätkä tarkoituksenmukaisia. Etenkin ne kaksikieliset henkilöt, joiden suomalainen kielikorva ei ole varma, viljelevät ruotsinvoittoisuuksia. – – Kuinka pitkälle tällainen vieras vaikutus saattaa mennä, siitä tarjoaa hyvän kuvan varsinkin vanhempien aikojen ns. kyökkisuomi.” – Saarimaa käyttää sanaa svetisismivain kartettavimpien ilmausten leimaamiseen. Hänen lempisanojaan on ”ruotsinvoittoisuus”. Hyvää taas edustaa usein ”suomalainen kielikorva”.

”Saarenmaalaisuutta” yhdyssanoissa

1900-luvun alkupuolella oli yhdyssanojen nominatiivi- ja genetiivialun välillä vielä paljon horjuntaa. Yhdyssanojen ”määräysosan muodosta” (määriteosana nominatiivi vai genetiivi) Saarimaa toteaa: ”Yhdyssanoissa on ruotsissa ja saksassa usein ensimmäinen eli määräysosa nominatiivissa, milloin suomen kieli käyttää genetiiviä. Niin on ensinnäkin laita määräysosan ollessa erisnimi. Suomalaisen korva vaatii esim. sanomaan Suomen-ystävä eikä Suomi-ystävä.” Sitten seuraa parin sivun verran genetiivialkuisia yhdyssanoja. Monet niistä ovat jääneet kieleen, kuten aineenvaihdunta, komiteanmietintö tai taudinkuva. Toiset ovat myöhemmin muuttuneet nominatiivialkuisiksi, kuten lapsenkaste (> lapsikaste) ja  osakkeenanti (> osakeanti). Jälkipolvet ovatkin arvostelleet Saarimaata yksisilmäisestä genetiivien suosimisesta. Sille kehitettiin nimikin, ”saarenmaalaisuus”.

”Aloiterikas”

Vauhtiin Saarimaa pääsee käsitellessään rikas, köyhä, vapaa -loppuisia yhdysadjektiiveja. Hän toteaa ensin, että niiden malli tulee ruotsista ja saksasta  Aikaisemmin niitä oli kartettu. Todisteeksi hän viittaa Lönnrotin sanakirjaan, jossa on mm. laulukas (eikä laulurikas), tiedokas (eikä tietorikas).Sitten Saarimaa jyrisee: ”Olisikin syytä saada seuraavanlaiset svetisimit pois kielestä: aloiterikas, järvirikas, lajirikas – –  .” Tilalle hän tarjoaa johdoksia -kas (lajikas), -isa ja -illinen (tuloksellinen) sekä runsas-alkuisia sanoja (runsaslajinen).

Vapaa-loppuisista käsitellään mm. sanoja tullivapaa (= tulliton), postivapaasti (= postimaksutta) sekä virkavapaa, joka olisi suomalaisemmin virasta vapaa, ”mutta ’virkavapaa’ lienee hyväksyttävä sekin, koska se on aivan tavallinen”. Muitakin yhdysadjektiiveja mainitaan, kuten lähtövalmis, sanavalmis ja mielisairas, jotka Saarimaa tosin nipin napin hyväksyy, kun ei suomalaisempiakaan vastineita ole. Sen sijaan sanat ilmatiivis ja vesitiivis hän korjaa ilmauksilla ilmanpitävä ja vedenpitävä.

Saarimaan tuomitsemia rikas- ja köyhä-loppuja pidetään edelleenkin kartettavina. Sen sijaan monet muut yhdysadjektiivit ovat yleisessä käytössä ilman hylkäysleimoja: mm. riskialtis, konkurssikypsä, lapsiystävällinen, suhdanneherkkä, kustannustehokas. (Ks. Kielitoimiston sanakirja ja Palander 2002:).

Lauseopin alalla paljon svetisismejä

Saarimaa osoittaa valtaosan lauseopin alalla esiintyvistä kielivirheistä svetisismeiksi. Olen poiminut hänen runsaista huomioistaan etupäässä niitä, jotka ovat esillä nykyisessäkin kielenhuollossa.

