Oli antoisaa lukea arvioita koulun antamista eväistä suomen kielen käyttäjille. Olen seurannut asiaa omien lasteni koulunkäynnin kautta ja ihmetellyt, kuka koulussa osaa opettaa lapsilleni äidinkieltä. Olen alkanut tuntea sympatiaa äidinkielenopettajia kohtaan, koska he tuntuvat olevan yksin tehtävänsä kanssa.
Peruskoululaiseni on saanut luonnontiedonkokeessa vastata kysymykseen, jossa oli kongruenssivirhe. Hänen todistuksessaan koulun osoite on kirjoitettu väärin: etu- ja sukunimestä muodostettu kadun nimi on kirjoitettu yhteen (sama virhe toistuu Helsingin kaupungin opetusviraston www-sivuilla). Lapseni ensimmäisessä lukujärjestyksessä oli opettajan kynän jäljiltä kahdeksan kirjoitusvirhettä, jotka liittyivät yhdyssanoihin ja alkukirjaimiin.
Työssäni joudun lukemaan paljon akateemisesti koulutettujen ihmisten tekstejä. Niiden kirjoittajat ovat enimmäkseen yliopistoissa ja korkeakouluissa opettavia tohtoreita. Valitettavasti Kielikellossa luetellut ylioppilaiden virheet toistuvat professoreiden teksteissä. Näyttää siltä, että nykyään myös tiedeyhteisöissä arvostetaan sujuvaa englantia enemmän kuin suomen kielen kirjallista osaamista.