Tiennimen perusteella voi usein päätellä, missä päin kuntaa tie sijaitsee tai minne tietä pitkin pääsee. Paikantavuus onkin osoitteena toimivan tiennimen tärkein tehtävä, eli parhaimmillaan tiennimi ohjaa oikeaan paikkaan. Perinnäisiin paikannimiin perustuvat tiennimet, kuten Kallioniementie, Järvikyläntie ja Löyttylänraitti, paikantavat alueellisesti. Lisäksi esimerkiksi tiennimet Rantatie, Sairaalatie ja Teollisuustie kertovat meille ympäristöstään.
Pelastusturvallisuutta lisää ja kielenkäyttäjiä auttaa, jos tiennimi ei ole kovin monimutkainen rakenteeltaan. Nimen kirjoitusasussa on hyvä noudattaa yleisiä oikeinkirjoitusohjeita sekä nykyisiä nimien kirjoitussuosituksia. Jos nimi on virallistettu suositusten vastaisessa asussa, kuten Wanha-Sirkantie, Taka-wetkantie, Niittonenän mt, De La Gardienkatu, Neljäs Avenjuu, Rantapulevaarti, II Asemakuja, F.E.Sillanpään katu ja Pienmustalammintie, on sitä vaikea hakea esimerkiksi kartta- ja reittipalvelusta pelkän kuulohavainnon perusteella. Monimutkainen tai suositusten vastaisesti kirjoitettu nimi ei välttämättä löydy palvelun tietokannasta. Toki myös vieraampi kirjoitus- tai ääntöasu, kuten Chiewitzinkatu ja Csongradinkatu (< Csongrád), voi vaikeuttaa hakua ja muutakin käyttöä.
Paikallishistoria läsnä
Teiden nimissä kannattaa hyödyntää paikallishistoriaa ja muuta paikallisuutta, sillä omaleimaiset nimet ohjaavat helpommin oikeaan paikkaan, sopivat ympäristöönsä ja säilyttävät lisäksi kulttuurihistoriaa. Tiennimissä näkyvät ja säilyvät esimerkiksi nykyisten ja entisten tilojen nimet, kuten nimissä Jussilantie, Marjalantie ja Anttilantie. Paikallishistoriasta kertovat mm. henkilönnimipohjaiset nimet (Räätäli Bäckströmin kuja, Kenkä-Eskon polku) sekä tapahtumista ja elinkeinoista kertovat nimet (Markkinatie, Taistelutantereentie, Kinkerikuja, Tervahaudantie, Uitontie, Meijerintie, Puusepänpolku, Lukkarintie).
Tiennimissä kannattaakin käyttää mahdollisuuksien mukaan ensisijaisesti alueen perinnäisiä paikannimiä ja tukeutua alueen historiaan. Harkiten voi käyttää myös edesmenneiden henkilöiden nimiä.
Aihepiirien mukaan nimeäminen
Aina paikalliset nimet ja tapahtumat eivät riitä nimenaineksiksi, esimerkiksi jos sopivia paikannimiä ei löydy kartasta tai paikannimikokoelmista. Tiennimissä onkin käytetty paljon hyödyksi erilaisia teemoja, joista puulajien mukaan nimeäminen on tavallisimpia. Esimerkiksi Pajukuja-nimisiä teitä on Suomessa 43; muita tavallisia ovat Katajapolku (28), Mäntykatu (20) ja Koivukatu (19). Nimen taustaa ei kuitenkaan näe välttämättä pinnalta. Esimerkiksi aihepiirin mukaan nimetyltä näyttävä Lepikontie (27) voi olla paikannimitaustainen.
Aihepiireinä on käytetty muutakin kasvillisuutta (Kanervakuja, Naavatie, Kaislatie, Sammalkuja, Jäkäläpolku, Suppilovahvero), marjoja (Puolukkatie, Mansikkatie, Mustikkapolku) ja eläimiä (Peiponpolku, Haukantie, Lohitie, Ahventie, Oravatie, Otsonkuja). Myös Kalevalasta ja Seitsemän veljestä -teoksesta on ammennettu eri puolilla Suomea: Sammonkatu, Ilmarisenkatu, Väinämöisentie, Juhanintie, Aaponpolku.
