Osa vieraista nimistä on sovinnaisnimiä, mukaelmalainoja, joiden ääntöasu, kirjoitusasu ja taivutuskin ovat mukautuneet suomen kieleen (Berliini, Lontoo, Islanti, Aleksanteri I). Sovinnaisnimien määrä on rajallinen: uusia nimiä ei enää sopeuteta suomen kielen äännejärjestelmään ja oikeinkirjoitukseen. Sitaattilainojen ja sovinnaisnimien lisäksi on nimiä, jotka kirjoitetaan vieraan kielen mukaan mutta jotka jo vanhastaan on äännetty suomalaistettuina, esimerkiksi San Fransisco, Port Arthur, Alabama, Georgia; näiden nimien kirjoitusasu on sitaattilaina mutta ääntöasu mukaelma.

Vieraat nimet ovat välttämättömiä suomenkielisessä puheessa ja kirjoituksessa. Niiden käytössä on usein ongelmana se, miten vieraaseen kieleen saa luontevasti liitetyksi suomalaisen sijapäätteen. Vieraiden nimien kirjoitus- ja ääntöasu eivät vastaa toisiaan samoin kuin suomen kielessä. Jos sijapääte merkitään vain kirjoitusasun perusteella, esim. Bordeauxiin, nimen ääntöasun ja kirjoitusasun sijapäätteet eivät vastaa toisiaan (po. Bordeaux’hon). Toisaalta jos vieras nimi kirjoitetaan suomalaisittain ääntöasun mukaan, esimerkiksi Bordoo pro Bordeaux, Rankvurtti pro Frankfurt, Niu-Jorkki pro New York, kuten 1800-luvulla on ehdotettu, nimien kirjoitus ei vastaa nykyisiä kansainvälisiä suosituksia.

Vieraiden nimien taivutus perustuu ääntämykseen. Tätä periaatetta noudattamalla on puheessa helppo taivuttaa vieraita nimiä ja löytää oikea pääte. Pääte liitetään alkukielen ääntämyksen mukaiseen yksikön nominatiiviin.

Sijapäätteet ovat vieraita nimiä taivutettaessa yleensä samat kuin vastaavanlaisia omia sanoja taivutettaessa, esimerkiksi myseetä (Muset’tä), maraata (Marat’ta), šoohon (Shaw’hon) (vrt. harmaata, suohon). Pitkänä ääntyvän vokaalin ja diftongina ääntyvän vokaaliyhtymän jälkeen illatiivi on aina tyyppiä h + vokaali + n, esimerkiksi malmööhön (Malmöhön), pouhun (Poehun).

Vokaalisointu merkitään samoin kuin kotoisissa sanoissa: etuvokaalisessa kirjoitusasussa sijapääte on etuvokaalinen (Münchenissä) ja takavokaalisessa kirjoitusasussa takavokaalinen (Oberammergauhun). Jos nimi kirjoitetaan takavokaalisena mutta äännetään etuvokaalisena, pääte liitetään tavallisesti takavokaalisena, esimerkiksi Lake Placidia [leik pläsidiä] ja Thamesia [temziä]. Jos painollinen loppuvokaali on äännettäessä ä, ö tai y, mahdollisia ovat sekä etu- että takavokaalinen asu, esimerkiksi Camus’ta ~ Camus’tä [kamyytä], Richelieuhon ~ Richelieuhön [rišəljööhön].

Käytettäessä vieraita nimiä suomenkielisessä kirjoituksessa on tiedettävä alkukielen mukainen kirjoitusasu. Kirjoitusasu on kirjoittajalle yleensä ensisijainen, mutta hänenkin on tiedettävä nimen ääntöasu voidakseen merkitä päätteen oikein. Koska nimen kirjoitusasu on useimmiten joka tapauksessa tarkistettava hakuteoksista, ääntöasukin on helppo samalla tarkistaa.

Sijapäätteen merkitsemisessä on olennaista se, päättyvätkö kirjoitus- ja ääntöasu vokaaliin vai konsonanttiin. Kirjoitus- ja ääntöasun suhteet voivat tältä kannalta olla seuraavanlaisia:
a) kirjoitusasu ja ääntöasu päättyvät vokaaliin (Gaddafi ga'da:fi)
b) kirjoitusasu päättyy vokaaliin mutta ääntöasu konsonanttiin (Loire lwa:r)
c) kirjoitusasu ja ääntöasu päättyvät konsonanttiin (Connecticut kə'nєktikət)
d) kirjoitusasu päättyy konsonanttiin mutta ääntöasu vokaaliin (Loiret lwa'rє).

Sijapääte voidaan liittää vieraaseen nimeen kolmella eri tavalla: pääte liitetään nimeen 1) suoraan (kohdat a ja b), 2) i-sidevokaalin avulla (kohta c) ja 3) heittomerkin avulla (kohta d).

Taivutusohjeet(avautuu uuteen ikkunaan)

Vieraiden nimien oikeinkirjoitus ja ääntämisohjeita

Neuvostoliittolaisten henkilönnimien opas. Toim. Martti Kahla. Toinen, laajennettu laitos. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 28. Helsinki 1984.

Neuvostoliiton paikannimet. Toim. Martti Kahla. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 19. Helsinki 1982.

Närhi, Eeva Maria: Kiinan erisnimien latinaistaminen. Kielikello 2/1979.
– Kiinan nimien kirjoittaminen. Virittäjä 1979 s. 154–160.
– Vieraiden nimien ääntäminen. Kielikello 1/1982.

Ulkomaiden paikannimiä – Luettelo Nykysuomen sivistyssanakirjassa. Nykysuomen sanakirja IV. Porvoo 1973.

Venäläisten nimien kirjainasu suomenkielisessä tekstissä. Kielikello 10.

Vesikansa, Jouko: Ulkomaiden paikannimiä. – Nykysuomen oppaita 5. Porvoo 1980.

Vieraskielisten nimien taivutuksesta suomenkielisessä esityksessä. Virittäjä 1961 s. 258–266.