Subjektin ja predikaatin käyttöön liittyvistä ongelmista Saarimaa mainitsee mm. suomelle ominaiset yksipersoonaiset verbit, joiden yhteydessä subjekti ilmaistaan aivan toisin kuin ruotsissa. Ei sanota: ”Minä täydyn mennä” vaan minun täytyy mennä, ”Se piti olla varmaa” (sen piti o. v.).

Monissa tapauksissa, joissa suomessa kuuluu käyttää osasubjektia, käännöskielessä tapaa kokonaissubjektin. Tästä on esimerkki mm. raamatunkäännöksestä: ”Ainahan teillä on köyhät keskuudessanne” (köyhiä). Säännöstä, jonka mukaan subjektina olevan lukusanan yhteydessä predikaattion yleensä yksikössä (kolme poikaa juoksee, ei: juoksevat), Saarimaa nostaa esiin vain säännön tärkeän poikkeuksen, esim. ”Kolme liittolaishallitsijaa oleskelivat Pariisissa”. Predikaatti on monikossa, koska kyseessä ovat tietyt kolme hallitsijaa.  Hän viittaa ruotsiin, jossa tällöin sanottaisiin: ”de tre allierade regenterna”. – Tämä on oppaan harvoja kohtia, jossa ruotsin kieli mainitaan neutraalisti, selittävässä mielessä.

”Huone alkovilla”

Attribuuttien luvussa Saarimaa tarttuu etenkin paikallissija-attribuuttien ruotsinvoittoiseen käyttöön. Esimerkiksi ”huoneisto nykyajan mukavuuksilla” ja ”huone alkovilla” ”ovat kaikki aivan epäsuomalaista ruotsin mukailua”. Sitä ovat myös paikallissijailmaukset ”Hän pääsi kirurgiseen sairaalaan Helsingissä”, ”Almanakka vuodelle 1927” ja ”Sain kirjeen Suomen lähettiläältä Tukholmassa”, jotka voidaan korjata helposti genetiivillä (> Hän pääsi Helsingin kirurgiseen sairaalaan. Vuoden 1927 almanakka. Sain kirjeen Suomen Tukholman-lähettiläältä).

Usein käytetään ruotsin mallista adjektiiviattribuuttia, kun pitäisi käyttää genetiiviattribuuttia: porthanilainen aika (Porthanin aika), Sikstiiniläinen madonna (Sixtuksen madonna) jne. Saarimaa neuvoo, että usein adjektiivin sijaan sopii nominatiivissa oleva yhdysosa: lääkinnälliset olot > lääkintäolot, terveydelliset syyt > terveyssyyt (mm. tästä kirjoittaa myös Aila Mielikäinen tässä lehdessä artikkelissaan Alueellisesta tarinalliseen – monikäyttöinen llinen-johdin).

Sanajärjestykseen Saarimaa kiinnittää erityistä huomiota: ”Kielemme sanajärjestys, jos sen annetaan noudattaa kielen omaa luonnetta, on vapaa ja joustava sekä ilmeikkäämpi kuin minkään kielen, mitä kouluissamme luetaan”. Ruotsinmukaisen käänteisen sanajärjestyksen kaavamainen noudattaminen saa häneltä jyrkän tuomion. Saarimaan taistelu epäsuoraa sanajärjestystä vastaan on vienyt toiseen äärimmäisyyteen: hyvin yleinen on nykyisinkin käsitys, että suomen kielen sanajärjestyksen tulee aina olla suora.

”Suurella nopeudella”

Paikallissijoista todetaan, että usein näkee ruotsin mukaista inessiiviä (olosijaa) sellaisissa paikanilmauksissa, joissa ”suomen kielen luonne” vaatii käyttämään elatiivia tai illatiivia, esim. ”Seerumia on saatavana apteekeissa” (po. apteekeista), Snellmanille pystytettiin muistopatsas Helsingissä (po. Helsinkiin). Kansan kielen mukaista on myös käyttää sisäpaikallissijaa ruotsin ulkopaikallissijan asemasta seuraavissa: kirjoittaa paperiin (ei: paperille), koputtaa oveen (ei: ovelle), taulu on seinässä (ei: seinällä). – Tässä asiassa taistelu ruotsin vaikutusta vastaan on hävitty. Nykyään voidaan ilman oikeakielisyystuskia kirjoittaa paperille, puhua nauhalle ja laulaa levylle.

