Iso alkukirjain on erisnimen merkki. Päänvaivaa ja erehdyksiä tuntuu tulevan varmoillekin kirjoittajille, kun kyseessä on vakiintumattomien paikannimien kirjoittaminen tai paikannimien erityiskäyttö. Näitä tapauksia tulee kirjoittajan eteen varsinkin silloin, kun tunnetun paikannimen avulla halutaan muodostaa uuden alueen nimi tai luonnehtia jollain tapaa alueen erityispiirrettä ja ilmaisukeinoksi valitaan tuttuun paikannimeen liitettävä määrite.
Oma ongelmansa on appellatiivisissa yhdyssanoissa, joissa yhtenä osana on erisnimi. Iso ja pieni alkukirjain, samoin yhdysmerkki ovat merkityksellisiä aineksia kirjoitetussa kielessä. Mitä merkityseroja niillä saadaan ilmaistuksi?
Meri-Rastila, Vanha-Rauma, Manner-Kiina
Tarkoitettaessa maantieteellistä aluetta sellaisenaan paikannimeksi kiteytynyt ilmaus kirjoitetaan nykyisin aina isolla alkukirjaimella, olipa alueen raja tarkoin määritelty tai jossain määrin vaihteleva. Samalla tavalla kirjoitetaan siis esimerkiksi Etelä-Haaga, Etelä-Amerikka, jotka ovat selvärajaisia alueita, ja Etelä-Saimaa, Etelä-Suomi, Pohjois-Atlantti, joiden rajat vaihtelevat asiayhteyden mukaan. Aiemmin yritettiin tehdä eroa määrärajaisten ja muiden alueiden nimien välille, mutta se osoittautui usein kohtuuttomaksi ja epätarkoituksenmukaiseksi vaivannäöksi. Eronteosta on luovuttu. Kyseessä olevat paikannimen määritteet ovat tavallisimmin ilmansuuntien nimiä tai muita suuntaa, sijaintia tai kokoa ilmaisevia sanoja kuten etu, keski, väli, taka, ala, ylä, pikku, pieni, vähä, iso, suur(i) tai niiden pitempiä muotoja alimmainen, keskimmäinen, pienempi ym. Muitakin määritteitä esiintyy, vaikka harvemmin. Kirjoitetaan esimerkiksi Vaara-Karjalasta, Pohjois-Karjalan vaara-alueesta matalammin kumpuilevan Etelä-Karjalan vastakohtana, Tunturi-Lapista Metsä-Lapin vastakohtana. Näissä tapauksissa määritteellä luodaan eri maantieteellisen alueen nimi kuin kantanimen tarkoittama.
Elämmekö ”Kodinkonesuomessa” ja puhummeko lomasuomea?
Toisinaan paikannimeen liitetään sellainen määrite, joka ei muuta nimen maantieteellistä tarkoitetta, mutta luonnehtii kyseistä aluetta jonkin erityispiirteen kannalta. Alue on siis sama kuin paikannimen sellaisenaan ilmaisema, mutta sitä halutaan erityisesti kuvailla. Näissä tapauksissa määrite kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Tällaisia luonnehtivia määritteitä on ymmärrettävästi monenlaisia. Hyvin muistissa pysyneiltä malliesimerkeiltä vaikuttavat nyky-Suomi, natsi-Saksa, tsaari-Venäjä. Niissä erityispiirre on aikakausi. Yhtä hyvin se voi olla jotain muuta piirrettä kuvaileva sana, vaikkapa vapaa-ajan käyttöön liittyvä ilmaus: veneily-Saimaa, retkeily-Lappi, loma-Suomi. Tämänlaisia nimiä tarvitsee ja tuottaa erityisesti mainoskieli.
LOMASUOMI, lomasuomi, loma-Suomi, Loma-Suomi ja Lomasuomi – mitä ne ovat?
Valitettavasti mainoskieltä tuottavat eivät aina huomaa kielen vivahteita eivätkä aina muutenkaan piittaa yleiskielen oikeinkirjoitustavoista. Epäkorrekti, mutta hyvin näkyvissä oleva kirjoitustapa hämää pahasti koululaisia, mutta myös varttuneempia kirjoittajia oman kielen hallinnassa. Vuosikausia on komeista liitupaperipainatteista jouduttu tavaamaan sanaa ”LOMASUOMI”. ”LOMASUOMI” eli ”lomasuomi” olisi ymmärrettävä, jos se ymmärretään niin kuin on kirjoitettu, lomalla käytettäväksi suomen kieleksi, millaista se sitten olisikaan! Kirjoitustapa ”Lomasuomi” on virheellinen: tottahan maan nimeen kuuluu iso S. Isolla L:llä alkava, yhdysmerkillinen ”Loma-Suomi” on oikein kirjoitettu, mutta sitä ei tarvita ollenkaan, ellei ”Loma-Suomelle” kehity maantieteellistä merkitystä ’se osa Suomea, jonne muualta Suomesta lähdetään loman viettoon’, toisin sanoen vaikkapa Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomi eteläisen Suomen vastakohtana. Etelä-Suomen synonyymina tuntuu joskus käytettävän myös ”Ruuhka-Suomea”. Silloin siis Ruuhka-Suomi ja Loma-Suomi muodostaisivat maantieteellisesti vastakohtaisen nimiparin. Mutta tämä ei ole ainakaan vielä toimivaa nimikäytäntöä. Se mitä ”LOMASUOMELLA” ilmeisesti tavoitellaan, olisi ilmaistava kirjoittamalla nimi loma-Suomi, joka tarkoittaa kehuen joka kolkaltaan mainiota lomailumaata nimeltään Suomi tai moittien Suomea, jossa asiainhoito on lomien takia pysähdyksissä.
