Angloamerikkalainen vaikutus nykysuomeen on kenen tahansa selvästi nähtävissä sanaston alalla. Etenkin nuorisoon suuntautuva mainonta pursuaa englannista semmoisenaan otettuja sanoja, jopa lauseenpätkiäkin. Vähemmän pistävät silmään ilmaukset, jotka suomen kielen perinnäisten ainesten varassa myötäilevät englannin ilmauksia. Tähän joukkoon kuuluvat englantilaisvaikutteiset käännös- ja merkityslainat. Erilaisia englannin kielen vaikutuksia olen käsitellyt mm. Kielikellossa 2/1984 (”Tarpeellista ja turhaa lainatavaraa”). Tuolloin pysyttelin kuitenkin pelkästään sanojen tarkastelussa. Tällä kertaa aion kohdistaa huomion siihen, miten englannin vaikutus heijastuu nykysuomalaisten suosimassa fraseologiassa.

Ei voi olla totta!

Esitykseni otsikkoon sisältyvä hokema ”Ei voi olla totta” on mitä ilmeisimmin tullut muotiin siksi, että englannissa on tapana huudahtaa: ”It can’t be true!”. Ilmausta käytetään reaktiona keskustelukumppanin esittämään yllättävään, tavallisesti riemastuttavaan, mutta toisinaan myös ikävään tietoon. Mainittakoon jokunen esimerkki:

Joulukuussa 1978 kotini ovikello soi, perheen koulutyttö avasi oven ja vaihtoi muutaman sanan ovella seisovan luokkatoverinsa kanssa. En voinut kuulla tälle kerrottua asiaa, mutta sitäkin selvemmin sen virittämän repliikin: ”Ei voi olla totta!” Luullakseni puhuja ei kuitenkaan halunnut väittää toveriaan valehtelijaksi, ilmaisihan vain kiihkeän ihmettelynsä kuullun johdosta.

Televisiomainoksessa käytiin seuraava vuoropuhelu:

– Olette voittanut 70 000 markkaa.
– Ei voi olla totta!

Helsingin Sanomissa kerrottiin pari vuotta sitten nuoresta runoilijattaresta, joka oli saanut J. H. Erkon palkinnon. Kuultuaan puhelimitse asiasta tämä oli lehden mukaan lausunut: ”Ei voi olla totta? Uskomatonta. Minä?”

Jyväskyläläinen toimittaja sai kuulla, että hänen kotikatunsa aiottiin määrätä kaksisuuntaiseksi. ”Automaattinen seuraus oli, että sanoin: ei voi olla totta! Uskon että hyvin monet vaasankatulaiset ilmaisivat itseään yhtä tuskaisesti ja yhtä avuttomasti.” Toimittaja näyttää siis pitävän fraasia vahvasti tunnepitoisena ja ”avuttomana”.

”Avuttomuus” ei kuitenkaan estä kielenkäyttäjiä tämän tästä turvautumasta kyseiseen hämmästelyilmaukseen. Sitä viljellään usein muulloinkin ikään kuin vastineena edellä käyvään repliikkiin. Perhepiiristä olen tallentanut seuraavan lausahduksen, jonka kirvoitti kirjeen aukaiseminen: ”Ihanaa! Ei voi olla totta! Kato mikä määrä valokuvia!”

Vastaavalla tavalla tuntuvat nykyään monet ilmentävän ajatuksiaan itsekseenkin:

– – Uno Boy [hevonen] on hylätty. Ei voi olla totta. Molemmat hylätty. SK 5/1979.

Kuinka ollakaan, muuatta miestä palveli kahvipuolen kassalla niin ystävällinen, aito ja hyväntuulinen nuori tyttö, että mies ajatteli itsekseen:

”Estä ja varjele – ei voi olla toot-ta!” HS kk-liite 2/1986.

– Ei voi olla totta, hän sanoi ääneen, kun pääsi pitkälle suoralle ja kirkonkylä jäi taakse. Orvokki Autio, Kotipesä 221–.

Mainoskin saattaa julistaa: EI VOI OLLA TOTTA! Kuvan anorakki kevään pastelliväreissä / Hinta vain 189:-

Tämä esimerkki osoittanee selkeimmin, ettei fraasi yleensä merkitse sitä, mitä sen kirjaimellisesti pitäisi merkitä. Mainostajan ei tietenkään kannattaisi toitottaa, että ilmoituksessa puhutaan palturia.

Voi ei!

Toinen ilmeisen englantilaisperäinen muotihuudahdus on voi ei! Englannissa on näet sitä vastaava sanonta o(h), no, joka Riikosen Tuomikosken sanakirjassa (2. p. 1965) on jo suomennettu ’voi ei! eihän toki!’ Sanonnan englantilaislähtöisyyteen viittaa oireellisesti mm. se, että sitä näkee tämän tästä englannista käännetyissä sarjakuvissa.