Jo 1900-luvun alkupuolella on näköjään esiintynyt paikallissijailmausta, joka edelleen kaihertaa kielenhuollon ongelmana. Saarimaa toteaa siitä: ”Melkein säännöllisesti kuulee helsinkiläisen nykyään sanovan: ’Kokous pidetään ylioppilastalolla’.” Hän neuvoo sisäpaikallissijan käyttöön, kun ”ollaan talon seinien sisäpuolella”. – Vaikka kielenhuollon ohje on pysynyt samana vuosikymmenestä toiseen, sillä ei juuri ole ollut vaikutusta, sillä ulkopaikallissijan käyttö on vain lisääntynyt (esim. Opiskelen suomea yliopistolla).

Ruotsin kielen vaikutusta on myös ilmauksissa ”Kuinka paljon tämä summa on Suomen rahassa?”, ”Kenkävoidetta on kaikissa väreissä”. Saarimaa pohtii inessiivin hyväksymistä, koska sillä ei ole vakiintunutta suomalaista vastinetta, mutta esittää kuitenkin tilalle ilmauksia Suomen rahana, kenkävoidetta on kaikkia värejä. – Suomen kielen lautakunta käsitteli tätä kieliongelmaa 2000-luvun alussa ja päätti hyväksyä myös inessiivin (euroina ja  euroissa, ks. Kolehmainen 2001).

Tapaa tai tilaa ilmaisevien adessiivien epäsuomalaisuuteen Saarimaa paneutuu parin sivun verran. Hänen mukaansa kirjettä ei pidä lopettaa tervehdykseen ”kunnioituksella”, koska suomalaisempaa on sanoa kunnioittaen ja kunnioittavasti. Samoin Vene kulki hyvin nopeasti on parempi kuin ”Vene kulki suurella nopeudella”. Runsaassa esimerkistössä ei läheskään aina esitetä parempaa vaihtoehtoa, ja mm. ilmauksesta huonolla (hyvällä) omallatunnolla Saarimaa itsekin toteaa, että se on jo varsin juurtunut kieleen eikä ole luontevasti korvattavissakaan. – Kielenhuoltajat ovat myöhemminkin nähneet paljon vaivaa torjuessaan kyseisiä svetisismejä. Viimeistään 1980-luvulla alettiin kuitenkin kysyä, onko ilmausten torjunnassa mieltä, kun suomalaisemmat vastineet ovat usein pitkiä ja epäluontevia. Suomen kielen lautakunnassa saatiin lopulta aikaan päätös (2003), jossa ns. tavan adessiivit (ilolla, rakkaudella, huolella jne.) päästettiin svetisismien pannasta (ks. Kolehmainen 2003).

Adjektiivien käytössä huomautetaan eräästä ”hyvin tavallisesta ruotsinvoittoisuudesta”: ”Kadotettu pienempi rahasumma.” ”Olen ollut täällä jo pitemmän aikaa.”  Suomessa komparatiivia ei käytetä tällä tavoin irrallisesti, vertaamatta mihinkään. Voidaan kuitenkin sanoa vaikkapa ”vanhempien ihmisten luvalla”, koska ilmaus jo itsessään sisältää vertaamisen.

Pronominien käytöstä mainitaan mm. tarpeettomat persoonapronominit (myös niiden genetiivit): ”En minä tiedä, mitä minä tekisin” (par. en tiedä, mitä tekisin). ”Persoonapronominit minä, sinä, me, te pannaan esille vain silloin, kun ne ovat painollisia, esim.: Jos minä lähden, niin sinä jäät. Persoonan osoittamiseen niitä ei tarvita niin kuin ruotsin kielessä.” Saarimaa osoittaa, miten paljon turhia pronomineja oli vielä silloisessa raamatunkäännöksessä, esim.: ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme meidän velvollisillemme.” – Pronomineja karsittiinkin jo paljon seuraavasta, vuonna 1938 ilmestyneestä raamatunkäännöksestä (Saarimaa toimi sen kieliasiantuntijana), ja myöhemmin vielä lisää.

