Suomen kielen yleisimpiä taipumattomia adjektiiveja ovat aika, ensi, eri, joka, kelpo, koko, pikku ja viime. Ne esiintyvät adjektiiviattribuutteina substantiivin edellä ja muodostavat sen kanssa kiinteän, yhdyssanamaisen sanaliiton (esim. ensi kerralla, koko päivänä). Taipumattomat adjektiivit jäävät komparoitumatta [eli niitä ei käytetä vertailuasteissa ”eri, erimpi, erein”] eivätkä ne yleensä saa myöskään määritteitä.
Sanaa eri näkee käytettävän predikatiivina seuraavaan tapaan:
Alueen suurin tai pienin paikanlajiryhmä voi olla sama tai eri kuin taulukoissa 8 ja 9.
Mikä on käsitteen ja mielen suhde (sama vai eri kuin sanan ja mielen)?
Voiko vakuutuksen maksaja olla eri kuin vakuutuksen omistaja? Jos omistaja on eri kuin haltija?
Uudessa Luukussa sähköpostin salasana voi olla eri kuin Internet-liittymän.
Asia on eri, jos koulutusta ei ole saanut.
Absoluuttisten ja prosenttisten frekvenssien järjestys on eri.
Tällainen eri-sanan käyttö ei ole oikeakielisyyssuositusten mukaista; muutkaan vastaavanlaiset adjektiivit eivät voi toimia predikatiivina (ei siis esimerkiksi sanota ”tyttö on pikku” tai ”vuosi oli viime”).
Adjektiivin eri voisi mainituissa lauseissa luontevasti korvata sanoilla toinen tai muu. Osassa tapauksia ilmaus paranisi, jos adjektiiville lisättäisiin pääsana (esim. Voiko vakuutuksen maksaja olla eri henkilö kuin vakuutuksen omistaja?).