Kun sarjakuvasankari Heikki Heikkinen kauhuissaan huudahtaa: ”Muistin juuri, että tänään on oopperailta”, parahtaa järkyttynyt johtaja Tiitinen: ”Voi ei!” SK 40/1987.

Kun Koiraskoiran kotiin on tulossa vieras villakoiransa kanssa, sen isäntä lausuu: ”Voi ei! Täytyy kytkeä koiranpoika keittiöön! Kai muistat kuinka viimeksi kävi?” SK 9/ 1981.

Vuodelta 1978 olen poiminut samoista lähteistä seuraavat esiintymät: Voi ei, alkaa sataa. (Helmi ja Heikki nro 17.)

Voi ei! Laskuja! Taas! (Koiraskoira nro 25–26.)

Ne tilanteet, joissa huudahdetaan voi ei, tuntuvat yleensä olevan harmittavia, joskaan harmin aiheet eivät ole aina kovin vakavia. Mainittakoon jokunen lisäesimerkki:

VOI EI /Pisamat ja maksaläiskät tulevat taas. Otsikko Kotiliedessä nro 5/1979.

Voi ei, sanoi Hilkka / Hilkka Alatalo, MTV:n uuden Pöllövisan juontaja muistelee sanoneensa todella ”voi ei”, kun hänelle kerrottiin uudesta tietokilpailusta. Katso 7/1981.

Taas uusi konserttilevy Bob Dylanilta, voi ei! SK 11/1985.

Vanhimmat poimintoni ovat jo 1960-luvulta. Veikko Huovisen kokoelmassa Kuikka (1963) vaihdetaan seuraavat repliikit:

– Etkö voisi jäädä. Minun tähteni, Else-Maj, sanoi Vilho.
– Voi ei, Vilho. Näin on paras, sanoi Else-Maj.
– En ole sinun arvoisesi Else-Maj, sanoi Vilho Hunter.
– Voi ei, Vilho, älä tee sitä itsellesi noin vaikeaksi, sanoi Else-Maj. (Vapaita suhteita 42.)

Rohkenen arvella, että kirjailija on katsonut ilmauksen voi ei sopivan erityisesti nuoren kaupunkilaisneidin suuhun. Metsästäjä Vilho Hunterin puheessa se kuulostaisi oudolta. Omien havaintojeni mukaan sekä voi ei että edellä puheena ollut ei voi olla totta ovat tyypillistä naisten – etenkin nuorten tyttöjen – kieltä, jolle tunnekylläiset ilmaukset yleensäkin ovat luonteenomaisia.

Sama täällä

Kolmas puhekielen fraasi, jota on syytä epäillä englantilaislähtöiseksi, on sanonta sama täällä. Ilmaus on tuskin kovin vanha; Nykysuomen sanakirja ei sitä ainakaan mainitse. Hurmeen ja Pesosen sanakirjaan (1974) se kuitenkin sisältyy, ilmeisen esikuvansa yhteydessä: same here! on näet käännetty ’sama täällä! niin minäkin! samat sanat!’ Esimerkkikin tarjotaan: I am a Socialist. – Same here! Karlssonin suuri ruotsalais-suomalainen sanakirja on sanonnan myös maininnut; lause det är likadant här on näet suomennettu ’minun laitani on samoin, /ark./ sama täällä’.

Karlssonin leksikon huomautus ilmauksen arkisuudesta osuu oikeaan, joskin seuraavaksi mainittavista käyttöesimerkeistä ensimmäinen liittyy lähes pateettiseen yhteyteen:

Kun Tiina Lillakin kultamitali kohotti siniristilipun voittajan salkoon ja yleisömeri puhkesi Maamme-lauluun, monien silmät kostuivat. Sama täällä. Eila Jokela, US 19.8.83.

Lällärimiehen loppuunpalaneelle perheelle (HS 29.10) haluan kertoa, että sama täällä. HS 4.11.1987 (yleisönosastossa nimim. Toisen lällärin eukko).

Sanonta esiintyy teksteissä jokseenkin harvoin mutta arkisessa keskustelussa jonkin verran useammin.