Paha tapa saa helposti seuraajia: mainoksissa ilmoitetaan ”Markantalon hinta on käsite Kodinkonesuomessa”, kun pitäisi kirjoittaa kodinkone-Suomessa. Vieläpä suomalaista työtä ja osaamista edistämään perustettu liitto erehtyy kirjoittamaan projektinsa modernin nimen ”INNOSUOMI” pro Inno-Suomi.
Varaa on kielen vivahteihin
Tulkinnanvaraisia tapauksiakin tietysti tulee vastaan. Pienellä aloitettu ruuhka-Suomi on toisaalta ollut väkirikkautta, muuttovoittoisuutta ja liike-elämän vilkkautta kuvaava nimitys vastakohtanaan runo-Suomi tai luonnon-Suomi. Näihin nimityksiin tuntuu kyllä alun perin sisältyvän vahva maantieteellisestikin erottava aspekti, johon jo edellä viitattiin.
Kun kyseessä on tämänlainen epävirallinen nimikäytäntö, on selvää, että käytäntö vaihtelee kulloisenkin painotuksen mukaan. Ajattelua ja assosiaatioita ei voi eikä saakaan standardoida. Hyvä esimerkki ruuhka-Suomen ja runo-Suomen rinnalla on puu-Käpylä. Tämä nimiasu tähdentää Käpylässä säilynyttä ainutlaatuista puutaloarkkitehtuuria. Toisaalta säilytettävä puutaloalue on kokonaisuus, minkä vuoksi siitä näkee joskus käytettävän myös kirjoitusasua Puu-Käpylä, ja käyttöä voi hyvin perustella. Tässä tapausryhmässä ei ole aihetta ehdottomaan normiin. Yhdysmerkittä yhteenkirjoittaminen ”Puukäpylä” ei sen sijaan käy laatuun. ”Vihermeilahti” pitäisi kaikin mokomin kirjoittaa joko Viher-Meilahti tai viher-Meilahti.
Normilla on sen sijaan merkitystä Etu-Töölö/etu-Töölö -tyyppisessä tapauksessa. Etu-Töölö on rajallinen alue, lähin osa Töölöä Helsingin ydinkeskustasta katsoen. Sen sijaan etu-Töölö antaisi ymmärtää, että tuolla kaupungin osalla on erityisetuja muihin osiin verrattuna. Vastaavasti vanhastaan on nimellä Järvi-Suomi tarkoitettu sitä laajaa maantieteellistä maamme osaa, joka on järvien rikkomaa. Pelkkä Mikkelin lääni tai Saimaan vesistöalue se ei ole. Jos luonnehtivaa nimitystä järvi-Suomi tarvitaan, niin lähinnä sitten jonkin muuntyyppisen maan nimityksen parina, esimerkiksi kelvatkoon paremman puutteessa viini-Ranska.
Suur-Serbia ja tynkä-Jugoslavia
Suur-Suomi ja Suur-Serbia ovat luonteeltaan maantieteellisiä nimityksiä, riippumatta tarkoitteen todellisuudesta. Määrite kirjoitetaan siis isolla alkukirjaimella. Samoin kirjoitetaan Suur-Helsinki, historialliset alueiden nimitykset kuten Suur-Hollola, Suur-Rautalampi ym.
Nykysuomessa adjektiivit suuri ja iso ovat tosin tehneet lievää työnjakoa: iso ilmaisee useimmiten konkreettista kokoa, laajuutta, suuri myös muunlaista, abstraktimpaa suuruutta. Perinteisestä paikannimistöstämme voi huomata murteittaisen käyttöeron, ei sisällöllistä: Suur(i)-alkuiset paikannimet ovat voittopuolisesti itämurteiden alueella, Iso-alkuiset länsimurteiden puolella. Ulkomaisissa nimissä aiemmin vallinnut kahtalaisuus on vähentynyt. Niissä Iso- on odotuksenmukaisesti voittanut: Iso-Britannia, Iso-Belt, Iso Karhujärvi, Isot Sundasaaret. 1870-luvulla olivat yleisesti käytössä nimet ”Suuret Sunda-saaret” ja ”Suuri Britannia”. – Tässä yhteydessä pantakoon merkille jokapäiväisessä nimikäytännössä meneillään oleva muutos. Koska Bretagnea ei suomessa nimitetä ”Vähäksi-Britanniaksi”, ”Pikku-Britanniaksi” eikä ”Pieneksi-Britanniaksi”, Isolta-Britannialta puuttuu vastakohtapari. Tämä epäsymmetria ja ehkä myös Yhdistyneen kuningaskunnan pienentyminen toisen maailmansodan jälkeen näyttävät muuttavan nykyisin nimikäytäntöä niin että yhä useammin tapaa virallisen Ison-Britannian asemesta pelkän Britannian. Nimijärjestelmä ei sinänsä vaadi symmetrisiä nimipareja. Oman maamme perinteinen paikannimistö tarjoaa yllin kyllin esimerkkejä ”epäparisista” paikannimistä.