Verbeistä todetaan mm., että tulevan ajan ilmaisemiseen suomessa ei ole varsinaista futuuria, mutta tarpeen tullen saatetaan vieraiden kielten futuurin vastineena käyttää kahtakin lausetapaa,  tulen tekemään tai olen tekevä. Joskus ne ovat selvyys- tai tyylisyistä tarpeen, mutta tarpeettomia etenkin silloin, kun jokin muu sana jo ilmaisee tulevan tekemisen.

Aikamuotojen käytön huomautetaan olevan suomessa ja ruotsissa osin erilaista. Saarimaa huomauttaa, että suomalainen ei sano: ”Odotan häntä jo toista tuntia”, vaan Olen odottanut häntä jo t. t. Ei myöskään: ”Vuodesta 1887 alkaen asetetaan lautamiehet vaalin perusteella” (vaan: lautamiehet on asetettu).

Ruotsin vaikutusta ovat myös monet kömpelöt instruktiivi-ilmaukset, kuten ”Tekijä joutuu toistamaan itseään, johtuen tämä siitä, että – – ” (par. mikä johtuu siitä). Erityisen jyrkästi Saarimaa tuomitsee seuraavan: ”Varsinkin laki- ja virastokieleen on pesiytynyt törkeä ruotsinvoittoinen koskien tai koskeva muodon käyttö.” Esimerkkinä mm.: ”Maistraatin päätöksestä, koskien kanslistin palkkaa, on valitettu” (par. kanslistin palkkaa koskevasta maistraatin päätöksestä). – Onko Saarimaan jyrkkyys tepsinyt? Nykyistä virkakieltä seuratessani en ole aivan vakuuttunut.

”Lyijykynällä varustettu”

Passiivin partisiipin ilmauksissa on paljon ruotsinmukaisuutta, kuten esimerkissä ”Poltettu lapsi karttaa tulta”. Suomessa passiivia ei voi käyttää refleksiivisesti, joten on sanottava toisin (itsensä polttanut lapsi). Samoin ”Virta on katkaistu” on toista kuin: ”Virta on katkennut”. Ei voi myöskään sanoa: ”Puhuja on estetty saapumasta”, jos kukaan ei ole estänyt. Saarimaa  nostaa esiin ”kolme tavallista ruotsinmukaisesti käytettyä sanaa”: määrätty, rajoitettu ja varustettu, esim. ”On toimitettava määrättyjä taikoja” (par. tiettyjä). ”Rajoitettu määrä” on suppea määrä.  ”Oppilaiksi haluavat ilmoittautukoot pääsytutkintoon varustettuina paperilla ja lyijykynällä” (par. mukanaan paperia ja lyijykynä).

Saarimaan mukaan suomen adverbeja samoin kuin post- ja prepositioita käytetään vain alkuperäisessä, konkreettisessa merkityksessään eikä kuvaannollisesti niin kuin usein esim. ruotsissa. Suomalainen ei esim. ”syö ylös” eikä ”anna kirjoja ulos”. Hänen esimerkeistään tapaa nykykielessä lähinnä joitain puolileikillisesti käytettyjä sanontoja: ”Istu alas”, ”Sait ylipuhutuksi”, ”Katsoa lapsen perään” tai ”Ehdotus ammuttiin alas”. – Samantapaisia ovat tosin jotkin nykyilmaukset, kuten ”tehtaan alasajo”.