Toivotuksia

Väljähköön (amerikan)englannin mukailuun pohjautuu ilmeisesti lentoemännän poistuville matkustajille kuuluttama toivotus hyvää päivänjatkoa, joka on huomatakseni yleistynyt Finnairin koneissa aivan viime vuosina. New Yorkissa kuulin erilaisten yleisönpalvelijain toivottavan erottaessa: have a nice day! Ilmaus tuntui ensi kertoja kuultuna viehättävältä ystävyyden osoitukselta, mutta ennen pitkää se paljastui aivan tavanomaiseksi hyvästelyfraasiksi. Tarkka suomennos (”hauskaa, mukavaa päivää” tjs.) kuulostaisi kai teennäiseltä ja olisi liian lähellä tapaamistervehdystä hyvää päivää, joten on päädytty vapaampaan käännökseen, joka toisaalta liittyy tuttuun (ruotsalaismalliseen) toivotukseen hyvää jatkoa.

Englannin esikuvaan nojaa kaikesta päättäen myös kiittämissanonta kiitos teille, kiitos s(in)ulle. Tosin ruotsissakin on tavallinen sanonta tack ska(ll) du ha, jossa kiitoksen kohde mainitaan ja jonka siirtäminen suomeen voisi tuottaa ilmauksen kiitos sinulle, mutta englannin thank you sopii esikuvaksi tarkemmin. Sitä paitsi kiitos teille tai sinulle tuli muotiin kaiketi joskus 1950-luvun lopulla, jolloin englannin vaikutus yleensäkin voimistui. Paula Vuorela on lokakuussa 1962 pitämässään radiopakinassa huomauttanut olevan ”muodikasta sanoa kiitos teille, kiitos sinulle” ja lisännyt mm., että ilmauksen voi joku joutua kuulemaan kymmeniä kertoja päivässä (Toinen kielivartio (1963] s. 131).

Ilmeisesti kyseisen kiitoksen muodikkuus on jo kauhtunut, vaikka sanontaa yhä kuulee. Karuun kohteliaisuusfraasistoomme se on aika pitkäkin – verrattuna esimerkiksi ilmaukseen kiitti, jota lastenkielen sanontaa nuoret aikuisetkin joskus viljelevät.

On tullut jäädäkseen

Viimeisenä mainittakoon fraasi (jokin) on tullut jäädäkseen. Siitä olen esittänyt havaintojani Virittäjässä 1981 otsikkona ”Onkohan villitys tullut jäädäkseen?” Nyt voi kysymykseen vastata empimättä myöntävästi. Englannin ilmauksen it has come to stay orjallinen käännös on nykysuomessa (kuten nykyruotsissakin: har kommit för att stanna) yltyleinen, suorastaan niin yleinen, että kuulostaa lattealta. Syntaktissemanttisesti, lauseja merkitysopilliselta kannalta, se on usein onneton, koska se vastaa rakenteeltaan mutta ei merkitykseltään finaalista lauseenvastiketta.

Normaalia käytäntöä edustaa sellainen lause kuin ”Pekka tuli kotiin jäädäkseen kesälomalle”, jossa infinitiivin tekijä on harkintakykyinen tai ainakin tahtova olio. Toisin on laita uusmuotisessa lauseessa ”Hirvikärpänen on tullut meille todennäköisesti jäädäkseen”. Hirvikärpäsellä – asianomaisella hyönteislajilla – ei arvatenkaan ole ollut aikomusta levittäytyä maahamme. Luontevammalta kuulostaisikin, jos sanottaisiin: ”Hirvikärpänen lienee levinnyt Suomeen pysyvästi.” Lauseen ”Solaariot ovat tulleet jäädäkseen” voisi muuntaa vaikkapa asuun ”Solaariot ovat saaneet pysyvän jalansijan”.

Klisee on tullut jäädäkseen näyttää yleistyneen 1970-luvulla. Sen suosiota osoittaa, että sitä joskus hiukan muunnellaankin. Tavanomaisen perfektin asemesta on seuraavassa tapauksessa imperfekti:

Tuliko lama jäädäkseen? TV-ohjelman otsikko 16.1.1977.

Verbi tulla tai jäädä on korvattu joskus lähimerkityksisellä sanalla:

Viimeistenkin epäilijöiden on nyt syytä uskoa, että Kuopion korkeakoulu on syntynyt jäädäkseen eikä vain lääkäripulan poistamisen ajaksi. Keskisuomalainen 30.10.1975.

Voimme lähteä siitä, että automaatio, sarjateollisuus ja tiedonvälityksen ja -käsittelyn huikeat saavutukset ovat tulleet pysyäkseen. SK 25–26/1981.

On selvää, että tällaiset tapaukset nojaavat fraasiin on tullut jäädäkseen ja kuvastavat siis osaltaan nekin englannin vaikutusta.

Hyvin luultavaa on, että suomen kielen fraaseista paljastuu englannin esikuvaan perustuvia sanontoja muitakin kuin esityksessäni on mainittu. Näillä näkymin on enemmän kuin todennäköistä, että uusiakin muotifraaseja on odotettavissa.