Harvinaisempiin teemoihin kuuluvat esimerkiksi golfkenttään liittyvät tiennimet (Tiipolku, Etutii, Klubitii, Takatii, Rautamaila, Puumaila, Swingi, Rangekuja, Spinnikuja, Partie) ja kieleen liittyvät tiennimet (Topeliuksentien sivutiet Virke, Lause ja Sana).
Aihepiireissäkin on hyvä käyttää harkintaa ja valita sellaisia teemoja, jotka yhdistyvät esimerkiksi alueen luonnonoloihin, historiaan tai kulttuuriin. Edellä mainitut golfnimet kytkeytyvät alueensa nykytoimintaan ymmärrettävästi ja nimet Ykkösvaltaus, Kakkosvaltaus, Kolmosvaltaus ja Nelosvaltaus paikannimeen Kultavuori. Jos kuitenkin teemana ovat muualla käytetyt, tunnetut tiet (Ensimmäinen Avenjuu, Toinen Avenjuu, Kolmas Avenjuu; Kehä I, Kehä II, Kehä III jne.), kytköstä paikkakuntaan on vaikea nähdä.
Osoitteina toimivien tiennimien tulee myös olla sekä kielilain että Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan suomen-, ruotsin- tai saamenkielisiä. Siksi esimerkiksi sanat avenue ja road (Rivatti Roatti < private road?) eri muodoissaan eivät istu Suomen tiennimistöön.
Muistoksi annetut nimet
Kun jonkun henkilön muistoksi annetussa tiennimessä eli muistonimessä käytetään sekä henkilön etu- että sukunimeä, varmistetaan, että nimi viittaa oikeaan ihmiseen. Suomen yleisin koko henkilönnimen sisältävä muistonimi on Aleksis Kiven katu. Sekin on silti harvinainen: Aleksis Kiven katuja on vain viisi. Aleksis Kiven teitä, Alvar Aallon teitä ja Minna Canthin katuja on kutakin neljä.
Yleisimmät pelkän etunimen sisältävät tiennimet ovat Matintie (59 kpl), Antintie (56) ja Laurintie (55). Ainontie on yleisin naisennimen sisältävä tiennimi (35 kpl), mutta Ainontie voi olla muistonimen sijaan esimerkiksi Kalevalaan liittyvä aihepiirinimikin. Lisäksi on pelkän sukunimen sisältäviä tiennimiä, kuten Agricolankatu (3) ja Edelfeltintie (1), sekä muita henkilönnimipohjaisia, kuten Badding (1).
Tuiki tavalliset ja erikoisemmat jälkiosat
Yleispätevä ja toimiva sana tie on ylivoimaisesti yleisin tiennimien paikanlajia ilmaiseva osa. Erilaisia tie-loppuisia nimiä on yli 64 000. Erilaisia kuja-loppuisia on yli 11 000, katu-loppuisia yli 8 000 ja polku-loppuisia yli 7 000. Muita jälkiosia ovat esimerkiksi -kaari, -kieppi, -kierros, -koukku, -kuja, -kulma, -kurvi, -käyrä, -lenkki, -linja, -mutka, -nousu, -perä, -raitti, -ranta, -rinki, -rinne, -suora, -tanhua ja -väylä:
Puistokaari, Lukkarinkieppi, Kuskinkierros, Naalinkulku, Keisarinkurvi, Hienolinja, Kompostikentännousu, Keskusraitti, Kanavanranta, Katajarinne, Jukolansuora, Karjatanhua, Yrittäjänväylä
Murteellisia sanoja voi käyttää tiennimien jälkiosina harkiten sillä alueella, jonka puhekieleen sanat kuuluvat. Raittia on käytetty pitkähköstä ja keskeisestä (kevyenkin) liikenteen reitistä, vanhastaan keskeisestä kylätiestä. Tanhuaa tulisi käyttää kapeasta kujasta ja koukkua, kurvia, mutkaa, kierrosta, rinkiä, lenkkiä ja kieppiä kaarevasta tiestä. Käyrä toimii kaarevalla tai mutkaisella tieosuudella, nousu taas mäkeen nousevalla tiellä ja väylä leveän valtaväylän nimessä. Linja sopii pitkälle ja suoralle tielle kuten suorakin. Maastoa kuvaavien jälkiosien, kuten ranta, rinne, pulju ja mäki, tulee vastata tien lähiympäristöä.
