Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa tekeillä olevasta Suomen murteiden sanakirjasta on tähän mennessä ilmestynyt kahdeksan osaa (aakkosväli A–kurvottaa). Näihin osiin sisältyy 852 erilaista interjektiota eli huudahdussanaa, sellaisia kuin ai, hei, häh ja kukkokiekuu.
Osa murteissa käytettävistä huudahdussanoista on tietenkin kaikille tuttuja, kuten edellä mainitut ai, hei, häh ja kukkokiekuu. Toisaalta kaikki nykykielessä yleisesti tunnetut huudahdussanat eivät ole välttämättä kuuluneet kaikkien murteiden sanastoon. Esimerkiksi höpsis (höpsis, oleh hilijaa! Rovaniemi) on levikiltään itäinen ja pohjoinen: Etelä-Pohjanmaalta Laatokkaa kohden ulottuvan linjan etelä- ja lounaispuolelta ei tietoja juuri ole. Voimasana jumalauta taas painottuu levikiltään länteen ja etelään, ja esimerkiksi Pohjois-Karjalan murteista ei jumalauta-tietoja ole lainkaan. Tämä esimerkki on Alajärven murretta: sitä oli Soinissa silloj (nuoruudessani) jumalauta mehtää lujasti.
Monet interjektiot ovat kuitenkin käytössä vain murteissa. Koska vanhat murteet ovat olleet etenkin maaseudun kieltä, on erilaisia kotieläinten kutsumiseen, käskemiseen tai hätistelyyn käytettyjä sanoja runsaasti. Lehmiä on kutsuttu huutamalla esimerkiksi aitse ja koiste (Koiste lehmät se koiste, koiste! Noormarkku), lampaiden kutsuhuutoja ovat es ja est, hevosten fula, fuli ja huli, hipi ja huntse (Fuli Mustaa, fuli Mustaa. Ilmajoki). Sikoihin liittyviä interjektioita ovat höissä (höissä sika pois! Kaukola ) sekä etenkin sikaa kutsuttaessa tai rapsutettaessa käytettävät kos ja kosa (Kosa, kosa, tuleppas syömään! Sonkajärvi).
Tervehdyksenä ja huudahduksena käytettävä hei on murteissa laajalti tunnettu, mutta tehtäviltään samantapainen hou taas on hyvin suppealevikkinen. Murretietoja on parista Porin seudun pitäjästä, osasta Etelä-Pohjanmaata sekä parista pitäjästä Etelä-Pohjanmaan liepeiltä. Esimerkiksi Laihialla on kysytty: Hou, onko täälä ketää?
Yleiskielen sanakirjoihinkin sisältyy murteissa laajalti tunnettu tiukan töykeä hä tai häh, jonka merkitys on ’mitä’, ’kuinka’. Aivan kaikkiin murteisiin ei hä(h) kuitenkaan näytä kuuluneen: osassa lounais- ja hämäläismurteita on käytetty muita ilmauksia. Laajahkolla alueella lounaisessa ja eteläisessä Suomessa on käytössä ollut ha(h), joskin Varsinais-Suomen Sauvossa on jo todettu: vanha aikka sanotti et ”hah” mut nyt sanota et ”mitenkä” ku maìlma pyöristy ja fiinesty.
Suppealevikkisempiä (ks. karttaa) ovat länsisuomalaiset haa(h) ja hää(h). Punkalaitumella on kysytty: hää, mitä sää sanot? Länsiuusmaalaista Sammatin murretta taas on tällainen vuoropuhelu: Haistas sää äijä paska! – Haa? Kuin tees sanosit? – Sanoin et taitaa tullas sare.
Aivan erimerkityksinen interjektio on häi, joka tunnetaan kaakkoishämäläisistä murteista eli nykyisten Lahden seudun, Itä-Uudenmaan ja Kymenlaakson kielimuodosta. Sanaa häi on käytetty puhejaksoa aloittamassa samaan tapaan kuin esimerkiksi sanoja no tai kas: Häi kattustas (= katsohan), sih on ukkusen naula isken puuh, sehään on ihran halk (Kymi). Antti on kovast rikastunnu. – Häi häi, vai on sit niin onnistannu (Iitti).