Entisestä Jugoslavian liittotasavallasta ovat irtautuneet itsenäisiksi valtioiksi Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, Makedonia, jonka virallinen pitkä nimi on entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, ja Slovenia. Montenegro ja Serbia, johon kuuluvat autonomiset alueet Kosovo ja Vojvodina, ovat saaneet epävirallisen käyttönimen Tynkä-Jugoslavia. Sama nimimalli oli jossain määrin käytössä ensimmäisen maailmansodan jälkeen Unkarista puhuttaessa. Tynkä-Jugoslavian nimeä näkee kirjoitettavan usein myös pienellä alkukirjaimella. Valinta kuvastanee kirjoittajan halua ilmaista nimen epävirallisuutta ja arkityylisyyttä. Ehkä kirjoitusasu tynkä-Jugoslavia pyrkii heijastamaan, paitsi nimen käytön, myös alueen maantieteellistä epävakaisuutta. Epävirallisella nimellä on samantyyppisiä vastineita joissain muissakin kielissä, esimerkiksi ruotsissa Rest-Jugoslavien.
Paikannimien lainen-, läinen-johdokset
Erityyppisistä paikannimistä tarvitaan asukkaita tarkoittavia ja adjektiivisia johdoksia. On syytä muistaa, että tehtiinpä mistä tahansa puheena olevasta nimityypistä adjektiivi- tai substantiivijohdos lainen-johtimen avulla, isot kirjaimet ja yhdysmerkki häviävät. Suomen kielessä kyse ei enää ole erisnimistä, vaan yleisnimistä, jotka kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, siis nykysuomalainen, muinaissuomalainen, eteläsuomalainen, keskisuomalainen, varsinaissuomalainen, suursuomalainen, ruuhkasuomalainen, tunturilappalainen eli tunturisaamelainen, kantahelsinkiläinen, puukäpyläläinen, mannereurooppalainen jne.
Suomi-kuva, Suomi-talo, Salora-televisio
Paikannimistä erillään on pidettävä appellatiiviset yhdyssanat, joissa on osana erisnimi, isolla alkukirjaimella kirjoitettava. Nykyisessä kielenkäytössä tällaiset uudissanat ovat hyvin tavallisia mutta usein lyhytikäisiä. Aiemmin kieli suosi enemmän genetiivialkuisia sanaliittoja.
Kun erisnimiosa on yhdyssanan alkuna, se liitetään jälkiosaan yhdysmerkin avulla; appellatiiveja toisiinsa yhdistettäessä ei yhdysmerkkiä tarvita muulloin kuin alkuosan loppuessa ja jälkiosan alkaessa samalla vokaalilla. Yhdyssanoissa erisnimi ymmärretään adjektiiviseksi ilmaukseksi: Suomi-kuva on Suomesta annettava mielikuva, julkisuuskuva, vrt. vastaavanlaiseen appellatiiveista muodostettuun yhdyssanaan maisemakuva, Suomi-talo on Partekin tuotevalikoimassa tietyntyyppinen talo, vrt. terassitalo, Salora-televisio Saloran tehtaan valmistama TV-vastaanotin, Kuula-konsertti on konsertti, jonka ohjelmisto on Kuulan sävellyksistä koottu tai muutoin Kuulaa koskeva, vrt. jazzkonsertti, sinfoniakonsertti. Järvenpääntalo mainostaa paraikaa Sibelius-kesää, siis kesän aikana toteutettavaa tapahtumasarjaa, jolla juhlistetaan säveltäjämestarin merkkivuotta. Mikään ei estä käyttämästä sujuvia sanaliittoja: voidaan puhua Suomen kuvasta ulkomailla, valmisteltavasta Händelin illasta tai Sibeliuksen juhlaviikoista.
Jotkin pysyvästi tarpeelliset tämäntyyppiset yhdyssanat ovat irtautuneet erisnimialkuperästään ja muuttuneet erikoisalojen termeiksi. Se näkyy kirjoitustavassakin: isoa alkukirjainta ja yhdysmerkkiä ei käytetä, vaikka yhdyssanan alkuosana olisi alun perin sukunimi, kuten on sanoissa röntgenlaite, dieselmoottori, celciusaste.