Harvinaisempia jälkiosia ovat esimerkiksi -haara, -jokos ~ -jotos, -juntu, -kaarros, -pisto, -rengas, -ränni ja -vahe (Rusthollinhaara, Ansajotos, Jokijuntu, Ahvenlamminpisto, Mikkonlanrengas, Resunränni, Toukolanvahe). Tällainenkin jälkiosa toimii osoitenimessä, jos se kuvaa tietä tai maastonmuotoja ja sana on käytössä paikallisessa puheessa. Pistoa on käytetty tiennimissä erityisesti Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Länsi-Lapissa. Pisto-loppuiset tiet ovat monesti sivuteitä ja metsäteitä, isommalta tieltä poikkeavia pätkiä.
Pohjois-Suomen sivuteiden nimissä on käytetty myös sanaa jokos tai jotos, joka tarkoittaa vanhastaan paikoin Pohjois-Suomessa lumeen tehtyä polkua tai uraa. Rauman seudulla sivuteille on annettu jälkiosaksi vahe, joka tarkoittaa alueen murteessa rakennusten välistä kujaa, kapeaa ja solamaista kulkuväylää. Muualla sivuteiden nimissä on käytetty jälkiosana myös haaraa. Sana juntu tarkoittaa polkua etenkin Etelä-Pohjanmaalla ja läntisessä Keski-Suomessa, ja se soveltuukin tuolla alueella juuri metsäpolkujen ja sivuteiden nimien jälkiosaksi.
Paikanlajittomat nimet
Joskus nimestä puuttuu kokonaan paikanlajin kertova sana (esim. tie, väylä, raitti). Tien muodon tai paikanlajin kuvauksen voi nähdä metaforisesti vielä sellaisissa nimissä kuin Kavioura, Kotkansiipi, Päivänsäde, Kuunsilta, Hiirenporras, Hirvenloikka, Sananjalka, Tähdenlento, Auringonkehrä, Tahtipuikko, Peuranpolvi, Pitkäsiima, Sulkasammal ja Revonhäntä. Jälkiosattomia mutta paikkaa kuvaavia ovat sellaisetkin tiennimet kuin Kannus, Kippura, Loiva, Lävistäjä ja Sakara. Sen sijaan paikkaa on jo vaikeampi hahmottaa seuraavanlaisissa nimissä:
Lillukka, Linnunlaulu, Kultapiisku, Kissankäpälä, Tikankolo, Tuulenpesä, Mesikämmen, Kuhilas, Kämmekkä, Janne, Tupasvilla, Elokorento, Suppilo, Aamukaste, Reelinki
Kun nimestä puuttuu paikanlajin ilmaiseva jälkiosa, taivutus on usein hankalaa, ja sitä kysytään Kotimaisten kielten keskuksen nimineuvonnastakin. Ulkopaikallissija (-lla, -llä) on luonteva, sillä sitä on käytetty vanhastaan perinteisissä osoitteissa, kun on kerrottu, minkä tien varrella asutaan. Ulkopaikallissija (Lillukalla, Suppilolla, Pihkapeukalolla, Helminauhalla, Nukenkauluksella) kertoo, että ollaan päällä, luona tai vieressä.
Taivutuksen ja muun käytön kannalta on kuitenkin kätevämpää ja selkeämpää, kun osoitenimi sisältää perinteisen tietä kuvaavan jälkiosan tai paikkaa muuten hyvin kuvaavan sanan, kuten -juuri, -niemi, -notko, -rinne tai -törmä. Paikanlajitonta ilmausta, kuten nimeä Ohutta yläpilveä, ei ensikuulemalta edes aina ymmärrä tiennimeksi. Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan osoitteena toimiva tiennimi pitäisi pystyä tunnistamaan osoitteeksi.