Postpositioista saa eniten huomiota kautta. ”Tätä sanaa on ruotsinmukaisena aivan vilisemällä varsinkin käännöksissä.” Monien esimerkkien ja niiden korjausehdotusten jälkeen Saarimaa toteaa: ”Tämän sanan käyttöä ei kuitenkaan suomessa ole pakko rajoittaa vain sen alkuperäiseen merkitykseen, eli siis tarkoittamaan liikettä jonkin paikan kautta, vaan on sallittava sanan kuvaannollistakin käyttöä. – – Hyväksyttävänä on pidettävä esim. ilmauksia: meidän kauttamme merkityksessä: meidän välityksellämme, ’kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan’, ’Jumala on ilmaissut salaisuutensa Pyhän Hengen kautta’.” – Nykyisinkin kielenhuollossa kiinnitetään huomiota kautta-ilmausten epäsuomalaiseen käyttöön (ks. Lehtinen 2002); samoin ilmauksia nähden ja suhteen neuvotaan välttämään Saarimaan tavoin

Svetisismit ja nykykieli

Miten nykykieli suhtautuu Saarimaan svetisismeiksi leimaamiin kielen piirteisiin? – Seuraava kolmijako kuvaa tilannetta: Monet ruotsinvoittoisuudet ovat kadonneet kielestä (porthanilainen aika), eräät on vapautettu svetisismin leimasta ja hyväksytty kieleen (laulaa levylle, maksaa euroissa, tehdä huolella), mutta suuri osa on periytynyt Saarimaan seuraavaan oppaaseen (Kielenopas 1947) ja sieltä muihin oppaisiin ja on siten kielenhuollon ohjeistoa edelleen.

Kolmijakoa ilmentää hyvin sanaluettelo ”Muukalaisuutta sanojen merkityksessä”, jonka Saarimaa kokosi oppaansa loppuun. Sen tarkoitus oli osoittaa, että erikieliset sanat eivät aina vastaa toisiaan merkitykseltään ja käytöltään. Listassa on yli kolmekymmentä sanaa, ”joiden käytössä on tällaista tarpeetonta kömpelöä ruotsin sanonnan jäljittelyä”. Nykykieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa (2006) monien Saarimaan listan sanojen kohdalla on edelleen korjausehdotus, esim. ”Kantaa surupukua” (pitää), ”Korkein sallittu kuormitus” (suurin), ”Suomessa löytyy paljon järviä” (on), ”Pidän, että hän on väärässä” (mielestäni), ”Hän on hyvin pidetty ” (hänestä pidetään paljon), ”Kiitos paljon” (paljon kiitoksia). Jotkin ilmaisutavat taas on ilmeisesti onnistuttu torjumaan olemattomiin, koska niitä ei enää sanakirjasta löydy, kuten ”Hän jätti eilen kaupungin” (lähti kaupungista), ”Ottaa oikotie” (mennä oikotietä), ”Luottamus hänen lähetykseensä horjui” (tehtäväänsä, vrt. ruots. mission).

Aika monet ilmaukset ovat kuitenkin karistaneet itsestään vierasvoittoisuuden leiman: ne mainitaan Kielitoimiston sanakirjan sana-artikkeleissa neutraalisti vain yhtenä käyttötapana muiden joukossa: ”Puku istuu hyvin”, ”Se on minun makuuni”, ”Asia menee eteenpäin”, ”Voittaa joku puolelleen”. Tämä ryhmä on mielenkiintoinen, koska siitä näkee selvimmin, miten monet vierasvoittoisuudet ovat mukautuneet kieleen 80 vuoden aikana ilman että (ruotsinvoittoisuus tämäkin!) kieli on siitä sen pahemmin  ”rappeutunut”. – Silti olen sitä mieltä, että ”seisovasta pöydästä” olisi jo pitänyt päästä eroon!

Lähteitä

Kolehmainen, Taru 2001: Maksetaanko euroina vai euroissa? – Kielikello 4/2001.

Kolehmainen, Taru 2003: Rakkaudella – tavan adessiivista. – Kielikello 4/2003.

Lehtinen, Raija 2002: Jos kautta-sanaa ei olisi. – Kielikello 4/2002.

Palander, Marjatta 2002: Yhdysadjektiivit – muuttuvia muoti-ilmauksia. – Kielikello 1/2002.