Siirry sisältöön

Nimet

Rantatie, Ahvenpisto ja Kissankäpälä
Mistä aineksista suomenkielinen tiennimistö koostuu?

Elina Wihuri

Suomessa oli vuoden 2019 lopussa noin 139 400 erilaista suomen-, ruotsin- ja pohjoissaamenkielistä tiennimeä. Millaisia suomenkielisiä nimiä kunnissa on käytössä ja millaisia nimeämisperiaatteita niissä on noudatettu? Tien- ja kadunnimiä on hyvä tarkastella myös oikeinkirjoituksen ja toimivuuden näkökulmasta.

Rakennetun ympäristön nimet

Muistonimien suunnittelu 2000-luvulla

Laura Ukskoski

Mathilda Wreden kuja, Tom of Finlandin aukio ja Essonpuisto ovat kaikki 2000-luvun Suomessa suunniteltuja kaavanimiä. Niiden ensisijaisena tehtävänä on yksilöidä tarkoitteensa ja helpottaa paikkojen löytämistä, mutta sen lisäksi nämä nimet toimivat muistomerkkeinä ja yhteiskunnallisina kannanottoina.

Nimistönsuunnittelu ja -huolto

Onko Helsingissä ollut joskus Heikinkatu?

Elina Wihuri

Kysymys Onko totta, että Helsingissä on ollut aikoinaan Heikinkatu? Oliko kyseinen Heikki joku kuuluisa henkilö? …

Rakennetun ympäristön nimet

Juhana-herttua ja hänen katunsa

Elina Wihuri

Kysymys Miten kirjoitetaan Juhana-herttua ja Juhana-herttuan katu? Vastaus Kustaa Vaasan poika Juhana (ruotsiksi Johan) sai …

Henkilönnimet

Metroareena

Ulla Onkamo

Kysymys Miten kirjoitetaan Espoon monitoimihallin nykyinen nimi? Vastaus Tapiolan urheilupuistossa sijaitsevan, aiemmin Barona-areenana ja Länsiauto-areenana …

Kysyttyä

Pysäkkien ja asemien nimeäminen

Sami Suviranta

Reittiopas neuvoo: mene Kantokaskesta bussilla 156 Espoontorille ja jatka Espoon asemalta S-junalla Kiloon. Pysäkkien ja asemien nimet ovat hyödyksi matkanteossa. Miten nimet valitaan?

Rakennetun ympäristön nimet

Jätkäsaarenlaituri ja Kuninkaanhaanaukio
kaavanimien oikeinkirjoituksesta

Minna Salonen

Asemakaavaan sisältyvien nimien (= kaavanimien) kirjoitusasuissa on vaihtelua. Tärkeää olisi, että kunnissa huolehdittaisiin siitä, että kaavanimet kirjoitetaan koko maassa yhtenäisellä tavalla. Niiden oikeinkirjoitukseen on olemassa selkeät ohjeet.

Rakennetun ympäristön nimet

Katu vai tie?

Sami Suviranta

Tavallisimmat suomalaisen kadunnimen loppuosat ovat tie, katu ja kuja. Ne sopivat monenlaisiin paikkoihin, mutta niilläkin …

Nimistönsuunnittelu ja -huolto

Asiaa areenoilta ja areenoista

Sirkka Paikkala

Sanaa areena käytetään nykyisin monessa yhteydessä. Perusmerkityksen lisäksi sana esiintyy etenkin urheiluhallien nimen osana, mutta myös tapahtumien ja palvelujen nimissä. Oikeinkirjoitus ja taivutus herättävät joskus kysymyksiä.

Rakennetun ympäristön nimet

Polku, solmu ja silta tarvitsevat nimensä

Sami Suviranta

Lähiympäristössämme on monenlaisia paikkoja, joista puhumiseen tarvitsemme nimiä. Nimistönsuunnittelu palvelee näitä asukkaitten tarpeita. Nimiä annetaan paitsi asuinalueille, kaduille ja puistoille myös muun muassa silloille, alikuluille ja pallo- ja leikkikentille. Jotta asukkaat voivat ottaa suunnitellun nimen myös käyttöönsä, tarvitaan kilpiä, karttoja ja tiedotusta.

Nimistönsuunnittelu ja -huolto