Murrepiirteet ja taivutus
Suomen tiennimet ovat pääosin yleiskielisiä. Joitakin paikallisia taivutus- tai murremuotoja on kuitenkin käytetty, kuten tiennimien alkuosissa muotoja Lammin-, Kiiskin-, Salmin-, Riuttan-, Karkia-, Niittu-, Vaapukka-, Lakso- ja Larva-. Murrepiirteitä voikin sisällyttää nimiin maltillisesti, jos ne kuuluvat alueen murteeseen ja jos niitä on hyväksytty esimerkiksi alueen peruskartan paikannimiin. Huaveenpiä ja Kitukränn eivät kuitenkaan enää hahmotu valtakunnallisesti.
Jos tiennimen pohjana oleva paikannimi on yleiskielistetty Maanmittauslaitoksen Karttapaikassa, se on hyvä yleiskielistää tiennimessäkin, esimerkiksi Ameriikantie > Amerikantie, Lahentie > Lahdentie, Ruottinperä > Ruotsinperä. Myös ulkomaisten paikannimien oikeinkirjoitus on tarkistettava: Chikagontie > Chicagontie.
Suomen tiennimet ovat pääosin yleiskielisiä, mutta joitakin paikallisia taivutus- tai murremuotoja on käytetty.
Tiennimiin sisältyvien paikannimien adjektiivialkujen taivutuksessa on vaihtelua (Isonniityntie, Isoniityntie). Paikannimen osana olevan adjektiivin on hyvä noudattaa paikallista taivutustapaa: Jos adjektiivi taipuu paikkakunnan asukkaiden puheessa, sitä taivutetaan myös osoitenimessä (Vanhanpappilantie). Jos taas adjektiivi ei taivu, sitä ei taivuteta osoitenimessäkään (Uusitalontie).
Vihjeitä adjektiivialun taipumisesta voi saada Karttapaikasta: siellä saattaa jo olla paikannimenä esimerkiksi Isonniitynkallio tai Mustanvuorenlahti. Tämä kertoo alueen perinteisestä taivutustavasta. Taivutustietoja on tallennettu myös Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston paikannimikokoelmiin, ja niitä voi kysyä neuvontapalveluistamme. Vanhastaan adjektiivialut ovat taipuneet laajalti, esimerkiksi Vähä Salmijärvi -nimeä on taivutettu Vähän Salmijärven (Vähä-Salmijärventie > Vähän Salmijärven tie).
Tiennimissä käytetään usein genetiiviä luontevasti: Huhdintie, Revonkuja, Kalattomantie, Kaskistentie, Loukeentie, Pereentie, Jeppaksentie. Genetiiviä onkin hyvä käyttää henkilön- ja paikannimipohjaisissa tiennimissä (Rosenlew rantatie > Rosenlewin rantatie), ja genetiivi sopii monesti myös aihepiirinimiin, kun tarkoitetaan tiettyä asiaa, paikkaa, eläintä, henkilöä tai ammattikunnan edustajaa (Kauriinkaari, Muurikinpolku, Ratsurinkuja). Myös yhdyssana-alkuisissa nimissä genetiivi on luonteva: Kuukiventie, Lentokapteeninkuja, Suokukanpolku.
Tiennimistömme pohjaa ilahduttavan paljon perinnäisiin paikannimiin ja historiastamme alueellisesti tai valtakunnallisesti kertoviin teemoihin. Lukumäärään 139 400 sisältyy paljon tiennimiä, joita on vain yksi Suomessa. Tiennimistömme onkin hyvin monimuotoista. On ollut mielenkiintoista tarkastella tiennimiä näin suurena massana.
Nimistönhuollon toiveena on, että kaikissa tiennimissä noudatettaisiin systemaattisesti paikannimien oikeinkirjoitusohjeita, vaikka kirjoitusasun muutoksesta koituisikin kustannuksia. Apua kirjoitusasujen tarkistukseen saa Kotimaisten kielten keskuksen nimineuvonnasta.
Artikkelin aineistona on Maanmittauslaitoksen maastotietokannan 24.10.2019 sisältämät osoitenimet.
Lisätietoa
Nimistönhuollon neuvonta: https://www.kotus.fi/palvelut/kieli-_ja_nimineuvonta/nimineuvonta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Maanmittauslaitoksen Karttapaikka: https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)